Kuusivuotiasta poikaani on estetty tapaamasta minua jo yli kaksi kuukautta. Syynä oli se, että ruokailuaikataulu myöhästyi kerran tunnilla ja vartilla. Muutama päivä tätä ennen olimme keskeyttäneet jalkapallotreenit ja menneet sateelta suojaan koulun katokseen. Poika ei halunnut lähteä juosten kotiin, koska pelkäsi ukkosta. Sanoin lopulta poikaa rauhoitellen, että juoksen kotiini (1km) ja tulen aivan kohta noutamaan hänet autolla. Näin tapahtui.
Nämä tapahtumat (=kuusivuotiaan pojan ilmiselvä heitteillejättö) johtivat siihen, että poikani saa äidin määräyksestä tavata minua vain sosiaalitoimihenkilöiden valvonnassa. En ole tietenkään suostunut noin naurettaviin vaatimuksiin - varsinkin kun poikani on viettänyt melkein koko kesän luonani iloisena, tyytyväisenä ja ruokittuna. Ehkä juuri tämä tyytyväisyys johti äidin katkeruuteen ja kostoon.
Eniten en kärsi minä, vaan poikani, joka on varmasti kaipaa yhteisiä hetkiä isänsä kanssa. Voin kuvitella kaksi tulevaisuuden vaihtoehtoa pojan henkisessä kehityksessä. Hän joko katkeroituu äidille mielivaltaisen käytöksen vuoksi tai sitten minulle kuukausien aivopesun jälkeen. Lopulta voin olla hänen mielikuvissaan vihonviimeinen hirviö, kuten äitinsä hänelle kertoo.
Suomen sosiaalitantat ovat lähtökohtaisesti aina äidin puolella. Eräs ystäväni
kertoi, että hänen lapsensa äiti on päihteiden sekakäyttäjä ja pyytää
elatustusmaksua jo perjantaina, vaikka maksupäivä on maanantaina.
Itselläni ei ole aivan vastaava tilanne, sillä lapseni äiti pyytää kyllä elatusmaksua 20 päivää ennen erääntymistä, mutta ei ole alkoholisti tai aineiden käyttäjä.
Hänellä ei ole juurikaan yhteyttä sukuunsa, ystävät ovat kadonneet, pomo
on mukllu, työkaverit eivät ole kaksisia, huoneisto vaihtuu jatkuvasti toiseen,
kun naapurit eivät osaa olla hiljaa. Keskustelut, joita olen kuullut äidin ja
pojan välillä saattavat olla linjaa "Voi hevonv***u, kun tää on yhtä p*sk**
sun kanssa, kun mikään ei hel**etti maistu! Jätän sut ruokkimatta, niin kuolet!"
Totesin kerran äidille "Jos jättäisit tuollaisen kielen lapsen kuullen, voisit
jättää pari pehmolelua ostamatta Jouluna" (niitä on arviolta sata jo heidän
kotonaan). Kommenttini kuultuaan äiti sanoo "Nyt seis" ja säntää melkein
vielä liikkuvasta autosta ulos ja kiskoo itkevän pojan autosta. He jatkavat
matkaa kävellen. Äiti sanelee muutaman päivän kiellon isän ja pojan
tapaamiselle.
Kerran tapahtui vastaavaa kotonani, jossa äiti ja poikani olivat käymässä.
Äiti sanoi yhtäkkiä "Myisit sinäkin nuo pask*iset vit*n rakit pois". Korjasin
"se on kakkaa näin lasten läsnäollessa ja kyse on koirista." Äiti kiskoi
poikaa mukaansa, mutta poika ei halunnut vaan jäi luokseni. Jäimme
odottamaan, että äiti rauhoittuisi viiden kilometrin kotiinkävelylenkin
jälkeen.
Hän oli välissä kuitenkin soittanut vanhemmilleni. Noin minuutin/kahden
kestoinen puhelu oli suurelta osin sisältänyt pelkkiä kirosanoja - siis
ei varsinaista viestiä ja lopussa hän löi luurin vanhempieni korvaan.
On ollut tilanteita, jolloin raivonpuuskassa äidin kädessä ollut esine
on lentänyt minua kohti. Onneksi kädessä sattui olemaan silloin vain
lautanen, eikä esimerkiksi vasara.
Poikani avautui minulle kerran ja kertoi, että äiti oli lyönyt, heittänyt
hänet sängylle ja viskellyt tavaroita hänen päälleen.
Poikani käyttää aika outoja sanoja tietyissä yhteyksissä: "Vihaan
hernekeittoa, Vihaan mustikoita, Te olette pilanneet mun elämäni."
Kysyin, "Mistä sinä olet tällaista kieltä oppinut? Päiväkodista? Yleensä
"ei pidetä" jostakin, jos ei maistu." Lopulta äiti myönsi "Minulta sen on
sen kielen oppinut. Se on ihan tavallista kieltä."
Aina kun tulimme pojan kanssa äidin luo esimerkiksi viisi minuuttia myöhässä, hän soitti puhelimeeni monta kertaa ja sitten vanhemmilleni (jotka asuvat toisella puolella Suomea) ja kyseli missä olemme. Vanhempani vastasivat "He eivät asu täällä päin". Siinä vaiheessa olimme jo usein kaartaneet äidin pihaan.
Nämä tapahtumat (=kuusivuotiaan pojan ilmiselvä heitteillejättö) johtivat siihen, että poikani saa äidin määräyksestä tavata minua vain sosiaalitoimihenkilöiden valvonnassa. En ole tietenkään suostunut noin naurettaviin vaatimuksiin - varsinkin kun poikani on viettänyt melkein koko kesän luonani iloisena, tyytyväisenä ja ruokittuna. Ehkä juuri tämä tyytyväisyys johti äidin katkeruuteen ja kostoon.
Eniten en kärsi minä, vaan poikani, joka on varmasti kaipaa yhteisiä hetkiä isänsä kanssa. Voin kuvitella kaksi tulevaisuuden vaihtoehtoa pojan henkisessä kehityksessä. Hän joko katkeroituu äidille mielivaltaisen käytöksen vuoksi tai sitten minulle kuukausien aivopesun jälkeen. Lopulta voin olla hänen mielikuvissaan vihonviimeinen hirviö, kuten äitinsä hänelle kertoo.
Suomen sosiaalitantat ovat lähtökohtaisesti aina äidin puolella. Eräs ystäväni
kertoi, että hänen lapsensa äiti on päihteiden sekakäyttäjä ja pyytää
elatustusmaksua jo perjantaina, vaikka maksupäivä on maanantaina.
Itselläni ei ole aivan vastaava tilanne, sillä lapseni äiti pyytää kyllä elatusmaksua 20 päivää ennen erääntymistä, mutta ei ole alkoholisti tai aineiden käyttäjä.
Hänellä ei ole juurikaan yhteyttä sukuunsa, ystävät ovat kadonneet, pomo
on mukllu, työkaverit eivät ole kaksisia, huoneisto vaihtuu jatkuvasti toiseen,
kun naapurit eivät osaa olla hiljaa. Keskustelut, joita olen kuullut äidin ja
pojan välillä saattavat olla linjaa "Voi hevonv***u, kun tää on yhtä p*sk**
sun kanssa, kun mikään ei hel**etti maistu! Jätän sut ruokkimatta, niin kuolet!"
Totesin kerran äidille "Jos jättäisit tuollaisen kielen lapsen kuullen, voisit
jättää pari pehmolelua ostamatta Jouluna" (niitä on arviolta sata jo heidän
kotonaan). Kommenttini kuultuaan äiti sanoo "Nyt seis" ja säntää melkein
vielä liikkuvasta autosta ulos ja kiskoo itkevän pojan autosta. He jatkavat
matkaa kävellen. Äiti sanelee muutaman päivän kiellon isän ja pojan
tapaamiselle.
Kerran tapahtui vastaavaa kotonani, jossa äiti ja poikani olivat käymässä.
Äiti sanoi yhtäkkiä "Myisit sinäkin nuo pask*iset vit*n rakit pois". Korjasin
"se on kakkaa näin lasten läsnäollessa ja kyse on koirista." Äiti kiskoi
poikaa mukaansa, mutta poika ei halunnut vaan jäi luokseni. Jäimme
odottamaan, että äiti rauhoittuisi viiden kilometrin kotiinkävelylenkin
jälkeen.
Hän oli välissä kuitenkin soittanut vanhemmilleni. Noin minuutin/kahden
kestoinen puhelu oli suurelta osin sisältänyt pelkkiä kirosanoja - siis
ei varsinaista viestiä ja lopussa hän löi luurin vanhempieni korvaan.
On ollut tilanteita, jolloin raivonpuuskassa äidin kädessä ollut esine
on lentänyt minua kohti. Onneksi kädessä sattui olemaan silloin vain
lautanen, eikä esimerkiksi vasara.
Poikani avautui minulle kerran ja kertoi, että äiti oli lyönyt, heittänyt
hänet sängylle ja viskellyt tavaroita hänen päälleen.
Poikani käyttää aika outoja sanoja tietyissä yhteyksissä: "Vihaan
hernekeittoa, Vihaan mustikoita, Te olette pilanneet mun elämäni."
Kysyin, "Mistä sinä olet tällaista kieltä oppinut? Päiväkodista? Yleensä
"ei pidetä" jostakin, jos ei maistu." Lopulta äiti myönsi "Minulta sen on
sen kielen oppinut. Se on ihan tavallista kieltä."
Aina kun tulimme pojan kanssa äidin luo esimerkiksi viisi minuuttia myöhässä, hän soitti puhelimeeni monta kertaa ja sitten vanhemmilleni (jotka asuvat toisella puolella Suomea) ja kyseli missä olemme. Vanhempani vastasivat "He eivät asu täällä päin". Siinä vaiheessa olimme jo usein kaartaneet äidin pihaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jatkoa...
Äiti on keskustellut päivähoito-opettajien kanssa. He ovat neuvoneet
olemaan erossa koko suvustani! Onko heillä diagnoseja suvustani?
Vanhempani on maailman humaanimpia ja ihanimpia ihmisiä, joista ei ole
käsittääkseni kellään pahaa sanottavaa.
En ole itse puhdas kuin pulmunen. Minulla on tilanteita, jolloin en
voi/halua nähdä poikaani ja se on silloin kun otan alkoholia.
Seuraavana aamuna saatan kuitenkin voida sen verran hyvin, että
voisin viettää iltapäivän hieman lenkkeilen ja jalkapalloillen pojan kanssa.
Mutta ... paras rangaistus dagen efter-miehelle on äidin määräämät viisi
päivää kieltoa tavata poikaansa. Miettikää... viisi päivää...yksinäinen
mies...kesäloma...ahdistus...mikä on seuraus?
Itse en ole lyönyt poikaani koskaan. Kaikista ongelmista pääsee yli
puhumalla tai aika antaa etäisyyttä ongelmiin ja niistä muka isoista
ongelmista tulee naurettavan mitättömiä.
Äiti oli varsinainen enkeli kun kohtasimme. En itse ollut mukana
ollenkaan vauvan hoidossa. Toisaalta ei tarvinnut. Äiti ei irtaantunut
vauvasta varmaan ensimmäisen vuoden aikana koskaan
metriä kauemmaksi.
Kun seuraava väärindiagnosoitu äiti istuu oikeudessa rikoksista, mikä on sossutanttojen korvaus isälle. Ei sitä mitata rahassa. Toivottavasti pääsevät viroistaan.
Ole onnellinen ettet ole vielä fallesmannin kellarissa. Äidin ei tarvitse kuin sanoa että olet pedari ja häkki heiluu.
Ei Suomessa kannata lapsia hommata kun äidit ja sossutantat käyttää mielivaltaa isiä vastaan. Tilalle tuleekin sitten mamuja kun suomalaiset ei enää lisäänny. Feminismi on mennyt aivan sairaaksi, kaikesta syytetään miehiä, naisissa ei mitään vikaa, edes murhista ei meinata saada tuomituksi.
Lehdessä lääkäri kehuu seksuaalista vapautta kun 40v naisilla ollut yli 30 kumppania eivätkä pysy enää laskuissa. Lapset kenelle sattuu, isät erossa lapsistaan, mutta maksavat elatusmaksuja toistenkin lapsista. Samat naiset tekevät 3-4 aborttia kun eivät viitsi edes ehkäisystä huolehtia. Lapsilla valtavasti alkoholin ja muiden huumeiden aiheuttamia vammoja, mutta eihän äitejä mistään syytetä, jopa lapsen tappo menee synnytysmasennuksen piikkiin vuosienkin jälkeen, vain Suomessa!
Lapset päivähoitoon vaikka itse ovat kotona ja ryyppäävät ja huo-raavat. Valtio opettaakin, että ilman seuraamuksia voi huo-rata jo alaikäisenä, saa vielä lisäkorvaukset oikeudessa. Äidit antaa hyvän mallin kun lapset näkevät sitä koko lapsuutensa.
Feminismi on itse asiassa paljon sairaampaa kuin ihmiset osaavat kuvitella. Jos osaa englantia, saa ytimekkään kuvauksen jokaiselle meistä tutuin elävin esimerkein:
http://www.youtube.com/watch?v=GbmeQtGMkUU&feature=c4-overview&list=UUWOkEnBl5TO4SCLfSlosjgg
Minä jouduin myös sossun pompoteltavaksi, vaikka äiti oli oikea valehteleva sika. Ei ollut juuri hoitanut lasta, vaan minä otin töistä vapaata, kun on hyvä mahdollisuus korvata muulloin.
Vaikka minulla oli kirjalliset todisteet, että äiti on valehdellut päälleni jopa murhayrityksen, pienemmästä sonnasta puhumattakaan.
Tuon kanssa piti olla tarkkana ja onneksi ymmärsin ajoissa.
Ns. äiti joutui sossussa tunnustamaan, että ainoakaan hänen väitteensä ei pidä paikkaansa.
Silti hän sai lähihuoltajuuden.
Poistuessani sanoin, että ei mene kovin kauaa, kun lapsia haluaa muuttaa minun luokseni ja niin myös kävi.
Lapsi on asunut nyt neljä vuotta luonani, eikä halua tavat äitiään kuin pakon edessä.
Ei vastaa puheluihinkaan.
Äiti on kai myöntänyt tappionsa, kun ei enää edes yritä tavata kuin kerran, pari puolessa vuodessa.
Lapsikin vastaa joskus puheluihin, joita ei enää tule tunnin vaan viikon,parin välein.
Kaikki siis järjestyi, mutta aikaa se otti, mikä oli lapsen kannalta hyvin ikävää.
Kiitos Teille kaikille palautteestanne ja tuestanne!
Nyt mietin asian hoitamista oikeuteen. Jos ex-naiseni ei valehtele käsi Raamatulla, olen varma voittaja. En ole koskaan lyönyt tai alistanut asianomaisia ihmisiä kun ei kuulu tyyliini. Exäni on lyönyt minuakin. Lapsella on oikeus olla siellä, missä hän nauttii elämästään. Tässä tapauksessa lapsi on usein itkien lähtenyt äitinsä luokse, kun isän luona on ollut hauskaa.
Siis mitä ihmettä valitat? Olet jättänyt kuusivuotiaan yksin odottelemaan ja siis jättänyt heitteille? Olet hirviö!
Kyllä jätin kun olin läpimärkä ja minä ja lapsi palelimme.
Ennen omaa kouluaikaani ajoin pyörällä ympäri kylää ja kävin trullina kerjäämässä karkkia tms. Kukaan ei pitänyt äitiäni huonona. Siihen aikaan ei peloteltu ihmisiä pedofiileillä ja hirviöillä.
Helposti tuomitset vaikka et tunne tapausta kunnolla. Toki tuon kertomuksen mukaan voi näin tulkita - jos niin haluaa tehdä. Loppujen lopuksi ikä tuossa ei ole se merkitsevin tekijä vaan mitä poika tilanteessa koki ja sitähän me ei tiedetä.
Ainakin omassa nuoruudessa se oli jo ihan normaalia kulkea 6 vuotiaana yksin kouluun vaikka matkaa oli yli kaksinkertainen määrä.
YKSINHUOLTAJAT OVAT ELINKELVOTTOMIA PASKALOISIA.
Koko porukan sais viedä Siperiaan uudelleenkoulutukseen Sini Saarelan luokse.
Minä olen nähnyt lapseni viimksi v. 1993. Siihen asti hän oli minulle rakkain ihminen maan päällä. Nyt hän ei ole enää mitään.
Kyllä sossun tädit tietää. millainen isä saa lastaan tavata ja missä. Turha valittaa.
Täällähän on ihmistuntijoita, todellisia besserwissereitä.
Sossutädeillä ei ole mitään luonnehdintaa ts. sossun tädit eivät ole kommentoineet mitään minusta tai äidistä. Ainoat faktat, jotka heillä on se, että 1) äiti on yksinhuoltaja ja 2) olen kieltäytynyt poikani tapaamisista sossuvalvojan läsnäollessa ts. en alistu siihen.
Takanani on 15 vuotta työtä lasten ja nuorten parissa. Ei ole tullut koskaan valituksia. Olen kerran pitänyt palaverin toisen opettajan kanssa hänen lapsensa käyttäytymisestä, jota hän ei uskonut vaan piti minua valehtelijana. Keskustelu päättyi kaverin nolostumiseen kolmenkeskisessä tapaamisessa, kun kerroin, mitä törkeyksiä (h*mo, r*nk*aus, mul*ku jne...) nuori oli päästänyt suustaan tunnilla.
Tyypillisiä "nykyaikaisia" suominaisia näyttävät olevan!Suomalaiset naiset
ovat juuri tuollaisia terroristiluonteita!
Olisivat hyvin väkivaltaisia elleivät fysiikan lait estäisi!!
Kaikenkaikkiaan huonoja äitejä ja esikuvia lapsille!
Aasian ja ent neukkulan alueen oikeat äidinvaistoiset naiset
tulevat korjaamaan tilanteen!
Kirjoitan näin ammattini tuomalla laajalla
kokemuksella!
Joo fem-akat haluavat kaltaisiaan tänne massoittain, jotta voivat viihtyä, nimittäin ISLAMISTEJA!
Tässä tapauksessa on nyt kyse ylihuolehtivasta äidistä, joka ei halua samaa lapselleen kuin on itse kokenut. Isä ajoi perheen naapuriin suojaan kännispäissään ja oli selvinpäin myös täysi skitso. Pehmoleluja ja muita leluja on n. 100 kpl. Ruokailuajat ovat tarkkoja, Niihin täytyy tottua, oli sitten pojalla nälkä tai ei. Kaverivalinta on äidin päätettävissä - mut*kuonot ja arveluttavat kaverit eivät tule kavereiksi ts. ei kukaan. Äiti tietää ja suojelee lastaan. Kun näin poikaa kuukausi sitten kaupassa ja kysyin miksei hän ota yhteyttä, äiti keskeytti ja sanoi "Se ei ole pojan päätettävissä, vaan ylemmillä tahoilla on tehty paperit". Kun kysyin näiltä ylemmiltä tahoilta (sosiaaliviranomaisilta), miksi näin, he vastasivat, että en ole suostunut tapaamaan lastani sossujen valvovien silmien alla. Pitää paikkansa. Naurettavaa.
Elä hyvä mies anna siteen lapseesi katketa ylpeyden tähden! Se että suostut nyt tapaamisiin sossutanttojen valvovan silmän alla ei tarkoita sitä, että alistut tällaiseen. Näe lastasi ja taistele teidän molempien oikeuden tähden.
Käytä sosiaalista mediaa. Se on lähes ainoa keino saavuttaa nopeaa oikeutta. Mutta vältä ylilyöntejä! Älä levitä tietoa, mitä et pysty todistamaan. Mikään ei kuitenkaan estä kertomasta kokemuksistasi.
Ketään isää, tai äitiä ei saisi erottaa lapsestaan, jos he eivät ansaitse sitä käytöksellään!! Tsemppiä sulle
Monelle miehelle on pysyä kokonaan poissa lasten elämästä kuin tavat kerran kaksi kuussa jos äiti sattuu laskemaan. Vieras mies hoitamassa omia lapsia ja jos äiti vielä yrittää kääntää lapsen isää vastaan. Ei sitä monikaan kestä.
Pojille on pahinta joutua tuollaisen naisen kasvattamaksi. Olisi parempi antaa pojat isälle ja tytöt äidille, olisi kummallakin roolimalli omasta vanhemmasta. Lapset voisi silti tavata toisiaan ja toista vanhempaa.
Kiitos Heimopäällikkö!
En nyt vielä haluaisi siihen sossuvalvontaan osallistua, varsinkin kun puoli vuotta meni hyvin pojan kanssa meillä kotona.
Olen kertonut asioista mahdollisimman objektiivisesti ts. olen kertonut faktat niinkuin ne ovat. Tiedän, että kaikki tulee oikeudessa totuuden mukaisena, ainakin minun puoleltani.
Aion käyttää sosiaalista mediaa, joista parhain tuntuu olevan tämä sivusto.
Kiitos!
Avautumisesi vaan ei toimi, sen yksipuolisuutensa takia. Täällä voit kirjoitella päivät pitkät mitätahansa pazzhaa, (tai totta) ketään se ei liikuta, koskapa toisen osapuolen rehellinen avautuminen puuttuu.
Eli tekstilläsi voi pyyhkiä per******.
Miehelle ei vaan voi antaa minkään sukupuolista pikkulasta huoltoon, ennen kun hän YMMÄRTÄÄ sen lapsen edun asiassa. Tämäkin aloittaja pitää itseään taivaan lahjana lapselle jotta voisi antaa kaikki huvitukset ja riemut lapselle pelkästään. Unohtaen, sekä pilkaten vastuita, (ruoka-aikoja = peruselämäntoiminto) sääntöjä tai rajoja.
Onhan se kiva kerätä niitä riemu irtopisteitä lapsen silmissä, kun antaa kaiken ilman rajoja, ja äidille jää ne rajojen laittamiset sitten sen jälkeen, ja vaikeampina.
Muutenhan toi olis tosi kiva, jos se elämä oliskin vaan humputtelua, mutta yleensä lapsi menee sitten kouluun, ja ne opettajat ovatkin sitten kusessa sen "kaiken rajattomasti saaneen" riehuvan matti-petterin kanssa. Tässä kohtaa sitten karahtaakin kiville.
Ei lapsen paras ole se rajaton mielihyväntuottaminen huvipuistossa, tai jalkapalloharkoissa silleen että ruoka-ajatkin unohdetaan, varmaan nukkuminenkin venyy......
Miehet haluavat itse itselleen aina kaikkea kivaa ja hyvää, ja jos se taas maistuu velvokkeelta niin EI KIITOS. On se huomattu. Mutta milloin he ymmärtävät sanan vastuu? tai ymmärtävät vastuullisuuden merkityksen? Silloin heille ihan luonnostaan lankeaa se yhteinen aika lapsen kanssa, eikä sitä kukaan heiltä kiistä.
Rajat on rakkautta. Kun ei miehinen ego ole itselläänkään rajoihin mahtunut, niin mahdotonhan niitä on pienemmällekään opettaa. Ja LAPSI TARVITSEE rajoja, ja rajojen opettelua PÄIVITTÄIN, eikä vain ainoastaan äitinsä luona. Tämä lienee se ongelma johon miehet niin usein kompastuvat näissä lapsi asioissa.
Onko tässä kysymyksessä isä joka y`?trittää hallita lapsensa äitiä ja uutta kumppania ja kätkee sen lapsen tapaamisen esto juttuihin?Hyvä mies oikeutta saa hakemalla sitä mutta oma käytös auttaa tässäkin jutussa.
Lapsen äidillä ei ole uutta kumppania ja vaikka olisikin, ei se haittaisi. Kysymyksessä on lapsen oikeus tavata isäänsä.
Niin tuttua tuo aloittajan kohtelu. Minun tarinani on hieman toisenlainen, eli olinkin vain siitossonni ja rahastaja.
Kaikki oli niin ihanaa, kunnes vaimoni alkoi odottaa lasta. Seksi loppui kokonaan kuin seinään ja lapsen synnyttyä kelpasin päivähoitajaksi, koska olin työtapaturman takia kotona.
Vaimo kohteli minua kuin orjaa, komensi kaikenlaista, mutta jos minä pyysin vaikka kuinka pientä palvelusta, niin lupasi "joo,joo", mutta kertaakaan ei tehnyt mitään. Ei ede kirjettä voinut kauppareisulla pudottaa kaupan seinässä olleeseen laatikkoon, "unohdin", oli selitys, vaikka kirje oli äärimmäisen tärkeä vakuutusyhtiölle menevä selvitys ja se piti postittaa heti.
Tätä jatkui monta vuotta. Maanittelin vaimon useita kertoja parisuhdeneuvontaan, koska avioliitossamme ei toiminut muu kuin se, että minä olin palvelija ja maksoin joka ainoan laskun vakuutuksestani saamillani rahoilla. Vaimo sai pitää koko tilinsä, minkä tuhlasi vaatteisiin ja ties mihin.
Ainoa mitä hän keskusteluissa suostui sanomaan, oli että haluaa eron.
Väkisin ei voi ketään pitää ja niin ero tuli. Olimme käyneet pitkään sosiaalitoimessa keskusteluja tilanteestamme ja lapsen asumisesta.
Täti oli koko ajan minulle mielin kielin ja antoi ymmärtää, että minä saan lähihuoltajuuden, koska asunto oli minun ja olin hoitanut lasta syntymästä saakka joka päivä.
Myös vaimo oli myöntyvinään ja puhetta oli vain yhteishuoltajuudesta, kunnes viimeiseen tapaamiseen vaimoni oli tehnyt kymmeniä kohtia käsittävän listan kauheuksista joita olin tehnyt ja miten täysin sopimaton olen isäksi.
Pyysin listan käteeni ja aloin tenttaamaan kohta kohdalta, että milloin olen väitettyjä kauheuksia tehnyt.
Joka ainoaan kysymykseen vaimoni joutui tunnustamaan, että asia ei pidä paikkaansa.
Osa oli täysin keksittyjä, osa hänen sisarensa miehen tekosia ja muutama kaverini kertomia vaimolle täysin tuntemattomien miesten toilailuja.
Sosiaalivirkailija myönsi, että yksikään väite ei pitänyt paikkaansa ja että vaimoni on melkoinen tarinansepittäjä ja ei kovin fiksu, kun tuollaisia keksii.
Kuitenkin sillä viimeisellä tapaamisella hän sanoi, että suosittelee lähihuoltajuutta vaimolleni, vaikka hän on kolmivuorotyössä ja joutuu hoidattamaan lasta hyvin paljon hoitopaikoissa.
Se homma ei oikein toiminut ja lapsi alkoi soittelemaan minulle, että "tule hakemaan, olen yksin äidin asunnolla". Hänet siis oli jätetty vain kotiin vain televisio seuranaan.
Lopulta lapsi oli minulla suurimman osan ajasta, mutta elatusmaksuihin se ei vaikuttanut, mitä en tosin pyytänytkään, koska raha oli toisarvoista, enkä halunnut härnätä enempää, koska lapsi oli minulla kotona niin paljon.
Myöhemmin selvisi, että äiti ei koskaan ollut hankkinut päivähoitopaikkaa, vaan jättänyt lapsen vain yksin kotiin aina töihin mennessään.
Äiti oli kuitenkin läheisriippuvainen lapsesta ja kun hän oli kotona, hän hermostutti lasta jatkuvalla paijaamisellaan.
Kun lapsi vähän kasvoi ja minä jouduin muuttamaan kauas pois, lapsi halusi mukaani ja niin myös kävi. Hän ei vuosiin edes vastannut äitinsä puheluihin. Vasta lähellä aikuisikää hänen välinsä äitiinsä lämpenivät.
Mahtoi olla läheisriippuvaiselle äidille kova paikka, mutta tuolloin en osannut häntä sääliä, koska oli mielestäni ansainnut kohtalonsa.
Näin se elämä joskus paiskoo.
Täytyy olla miehen logiikkaa, kun lapsi PELKÄÄ ukkosta niin ettei suostu juoksemaan kotiin, niin ISÄ JÄTTÄÄ HÄNET YKSIN!!!! märkänä ja viluissaan ja peloissaan.
Hip, hei pisteet isille aivopierusta!!!
Ja miksiköhän sitä sitten onkaan ne valvotut tapaamiset? Sitä voidaankin sitten kaikki hiljaa miettiä?