Pitääkö olla upseeriksi aikovan ja siellä olevien vaimon olla "jotakin", että mies pärjää siellä ylenee. Onko siellä näin kovat luokkaerot tällä vuosikymmenellä.
Upseerin vaimo?
13
1810
Vastaukset
- Jääkärikenraali oli
Nykyisen pv komentaja Puheloisen isä oli sähköasentaja ja äiti siivooja. Menneinä aikoina tosin on todella edesauttanut jos oli perhetaustaltaan varakkaasta ja tunnetusta suvusta. Kenraaliylnnykset kun alkavat saada vaikutteita politiikasta ja sitä enemmän mitä korkeammasta arvosta on kysymys.
Päinvastaisena esimerkkinä jääkärikenraali Kaarlo Heiskanen oli muonarengin poika. - paska alue
En alkaisi upseerin vaimoksi. On tosi "pilkunlipojia" koko areijan porukka. Nenäkkäitä, nousukkaita. Armeijan alueella asui ennen mun poikakaveri ja kävin hällä kylässä. Elettiin siellä kuin Lapissa. Kaikki kyttäsi toisiaan ja tuntivat "liian hvvin" toistensa asiat. 40 perhettä kasarmialueella. huhuja oli, että sekosivat toistensa vaimoihin. en suostunut moiseen asumismuoton ja panin välit poikki. Musta ei ole moiselle alueella. Ylitarkat käytös tavat joka paikassa. Eriarvoisuus kukoistaa.
- ruskeaa reikää
Hahhah! Selkeä feikki aloitus, kaikki tietää että Suomen armeijaan ei heteroita hyväksytä
- Huoh.....
"Pitääkö olla upseeriksi aikovan ja siellä olevien vaimon olla "jotakin", että mies pärjää siellä ylenee. Onko siellä näin kovat luokkaerot tällä vuosikymmenellä. "
Täyttä skeidaa. Upseeri on saman sortin pienipalkkainen virkamies kuin vaikka tullimies. So simple is it. - Anonyymi
Miksi kovin monet upseerit ovat alkoholisteja?
- Anonyymi
Onko upseerien vaimoilla jotakin järjestöä joka neuvoisi ja tukisi ero-tilanteessa? Meidän everttiluut. ei suosu maksamaan vaimoaan irti asunnosta. Mikä neuvoksi?
- Anonyymi
Miksi upseerien vaimoja on aina pidetty "löyhälovisina". Ei kai aivan syyttä.
- Anonyymi
Totta! Muistan tarinoita eräästäkin joka oli heti kaikille alokkaista lähtien tunnettu juuri siitä syystä. Ihmeteltiin miten kapiainen kesti tilanteen.
- Anonyymi
Turhauttaahan se kun upseeri-aviomies hoitaa "aviolliset velvollisuutensa" mieskollegoidensa kanssa ns. poikien kesken.
- Anonyymi
Kapiaisten ylenemiseen korkeimpiin arvoihin vaikuttaa ennen kaikkea sotakorkeakouluun pääsy. Ilman sitä ei everstiluutnantiksi tai siitä ylöspäin etene. Pitää välttää myös törttöilyä eli juopottelua, tappeluita tai valtion luottokortin väärinkäyttöä.
- Anonyymi
Siihen ei löyhällä vaimolla ole mitään tekoa.
- Anonyymi
Asia menee juuri päinvastoin. Muijien hierarkia määräytyy ukkojen sotilasarvon mukaan. Everstin ja kapteenin emännät teitittelee toisiaan eikä kahvittelemassa käydä.
- Anonyymi
Upseerien pitää olla narsisteja päästäkseen siihen asemaan. Narsisti saa voimaa hyvin koulutetusta ja rikkaasta vaimosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893233Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit252984TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.241997- 1301891
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351774Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191661Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71410Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21213Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91153- 621103