Ikaalisten yleisilme on

hiukan masentava...

En asu täällä Ikaalisissa mutta käyn Ikaalisissa erittäin usein ja tunnen tämän kaupungin erittäin hyvin. Minun on kyllä valitettavasti todettava että tämän kaupungin yleisilme on paikoittain hyvinkin ahdistavan ja masentuneen oloinen. Täytyy toki myöntää se että viime päivien sateiset,harmaat ja utuiset ilmat vielä pahentavat maisemaa. Tuossa alla lukee niitä asioita joiden toivon korjaantuvan.

Tuonne 3-tielle pitäisi pystyttää joku iso TERVETULOA IKAALISIIN tyylinen kyltti. Kyltissä voisi lukea esim joku mainoslause vaikkapa IKAALINEN. IHMISEN KOKOINEN PAIKKA, tai vaikkapa TÄÄLLÄ ON HYVÄ OLLA

Tuota Nesteen ja koulun välissä olevaa pitkää tietä eli niin sanottua sisääntuloväylää pitäisi jotenkin parantaa. Esim voisi laittaa vaikkapa hienot ja erikoiset lyhtypylväät. Lisää istutuksia ja kukkia. Tien varrella olevia puita voisi valaista vähän samaan tyyliin kuin esim Helsingin Esplanadilla. Myös Tampereen Hämeenkadulla on kauniisti valaistuja puista. Ovat todella kauniita ja piristävät maisemaa hyvin paljon.

S-Marketin ja Minigrip tehtaan välissä oleva hoitamaton ja aivan karsean näköinen ryteikkö olisi ehdottomasti siivottava. Antaa todella huonon vaikutelman kun saapuu Ikaalisiin. Mikäli siihen ei rakenneta taloja niin siihen voisi rakentaa esim jonkun nätin puiston. Pari penkkiä,kukkia,pensaita ja sen sellaista. Ei sen ihmeenpiä.

Sissäntuloväylän keskustan puoleisessa päässä on joku vanha huoltoasema. Se pitäisi ehdottomasti purkaa pois ja tilalle kerrostalo.

Taxi-aseman seutu pitäisi jyrätä peruusteellisesti maantasalle ja rakentaa tilalle kerrostaloja. Taxi-aseman lisäksi sillä seudulla on joku ihan karsean näköinen vihreä murju ja joku vanha lato. Nuo kaikki kun löisi maantasalle niin siihen mahtuisi kolme kerrostaloa.

Siwan rakennus on ruma ja karsea. Ei mitään muuta kuin nykyinen rakennus puretaan ja uusi tilalle.

Torin voisi vaikka laatoittaa kauniisti. Tarkoitan siis sellaista shakkilauta tyylistä laatoitusta

Säästösali on yksi tämän kaupungin rumimmista rakennuksista. En ymmärrä miksi sitä ei pureta ja rakenneta uusi kerrostalo tilalle.

Toinen ihan järkky tapaus on tietty tuo Sale. Siis aivan järkyttävän ruma ja karsea rakennus yhdellä Ikaalisten parhaimmalla paikalla ja vieläpä vanhassa kauppalassa. Ei mitään muuta kuin kumoon ja uusi kerrostalo tilalle.

Keltaisen Tureniuksen talon paikalle voisi rakentaa uuden ja kauniin talon mutta oletan että Tureniuksen talo on suojeltu eikä sitä näin ollen saa purkaa. Mutta perusteellisen julkisivu remontin se tarvitsee.

Ja viimeisenä minusta tuota keskustan läpi kulkevan tien saisi laatoittaa tai sitten laittaa nupulakivetyksen. Antaisi mukavan,erikoisen ja taatusti mieleenpainuvan muiston Ikaalisista.

Ikaalinen on ihan mukavan oloinen pikkukylä ja kun sitä hiukan parantelisi ja ehostelisi sieltä sun täältä niin tännehän voisi vaikka muuttaa..Ja vielä kun tuo 3-tie vetäisi paremmin niin esim matka-aika Tampereelle nopeutuisi.

41

819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suviasukki

      Kyllä sinä asut Ikaalisissa, sen verran hyvin olet nimistä ja paikoista selvillä, vaikka yrität pestä tietämistäsi harhautusta yrittäen.

      Kukahan ne monet kerrostalot rakentaa, ja varsinkin ostaa. Ikaalisten keskustaseudulla ei ole asuntopulaa nytkään ja seuraavan kymmenen vuoden kuluessa tyhjät murjut senkun lisääntyvät, kun monia toimintoja Ikaalisista vähennetään, esimerkiksi opiskelupaikkoja.

      Sinä olet grynderi tai sellaisen edustaja. Muuhun ei voi päätyä kerrostalo-intosi johdosta. Mielestäni ei ainoatakaan kerrostaloa tarvita lisää, mutta avoimet tontit pitäisi hoitaa paremmin. Kaupungin puutarhuri hoitakoon virkansa puolesta paitsi kaupungin niin myös yksityisten tonttien siivosta. Onhan hänellä käsikassarina julkisivulautakunta ja muitakin keinoja, jos puhe ei riitä. Pääosinhan kuitenkin tontit ja kiinteistöt on kauniiksi hoidetut.

      Monet ehdotuksistasi ovat kannatettavia, mutta osaat kyllä myös yliampua. Keskustan läpi kulkevan tien laatoitus tai nupulakivetys, sillä kohtaa menetän yöuneni koko tipattoman tammikuun ajaksi. Kallista, kallista ja mahdoton hoitotyö.

      Kirjoituksesi viimeinen lause paljastaa koko raadollisen lopputulemasi Ikaalisista: "Ja vielä kun tuo 3-tie vetäisi paremmin niin esim. matka-aika Tampereelle nopeutuisi." Mielestäni siinä pitäisi lukea: Tampereelta.

    • gbhncgdf

      Ei millään pahalla mutta minä en todellakaan asu Ikaalisissa. Satun nyt vain tuntemaan nämä seudut erittäin hyvin.

      Mitä tarkoitat kun oikaisit tuota minun viimeistä lausetta kirjoittamalla Tampereelle muotoon Tampereelta ??

      • Kalamaan tulukki

        Olen tulkittevani, että siinä tarkotetaan jotain sellasta, että ku sanotaa Tampereelle niin se on ikaalisista poispäin mutta ko sanotaan Tampereelta niin sillon tie tua ihmiset tänne meillepäin.

        Se on semmone juttu ku sanotaan, että kaikki tiät viä Roomaan nii yhtä hyvin voiraan sanoo että kaikki tiät johrattaa ihmiset Ikaalisiin! Se on semmosta positiivisuutta.


    • SuomenKaunein

      Miksi ihmeessä olet pystyttämässä 3-tienhaaraan Teretulemast Ikalisse -kylttiä, jos kerran Ikaalinen on mielestäsi ankea ja masentava paikka?

      Tuossa ei nyt jokin ihan täsmää...

    • Muuttaisko tänne...

      Eihän tuo Tervetuloa Ikaalisiin kytltti itsessään tästä kaupungista viihtyisää tee mutta olisi se ainakin jonkinlainen positiivinen uudistus ja satsaus tulevaisuuteen.

      • kaunein kuppala

        Kenen tulevaisuuteen? Niidenkö, jotka on harhautettu kääntymään 3-tieltä Ikaalisiin?

        Mitä positiivista siinä sitten on?


    • home haisee
    • Tamppiooni

      Voitas vaan kiittää käymisestä, kiva kun poikkesit.

    • kunnontyöntekijä

      Iha hyviä ideoita mun mielest...paitti nuo lukuisat kerrostalot... Kova into tuntuu aloittajal olevan purkaa kaik vanha (taxiaseman lähel olevat hometalot ymmärrän mutta että tureniuskin) ja kuitenki rakentaa tilal vanhahtavaa (nupukiveys vanha tampereentielle)... mitä hienoa on uusvanhassa? Eikö voisi pikemminki kunnostaa vanhoja kute tureniuksen talo ja pitää modernina nää käytännöllisyyen sanelemat asiat kuten vanha tampereentie ja torialue.., asfaltti kun on käytännöllisempää noin hoidon kannalta (auraus) kuin kiveys ja kivempi o ajellakki sileel asfaltil ku täristävällä kiveyksellä.

      Tervetuloa/näkemiin-kylttihän täälä olikin yhdystien varrel vuoskauet joka ny tosin jostai syystä loistaa poissaolollaan.

      Minigripin (nykyinen Suominen Oy) ja s-marketin välinen ryteikö on tosiaan aika kauhea näky mutta kuvailemasi kaltaista puistoa sen tilalle on täälä nähtävissä ja koettavissa jo useita.., erilaista kaivattaisiin.

      Valaistuja puita on joku vihertoimessa työharjoitteluaan suorittanut likka jo ehottanukki ku o tehy suunnitelman viheralueista.., muistaakseni lemmenkujalle ny ainakin, liekö muuallekin. Kyseinen päättötyö löytyy netistä pienellä hakemisella..

    • Turre purkuun

      Eikö vaan se Turiuksen talo ole aikalailla painunu maan alle, varmaan koko pohjakerros mätää, sais kyllä purkaa, entisöinti on liian kallista purkuun vain ja valokuvia vaan jälkipolville nähtäväksi. Lisäksi se on liian lähellä maantietäkin. Aikansa eläny sekin talo, mitä sillä siinä enään tehdään, kun se on tyhjänä, eikä siellä voi olla enää mitään muuta kuin rottia.

      • pää selväks eka

        Itse asiassa maa on noussut, kun tietä ollaan moneen kertaan päällystelty. Sama se ongelma ihan joka talossa. Pikku hiljaa maa kerrostuu ja näyttää tyhmemmän mielestä siltä että talo painuu.


    • kirjasto kortti

      Ööööö "hiukan masentava".

      Tarkoitit varmaan masentavuuden huippu tai jotain...

    • kunnontyöntekijä

      "tuossa edellisessä ketjussa: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11906855
      noita ideoita tulikin, mutta toteutetaanko niitä? ei. "

      Niin, mikään ideahan ei etene toteutukseen asti jos sitä ei kerrota niille ihmisille jotka voisivat asioihin vaikuttaa....Mistä tiedät onko näitä viety eteenpäin? Mainitsemasi ketjunhan tarkoitus on toimia aivoriihenä johon heitellään vapaasti brainstorm-tyyliin ajatuksia aiheeseen liittyen, ihmisten mielikuvitus ruokkii toistaan, yksi asia johtaa toiseen jne. Kynnys täällä ideoimiseen on matalampi (johtuen nimettömyyestä, kasvottomuuesta) kuin olisi esim.kaupunginvirastolle henk.koht. asioimiseen tms., moniko meistä kävi joulun alla Kallea helssaamassa kun oli avoimet ovet, glögiä tarjolla ja mahdollisuus kertoa ajatuksistaan?

    • nimimerkkitämäkin

      nosto

      • karva noppa

        Miettikää ensin työpaikkojen saamista, nuo edelläolevien
        haaveet voivat vasta sitten toteutua.


    • Pistolero

      Ikaalinen ON masentava paikka, ja pysyy masentavana. Mistä rahat kasvojen pesuun? Kaupungin johto kusetti 3.5 milj €, ja se kompostikin kaatuu siitä muutaman vuoden päästä.

      Vanha keskusta on jo kaatunut, tai ainakin kaatumassa. Siellähän on vain tyhjää täynnä ja laput luukulla. Mennään sielläkin muutama vuosi etiäppäin, niin Ravintolan ja Salen rakekennukset ovat maassa, muiden muassa.

      Siitä vaan aurinkokylttejä pystyttelemään 3-tielle, apinat :-)

    • iiiikaaalinen

      Turku on Suomen joulukaupunki, Laitila on munakaupunki, Helsinki on pääkaupunki jne.

      Ikaalinen voisi olla Suomen downshiftaamiskaupunki.

      Suomeksi downshiftaaminen tarkoittaa leppoistamista.

      Leppoisa Ikaalinen!

      Hellitä jop, nyt tuloo Ikaalinen, stop! -kyltti tienvarteen.

    • kunnontyöntekijä

      Jos nii masentaa nii mikä estää muualle muuttamasta. aika moni ap:n mainitsema muutos onkin jo tapahtunut (yhdystien tiejärjestelyt, mhy:n talon purku)...Liekö ap:lla nyt mielenkiintoa asiaa kommentoimaan. Omasta mielestä parempaan suuntaan on menty yleisilmees (",) mut voi, vasta kovin pienin askelin...enemmän vaadittaisiin vetovoiman lisäämiseen kuin vain näitä uusia pintoja (jotka tosin nekin tervetulleita) aivan kuten "karva noppa" tuolla edellä mainitsikin..; työpaikkoja...

      • Pistolero

        Kuule, niiden pikkuaskelten tehtävä on vain peittää sitä pas kaa mitä pinnan alla kytee. TV lähti SHS-juhlista, joten enää ei niin fiinille tarvitse näyttää. Tehdään jotain kosmeettisia korjauksia kuntalaisten mieliksi ja otetaan niistäkin "maan tapa" pois. Näin se menee.

        Luutetko oikeasti, että jotain ISOJA harppauksia tässä kylässä tapahtuu? Heh heh, juuri sellanen sinisilmäinen idiootti, jolta imetään kunnallisverot omiin taskuihin puolipimeillä saneerauksilla.

        Yleisilme on oikeasti kuollut ja harmaa, menkää oikeasti sinne kirkon taakse virka-aikana katsomaan mikä "liikenne" siellä on. Niin, ei fucking mitään, koska Ikaalinen on lähiö ja tänne riittää se ostari jossa nuoriso voi hengailla ja sotkea paikkoaja. Se on Ikaalinen nykyään, iso Matrix, jonka avulla muutama kunnallisankka imee rahaa omalle tilille.

        Hienoa, että kunnontyöntekijä on positiivinen, mutta kuten sanoin, sinisilmäinen. Tuollaisia sinisilmäisiä idiootteja panin edestä ja takaa Ika-Hovin vessassa.


    • kunnontyöntekijä

      "Luutetko oikeasti, että jotain ISOJA harppauksia tässä kylässä tapahtuu? Heh heh, juuri sellanen sinisilmäinen idiootti, jolta imetään kunnallisverot omiin taskuihin puolipimeillä saneerauksilla."

      Olipa kivasti sanottu, kiitos vaan. Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseen mutta nimittely on -paitsi raukkamaista- mutta myös turhaa, kertoo toki enemmän esittäjästä kuin sen kohteesta.


      "Hienoa, että kunnontyöntekijä on positiivinen, mutta kuten sanoin, sinisilmäinen. Tuollaisia sinisilmäisiä idiootteja panin edestä ja takaa Ika-Hovin vessassa."

      Sinisilmäisyydestäni et tiedä mitään sen paremmin kuin minusta muutenkaan joten ole hyvä ja poista toki ala-arvoiset arvostelusi ennen kuin teet itsestäsi yhtään enempää pelleä. Kukaan ei ota kiusaajan sanoja tosissaan joten muut kirjoituksesi (ne asialliset) valuvat hukkaan näiden asiattomuuksien ansiosta. Ihminen profiloituu niin kovin helposti.., etenkin netissä kun kaikki toimimme kasvottomina. Ethän halua itseäsi nähtävän öykkärinä?

      • Pistolero

        Fakta kuitenkin on, nimittelystä huolimatta, että Ikaalinen kuivuu pois ja rahat kassasta imetään bulvaanien ja kytkösten avulla omiin taskuihin. Ei Ikaalista enää kannata saneerata kuntoon, se aika meni jo viimeistään 90-luvulla.

        Mitä luulette, 3.5m€ tungettiin laittomasti Kompostiin, olisiko sille rahalle ollut muuta käyttöä Ikaalisten elävöittämiseksi? No olisi kai, mutta rahat meni kavereille ja nyt kassa on tyhjä. Jo tuota yhtälöä ei tajua, ihminen on sellainen sinisilmäinen idiootti, jota sai ja voi huoletta käyttää seksuaalisesti hyväksi Ika-Hovin vessassa. Jos sitä enää olisi...


    • kunnontyöntekijä

      "Mitä luulette, 3.5m€ tungettiin laittomasti Kompostiin, olisiko sille rahalle ollut muuta käyttöä Ikaalisten elävöittämiseksi? No olisi kai, mutta rahat meni kavereille ja nyt kassa on tyhjä. Jo tuota yhtälöä ei tajua, ihminen on sellainen sinisilmäinen idiootti, jota sai ja voi huoletta käyttää seksuaalisesti hyväksi Ika-Hovin vessassa. Jos sitä enää olisi..."

      Ei se raha hukassa ole, löytyy kyllä ja oikeus tapahtuu.

      Kovin on joidenkin vaikea niellä positiivista elämänkatsomustapaa.., kummallinen tarve irvailla ja nimitellä=O.

      • karva noppa

        Missä maailmassa kunnontyöntekijä elää kun
        uskottelee ettei 3,5 miljoonaa ole hukassa
        kunnalta ?
        Vai tarkoititko että se ei ole hukassa kun se
        on Komppikiinteistön omistajilla ja heiltä sitä
        ei saada takaisin milloinkaan.

        Minkäänlainen positiivinen elämänasenne ei
        noita rahoja kunnalle enää tuo takaisin.


    • eet

      nostoa

    • Palkat ja äyri alas

      Ikaalinen on kaunis kaupunki, mutta nyt vallassa olevat päättäjät ja virkamiehet ovat ajaneet Ikaalisten asiat täysin retuperälle. Jos seuraava äyrin hinnan korotus tulee, niin tämä perhe muuttaa työn perässä Tampereelle ja niin tekee kuulemma moni muukin.
      Ala-asteet sun muut saavat nyt jäädä rakentamatta, tilaa löytyy ja lisää tulee koko ajan. Entiset velat maksuun ja kaupungin työntekijöiden, varsinkin johtoportaissa olevien kunnon palkkan alennus.

      • samaa perhettä

        Yhteiset kierrätysmorsiamet yhdistävät Ikaalisissa kaupungin
        johdon ja virka- ja luottamusmiehet.


      • Rouva Hoikkala
        samaa perhettä kirjoitti:

        Yhteiset kierrätysmorsiamet yhdistävät Ikaalisissa kaupungin
        johdon ja virka- ja luottamusmiehet.

        Jarmo! Mikäli tarkoitat minua ja Hoitotätiä, olet väärillä jäljillä. Minä en makaa muiden kuin Matin ja Reijon kanssa. Hoitotäti hoitaa Villen ja Petrin. Kallen kanssa emme ole maanneet kumpikaan! Vieläkö sinulle tulee Kalle ja Mosse?


      • fysioterapeutti
        Rouva Hoikkala kirjoitti:

        Jarmo! Mikäli tarkoitat minua ja Hoitotätiä, olet väärillä jäljillä. Minä en makaa muiden kuin Matin ja Reijon kanssa. Hoitotäti hoitaa Villen ja Petrin. Kallen kanssa emme ole maanneet kumpikaan! Vieläkö sinulle tulee Kalle ja Mosse?

        Rouva hyvä, pikku kylässämme on muitakin hukkaputkia
        kuin Aino ja Riitta.
        Samaa perhettä viestiä avaamalla asioita seurannut pystyy
        avaamaan keitä tarkoitin.


    • kunnontyöntekijä

      "Minkäänlainen positiivinen elämänasenne ei
      noita rahoja kunnalle enää tuo takaisin. "

      En ole niin väittänytkään. Luetunymmärtäminen on jalo taito.

      Ensinmainitsemani asia että raha ei ole hukassa (tiietään missä siis on) ja että se saahaan kyllä takasi oli oikaisu epäilyyn ettei näin olisi vaan että raha on hukassa.

      Seuraava kirjoittamani asia positiivisuuesta koski tuota iravailua jostai ikahovin vessas panemisesta mitä Pistolero tykkää jankata joka toisessa ketjussa syistä joita voimme vain arvailla.



      Niin tai näin, allekirjoittanut jättää tämän palstan uuden luottamustoimen haukatessa päivätyöltä jäävän ajan.

    • Pistolero

      Toivotan menestystä uudessa luottamustoimessasi. Toivottavasti tehtäväsi kautta voit osaltasi olla parantamassa Ikaalisten yleisilmettä.

      Ps. Ika-Hovin vessoja kannattaa kuitenkin vältellä ;-)

    • ainaajankohtainen

      nosto

    • Onpa typerää ja ala-arvoista kirjoittelua.

      • pohojalaanentäs

        Kerrankin samaa mieltä kuin Myllis!


      • kerroppa.prouva

        Mikä tarkemmin luettaessa oli typerää ja ala-arvoista ?


      • Puheet "hukkaputkista" olivat loukkaavia.


      • kloyutr
        seppo_myllis kirjoitti:

        Puheet "hukkaputkista" olivat loukkaavia.

        jarmon kommentteja


      • kaino.akkala
        seppo_myllis kirjoitti:

        Puheet "hukkaputkista" olivat loukkaavia.

        Mikä transurouvaa tuossa loukkaa ?


      • kaino.akkala kirjoitti:

        Mikä transurouvaa tuossa loukkaa ?

        En ole mikään rouva.


      • ehyt.kalvo

        Onko seppo-neiti sellainen neiti ?


      • MITÄ HALUAT TEHDÄ HUOMENNA
        TÄNÄÄN EI HUVITA MIKÄÄN


    • Anonyymi

      paska paikka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe