Mun mielestä....

kun olen lukenut versiot Ulvilan Häke-nauhasta, niin Lahti sanoo sen huppiksen nimen, kohdassa 2:25

Se vaan tuntuu siltä kun toi Jukka olis tuttu sen tappelijan kanssa. Nauhan perusteella se on ulkopuolinen.

"lalala..." Jukka huutaa "lapset turvaan". Yrittää saada lapset karkuun.

KAI se joskus ratkee?
13597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Toinen seikka jonka kaikki ovat unohtaneet tyystin on se tuhopoltto Tähtisentiellä, 500 metrin päässä 54.stä noin tuntia ennen surmaa.

Koko maailmanlaajuisesti on kautta-aikojen rikolliset toimineet niin että tekevät pienen kolttosen lähistöllä johon virkavallan huomio kiintyy rikoksen tekoajaksi ja saavat näinollen etumatkaa pakoonsa.

niin toimittiin tässäkin tapauksessa.

Äänestä
  • Hämäämismielessä pitäisi tehdä joku rikos eri puolella kaupunkia eikä naapurissa ja houkutella poliisit valmiiksi lähelle. Mikä roskiksen poltto lie ollut jos ollut mitään. Sinänsä ei ihme vaikka auerska olisi poltellut naapureiden talojakin kun ei tullut toimeen kenenkään kanssa.

    Äänestä

  • Mitä oikein höpöjät? Ei siellä mitään tulipaloa ollut.

    Äänestä

  • taas tätä kirjoitti:

    Mitä oikein höpöjät? Ei siellä mitään tulipaloa ollut.

    Kyllä vaan oli. Rikoskomisario Mäkinen todisti käräjillä että hänellä oli ollut tehtävä Ulvilassa edellisenä iltana, juuri tuo tulipalo. Sitäkin mietittiin että olikohan Mäkisellä tietynlainen ennakkoasenne tähän yölliseen hälytykseen kun se tuli aivan naapurista.

    Leimannetko kovinkin usein kommentteja höpöhöpöksi vain koska itse et tiettyä yksityiskohtaa ole sattunut kuulemaan/näkemään?

    Äänestä

  • tätä taas kirjoitti:

    Niinpä. Tällä palstalla on monia jotka eivät muista nenäänsä pidemmälle tai älykkyysosamäärä on pienepi kuin kengännumero.

    vanha viesti vuodelta 2007

    Vs: Vihaa
    « Vastaus #27 : Heinäkuu 04, 2007, 18:04:26 »
    Tämän päivän Iltasanomissa oli juttua sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden surmasta joka tapahtui runsaat puoli vuotta sitten.
    Olin pari vuotta sitten perheeni kanssa Ulvilan Massin pururadalla katsomassa siellä olevaa huonokuntoista hyppyrimäkeä. Ajoimme autolla pururadan yli ja takaisin tullessamme pari miestä pysäyttivät meidät. Toinen haukkui minut pataluhaksi koska ajoin pururadan yli tyyliin "iso mies eikä osaa edes hävetä...". Tilanne oli kiusallinen koska hän haukkui minut perheeni läsnäollessa. No, jatkoimme matkaamme ja mieleeni tuli että joku hurjapäisempi olisi tinauttanut häntä nyrkillä kasvoihin.

    Nyt Iltasanomat kirjoitti että Jukka S. Lahti oli suorasanainen mies joka ilmeisesti oli nolannut murhaajansa joskus aiemmin. Mielestäni Ulvilan pururadalla tapaamani mies oli juuri kyseinen Jukka Lahti joskaan varma en voi olla. Samaa näköä on kyllä paljon. Ymmärrän kyllä jos hieman käsillä kopeloi mutta hengen riisto vaatii jo yli ymmärryksen käyvää raivoa.

    Äänestä

  • tätä taas kirjoitti:

    Kyllä vaan oli. Rikoskomisario Mäkinen todisti käräjillä että hänellä oli ollut tehtävä Ulvilassa edellisenä iltana, juuri tuo tulipalo. Sitäkin mietittiin että olikohan Mäkisellä tietynlainen ennakkoasenne tähän yölliseen hälytykseen kun se tuli aivan naapurista.

    Leimannetko kovinkin usein kommentteja höpöhöpöksi vain koska itse et tiettyä yksityiskohtaa ole sattunut kuulemaan/näkemään?

    Ensin oli tulipalo muka tuntia ennen ja nyt edellisenä iltana. Miksi liittyisi millään tavalla ellei auerska oli tuhopolttajakin.

    Äänestä

  • kuka höpöttää kirjoitti:

    Ensin oli tulipalo muka tuntia ennen ja nyt edellisenä iltana. Miksi liittyisi millään tavalla ellei auerska oli tuhopolttajakin.

    kyllä tämä tulipaloasia menee Matti Mäkisen piikkiin. Hän ei käräjäoikeudessa maininnut kuinka monta tuntia ehti kulua näiden kahden hälytyksen välillä.

    Äänestä

Aloittajalle: esitutkinta-aineistosta oli jätetty lapsen kuulemisvideo tammikuulta 2007 pois, eikä ollut mainintaa edes ko. videosta. Asiasta kerrottiin syksyllä 2010 mielentilatutkimuksen valmistuttua, josta tutkimuksesta sanottiin, että sitä kautta tutkijat ovat saaneet käyttöönsä kaiken mahdollisen materiaalin.

Rivien välistä oli helppo lukea, että tuohon tammikuun videoon liittyisi lapsen muistamana jotakin hyvin merkittävää, ja koska se oli AA:n syyllisyyttä väittävästä ETP:stä jätetty pois, niin syytä olettaa, että tuo merkittävä asia ei ainakaan liity AA:n syyllisyyteen mitenkään, vaan päinvastoin.

Olisiko lapsi kertonut isänsä sanoneen vaikkapa murhaajan nimen?

Äänestä

Mun mielestä taas täällä kirjoittavien tulisi katsoa erittäin terävä kirjoitus Murhainfosta.

KUULUSTELUT JA ANNELI AUERIN TUNNUSTUS (KETJU 2) Sivu 21
Nimimerkki viltsu81 Ti Syys 03,2013 1,10.

Siinä on esitutkintaptk:jen ja kuulustelujen otteita päivämäärineen.
Katsokaa ja ihmetelkää.

Manner on alkanut kiinnostua Anneli Auerista ja hänen satuilustaan VASTA VIIVEELLÄ. Alussa näytti mannerin tuumailleen EVVK:

Haistanut rahan.

Äänestä
  • Kirjoitat yhden merkittävän sanan: otteita.

    Nämä otteet sekottaa koko ajan lisää, koska niistä ei paljastu koko kokonaisuus.

    Samaa ajattelin aloittajan kanssa että uhrin "lalala..." ääntely siinä häken nauhalla todennäköisesti tarkoittaa lapsia, suojelevassa mielessä.

    Jukka.S. Lahti ei ole vielä tämän häke-nauhan aikana uskonut kuolevansa, vaan hän on puolustanut kotiaan ja perhettään. Hän on uskonut voittavansa tunkeilijan, mutta Annelin avustamana. Hän pyytää Annelia apuun, hän tietää olevansa alakynnessä, mutta ei tiedä kuolevansa.

    Sen takia on paljon mahdollista että hän sanoo rikoksentekijän nimen nauhalla.

    Äänestä

  • Enne-nimi. kirjoitti:

    Kirjoitat yhden merkittävän sanan: otteita.

    Nämä otteet sekottaa koko ajan lisää, koska niistä ei paljastu koko kokonaisuus.

    Samaa ajattelin aloittajan kanssa että uhrin "lalala..." ääntely siinä häken nauhalla todennäköisesti tarkoittaa lapsia, suojelevassa mielessä.

    Jukka.S. Lahti ei ole vielä tämän häke-nauhan aikana uskonut kuolevansa, vaan hän on puolustanut kotiaan ja perhettään. Hän on uskonut voittavansa tunkeilijan, mutta Annelin avustamana. Hän pyytää Annelia apuun, hän tietää olevansa alakynnessä, mutta ei tiedä kuolevansa.

    Sen takia on paljon mahdollista että hän sanoo rikoksentekijän nimen nauhalla.

    Lahti teki virhearvion kun hän ei heti oivaltanut kuinka murhanhimoinen ikkunalasin läpi tunkeutuva nuorimies on. Hän luuli pystyvänsä vaimonsa kanssa taltuttamaan tunkeutujan.

    Hänen olisi pitänyt klapin sijasta napata kännykän ja hälyttää apua.

    Aika ei riittänyt. Vaimon ällistys kesti liian kauan.

    Äänestä

  • Jääpaimen kirjoitti:

    Miksi hovioikeuden jälkeen sen puolustuksen avaintodistajan talo poltettiin?

    Äänestä

  • Jääpaimen kirjoitti:

    Lahti teki virhearvion kun hän ei heti oivaltanut kuinka murhanhimoinen ikkunalasin läpi tunkeutuva nuorimies on. Hän luuli pystyvänsä vaimonsa kanssa taltuttamaan tunkeutujan.

    Hänen olisi pitänyt klapin sijasta napata kännykän ja hälyttää apua.

    Aika ei riittänyt. Vaimon ällistys kesti liian kauan.

    Vai ikkunasta tunkeutuja kun aa heitti kiukuissaan lasin rikki. Tuo lalala voisi olla paremminkin lallatusta, että auerska valehtelee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Vai ratkeeko? kirjoitti:

kun olen lukenut versiot Ulvilan Häke-nauhasta, niin Lahti sanoo sen huppiksen nimen, kohdassa 2:25

Se vaan tuntuu siltä kun toi Jukka olis tuttu sen tappelijan kanssa. Nauhan perusteella se on ulkopuolinen.

"lalala..." Jukka huutaa "lapset turvaan". Yrittää saada lapset karkuun.

KAI se joskus ratkee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu