Työttömyys ei ole kuntotuksen peruste

Epäterveisin T.

Suomen julkisen hallinnon ja Oikeusministeriön kannattaisi kiinnittää huomiota käsitteeseen kuntoutus työllisyystoimena ja myös käsitteeseen työharjoittelu.

Kuntoutus on aikaisemmin liitetty terveydenhoitoon sisällön ollessa auttaminen. Mutta mitä tarkoittaa "työkuntoutus" pitkään työnhakijana olevalle henkilölle, joka ei itse huomaa olevansa minkäänlaisen kuntoutuksen tarpeessa?

Työtöntä useasti painostetaan kuntoutukseen perustoimeentulon menettämisen pelolla, eikä hän tilanteessa koe usein mitään muuta kuin syyllisyyttä työttömyydestään. Kuntoutus ei lähde hänen omasta tarpeesta, eikä kyse ole esimerkiksi ammattitaidon lisäämisestä, joka on nimeltään ammatillista koulutusta ja työllisyystoimena ok. Mitä kuntoutetaan eli mitä parannetaan työkuntoutuksella? Työtönhän on TE-toimistossa nimenomaa töitä ja koulutusta hakemassa sellaisena persoonana kun sattuu olemaan.

Kuntoutuksen täytyy aina lähteä kuntouttajan tarpeesta parantaa tilannettaan. Jos kuntoukseen painostetaan, kyse on perusoikeuksien loukkaamisesta ja hänen itsehallintansa syrjäyttämisestä. Me emme "kuntouta" pakolla ketään.

Työharjoittelu on vähän samanlainen asia vaikka moni työtehtävä vaatiikin varmistuksen työntekijän osaamisesta. Esimerkkinä ammatit joissa kyse on asiakkaan turvallisuudesta. Useimmissa ammateissa ei tarvita erillistä harjoittelua vaan työn opettelun voi alkaa työtä tekemällä. Työharjoittelua käytetään hyväksi. Ammatti ei ole loppuun asti suoritettu ammatillinen tutkinto vaan se työ mitä kulloinkin teemme. Koulutus on eri asia, tai harjoittelun järjestäjällä ole oikeutta antaa asianomaiselle ammattia.

Nämä kaksi käsitettä näyttävät rakentavilta, mutta molemmissa unohtuu usein niitä toteuttavan ja niiden kohteena olevan tahto. Varsinkin kuntoutujan kohdalla unohtuu että kyse on aikuisesta itsensä tuntevasta henkilöstä, joka joutuu joka tapauksessa elämään itse omaa elämäänsä. Kuntoutusta ei saa käyttää väärin, työkuntoutus on käsitteenä outo.

7

545

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • filomoottori

      Niin. Mitä se sellainen kuntoutus on johon kelpaa vain täysin työkykyinen ja kunnossa oleva. Sehän ei ole mitään muuta kuin palkattoman työn teettämistä kuntoutuksen nimellä, lakiteknisesti kiskonnantapaista työsyrjintää, pahimmillaan ihmiskauppaa.

      • Riistäjät vastuuseen

        Juuri näin se on.

        Samaa pohdin minäkin, että MIKSI minua kuntoutetaan jatkuvasti, vaikka sairauksia ei ole eikä päihteiden väärinkäyttöä.

        Ilmeisesti oma työkykyni on myös arvioitu niin hyväksi, että olen pakotettu osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan viitenä päivänä viikossa.

        Miksi tervettä kuntoutetaan viitenä päivässä viikossa, miksi ei tarjota työtä, josta saa palkkaa??

        Läpimätä Hallitus sallii tämän, nouskaamme barrikadeille, siskot ja veljet. Riiston on loputtava!!


    • Perustuslaki 18§ ja 19§ eli oikeus itsevalitsemaan ammattiin, kohtuulliseen toimeentuloon ja tarvittaessa kohtuulliseen sosiaaliturvaan.

      Ongelmana vain on, että 2003 voimaantulleen uuden työttömyysturvalain valmistelu ja osin käytäntöönpano on Ay-liikkeen vastuulla.

      Ay-liikkeen etu on omien jäsenten etuuksien kasvattaminen joten työttömien oikeudet on vain haitallisia Ay-liikkeelle.

      Käytännössä ay-liike ajaa etuaan työvoimatoimikunnissa, ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa: jäsenet nimeää käytännössä työmarkkinajärjestöt. Eli ay-etu on ainoa joka on edustettuna: mistään puolueettomuudesta ei siis voida puhua.

      Oikeusministeriä asia tuskin kiinnostaa, sillä vasemmistolainen hörhö on ollut ministerinä 1990-luvulta lähtien: eli ay--etu on laillisuutta olennaisempaa.

      Ehkä asiata kannattaisi valistaa euroopan neuvoston uutta suomalaisjäsentä halla-ahoa. Hän taitaa olla oikea henkilö arvioimaan miten puolueeton suomalainen oikeusjärjestelmä on.

      Työkuntoutus on käsittääkseni samanlainen kuin vammaisten työtoiminta: eli teetetään työtä tavalla joka julistetaan työsopimuslakiin kuulumattomaksi.

      Työ joka tehdään vastikkeellisesti ja työnantajan päätäntävallassa pitäisi määrittää työsopimuksella työsopimuslain mukaisesti.

      Mutta puhumalla kuntoutuksesta tai työtoiminnasta voidaan käyttää ihmisiä häikäilemättmästi hyväksi.

      Suomi esiintyy ihmisoikeusasioissa besservisserinä maailmalla ja samaan aikaan polkee satojen tuhansien omien kansalaistensa oikeuksia.

      Työkuntoutuksessa olleiden tulisi 5 vuoden sisällä vaatia työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja tehdä rikosilmoitus työperäisestä kiskonnasta: ja pyytää Halla-ahoa huolehtimaan siitä, että asia nousee esiin euroopan neuvostossa.

      Omia ihmisoikeuksia kannattaa puolustaa.

      NINEL

    • 167-176

      Laki Kuntouttavasta työtoiminnasta:
      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010189
      "2) kuntouttavalla työtoiminnalla kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle, ja jossa ei synny virkasuhdetta eikä työsuhdetta henkilön ja toimintaa järjestävän tai toteuttavan tahon välille;"

      Siis kyseessä on TOIMINTA ei TYÖ. Lisäksi ei synny virkasuhdetta eikä työsuhdetta henkilön ja toimintaa järjestävän tai toteuttavan tahon välille. Näin ollen työvelvoitettakaan ei lain mukaan synny.

      Sanokaa nyt viisaat mistä muka syntyy velvollisuus tehdä TYÖTÄ Kuntouttavassa työtoiminnassa?

    • ilmainen orja.

      Kuntouttava työ ei luo edellytyksiä työllistymiselle. Kuntouttava työtä kierrätetään ja kun yksi on tehnyt puoli vuotta kuntouttavaa työtä niin tyäkkäri lähettää uuden tilalle. Työsuhdetta ei synny eika palkkaa makseta koskaan koska tyäkkäristä saa ilmaisen tyäntekijän joka pakotetaan kuntouttavaan työhön.

    • Työ kunto

      Itse olin aikanaan lähes 2 vuotta työttömänä.
      Yhtäkään työpaikkaa ei Työkkäri sinä aikana tarjonnut. Ei onneksi kuntoutustakaan.

      Sitten löysin itse työpaikan ja menin klo 07:00 Töihin ja aloin ahertamaan.
      Siinnä se...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1189
    2. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      30
      945
    3. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      199
      845
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      41
      780
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      229
      778
    6. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      224
      770
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      64
      719
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      107
      706
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      60
      669
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      588
    Aihe