Tuloerot kaventuivat - hyvätuloisimpien tulot -5,9%

Tuloerot kaventuivat vuonna 2012 edellisvuoteen verrattuna, ilmenee Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilastosta.

Erojen kaventuminen johtui suurituloisten tulojen pienenemisestä ja pienituloisten tulojen kasvusta.

Väestön suurituloisimman kymmenesosan reaalitulot alenivat 5,9 prosenttia vuodesta 2011 vuoteen 2012. Tämä oli seurausta myyntivoittojen ja osinkotulojen vähentymisestä. Pienituloisimman kymmenesosan tulotaso nousi reaalisesti 2,6 prosenttia vuonna 2012 edellisvuodesta. Tähän vaikuttivat sosiaalietuuksien tasokorotukset ja verotuksen muutokset.
33137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Pienituloisten reaalitulot kasvoivat viime vuonna nopeimmin vuoden 1996 jälkeen. Hyvätuloisille kävi päinvastoin.

Tilastokeskuksen keskiviikkona julkistamista tulonjakoluvuista selviää, että suurituloisimman kymmenyksen reaalitulot putosivat viime vuonna poikkeuksellisen paljon ja jopa enemmän kuin vuosina 2001 ja 2008. Samoin pienituloisimman kymmenyksen reaalitulojen kasvu oli suurempaa kuin kertaakaan tarkasteluajanjaksolla.

Äänestä

"rikkaat rikastuu, koyhät köyhtyy" -hokema pitää vaihtaa toisinpäin!

Suomessahan jo nyt suhteellisesti kevyemmin verotetaan köyhiä
kun taas rikkaita EU.tasolla selvästi kireämmin.

Äänestä
  • Huolestuttaa rikkaiden ostovoima...100-miljoonan tulot ovat taantuneet kymmeniksi miljooniksi !

    Äänestä

tuloerot on Suomessa nyt muutenkin aika pieniä, kun verrataan
moniin jopa länsi-maihin, saatikka jos vertaillaan laajemmin.

Täällä on taulukkopalkat ja verotus pitää huolen loppuosasta
ettei kukaan keskipalkkainen pääse rikastumaan

Äänestä
  • Puhutaan brutto kansantuotteesta, mutta eikö pitäisi puhua myös brutto " Herrojen Kansantuotteesta" ihan erikseen? Se tuote ei ainakaan ole laskenut todellisuudessa.

    Äänestä

Joo kyllä nyt kelpaa köyhien sitten olla muutama turborikas saa muutaman prosentin vähemmän nostettua palkkaansa osinkoina. Työttömyys on rankassa nousussa.

Äänestä

tilasto keskus laskee omalla kavalla. työttömiäkin on 100000 vähemmän kuin työ ministeriön laskelmassa.

Äänestä
  • No just niin. Ilmoitetaan virallisen tilaston mukaan 320000 - 192000, mutta todellisuus taitaa olla noin 500000 työtöntä.

    Äänestä

Noniin köyhät turpa kii, kaikki on Suomessa hyvin! :)

Äänestä

Tilastokeskus ei ole ottanut holding/offshore yhtiöitä ja
muutama hur-ri jäi myös ihan pimeistä pankkitileistä kiinni
ja jos lasketaan että kiinni jääneitä oli se jäävuorenhuippu
niin kyllä varmasti RKP:ssä myhäillään, kaikki hyvin
ei suomenkieliset viitsi edes äänestää vaikka saivat
äänioikeuden vuonna ...
RKP:n säätiöt vaan lihoo.

Äänestä

Yli 45% tulonsaajista saa vähemmän kuin 2000 euroa brutto kuussa.

N. 10% tulonsaajista tienaa enemmän kuin 50 000 euroa kuussa.

N. 35% tulonsaajista tienaa 25 000 - 50 000 euroa kuussa

Äänestä
  • http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kuulutko-tuloeliittiin-nain-tulot-jakautuvat/

    Occupy Wall Street -mielenosoittajat syyttävät maan rikkaimpia omien etujensa ajamisesta muiden kustannuksella. Vuonna 2009 Yhdysvaltain suurituloisin prosentti sai 17 prosenttia tuloista, vähintään 344 000 dollaria.

    Suomessa ero on vaatimattomampi: vuonna 2009 suurituloisin 10 prosenttia sai 22 prosenttia tuloista. Pieni- ja suurituloisten välinen kuilu kuitenkin kasvaa vuosi vuodelta. Pienituloisimman kymmenyksen tulot ovat kasvaneet 15 vuodessa neljänneksellä. Suurituloisimman kymmenyksen tulot ovat nousseet samassa ajassa yli 50 prosenttia.

    Äänestä

  • ja HÖPÖ HÖPÖ!

    "N. 10% tulonsaajista tienaa enemmän kuin 50 000 euroa kuussa."

    " N. 35% tulonsaajista tienaa 25 000 - 50 000 euroa kuussa "

    nyt sekoitit iloisesti prosentit ja PROMILLET!

    EI TODELLEKKAAN 35% tulosaajista tienää 50.k KUUKAUDESSA!

    HALOOOOO

    Äänestä

  • puurot ja vellit kirjoitti:

    ja HÖPÖ HÖPÖ!

    "N. 10% tulonsaajista tienaa enemmän kuin 50 000 euroa kuussa."

    " N. 35% tulonsaajista tienaa 25 000 - 50 000 euroa kuussa "

    nyt sekoitit iloisesti prosentit ja PROMILLET!

    EI TODELLEKKAAN 35% tulosaajista tienää 50.k KUUKAUDESSA!

    HALOOOOO

    " N. 35% tulonsaajista tienaa 25 000 - 50 000 euroa kuussa "

    Eiköhän tuo pidä aika hyvin paikkaansa. 35% tulonsaajista saa jotain väliltä (etkö huomannut alarajaa?) 25000 - 50000. 25000 euroahan ei ole kovin kummoinen palkka.

    Äänestä

  • Inkkarit kanootissa kirjoitti:

    Täytyy kyllä todeta että kuukausipalkat ovat Suomessa nousseet huimasti siitä kun viimeksi siellä elin. Jos 35 % tulonsaajista saa yli 25 000 euroa kuussa (eli yli 300 000 euroa vuodessa), luulisi siitä riittävän verotettavaa niin että huolet kurjistumisesta voidaan unhoittaa. Jopa maataloustukiaiset kertyvät kyllä helposti.

    täh?
    Ymmärrätkö mitä kirjoitat vai onko lukemisessa ongelmia?

    "25000-50000 euroa KUUSSA" ei ole kummoinen?

    No ei todellakaan pidä paikkaansa

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    ja muka Suomessa huonot palkat.

    Äänestä

  • http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288633678775.html

    Katso taulukosta, mihin ryhmään kuulut
     
    -  Tilastossa näkyvät euromääräiset luvut tarkoittavat nettotuloja, joihin on laskettu kaikki tulolajit, kuten palkkatulot, yrittäjätulot, avustukset ja eläkkeet vähennettyinä maksetuilla veroilla, Tilastokeskuksen erikoistutkija kertoo Ilta-Sanomille.

    - Esimerkiksi I tulokymmenyksen eli pienituloisimman alaraja vuodessa
    on 0 euroa ja yläraja 12 815 euroa.

    I tulokymmenys (pienituloisin) 0 - 12 815 € (0-1067€/kk nettona)

    II tulokymmenys 12 815 - 15 721€ (1067-1310€/kk)

    III tulokymmenys 15 721 - 18 408 € (1310-1534€/kk)

    IV tulokymmenys 18 408 - 20 996 € (1534-1749€/kk)

    V tulokymmenys 20 996 - 23 521 € (1749-1960€/kk)

    VI tulokymmenys 23 521 - 26 190 € (1960-2182€/kk)

    VII tulokymmenys 26 190 - 29 317 € (2182-2443€/kk)

    VIII tulokymmenys 29 317 - 33 440 € (2443-2786€/kk

    IX tulokymmenys 33 440 - 40 584 € (2786-3382€/kk)

    X tulokymmenys (suurituloisin) yli 40 584 € (3382- €/kk)

    Äänestä

  • pihalla kuin lintu kirjoitti:

    täh?
    Ymmärrätkö mitä kirjoitat vai onko lukemisessa ongelmia?

    "25000-50000 euroa KUUSSA" ei ole kummoinen?

    No ei todellakaan pidä paikkaansa

    No katsos kun kyse ei ole KUUKAUSIpalkoista vaanVUOSIpalkoista (joo, muutama tänne kirjoittava idiootti ei ole tajunnut tätäkään vaan kirjoittaa KUUKAUSIpalkoista. Sitten jotkut pihalla olevat toiset idiootit uskovat ...

    Tässä parempaa tietoa:
    I tulokymmenys (pienituloisin) 0 - 12 815 € (0-1067€/kk nettona)

    II tulokymmenys 12 815 - 15 721€ (1067-1310€/kk)

    III tulokymmenys 15 721 - 18 408 € (1310-1534€/kk)

    IV tulokymmenys 18 408 - 20 996 € (1534-1749€/kk)

    V tulokymmenys 20 996 - 23 521 € (1749-1960€/kk)

    VI tulokymmenys 23 521 - 26 190 € (1960-2182€/kk)

    VII tulokymmenys 26 190 - 29 317 € (2182-2443€/kk)

    VIII tulokymmenys 29 317 - 33 440 € (2443-2786€/kk

    IX tulokymmenys 33 440 - 40 584 € (2786-3382€/kk)

    X tulokymmenys (suurituloisin) yli 40 584 € (3382- €/kk)
    IS

    Äänestä

tama perustuu verotilastoihin, siis maksettuihin palkkoihin ja veroihin.

Ei ole mikään "tilastokeskuksen mielipide"

Äänestä

suurituloisimman kymmenesosan tuloraja yhden hengen taloudelle oli noin
40 600 euroa. Kyse on nettotuloista eli verojen jälkeisistä tuloista vuodessa. Kuukaudessa käteen pitäisi siis käädä 3 383 euroa.

Muille kuin yhden hengen kotitalouksille tuloraja on kerrottava asuntokunnan kulutusyksiköiden määrällä. Esimerkiksi kahden aikuisen asuntokunnassa raja on noin 60 900 euroa vuodessa ja kahden aikuisen ja kahden lapsen taloudessa noin 85 200 euroa vuodessa - siis nettona.

>siis jotta pääseen rikkaimmat 10% joukkoon, pitää tienata se 3300€/kk/NETTO

Äänestä

"Tähän vaikuttivat sosiaalietuuksien tasokorotukset"

- niin eli yhteiskunta maksaa sossuluukulta ENEMMÄN,
siistiä, ja kukas sen lystin maksaa?

Äänestä

toiset käy kuussa toiset luukulla.

Äänestä
  • Suomessa taitaa olla vaan enemmän luukulla kuin kuussa kävijöitä.

    Äänestä

tämä tieto ei varmaan sovi Persuille lainkaan.

Äänestä

Tämän takia rikkaat siirtävät tuotannon maihin joissa kannattaa valmistaa tavaroita. Mitä järkeä on maksaa hyvää palkkaa jollekin kännykkälaturin tekijälle, kun saman työn saa kymmenesosa hinnalla?
Jos tuotanto vielä kaikkien kulujen jälkeen kannattaa, niin verot vievät tuloista leijonanosan.
Vaikka firma tuottaisi tappiota, niin se maksaa ainakin arvonlisäveron, melkein neljäsosan myynnistä.

Suomi toimii täysin päinvastoin kuin Sveitsi ja jokainen tietää, että kummalla menee paremmin.

Äänestä
  • no totta kai asia on näin!

    Eihän nyt jotain kännykälaturia kannatta teettää Pohjois-Euroopassa,
    tai edes Euroopassa tietenkään, eikä mitään bulkkitavaraa.

    JA miksikö? No kun kuluttuja ei ole valmis maksamaan mitään,
    kaiken pitää olla halpaa - ei täällä voi sellaista tehdä!

    Mitä bulkkia Sveitsissä valmistetaan?
    Latureita vai?

    Äänestä

  • No ei tietenkään kirjoitti:

    no totta kai asia on näin!

    Eihän nyt jotain kännykälaturia kannatta teettää Pohjois-Euroopassa,
    tai edes Euroopassa tietenkään, eikä mitään bulkkitavaraa.

    JA miksikö? No kun kuluttuja ei ole valmis maksamaan mitään,
    kaiken pitää olla halpaa - ei täällä voi sellaista tehdä!

    Mitä bulkkia Sveitsissä valmistetaan?
    Latureita vai?

    Wikin mukaan näitä tuotteita "Sveitsin vuotuinen viennin arvo on noin 200 miljardia frangia. Merkittävimmät vientituotteet ovat lääkkeet ja vitamiinit, teollisuuden koneet ja laitteet, kellot, hienomekaniikka sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteet."

    Ei ihan latureita, mutta pientä ja laadukasta, kuten Nokiakin joskus oli. Laadulle löytyy aina ostajia, mutta Suomessa ei enää kyetä kilpailemaan laadulla, koska yrityksille on kannattavinta hyvä verosuunnittelu ja tuotanto on ikään kuin sivuseikka.

    Kevyen verotuksen ansiosta Sveitsi on kilpailukykymittauksissa aina kärjessä, vaikka se on kaikkea muuta kuin halpa maa.
    Siellä pieni on vielä kaunista.
    "Pienet ja keskisuuret yritykset dominoivat yrityskenttää. Ne edustavat 99,6 prosenttia yksityisen sektorin yrityksistä ja työllistävät kaksi kolmasosaa työntekijöistä."

    Suomessakin on ollut vähän samansuuntaista, mutta se on katoavaa kansanperinnettä. Yhden hengen yrityksiä toki syntyy, mutta kuolee enemmän.

    Sveitsin lait kannattaisi kopioda sellaisenaan Suomeen.
    Suomi on yrityksille yhä verohelvetti, vaikka yhteisöveroa laskettiinkin. Pääomatulovero on korkea ja palkkatulojen verotus sietämätön vähän paremmissa piireissä, joita tarvitaan pyörittämään ja kehittämään yrityksiä ja työtä.

    Äänestä

Olipa taas aivoton avaus. Tilasto osoittaa vain ja ainoastaan sen, että yhä useampi ökyrikas bisnesmies käyttää lainsäädännön porsaanreikiä ja kierrättää tulonsa veroparatiisien kautta, jolloin he voivat tilastoissa näkyä maan pienipalkkaisimpina, vaikka tekeät miljoonia euroja pimeästi firman kautta joka vuosi.

Todellisuudessa tuloerot kasvavat huimasti juuri siksi, että ökyrikkaiden veronkierto on liian helppoa, kun taas verokirjan kautta töitä tekeville duunareille se on mahdotonta.

....Miksi suomalasissa riittää näitä VÄHÄ-ÄLYISIÄ, jotka haluat vääristellä totuutta kaikin tavoin sutkien veronkiertäjien hyväksi.

Äänestä

todelisuudessa tuloerot kasvaa huimaa vauhtia. Tilastokeskusken laskelmat tuottavat vain harhaa koska käytössä on suhteellinen laskutapa. Tuloeroja on syytä tarkastella ostovoimakehityksenä, silloin huomaa asian todellisen laidan.

Esim 1000 kuussa tienaava saa 100 palkankorotuksen (10%). 10 000 tienaava samalla prosenttikorotuksella saa 1000 palkankorotuksen. Tilastokeskuksen mukaan tuloerot eivät kasva, molemmart saavat 10% lisää. todellisuudessa kymppitonnin tienaavan ostovoima kasvaa vähintään 8 kertaa enemmän (prog verotus huomioitu).
Näin kansaa kusetetaan.

Äänestä

Äänestäkää se on rauhanomaisista keinoista paras tapa,
kukaan ei halua yhteiskunta rauhan rikkoutuvan,
siitä että parlamentarismi suosii eliittiä ja hyvin
ansaitsevia, tässä maassa jota demokratiaksi kutsutaan.

Äänestä
  • Kyllä tuo ääni ja kansalainen tie on loppuun käyty.

    Miten uusi luokkasota käydään on nyt hakusessa, mutta ehdottomasti edessä.

    Luokkasotaa ei pidä käydä keskiluokan ja köyhien välissä.

    Koko yhteiskuntta ei myöskään saada romutettua, keskiluokka puolustaa sitä vimmatusti ja heitä on eniten.

    Muutama asialle omistautunut sissi voisi asian hoitaa, elimoimalla suurimmat henkilömenot aiheuttavat. 100 000 eläket ova huutava vääryys.

    Äänestä

Jaa, että nämäkö Ailukset ja erilaisten vakuutusyhtiöiden johtoportaiden väki, sekä suurten firmojen johtajat muka köyhtyvät suhteessa muuhun väestöön. Vaikka palkkataso pysyykin entisellään, kasvatetaan aivan järjettömästi palkkioiden ja optioiden määrää sekä erilaisa muita luontaisetuja ja korvauksia mitä härsekeimmällä röyhkeydellä. Eihän palkkatulo ole kuin murto-osa nykyisten johtajien tuloista. Aloittaja on niin pihalla totuudesta kuin olla voi.

Varmaan kenelle tahansa kelpaisi 1000 €/kk palkka ja kuuluminen tilastoissa maan pienipalkkaisimpiin, kunhan muita etuja ja korvauksia saa yli 50 000 €/kk.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Rikkaat köyhtyy kirjoitti:

Tuloerot kaventuivat vuonna 2012 edellisvuoteen verrattuna, ilmenee Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilastosta.

Erojen kaventuminen johtui suurituloisten tulojen pienenemisestä ja pienituloisten tulojen kasvusta.

Väestön suurituloisimman kymmenesosan reaalitulot alenivat 5,9 prosenttia vuodesta 2011 vuoteen 2012. Tämä oli seurausta myyntivoittojen ja osinkotulojen vähentymisestä. Pienituloisimman kymmenesosan tulotaso nousi reaalisesti 2,6 prosenttia vuonna 2012 edellisvuodesta. Tähän vaikuttivat sosiaalietuuksien tasokorotukset ja verotuksen muutokset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu