Voittosen ja Hännisen eron syy tässä:

http://www.hs.fi/paivanlehti/05012014/sunnuntai/Lestadiolaisjohtaja antoi hyväksikäyttäjän välttää poliisin/a1388813055746

Veljet tiesivät, että juttu on tulossa. Maa alkoi polttaa jalkojen alla.
1473042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 147

Vanhimmat

SRK:lla on tietääkseni 15.1. kokous, johon kaikki 24 johtokunnan jäsentä osallistuvat.

Jos OV ei saa kenkää tuossa kokouksessa, niin SRK muuttuu tunkioksi, johon kukaan ei halua koskea edes 10 metrin tikullakaan.

Odottelemme mielenkiinnolla, mitä sieltä uutisoidaan.

Äänestä
  • SRK:n johtokunta on osoittautunut rikollisjärjestöksi. Rikoksia salaillaan, rikollisia suojellaan ja uhrit vaiennetaan rippisalailupakolla. Asiasta kyselevä on "lihava lammas" eli rivijäsen, joka on niin röyhkeä että puhuttelee johtajaansa!

    Äänestä

  • Minusta Voittonen ja Hänninen voisivat yhä jatkaa puheenjohtajana ja pääsihteerinä SRKssa jos haluaisivat, vaikka 5 vuotta vielä. He ovat mielestäni toimineet esimerkillisesti kaikki nämä vuodet SRKssa.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Minusta Voittonen ja Hänninen voisivat yhä jatkaa puheenjohtajana ja pääsihteerinä SRKssa jos haluaisivat, vaikka 5 vuotta vielä. He ovat mielestäni toimineet esimerkillisesti kaikki nämä vuodet SRKssa.

    Todellakin. Ketkä olisivat uskaltaneet yhtä tehokkaasti salata rikoksia, suojella rikoksia ja vaientaa uhreja? Nämä miehet todellakin kiillottivat kultaista kynttilänjalkaa ja ajoivat kaikenmaailman lapsena raiskatut firmasta pihalle muita häiritsemästä!

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Minusta Voittonen ja Hänninen voisivat yhä jatkaa puheenjohtajana ja pääsihteerinä SRKssa jos haluaisivat, vaikka 5 vuotta vielä. He ovat mielestäni toimineet esimerkillisesti kaikki nämä vuodet SRKssa.

    Vai hyvin..

    Äänestä

  • Johtokunnan mielestä Voittonen on edelleen aivan oikeamielinen ja salannut erinomaisesti rikokset jopa niin kauan, että kahden uhrin osalta ne pääsivät vanhenemaan. Tähänhän on pyritty ja aina niin toimittu.

    Äänestä

  • Ihmis oikeus rikollisia ovat . Eikö meidän tule huolehtia viattomista lapsista. Kysyn vaan. Ilmeisesti naiset ja lapset eivät vl piireissä ihmisiä. Puhujat kuvittelevat olevansa ylempää kastia. Saarnaa vollottavat aika miehet. Pitäisi maalaisjärki ottaa käyttöön.. Hyvä raittiusliike ollu 100 vuotta pystyssä koko homma. Ja ilkeävät vaittää ainoaksi oikeaksi uskonnoksi.. Olen jokseenkin erimieltä. Itse olen ollut vl piireistä poissa 15 v. Ja sitä en ole katunut päivääkään kun nakkasin hanskat tiskii.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Minusta Voittonen ja Hänninen voisivat yhä jatkaa puheenjohtajana ja pääsihteerinä SRKssa jos haluaisivat, vaikka 5 vuotta vielä. He ovat mielestäni toimineet esimerkillisesti kaikki nämä vuodet SRKssa.

    MUTTA MUTTA... taidan perua tuon kirjoitukseni.

    NIMITTÄIN...
    JOS (siis JOS) on noin toimittu SRKn johtokunnassa, kuten eilisen hesarissa kerrottiin, niin olisi paikallaan tunnustaa tekemänsä vääryydet ja hölmöydet ja pyytää niitä anteeksi (ihan koko johtokunnan), ja vieläpä lähteä lämpsimään SRKlta ja jättää puhujan tehtävät.

    Ja näyttää hyvin ilmeiseltä että sen jos-sanan tilalle voisi laittaa sanan KUN. Mutta minulla ei ole aivan 100% varmuutta. Ehkä kuitenkin noin 99,8% varmuus.

    Äänestä

  • SRK salaa rikoksia! kirjoitti:

    SRK:n johtokunta on osoittautunut rikollisjärjestöksi. Rikoksia salaillaan, rikollisia suojellaan ja uhrit vaiennetaan rippisalailupakolla. Asiasta kyselevä on "lihava lammas" eli rivijäsen, joka on niin röyhkeä että puhuttelee johtajaansa!

    Onko niilläkin liivit? Moottoripyöriä! Eikös ne tee hyvää bisnestä? Voisi olla hyvä kolehdin rinnalle.

    Onko tietoa kuuluuko se huumepoliisin Aarnio vl-joukkoon?

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Minusta Voittonen ja Hänninen voisivat yhä jatkaa puheenjohtajana ja pääsihteerinä SRKssa jos haluaisivat, vaikka 5 vuotta vielä. He ovat mielestäni toimineet esimerkillisesti kaikki nämä vuodet SRKssa.

    Miksi sitten erosivat ?

    Ilman suurta dramatiikkaa..... Eh eh eh !

    Koko touhu haisee kuuhun asti.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Minusta Voittonen ja Hänninen voisivat yhä jatkaa puheenjohtajana ja pääsihteerinä SRKssa jos haluaisivat, vaikka 5 vuotta vielä. He ovat mielestäni toimineet esimerkillisesti kaikki nämä vuodet SRKssa.

    Eivätkä ole puuttuneet pedofiliaan? Jatkuvaan!
    Tulee mieleen Jeesuksen sanat, te olette päältä kuin puhtaiksi kalkittuja hautoja, mutta sisältä silkkaa saastaa.

    Äänestä

  • SRKRP kirjoitti:

    Onko niilläkin liivit? Moottoripyöriä! Eikös ne tee hyvää bisnestä? Voisi olla hyvä kolehdin rinnalle.

    Onko tietoa kuuluuko se huumepoliisin Aarnio vl-joukkoon?

    mieluummin näinpäin. Likaista peliä.

    Äänestä

  • SRK salaa rikoksia! kirjoitti:

    SRK:n johtokunta on osoittautunut rikollisjärjestöksi. Rikoksia salaillaan, rikollisia suojellaan ja uhrit vaiennetaan rippisalailupakolla. Asiasta kyselevä on "lihava lammas" eli rivijäsen, joka on niin röyhkeä että puhuttelee johtajaansa!

    Kuinka moni johtajista on syylistynyt lapsen raiskaamiseen.

    Äänestä

  • 3+6 kirjoitti:

    Eivätkä ole puuttuneet pedofiliaan? Jatkuvaan!
    Tulee mieleen Jeesuksen sanat, te olette päältä kuin puhtaiksi kalkittuja hautoja, mutta sisältä silkkaa saastaa.

    Voittosen housujen sisältä löytyy joidenkin tietojen mukaan Jeesusmainen heppi.

    Äänestä

Liian pitkä, ei jaksanut lukea loppuun, mutta käsittämätöntä että tuo hiplaajapappajuttu on taas julkisuudessa. Itse olen lukenut tuon saman tarinan kalevasta jo vuosia sitten.
Lisäksi kopion siitä, tällä palstalla noin 150 kertaa. Lisäksi Huuskonen (tod.näk. Avaaja:) kyseli aiheesta voittoselta suorassa tv lähetyksessä, johon voittonen seikkaperäisesti vastaili.

Jotenkin tuntuu, ettei mainittu 80 vrk ehdollista vankeutta ja asian julkisuus ole nyt ihan tasapainossa.

Eikö sulla ole rajumpaa kamaa tarjota? Onko Hesari menny todella noin alas? Ei ihme että levikki pienenee kuin pyy Voittosenlopun tiellä.

Mitä tulee sen vanhan Voittosen kääpän mahdollisiin valehteluihin, niin tässä maailmassa ei ole ainoatakaan ihmistä joka vuosien vainon jälkeen ei jotakin olisi jo valehdellut, tai puhunut lauseen puolikkaan ristiin. Ihminen se on inhimillinenkin ihminen.

Häpeä ja tee jatkossa rajumpia juttuja jos on mistä tehdä. Jos ei ole niin pyydä minulta, niitä löytyy - jopa lestadiolaisuudesta.

Tyhmyydellä ei ole näköjään rajaa olemassakaan

Äänestä
  • Pappa olisi istunut linnassa jos pääjohtajanne Olavi "Salaaja" Voittonen ei olisi onnistunut viivyttämään asiaa niin, että kaksi rikoksista ehti nipin napin vanheta. Se on jutun juoni.

    Äänestä

"" Tyhmyydellä ei ole näköjään rajaa olemassakaan ""

Todella tuo tuli mieleen, kun luin kirjoituksesi! Sen sijaan avaajan juttu oli toista luokkaa!

Äänestä

Törkeä vl- järjestön ja sen nokkamiesten vaino jatkuu. Koko juttu on pelkkää arvailua ja suvun keskinäistä vihanpitoa.

Hyväksikäytetyt lapset ja Olavi Voittonen näköjään riitelevän suvun ja tällä kertaa Hesarin idioottitoimittajan pelinappuloina.

Sokein Reettakin tajuaa, että sukulaisesta tehtiin sankari, vaikka ei vienyt asiaa poliisille, vaan hiillosti kuukausikaupalla Pappia sen tekemään.

Pelkkää arvailua koko Hesarin tarina ==> lainaus

Lap­sen­lap­sil­le, ty­töil­le, jäi se kä­si­tys, et­tä tä­tä ei voi nyt po­lii­sil­le vie­dä. Mie­les­tä­ni Voit­to­sen rat­kai­su oli kes­kei­nen syy sil­le, et­tä teot pää­si­vät kah­den uh­rin osal­ta van­he­ne­maan. He jäi­vät Voit­to­sen ta­kia vail­le oi­keut­ta ja kor­vauk­sia", moit­tii ta­pauk­seen pe­reh­ty­nyt mies. Hän avus­ti hy­väk­si­käyt­tä­jän su­ku­lais­ta las­ten­suo­je­lu­il­moi­tuk­sen teos­sa ja val­voi su­ku­lai­sen apu­na asian ete­ne­mis­tä lo­pul­ta myös po­lii­sil­le.

Äänestä
  • Joo, jos minun suvussa olisi pefofili, em soittaisi papille, vaan poliisille.

    Kyllä minä lapsiani rakastaisin enemmän kuin, että vaihtoehtoisesti vihaisin sitä pappia ja sukua ja ottasin ne pelinappulaksi...

    Jotenkin noin...

    Äänestä

  • Jotenkin noin.. kirjoitti:

    Joo, jos minun suvussa olisi pefofili, em soittaisi papille, vaan poliisille.

    Kyllä minä lapsiani rakastaisin enemmän kuin, että vaihtoehtoisesti vihaisin sitä pappia ja sukua ja ottasin ne pelinappulaksi...

    Jotenkin noin...

    Minä tekisin suvun jäsenestä rikosilmoituksen, koska ei tehnyt ilmoitusta vaikka tiesi hyväksikäyttöä tapahtuneen jo vuosia, sekä Voittosesta tutkintapyyntö mahdollisesta avustamisesta edelläolevassa.

    Sitten tuo sukulaisen lopullinen avustaja näyttää myös laatineen kaikessa rauhassa lastensuojeluilmoitusta. Selvittyttäidin myös hänen viivyttelynsä ja kulut valtiolle jotka viivyttelystä aiheutui.

    Äänestä

  • Yhteenkään vl-uskovaiseen aikuiseen ei voi luottaa -ei vaikka olisi itse pääjohtaja. Epäuskoiselle poliisille on asiat vietävä. On paljastunut, ettei uskovainen poliisi viekään asiaa eteenpäin, joten epäuskoinen poliisi on ainoa vaihtoehto.

    Äänestä

  • selvä peli kirjoitti:

    Minä tekisin suvun jäsenestä rikosilmoituksen, koska ei tehnyt ilmoitusta vaikka tiesi hyväksikäyttöä tapahtuneen jo vuosia, sekä Voittosesta tutkintapyyntö mahdollisesta avustamisesta edelläolevassa.

    Sitten tuo sukulaisen lopullinen avustaja näyttää myös laatineen kaikessa rauhassa lastensuojeluilmoitusta. Selvittyttäidin myös hänen viivyttelynsä ja kulut valtiolle jotka viivyttelystä aiheutui.

    Ulkopuolinen ei sitä voi ymmärtää, kuinka sitova on puheenjohtajan määräys olla tekemättä rikosilmoitusta. Voittonenhan epäili heti uhrin sieluntilaa, koska uhri ei olisi hyväksynyt rikoksen salaamista.

    Äänestä

  • Auktoriteetti määrää kirjoitti:

    Voittonen ei ensinnäkään tuolloin ollut puheenjohtaja, ja toiseksi, missään en ole kuullut kenenkään muun kuin sinun väittäneen, että Voittonen olisi muka "määrännyt olemaan tekemättä rikosilmoitusta".

    Äänestä

  • Mmcmcmcnnmcc kirjoitti:

    Voittonen ei ensinnäkään tuolloin ollut puheenjohtaja, ja toiseksi, missään en ole kuullut kenenkään muun kuin sinun väittäneen, että Voittonen olisi muka "määrännyt olemaan tekemättä rikosilmoitusta".

    Sori. Voittonen oli silloin SRK:n johtokunnan varapuheenjohtaja. Yrität raukka siirtää keskustelun kärjen pois itse asiasta.

    Äänestä

  • Vaikka sukulaismies toimi väärin, se ei poista sitä, etteikö Voittonenkin olisi toiminut väärin. Nyt arvioidaan SRK:n puheenjohtajan toimintaa asiassa. Sukulaismies ei tällaisessa asemassa ole.

    SRK:n puheenjohtaja edustaa lestadiolaisia, halusivatpa he sitä eli eivät. Puheenjohtajan tehtävään tulisi valita vain päteviä henkilöitä. Raamatun mukaan seurakunnan paimenen tehtävään on vaatimuksia, joita tulisi soveltaa erityisesti johtavassa asemassa oleviin;

    2. TIM 4:
    Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa. [1. Tim. 3:2-7]
    7 Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. Hän ei saa olla ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija,
    8 vaan hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä.
    9 Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet.

    Varmasti on hankala löytää kaikkeen tuohon kykenevää henkilöä, mutta ainakin pääpiirteittään hyvältä kaitsijalta noita ominaisuuksia olisi hyvä vaatia.

    Äänestä

  • Auktoriteetti määrää kirjoitti:

    Ulkopuolinen ei sitä voi ymmärtää, kuinka sitova on puheenjohtajan määräys olla tekemättä rikosilmoitusta. Voittonenhan epäili heti uhrin sieluntilaa, koska uhri ei olisi hyväksynyt rikoksen salaamista.

    Nämäkin asiat pitää tutkia Raamatulla, ei toimia minkään ihmisen määräyksellä.

    Raamattu kieltää lapsien pilaajat, laittaisi myllynkiven kaulaan ja upottaisi mereen. Tekojen kauhistuttavuus on kova, eikä sitä saa millään syyllä suojella. Vain lasta voi suojella.

    Älkää olko ihmisten orjia!!!!

    Äänestä

Erkki Hurtig erotettiin puhujan tehtävistä koska hän hyväksyi homosynnin. Hän ilmaisi kantansa homosyntiin lehtien palstoilla ja jopa seurapuheessaan. Tuon seurapuheen jälkeen hänet erotettiin puhujan tehtävistä Torniossa.

Erkki Hurtigin erottaminen puhujan tehtävistä ei siis liittynyt mitenkään hänen pedofiliatutkimuksiinsa, vaikka hän on joskus sellaista valheellisesti väittänyt.

Poliisi tutki jo kerran Voittosen toimet ja hänet todettiin syyttömäksi. Koska eräs henkilö oli tehnyt hänestä tutkintailmoituksen. Nyt Helsingin Sanomat on astunut laittomuuden tielle ja ryhtyy tuomitsemaan Voittosta asettuen oikeusjärjestelmän virkaan.

Helsingin Sanomilta - Suomen suurimmalta kaupalliselta medialta törkeää oikeusvaltion tuhoamista. Perustuslain rikkomus!

Nyt Helsingin Sanomat esittää todennäköisesti valheellisia väitteitä kirjoituksessaan, koska poliisi oli jo tutkinut Voittosen tapauksen ja todennut hänet syyttömäksi. Helsingin Sanomia voidaan hyvällä syyllä syyttää nyt vainoamisrikoksesta, josta astui laki voimaan tämän vuoden alussa.

Miksi Helsingin Sanomat ei kirjoita enempää oman aatetaustansa punavihreiden pedofilia-asioista. Punavihreät hyväksyivät yleisesti ja julkisesti pedofilian ainakin vielä 1970-luvulla. Europarlamentissa istuu tälläkin hetkellä vihreän puolueen edustaja, joka 70-luvulla kirjoitti lapsipornokirjallisuutta ja kannatti pedofilian laillistamista Ranskass, ja hän istuu nyt Europarlamentissa vihreiden ÄÄNIVYÖRYLLÄ.

Äänestä
  • Itse en ole vl. uskon Jumalaan, mutta en Raamattuun.

    Noilla taustoilla yhdyn 100%:sti kirjoitukseesi muilta osin,

    paitsi tapaus Hurtig Erkki, syystä etten tunne tai tiedä siitä mitään. En ole koskaan kuullutkaan. ;)

    Äänestä

  • Ja toinen asia:

    Miksi kyseisen insestisuvun jäsenet eivät tehneet itse aikoinaan rikosilmoitusta, ja silti heistä eräs teki tutkintailmoituksen Voittosesta ja on syyttänyt Voittosta julkisesti lehtien palstoilla NIMETTÖMÄNÄ.

    Voittonen teki rikosilmoituksen samana vuonna kuin rikokset tulivat hänen tietoonsa (toki Voittonen teki virheen jonka on jo myöntänyt, kun ei tehnyt rikosilmoitusta heti samana päivänä.). Insestisuvun jäsenet olivat tienneet rikoksista itse jo vuosikymmeniä eivätkä olleet tehneet rikosilmoitusta, ja silti kehtaavat syyttää Voittosta julkisesti ja NIMETTÖMÄNÄ. Melkoista TEKOPYHYYTTÄ insestisuvulta.

    Erkki Hurtig on yhtynyt syyttäjien kuoroon syyttämään Voittosta, mutta miksi Hurtigin Erkki ei itse tehnyt rikosilmoitusta!

    Matt. 5:11
    Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni.

    Äänestä

  • AAA+++ kirjoitti:

    Itse en ole vl. uskon Jumalaan, mutta en Raamattuun.

    Noilla taustoilla yhdyn 100%:sti kirjoitukseesi muilta osin,

    paitsi tapaus Hurtig Erkki, syystä etten tunne tai tiedä siitä mitään. En ole koskaan kuullutkaan. ;)

    Hurtigin Erkin puhujan tehtävistä erottamista käsitellään myöskin tuossa Helsingin Sanomien tämän päivän jutussa ja siksi halusin keroa siitäkin tapauksesta totuuden, koska HS oli vääristellyt sitäkin tapausta.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Hurtigin Erkin puhujan tehtävistä erottamista käsitellään myöskin tuossa Helsingin Sanomien tämän päivän jutussa ja siksi halusin keroa siitäkin tapauksesta totuuden, koska HS oli vääristellyt sitäkin tapausta.

    Tarkoitin etten ole aiemmin kuullut..

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Ja toinen asia:

    Miksi kyseisen insestisuvun jäsenet eivät tehneet itse aikoinaan rikosilmoitusta, ja silti heistä eräs teki tutkintailmoituksen Voittosesta ja on syyttänyt Voittosta julkisesti lehtien palstoilla NIMETTÖMÄNÄ.

    Voittonen teki rikosilmoituksen samana vuonna kuin rikokset tulivat hänen tietoonsa (toki Voittonen teki virheen jonka on jo myöntänyt, kun ei tehnyt rikosilmoitusta heti samana päivänä.). Insestisuvun jäsenet olivat tienneet rikoksista itse jo vuosikymmeniä eivätkä olleet tehneet rikosilmoitusta, ja silti kehtaavat syyttää Voittosta julkisesti ja NIMETTÖMÄNÄ. Melkoista TEKOPYHYYTTÄ insestisuvulta.

    Erkki Hurtig on yhtynyt syyttäjien kuoroon syyttämään Voittosta, mutta miksi Hurtigin Erkki ei itse tehnyt rikosilmoitusta!

    Matt. 5:11
    Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni.

    Oikein. Autuas on Olavi Voittonen, koska häntä uskonnollemme tyypillisen rikostensalailun, rikollisen suojelun ja uhrien vaientamisen vuoksi vainotaan.

    Tämä vainoaminen osoittaa, että Voittonen toimi oikein. Koska hänen tekojaan arvostellaan, hän on autuas ja oikeamielinen. Aamen.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Ja toinen asia:

    Miksi kyseisen insestisuvun jäsenet eivät tehneet itse aikoinaan rikosilmoitusta, ja silti heistä eräs teki tutkintailmoituksen Voittosesta ja on syyttänyt Voittosta julkisesti lehtien palstoilla NIMETTÖMÄNÄ.

    Voittonen teki rikosilmoituksen samana vuonna kuin rikokset tulivat hänen tietoonsa (toki Voittonen teki virheen jonka on jo myöntänyt, kun ei tehnyt rikosilmoitusta heti samana päivänä.). Insestisuvun jäsenet olivat tienneet rikoksista itse jo vuosikymmeniä eivätkä olleet tehneet rikosilmoitusta, ja silti kehtaavat syyttää Voittosta julkisesti ja NIMETTÖMÄNÄ. Melkoista TEKOPYHYYTTÄ insestisuvulta.

    Erkki Hurtig on yhtynyt syyttäjien kuoroon syyttämään Voittosta, mutta miksi Hurtigin Erkki ei itse tehnyt rikosilmoitusta!

    Matt. 5:11
    Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni.

    Höpötät monessa ketjussa "tutkintailmoituksesta"
    Sellaista ei ole olemassakaan, se on "tutkintapyyntö".
    Onko muutkin esittämäsi asiat yhtä epämääräisiä?

    Äänestä

  • Erkkikö hyväksyi homosynnin. Se ei taida pitää paikkaansa. Erkki hyväksyi homojen puolesta rukoilemisen. Se on eri asia. Rukoilla voi, etteivät he enää syntiä tekisi. Vrt. syntinen nainen. Eipäs levitetä valheita veljestä.

    Äänestä

  • eipäs levitetä valhe kirjoitti:

    Erkkikö hyväksyi homosynnin. Se ei taida pitää paikkaansa. Erkki hyväksyi homojen puolesta rukoilemisen. Se on eri asia. Rukoilla voi, etteivät he enää syntiä tekisi. Vrt. syntinen nainen. Eipäs levitetä valheita veljestä.

    Voittonen kosti Erkki Hurtigille hänen vetöytymisensä rikostensalailurintamasta hyllyttämisellä.

    Äänestä

  • Asenteesi kiukuttaa ei vl-henkilöitä. Se, jos joku on joskus jossakin muualla suhtautunut suopeasti pedofiliaan, ei millään tavalla vähennä lestadiolaisten keskuudessa pedofilian uhriksi joutuneiden kärsimyksiä.

    Voittonen on kiistatta osallistunut tällaisen hirveän rikoksen peittelyyn, jonka seurauksena rangaistus rikolliselle jäi sormenheristelyksi pituudeltaan.

    Yksikin hyväksikäyttötapaus näin korkeamoraalisena ja ylevänä itseään pitävssä lahkossa osoittaa, että TE ETTE OLE YHTÄÄN PAREMPIA, USKOVAISEMPIA, VANHURSKAAMPIA TAI PYHEMPIÄ kuin halveksimanne ei-lestadiolaiset.

    Jos jokainen teistä Hesarin, Bilderbergin, lesbojen, kuun asennon ja median syyttelyn sijasta keskittyisi puhdistamaan oman yhteisönne tällaisista susista lampaiden vaatteista niin oltaisiin oikeilla jäljillä. Jokainen teistä, joka kiertelee ja kaartelee tosiasioita ja keskittyy tällaisten Voittosten suojeluun lasten suojelun sijasta, on osasyyllinen jokaiseen pedofiliarikokseen, joita mukapyhässä yhteisössänne tapahtuu.

    Äänestä

  • Onko tässä syy? Voisivatko olla homoja? Ja siksi joutuvat eroamaan? Sehän kyllä selittäisi jutun.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Ja toinen asia:

    Miksi kyseisen insestisuvun jäsenet eivät tehneet itse aikoinaan rikosilmoitusta, ja silti heistä eräs teki tutkintailmoituksen Voittosesta ja on syyttänyt Voittosta julkisesti lehtien palstoilla NIMETTÖMÄNÄ.

    Voittonen teki rikosilmoituksen samana vuonna kuin rikokset tulivat hänen tietoonsa (toki Voittonen teki virheen jonka on jo myöntänyt, kun ei tehnyt rikosilmoitusta heti samana päivänä.). Insestisuvun jäsenet olivat tienneet rikoksista itse jo vuosikymmeniä eivätkä olleet tehneet rikosilmoitusta, ja silti kehtaavat syyttää Voittosta julkisesti ja NIMETTÖMÄNÄ. Melkoista TEKOPYHYYTTÄ insestisuvulta.

    Erkki Hurtig on yhtynyt syyttäjien kuoroon syyttämään Voittosta, mutta miksi Hurtigin Erkki ei itse tehnyt rikosilmoitusta!

    Matt. 5:11
    Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni.

    "Matt. 5:11
    Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni."

    Kuinka paljon juuri tuota onkaan harrastettu heitä vastaan, jotka ovat halunneet pysyä Kristuksen Totuudessa ja ovat puolustaneet kaikkein heikointa valtaapitäviä vasaan.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Ja toinen asia:

    Miksi kyseisen insestisuvun jäsenet eivät tehneet itse aikoinaan rikosilmoitusta, ja silti heistä eräs teki tutkintailmoituksen Voittosesta ja on syyttänyt Voittosta julkisesti lehtien palstoilla NIMETTÖMÄNÄ.

    Voittonen teki rikosilmoituksen samana vuonna kuin rikokset tulivat hänen tietoonsa (toki Voittonen teki virheen jonka on jo myöntänyt, kun ei tehnyt rikosilmoitusta heti samana päivänä.). Insestisuvun jäsenet olivat tienneet rikoksista itse jo vuosikymmeniä eivätkä olleet tehneet rikosilmoitusta, ja silti kehtaavat syyttää Voittosta julkisesti ja NIMETTÖMÄNÄ. Melkoista TEKOPYHYYTTÄ insestisuvulta.

    Erkki Hurtig on yhtynyt syyttäjien kuoroon syyttämään Voittosta, mutta miksi Hurtigin Erkki ei itse tehnyt rikosilmoitusta!

    Matt. 5:11
    Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni.

    Eihän teitä Jeesuksen tähden vainota, vaan pedofilian takia... Pahalainen tekeytyy valkeuden enkeliksi uskon viitassa. Miksi ei uskota sanaa ja lopeteta lapsiin sekoaminen?! Himohan se ihmistä vie, ei usko...

    Pitääkö paikkansa, että veljetkin käyttävät siskoaan hyväksi? Sekin on kauhistusta ja sukurutsaa.
    Miksi äidit eivät puutu asiaan?

    Tehkää ihmeessä parannusta. Samaa menoa jatkettaessa on osoite tulinen, ei taivas. Nöyriä Herra rakastaa. Ei valheen puhujia, varkaita jne.

    Äänestä

Muut vastaajat eivät näemmä lukeneet koko juttua. Nimenomaan se sukulainen teki ilmoituksen viranomaisille, ei Voittonen.

Äänestä
  • Näyttää asia olevan arka, kun ketjua häiriköidään oikein urakalla.

    Se koira älähtää....

    Äänestä

  • Helsingin Sanomissa levitetään virheellistä tietoa.

    Voittonen teki rikosilmoituksen.

    Insestisuvun jäsenet eivät tehneet kenestäkään muusta ilmoitusta kuin kostoksi Voittosesta (tutkintailmoituksen siitä että Voittonen oli viivytellyt rikosilmoituksen tekoa pedofiilista muutaman kuukauden), koska Voittonen oli tehnyt rikosilmoituksen insestisuvun vuosikymmeniä salaamista pedofiliarikoksista.

    Tutkintailmoitus Voittosesta oli siis ilmeisesti KOSTO Voittoselle siitä että Voittonen teki rikosilmoituksen insestisuvun pedofiliarikoksista.

    Voittonen todettiin kuitenkin poliisitutkinnassa syyttömäksi koska virheellinen evlut-kirkkolaki kielsi Voittosta (=evlut-kirkon pappi) kertomasta sielunhoidossa tietoonsa tulleista rikoksista poliisille. Voittonen oli jonkin aikaa epäröityään kuitenkin tehnyt lopulta rikosilmoituksen sielunhoidossa tietoonsa tulleista rikoksista vielä saman vuoden aikana, rikkoen siten räikeästi evlut-kirkon rikostensalaamis-kirkkolakia.

    Voittonen on itsekin kehoittanut julkisesti evlut-kirkkoa muuttamaan Raamatun vastaista rikostensalaamis-katekismustaan ja rikostensalaamis-kirkkolakiaan. Tässä(kin) asiassa evlut-kirkon päätäntäelimet kuitenkin pyörittelevät yhä vain peukaloita.

    Äänestä

  • vl-venkoilut pois kirjoitti:

    Näyttää asia olevan arka, kun ketjua häiriköidään oikein urakalla.

    Se koira älähtää....

    Ei ole koira-asia jos yrittää korjata Helsingin Sanomien levittämää virheellistä tietoa, jossa valheellisesti mustamaalataan Olavi Voittosta.

    Olavi Voittonen teki sen rikosilmoituksen insestisuvun pedofiilista.

    Eivät insestisuvun jäsenet tehneet mitään muuta ilmoitusta kuin Voittosesta tutkintailmoituksen. Insestisuku oli tiennyt sukunsa patriarkan rikoksista vuosikymmeniä, mutta ei tehnyt hänestä koskaan rikosilnoitusta. Sensijaan he tekivät tutkintailmoituksen Voittosesta.

    Miksi ihmiset uskovat Helsingin Sanomia, jonka aatetausta on punavihreä aate joka on kauttaaltaan pedofliamielisyyden kyllästämä. Lukekaa vaikkapa Saska Saarikosken kolumni viimevuodelta punavihreiden pedofiliavillityksistä niin ehkä se kirkastaisi hieman asiaa.

    Punavihreät ja nuorsuomalaiset ovat yhtä ja samaa pedofiilihomomössöä.

    Laitapa päivämäärä ja diaarinumero, niin tarkastan asian huomenna Oulun poliisista.

    Helluntailainen häiriköi aina kun vl-mies kirjoittaa. Eikö oikein vastaa henkeen venkoilija Kalevi?

    Lopeta kattorakennemulkoilu "sillä tiellä ollaan" ja polvirukoilile

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    Laitapa päivämäärä ja diaarinumero, niin tarkastan asian huomenna Oulun poliisista.

    Todistustaakka on Helsingin Sanomilla, koska he ovat lausuneet alkupeäiset syytteet Olavi Voittosta kohtaan, jonka poliisi oli jo todennut syyttömäksi.

    Poliisit ovat jo tutkineet mm nämä kyseiset asiakirjansa, joiden päivämääriä ja diaarinumeroita sinä nyt pyydät epäjohdonmukaisesti minulta. Poliisin tutkimukset tulivat silloin siihen tulokseen että Voittonen on syytön. Minun ei siis ole enää tarvetta tutkia kyseisiä asiakirjoja, koska poliisi on jo tehnyt sen ja uskon poliisia.

    Helsinin Sanomat ei näytä uskovan poliiseja, ja kirjoitti "asiakirjojen päivämääristä ja diaarinumeroista", vaikka ei itse eritellyt niitä artikkelissaan. Tämä ei todista mitään muuta kuin Helsingin Sanomien valehtelupolitiikkaa.

    Helsingin Sanomat ei siis esittänyt mitään todisteita väittämiensä kaltaisten asiakirjojen olemassaolosta. Silti Helsingin Sanomat syyttää artikkelissaan Olavi Voittosta asioista, joihin poliisi on jo todennut Voittosen nuhteettomaksi.

    Onko rikosten salaaminen siis mielestäsi oikein?

    Vl-mies. Todistustaakka on aina väitteen esittäjällä. Sinä olet väittänyt Voittosen tehneen asiasta rikosilmoituksen ja väität että sukulaiset eivät tehneet muuta kuin tutkintapyynnön Voittosesta. Nämä väitteesi sinun tulee kyetä todistamaan. Joten lopeta kiemurtelu ja kerro tietolähteesi. Olet ilmeisesti tämän keissin lähipiiristä, koska muutoinhan et voisi tietää sellaista, mitä väität tietäväsi.

    Äänestä

  • makkonen kirjoitti:

    Sillä mitään todisteita voi olla, koska valehtelee. Mutta hän mielestään kiillottaa kultaista kynttilänjalkaa ja kuvittelee tuolla saavansa kirkkaamman kruunun.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Helsingin Sanomissa levitetään virheellistä tietoa.

    Voittonen teki rikosilmoituksen.

    Insestisuvun jäsenet eivät tehneet kenestäkään muusta ilmoitusta kuin kostoksi Voittosesta (tutkintailmoituksen siitä että Voittonen oli viivytellyt rikosilmoituksen tekoa pedofiilista muutaman kuukauden), koska Voittonen oli tehnyt rikosilmoituksen insestisuvun vuosikymmeniä salaamista pedofiliarikoksista.

    Tutkintailmoitus Voittosesta oli siis ilmeisesti KOSTO Voittoselle siitä että Voittonen teki rikosilmoituksen insestisuvun pedofiliarikoksista.

    Voittonen todettiin kuitenkin poliisitutkinnassa syyttömäksi koska virheellinen evlut-kirkkolaki kielsi Voittosta (=evlut-kirkon pappi) kertomasta sielunhoidossa tietoonsa tulleista rikoksista poliisille. Voittonen oli jonkin aikaa epäröityään kuitenkin tehnyt lopulta rikosilmoituksen sielunhoidossa tietoonsa tulleista rikoksista vielä saman vuoden aikana, rikkoen siten räikeästi evlut-kirkon rikostensalaamis-kirkkolakia.

    Voittonen on itsekin kehoittanut julkisesti evlut-kirkkoa muuttamaan Raamatun vastaista rikostensalaamis-katekismustaan ja rikostensalaamis-kirkkolakiaan. Tässä(kin) asiassa evlut-kirkon päätäntäelimet kuitenkin pyörittelevät yhä vain peukaloita.

    "Insestisuvun jäsenet eivät tehneet kenestäkään muusta ilmoitusta kuin kostoksi Voittosesta (tutkintailmoituksen siitä että Voittonen oli viivytellyt rikosilmoituksen tekoa pedofiilista muutaman kuukauden), koska Voittonen oli tehnyt rikosilmoituksen insestisuvun vuosikymmeniä salaamista pedofiliarikoksista.

    Tutkintailmoitus Voittosesta oli siis ilmeisesti KOSTO Voittoselle siitä että Voittonen teki rikosilmoituksen insestisuvun pedofiliarikoksista."

    VL-mies, Hesarin artikikelin mukaan "insestisuvun jäsen" avustajansa toimeenpanemana jätti lastensuojeluilmoituksen asiasta 5.4.2007. Tästä todisteena on kirjeenvaihtoa lastensuojeluviranomaisen kanssa. Kirjeenvaihdossa ei missään vaiheessa mainita, että asia olisi tullut lastensuojeluviranomaisten tietoon jo aiemmin jotain toista kautta.

    Lastensuojelusta asia eteni poliisille, mutta kun se ei tuntunut siellä etenevän, sukulainen avustajineen teki asiasta kantelun lääninhallitukselle. Tämän asian HS:lle vahvisti rikoskomisario Seppo Leinonen Oulun poliisilaitoksesta asiakirjan diaarinumeron kera.

    Tutkintapyyntö Voittosen toimista tehtiin lehtitietojen mukaan vasta huhtikuussa 2011. Saman vuoden syksyllä käräjäoikeuden tuomiokin tuli kyseisestä tapauksesta julki.

    Pystytkö sinä osoittamaan nämä kirjeenvaihdot lastensuojeluviranomaisten kanssa sekä rikoskomisaari Seppo Leinosen todistuksen kantelusta lääninhallitukselle valheiksi? Luuletko tosiaan, että poliisi omalla nimellään valehtelisi tällaista Suomen suurimmassa sanomalehdessä??

    Fakta on, ettei Olavi Voittonen tehnyt mitään muuta asian eteen kuin alkoi syyttämään poliisille asiaa halunneita hreja väärästä sieluntilasta. Voittosen bluffaus onnistui lähes kokonaan, sillä hänen viivyttelynsä ansiosta rikokset ehtivät vanhentua kahden uhrin osalta. Tähän vl-uskonto juuri pyrkiikin, eli salaamaan rikokset poliisilta niin kauan, että ne vanhenevat.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Ei ole koira-asia jos yrittää korjata Helsingin Sanomien levittämää virheellistä tietoa, jossa valheellisesti mustamaalataan Olavi Voittosta.

    Olavi Voittonen teki sen rikosilmoituksen insestisuvun pedofiilista.

    Eivät insestisuvun jäsenet tehneet mitään muuta ilmoitusta kuin Voittosesta tutkintailmoituksen. Insestisuku oli tiennyt sukunsa patriarkan rikoksista vuosikymmeniä, mutta ei tehnyt hänestä koskaan rikosilnoitusta. Sensijaan he tekivät tutkintailmoituksen Voittosesta.

    Miksi ihmiset uskovat Helsingin Sanomia, jonka aatetausta on punavihreä aate joka on kauttaaltaan pedofliamielisyyden kyllästämä. Lukekaa vaikkapa Saska Saarikosken kolumni viimevuodelta punavihreiden pedofiliavillityksistä niin ehkä se kirkastaisi hieman asiaa.

    Punavihreät ja nuorsuomalaiset ovat yhtä ja samaa pedofiilihomomössöä.

    Vl-mies väittää, että Helsingin sanomat on punaviherää pedofiilimyönteistä ideologiaa kannattava, mutta kuitenkin samallla hänen toteamuksensa mukaisesti Helsingin Sanomilta - Suomen suurimmalta kaupalliselta medialta törkeää oikeusvaltion tuhoamista. Perustuslain rikkomus!

    Katsotaanpa mitä vl mies kirjoittaakaan näkemystensä perusteeksi:

    "
    Helsingin Sanomilta - Suomen suurimmalta kaupalliselta medialta törkeää oikeusvaltion tuhoamista. Perustuslain rikkomus!"
    "
    Miksi Helsingin Sanomat ei kirjoita enempää oman aatetaustansa punavihreiden pedofilia-asioista. Punavihreät hyväksyivät yleisesti ja julkisesti pedofilian ainakin vielä 1970-luvulla. Europarlamentissa istuu tälläkin hetkellä vihreän puolueen edustaja, joka 70-luvulla kirjoitti lapsipornokirjallisuutta ja kannatti pedofilian laillistamista Ranskass, ja hän istuu nyt Europarlamentissa vihreiden ÄÄNIVYÖRYLLÄ. "
    "
    Miksi ihmiset uskovat Helsingin Sanomia, jonka aatetausta on punavihreä aate joka on kauttaaltaan pedofliamielisyyden kyllästämä. Lukekaa vaikkapa Saska Saarikosken kolumni viimevuodelta punavihreiden pedofiliavillityksistä niin ehkä se kirkastaisi hieman asiaa.

    Punavihreät ja nuorsuomalaiset ovat yhtä ja samaa pedofiilihomomössöä. "

    Perusteluksi siis riittää jonkun muun maan eli Ranskan euroedustaja sekä jonkun Saarikoksen kolumni.

    Samalla logiikalla voimme yhtä hyvin siis päätellä, että kun tässä ketujussa on lukuisia kirjoituksia juutalaisvastaisessa hengessä ja täysin asian vierestä, että kyseessä on tuomitun Magneettimedian kirjoittelu ja että vl-mies = herra Kärkkäinen. Näinkö se menee se juttu näillä perusteilla.

    Äänestä

  • Siis eikö Voittonen olekaan sukulainen? Jossain luki, että se on sen veli?

    Äänestä

Lisää vaan tällaisia rehellisiä esiintuonteja!

Äänestä
  • Tarkoittanet minun kirjoituksia tällä palstalla.

    Pedofilia-aatteellis-taustaisen Helsingin Sanomien kirjoitukset tästä aiheesta ovat valheellisia ja Suomen perustuslain vastaisia.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Tarkoittanet minun kirjoituksia tällä palstalla.

    vl-miehellä on kiivautta, mutta ei taidon jälkeen. Heittelet väittämiä ja syytöksiä lonkalta. Et näköjään sittenkään tunne asiaa kokonaisuudessaan. Hyytisen tutkimus julistettiin salaiseksi 70 vuodeksi ja yhden ihmisen vaatimuksesta. Olisi mukava tietää mitä Hyytinen kirjoitti.

    Äänestä

  • salainen tutkimus kirjoitti:

    Helsingin Sanomat on heittänyt "lonkalta" vakavia syytöksiä Olavi Voittosta kohtaan, mutta Helsingin Sanomat ei esittänyt artikkelissaan mitään johdonmukaisia todisteita syytöksilleen.

    Minulla on sisäpiirin tietoa tapauksesta ja asiakirjat ovat osittain salaisia, joten en voi niitä tänne laittaa.

    Mutta todistustaakka onkin Helsingin Sanomilla, eikä minulla, koska Helsingin Sanomat on esittänyt ensin syytökset Olavi Voittosta kohtaan. Mutta missä on ne todisteet.

    Sellaisia todisteita Voittosta vastaan tuskin löytyisikään, jotka tukisivat Helsingin Sanomien syytöksiä Olavi Voittosta kohtaan, koska poliisitutkintakin on jo tullut siihen tulokseen virallisesti että Voittonen oli nuhteeton tapauksessa.

    Helsingin Sanomat syyttää siis nyt valheellisesti Voittosta asioista, joihin poliisitutkinta on jo todennut Voittosen nuhteettomaksi.

    Ja ilman mitään johdonmukaisia todisteita.

    Hyytinen on varatuomari ja asianajaja. Hän tietää miten asia todellisuudessa on. Selvityksen sivuuttaminen on vakava asia ja se tulisi myös saada julkiseksi. Kaikki kytkeytyy kaikkeen. Erkki Hurtigin puhujan tehtävän hyllyttäminen on poikkeuksellinen tapahtuma surullisuudessaan. Näin ei tulisi kohdella edes pahinta vihamiestä. Puhujakin voi langeta sanoissaan ja teoissaan, jopa huoruuteen, ja silti jatkaa puhujana. Erkki sekaantui homokeskusteluun, joka oli sillä hetkellä liian tulenarka sotkeuduttavaksi. Kärpäsestä kasvoi härkänen.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Tarkoittanet minun kirjoituksia tällä palstalla.

    Pedofilia-aatteellis-taustaisen Helsingin Sanomien kirjoitukset tästä aiheesta ovat valheellisia ja Suomen perustuslain vastaisia.

    hokemasta päästyään Olavi Voittosen viattomuutta.

    Jos yhtään älyät, niin lehti ei julkaise juttua, ennenkuin tekstin kaikki faktat on tarkistettu. Turha sinun on täällä hokea HS:n "lainvastaisista" kirjoituksista.

    Olavi Voittonen ei tehnyt mitään rikosilmoitusta kerrotusta pedofiiliatapauksesta, vaan asian vei lastensuojeluviranomaisille uhrin sukulainen ja sitä kautta asia eteni poliisille ja edelleen oikeuteen.

    Toimittajat eivät ole vl-viruksen sairastuttamia.Mustan väittäminen valkeaksi ja valkean väittäminen mustaksi. Selkokielellä ilmaistuna se tarkoittaa luonnevikaisuutta.

    Sinä vl-mies et mitenkään pysty hyväksymään tosiasioita, vaan väännät "omaa totuuttasi" asiasta, josta on olemassa fakta faktalta tarkistettua tietoa.

    Revi siitä vielä jokunen kommenttisi tänne.

    Äänestä

  • Härkänen kirjoitti:

    Hurtigin osallistumista homokeskusteluun käytettiin (Voittonen) keppihevosena, että saatiin kostettua Hurtigin poikkeaminen Voittosen rikostensalailulinjalta. Voittonen sai kostonsa ja Erkki Hurtig hyllytettiin puhujan paikalta. SRK ei nimittäin jätä kostamatta mitään hyvää tekoa.

    Äänestä

  • VL-mies hokee kirjoitti:

    Vl-mies vaan tekemään Hesarista rikosilmoitus tai kantelu julkisen sanan neuvostoon jos niin paljon kaivelee esikuvasi Olavi "Salaaja" Voittosen rötösten paljastaminen. Suorastaan säälittävää tuollainen vl-lastenraiskaamisen puolustaminen!

    Laita sitten ne todisteet tähän kun kerran väität olevasi niin varma asioista.

    Todellisuus on se että Voittonen teki ensimmäisenä rikosilmoituksen kyseisestä pedofiliatapauksesta. Insestisuvun jäsen juoksi vasta sen jälkeen poliisin pakeille, vaikka hänellä olivat olleet rikokset tiedossa jo kymmeniä vuosia.

    Tähän tulokseen on tullut myös poliisitutkinta Voittosen toimista, joka totesi Voittosen nuhteettomaksi asiassa.

    Nyt todistustaakka on Helsingin Sanomilla, joka poliisitutkinnan tuloksista huolimatta vielä syyttää Voittosta asiasta valheellisesti.

    Taidat olla liris nyt toimittaja.

    Vl- mies kertoi että Voittonen teki rikosilmoituksen.

    Ehkä sun kannattaa miettiä mitä kirjoitat siihen hyyssärilehteen, ettei tarvi tulla 15 helluntailahkon tollon asumalle anonyymifoorumille katumaan tekosiaan

    Äänestä

  • Vl-säälittävyyttä! kirjoitti:

    Vl-mies vaan tekemään Hesarista rikosilmoitus tai kantelu julkisen sanan neuvostoon jos niin paljon kaivelee esikuvasi Olavi "Salaaja" Voittosen rötösten paljastaminen. Suorastaan säälittävää tuollainen vl-lastenraiskaamisen puolustaminen!

    Helsingin Sanomien rikos on tässä tapauksessa asianomistajarikos, joten minä en voi tehdä siitä rikosilmoitusta.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Tarkoittanet minun kirjoituksia tällä palstalla.

    Pedofilia-aatteellis-taustaisen Helsingin Sanomien kirjoitukset tästä aiheesta ovat valheellisia ja Suomen perustuslain vastaisia.

    Nimimerkki "aika selkeää" vastasi kyllä aloittajalle.
    Mikäli ajatuksenjuoksusi on muissakin asioissa tuota tasoa, käyvät omiuiset mielipiteesi paremmin ymmärrettäväksi.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Helsingin Sanomien rikos on tässä tapauksessa asianomistajarikos, joten minä en voi tehdä siitä rikosilmoitusta.

    Tee raukka kantelu julkisen sanan neuvostoon. Sen voit tehdä sinäkin, jos olet oikeustoimikelpoinen.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Laita sitten ne todisteet tähän kun kerran väität olevasi niin varma asioista.

    Todellisuus on se että Voittonen teki ensimmäisenä rikosilmoituksen kyseisestä pedofiliatapauksesta. Insestisuvun jäsen juoksi vasta sen jälkeen poliisin pakeille, vaikka hänellä olivat olleet rikokset tiedossa jo kymmeniä vuosia.

    Tähän tulokseen on tullut myös poliisitutkinta Voittosen toimista, joka totesi Voittosen nuhteettomaksi asiassa.

    Nyt todistustaakka on Helsingin Sanomilla, joka poliisitutkinnan tuloksista huolimatta vielä syyttää Voittosta asiasta valheellisesti.

    Sinun väitteestäsi todistustaakka on sinulla. Olet väittänyt Voittosen tehneen pedofiiliystävästään rikosilmoituksen muutama kuukausi pedofiilipalaverin jälkeen, mutta poliisilta ei sellaista löydy.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Helsingin Sanomat on heittänyt "lonkalta" vakavia syytöksiä Olavi Voittosta kohtaan, mutta Helsingin Sanomat ei esittänyt artikkelissaan mitään johdonmukaisia todisteita syytöksilleen.

    Minulla on sisäpiirin tietoa tapauksesta ja asiakirjat ovat osittain salaisia, joten en voi niitä tänne laittaa.

    Mutta todistustaakka onkin Helsingin Sanomilla, eikä minulla, koska Helsingin Sanomat on esittänyt ensin syytökset Olavi Voittosta kohtaan. Mutta missä on ne todisteet.

    Sellaisia todisteita Voittosta vastaan tuskin löytyisikään, jotka tukisivat Helsingin Sanomien syytöksiä Olavi Voittosta kohtaan, koska poliisitutkintakin on jo tullut siihen tulokseen virallisesti että Voittonen oli nuhteeton tapauksessa.

    Helsingin Sanomat syyttää siis nyt valheellisesti Voittosta asioista, joihin poliisitutkinta on jo todennut Voittosen nuhteettomaksi.

    Ja ilman mitään johdonmukaisia todisteita.

    Milloin Olavi Voittonen väittämäsi rikosilmoituksen teki. Poliisilla ei sellaisesta ole tietoa lainkaan.

    Äänestä

  • vaiheessa elät kirjoitti:

    Taidat olla liris nyt toimittaja.

    Vl- mies kertoi että Voittonen teki rikosilmoituksen.

    Ehkä sun kannattaa miettiä mitä kirjoitat siihen hyyssärilehteen, ettei tarvi tulla 15 helluntailahkon tollon asumalle anonyymifoorumille katumaan tekosiaan

    Voittonen ei tehnyt rikosilmoitusta. Ainakaan kukaan viranomainen ei sellaisesta tiedä yhtään mitään.

    Äänestä

  • SRK kostaa aina! kirjoitti:

    Hurtigin osallistumista homokeskusteluun käytettiin (Voittonen) keppihevosena, että saatiin kostettua Hurtigin poikkeaminen Voittosen rikostensalailulinjalta. Voittonen sai kostonsa ja Erkki Hurtig hyllytettiin puhujan paikalta. SRK ei nimittäin jätä kostamatta mitään hyvää tekoa.

    Torniossa, paikallisesti, Erkki on vapautettu puhujan tehtävästä. Lukuisten siionin jäsenten keskustelujen jälkeen. Ei tietääkseni kenenkään oletetun "pomon" toimesta.

    Äänestä

  • Väylänvarren mies kirjoitti:

    Torniossa, paikallisesti, Erkki on vapautettu puhujan tehtävästä. Lukuisten siionin jäsenten keskustelujen jälkeen. Ei tietääkseni kenenkään oletetun "pomon" toimesta.

    Kysymyksessä oli Voittosen kosto.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Helsingin Sanomat on heittänyt "lonkalta" vakavia syytöksiä Olavi Voittosta kohtaan, mutta Helsingin Sanomat ei esittänyt artikkelissaan mitään johdonmukaisia todisteita syytöksilleen.

    Minulla on sisäpiirin tietoa tapauksesta ja asiakirjat ovat osittain salaisia, joten en voi niitä tänne laittaa.

    Mutta todistustaakka onkin Helsingin Sanomilla, eikä minulla, koska Helsingin Sanomat on esittänyt ensin syytökset Olavi Voittosta kohtaan. Mutta missä on ne todisteet.

    Sellaisia todisteita Voittosta vastaan tuskin löytyisikään, jotka tukisivat Helsingin Sanomien syytöksiä Olavi Voittosta kohtaan, koska poliisitutkintakin on jo tullut siihen tulokseen virallisesti että Voittonen oli nuhteeton tapauksessa.

    Helsingin Sanomat syyttää siis nyt valheellisesti Voittosta asioista, joihin poliisitutkinta on jo todennut Voittosen nuhteettomaksi.

    Ja ilman mitään johdonmukaisia todisteita.

    Se, että poliisitutkinta lopetetaan tms. ei tarkoita sitä, että sen kohde olisi nuhteeton. Onpa lapsellista logiikkaa.

    Äänestä

  • Härkänen kirjoitti:

    Hyytinen on varatuomari ja asianajaja. Hän tietää miten asia todellisuudessa on. Selvityksen sivuuttaminen on vakava asia ja se tulisi myös saada julkiseksi. Kaikki kytkeytyy kaikkeen. Erkki Hurtigin puhujan tehtävän hyllyttäminen on poikkeuksellinen tapahtuma surullisuudessaan. Näin ei tulisi kohdella edes pahinta vihamiestä. Puhujakin voi langeta sanoissaan ja teoissaan, jopa huoruuteen, ja silti jatkaa puhujana. Erkki sekaantui homokeskusteluun, joka oli sillä hetkellä liian tulenarka sotkeuduttavaksi. Kärpäsestä kasvoi härkänen.

    "Puhujakin voi langeta sanoissaan ja teoissaan, jopa huoruuteen, ja silti jatkaa puhujana."

    Onko tällä hetkellä puhujina huo-ria?

    Äänestä

Suvussa tiedettiin papan touhuista laajemminkin, mutta sitä pidettiin "julkisena salisuutena". Kukaan ei älynnyt, että tapahtumiin pitää puuttuu ja odottivat, että jos joku kävis papalle kertomassa, ettei niin saa tehdä.

Äänestä
  • Kuinka paljon suojeltuja pedofiileja yhteisössämme oikein lopulta on, kun korkein johtokin heitä suojelee? Pelottaa laittaa lapsia leireille kaiken tämän paljastuttua.

    Äänestä

  • vl etelä-suomi kirjoitti:

    Kuinka paljon suojeltuja pedofiileja yhteisössämme oikein lopulta on, kun korkein johtokin heitä suojelee? Pelottaa laittaa lapsia leireille kaiken tämän paljastuttua.

    Miksi sinäkin liityit Voittosen mustamaalaajien joukkoon, vaikka Helsingin Sanomat ei ole esittänyt yhtään johdonmukaista todistetta väitteilleen joilla syyttää Voittosta asioista, joissa poliisi on jo tutkintansa lopputuloksena todennut Voittosen nuhteettomaksi.

    Koko luottamus johtoamme kohtaan on mennyttä. Miksi luottaisimme enää kehenkään, kun korkeinkin johtomme viivyttää oikeuden toteutumista? Sinulla tuntuu olevan vankka luottamus, mutta olet varmasti vähemmistössä.

    Äänestä

  • vl etelä-suomi kirjoitti:

    Koko luottamus johtoamme kohtaan on mennyttä. Miksi luottaisimme enää kehenkään, kun korkeinkin johtomme viivyttää oikeuden toteutumista? Sinulla tuntuu olevan vankka luottamus, mutta olet varmasti vähemmistössä.

    Kannattaa ottaa maltillisesti nämä asiat, mikä on median värittämää ja mikä on totuus... Sitä sietää miettiä! Tiedän että media värittää, jättää jotain kertomatta juuri siksi että juttua myytäisiin ja se herättäisi keskustelua. Odotellaan rauhassa mikä on oikea totuus, kyllä se sieltä ilmi tulee. Eikä luottamusta kannata koko johtoon menettää vaikka ilmenisikin joku mätä kala joukossa. Eihän koko valtionkaan edustusto ole mätä, jos siellä joku kiertää veroja tai on pedofiili tms.

    Äänestä

  • luota vaan kirjoitti:

    KOKO SRK:n johto on osallistunut tähänkin rikostensalailutapaukseen. Miksi vähättelet?

    Äänestä

150 muuta tapausta, osa on poliisilla jo tutkittavana, suurin osa vanhentunutta, mutta aina pitää ottaa yhteyttä viranomaisiin vaikka teot olisi rikosoikeudellisesti vanhentuneitakin sanoo mm ko asioita

Äänestä
  • 20% rikollisista on puhujia tai liikkeen muissa johtoasemissa, sanotaan Hurtigin kirjassa Taivaan taimet.

    Äänestä

Vielä löytyy Suomessa tutkivaa journalismia. Mitähän vielä SRK:n sontatunkiosta paljastuu? Koko johtokunta erotettava ja ryvettymättömät henkilöt tilalle. Puolet naisia, niin ei tällaista pääse enää tapahtumaan!

12 naista vahtimaan 12 miestä.

Äänestä
  • Mitä ihmeen "tutkivaa journalismia" on sellaisten valheellisten syytösten esittäminen julkisesti poliisin jo asiassa syyttömäksi toteamaa henkilöä kohtaan, joille syytöksilleen Helsingin Sanomat ei ole esittänyt yhtäkään johdonmukaista todistetta, vaikka Helsingin Sanomilla on syyttäjäosapuolena todistustaakka.

    Helsingin Sanomat on aatteelliselta taustaltaan nuorsuomalais-punavihreä, eli toisinsanoen pedofilian laillistamisen kannalla olevan aatesuuntauksen kannattaja. Europarlamentissa on tällä hetkellä ranskalainen pedofilian laillistamista kannattanut lapsipornokirjailija, jonka kyseisen aatesuuntauksen kannattajat ovat äänestäneet europarlamenttiin todellisella ÄÄNIVYÖRYLLÄ.

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Mitä ihmeen "tutkivaa journalismia" on sellaisten valheellisten syytösten esittäminen julkisesti poliisin jo asiassa syyttömäksi toteamaa henkilöä kohtaan, joille syytöksilleen Helsingin Sanomat ei ole esittänyt yhtäkään johdonmukaista todistetta, vaikka Helsingin Sanomilla on syyttäjäosapuolena todistustaakka.

    Kyllä jumala armahtaa lestaadiolais johtajat!

    Paremmin Hesari on asian selvittänyt kuin Päivämies, jonka tilauksen lopetan samantien. Kaksi rikosta ehti vanhentua Voittosen valittua väärän linjan.

    Äänestä

  • Päivämies loppuu kirjoitti:

    henkilö on silloin vakavasti sairas mieleltään, kun häneltä puuttuu itseltään sairauden tunto, näin todistavat psykiatrian erikoislääkärit.

    Voi sinua poloista vl-miestä, joka taistelet kuin Don Ki Hotte tuulimyllyjä vastaan.

    Olet loistoesimerkki siitä, että vl-aivopesu on mennyt perille.
    Voi pyhä yksinkertaisuus, taidat olla todellakin yksinkertainen ihminen.

    Inttää, inttää ja vääntää asioita korkkiruuville - Olli V on tietenkin viaton kuin puhdas pulmunen:) - näinhän sinä uskot, mutta kautta maailman on ollut lahkoissa niitä väärin johdettuja ihmisiä - sinullekin on käynyt niin.

    Äänestä

  • Lääketieteen mukaan kirjoitti:

    Olavi "Salaaja" Voittonen on kertonut vl-miehelle tehneensä rikosilmoituksen ja sitä hän täällä nyt totena toitottaa. Poliisilla ei ole sellaisesta rikosilmoituksesta mitään tietoa. Mihin lienee "rikosilmoituksensa" tehnyt?

    Äänestä

  • Päivämies loppuu kirjoitti:

    Paremmin Hesari on asian selvittänyt kuin Päivämies, jonka tilauksen lopetan samantien. Kaksi rikosta ehti vanhentua Voittosen valittua väärän linjan.

    Kannattaa ottaa maltillisesti nämä asiat, mikä on median värittämää ja mikä on totuus... Sitä sietää miettiä! Tiedän että media värittää, jättää jotain kertomatta juuri siksi että juttua myytäisiin ja se herättäisi keskustelua. Odotellaan rauhassa mikä on oikea totuus, kyllä se sieltä ilmi tulee. Eikä luottamusta kannata koko johtoon menettää vaikka ilmenisikin joku mätä kala joukossa. Eihän koko valtionkaan edustusto ole mätä, jos siellä joku kiertää veroja tai on pedofiili tms.

    Äänestä

  • Onko johtokunnan väki pedofiilejä? Missä ne kaapit on? Kaikki joukolla niitä aukomaan!

    Äänestä

Vanhoillislestadiolaisuus on pahin hyväveli verkosto Suomessa. Se sekoittaa Keskustan politiikkaa, se sekoittaa maalaiskuntien kunnallispolitiikkaa, varsinkin Pohjois-Suomessa. Se peittelee rikollisuutta, suojelee rikollisia, se erottelee työntekijöitä ja työnhakijoita eri asemaan sen mukaan ovatko he liikkeessä vai sen ulkopuolella.

Äänestä
  • Toi on varmaan totta! Olen monta kertaa kuulut, kun ne puhuttelee toisiaan veljiksi!

    Äänestä

  • Kuulostaa ihan Mafialta. Omerta ja omien suojelu ja suosiminen lestadiolaisuudessakin vallitsee.

    Ensin käydään raiskaamassa oma lapsi jonka jälkeen mennään hurskaana jumalanpalvelukseen ja saadaan veljeltä synnit anteeksi.

    Italiassa mafiamiehet tappavat jonkun ja sen jälkeen menevät synninpäästöön.

    Sama kaava.

    Äänestä

Eikö voitaisi lailla kieltää kaikki fanaattiset ääriliikkeet?

Äänestä
  • Vl-uskonto kaikkine portaineen joutuu aivan varmasti näiden paljastuneiden lastenraiskaamiskytkösten vuoksi KRP:n syyniin. Ja hyvä niin.

    Äänestä

uppoavan laivan - nyt on srk:n nokkamiehillä tuli persuksissa.

Äkkiä, äkkiä pois, ennenkuin pahin tapahtuu, tosin se on jo tapahtunut. Siitä ovat osoituksena Johanna Hurtigin tutkimuksessa ilmenevät 150 pedofiiliatapausta, joista suurin osa on jo vanhentunut. Joka viides pedofiili on ollut maallikkosaarnaaja tai jonkinlaisessa valta-asemassa vl-liikkeessä.

Tällaisia "pyhiä ja erehtymättömiä" miehiä riittää vl-liikkeessä.

VL-paavikin on todistetusti osoittanut tekopyhän luonteensa - lue HS:n artikkeli 5.1.2014. Oikeastaan vl-liikkeen nimen kuuluisi olla farisealaisten liike, niin paljon valhetta ja vääryyttä se pitää sisällään ja lukemattoman määrän täysin luonnevikaisia miehiä.

OV:n mahtipäätöksellä jopa liikkeen sisäiset selvitykset pedofiiliasta mitätöitiin - yksi vanha ukko kieltää tosiasiat.

Tuollaiset ääriliikkeet pitäisi kieltää lailla - lukemattomia vl-lahkon sairastuttamia ihmisä on hoidettavana psykiatrian klinikoilla.

Äänestä
  • YTT Johanna Hurtigin mukaan vl-uskovaisia lapsena raiskattuja on yhteisössä tuhansia. Ja melkein kaikki vailla oikeutta sekä korvauksia. Ja myös ilman välttämätöntä ammattiapua -rikostensalailun vuoksi!

    Äänestä

  • Olen kanssasi samaa mieltä.

    Äänestä

Tapaus Voittonen on vain pitkän kehityksen huipentuma. Vaikka häntä nyt riepotetaankin olan takaa, niin ainakin yhtä suuria syyllisiä ovat entiset johtoportaan jäsenet. Jo ammoisina aikoina esitettiin epäilyksiä pedofiliasta ja insestistä joissakin vl-piireissä (arkkipiispa Juva, Pirkka-lehden juttu mm).

Kun tällaisia epäilyjä tulee, niin silloinhan pitäisi kiireesti tutkia asia ja evästää puhujat liikkeelle juurittamaan tällaisia ilmiöitä pois. Sen sijaan valittiin vaikenemisen ja hyssyttelyn tie.

Mistä tämä sitten johtuu? Koska kyseessä ovat enimmäkseen miesten ja poikien synnit, niin ehkä miesvaltainen johto alitajuisesti halusi suojella miehiä häväistykseltä. Apostoli Paavalin ohje, missä hän sanoo, että riettauksia älköön edes mainittako teidän keskuudessanne on mahdollisesti ollut myös taustasyynä vaikenemiseen.

On surullista, että aivan kunnolliset kovan työn ja suurten perheiden rasittamat rivilestadiolaiset saavat nyt ymmärtämättömien ihmisten pilkkaa, vaikka he eivät ole koskaan sortuneet tällaisiin tekoihin. Vielä surullisempaa on että pf-uhreja syyllistetään siitä, että kaikki heistä eivät ole vaienneet kohtalostaan.

Äänestä
  • Osallistun keskusteluun täysin erilaisista lähtökohdista.

    Useat eri fundamentalisiin lahkoihin syntyneet tai kääntyneet ovat huomanneet, että uskonnon nimissä tehty ohjaus on osoittautunut henkiseksi väkivallalsi. Pedofilia on sitten luku sinänsä ja kuullostaa oudolta lukea tällaista miekkailua, joka liittyy vain yhteen henkilöön, vika ja sen tuottamat vammat juontuvat lahkon vallan käytöstä.

    Mitä haluan sanoa? Mieti kohdallasi haluatko jatkaa tällaisessa yhteisössä. Monet ovat vastanneet, en halua.

    Ratkaisun tekeminen ei koskaan ole helppo. Useat jehovan todistajat, helluntailaiset, mormoonit ja kasvava joukko lestadiolaisia ovat uskaltaneet tehdä ratkaisunsa.

    Itselläni on ollut mahdollisuus tutustua heihin, kuulla heidän kokemuksiaan ja yrittää voimaannuttaa heitä uudessa elämäntilanteessaan.

    Nuo ihmisten omakohtaiset kokemuset ovat olleet pöyristyttävää kuunneltavaa ja kun tässä ketjussa vaadittiin todisteita Hesarilta, niin ikävä kyllä ne vahvimmat todisteet ovat kyllä niiden ihmisten muistissa, joita eri lahkot ovat ruoskineet.

    On eri asia kuinka monella heistä on voimia ja rohkeutta tulla kokemustensa kanssa julki, koska lahkon taholta tarjotaan vain keppiä ja helevetin tulta.

    Jos haluat keskusteluapua ja ymmärrystä pienenä ihmisenä ilman pelkoa tuomitsemisesta, voit löytää paikkakunnallasi toimivan Uskontojen uhrien tuki ry:n yhteystiedot ja saada apua.

    www.uut.fi

    Äänestä

  • Onko vl-lestamiehet jotenkin seksuaalisesti ylivirittyneitä? Kun näitä juttuja lukee (esim HS 5.1. 2014), huomaa, että jutussa mainittu isoisä on nainut suvun naisia kolmessa sukupolvessa? Onko tässä enää mitää rotia ?
    Kyseinen isoisä oli aikoinaan mennyt naimisiin vaimonsa kanssa.Hyvä niin. Tuli lapsia, myös tyttöjä, joita kyseinen mies (isänä) rupesi hyväksikäyttämään.
    Ilmeisesti tyttäret saivat osansa isänsä seksuaalisesta kiihkosta, kun päivän töistä väsynyt ja uupunut äiti ei enää yöllä jaksanut olla seksuaalisesti aktiivinen.....

    Ja tuli myös tyttärentyttäriä, joista niinikään isoisän livakat sormet eivät pysyneet erossa. Isosisä itse (Hesarin mukaan) tulkitsee olevansa aivan terve....ja eiväthän terveet tarvitse parantajaa. Olisiko aivan Raamatun tekstiä tällainen ?
    Mitään muuta kuin kunnon kirurgisen tai kemiallisen kastraation ei tällainen ihminen tarvitse. Tietysti myös pitkän vankilatuomion. Miten tällainen hirviö voi vapaalla jalalla liikkua ihmisten parisssa???
    Vankilassa kyllä muut vangit opettaisivat tällaiset lapsenraiskaajat talon tavoille
    hyvin äkkiä. Vankilan hierarkiassa he ovat ilman muuta kaikkien alinta ja inhotuinta kastia.YÖK!!!

    Äänestä

  • Kastraatio auttaa kirjoitti:

    Onko vl-lestamiehet jotenkin seksuaalisesti ylivirittyneitä? Kun näitä juttuja lukee (esim HS 5.1. 2014), huomaa, että jutussa mainittu isoisä on nainut suvun naisia kolmessa sukupolvessa? Onko tässä enää mitää rotia ?

    Tämä Veikko Vihelä on Olavi Voittosen hyvä ystävä.

    Olisi joutanut Olavi Voittosen pedofiiliystävä vankilaan, niin olisi saanut nähdä todellisen paikkansa.

    Äänestä

Tämähän on kuin mafian toimintaan. Ja kun huomioidaan ,että saman lahkon jäseniä toimii tuomareina ja poliiseina, niin aukeaa bandoran lipas kun vähän pöyhitään lisää. Ko liike on erotettava kirkosta!

Äänestä
  • Maijan tarinassa vl-uskovainen poliisi ei vienyt Maijan raiskauksia eteenpäin rikostutkintaan, vaan vaati Maijaa unohtamaan ja anteeksi antamaan raiskaajilleen.

    Äänestä

  • Kaikki ja kerralla! Tyhjentäkää vielä tuhkatkin pesästä. Sinne lähtee koko pedofiilia kerralla. Jämpti on näin! Hienoa, että tällä palstalla saa kuulla asioiden oikean laidan!!

    Äänestä

Maijan tarinan kokkolalaisilla rauhanyhdistyksen nokkamiehillä on paljon omallatunnollaan. Kaikki vain annettiin vanheta joten syylliset kulkevat "kunnioitettavina" kansalaisina.

Äänestä
  • Kokkolan ry.n puheenjohtaja on toiminut aivan esikuvansa Olavi "Salaaja" Voittosen mallin mukaisesti, kuten kaikkialla Suomessa on tehty Johanna Hurtigin tutkimuksen mukaan. Ei Maijan tapauksessa mitään poikkeusta ollut, vaan toimittiin vl-yhteisön toimintakulttuurin mukaisesti. Marian tapauksessa toimittiin samoin, kuten myös S... L....laisen tapauksessa. AINA on toimittu näin, eli rikokset on salattu poliisilta, rikollista suojeltu oikeustoimilta ja uhrit vaiennettu.

    Äänestä

Olen nyt lukenut Helsingin Sanomien jutun kokonaan ja myönnän että olen ilmeisesti väärin perustein syyttänyt Helsingin Sanomien toimittajia valehtelemisesta. Pyydän vääriä sanojani anteeksi Helsingin Sanomien toimittajilta.

Myönnän että tavallaan valehtelin kun annoin ymmärtää omaavani varmaa tietoa näistä asioista, vaikka itseasiassa tietoni perustuivat vain lähinnä SRKn johdon tiedotustilaisuuksissaan ja haastatteluissaan antamiin lausuntoihin, joihin ei ehkä voikaan varauksetta luottaa. Anteeksi siis valehtelu. Tarkoitin hyvää (että totuus voittaisi) mutta en ollut aivan rehellinen.

Olin saanut asioista ilmeisesti (mahdollisesti) väärän käsityksen SRKn järjestämien tiedotustilaisuuksien antamien tietojen perusteella, jotka eivät ehkä kaikki olleet aivan oikeaa tietoa. Mutta en syytä ketään koska en tiedä kuka on valehdellut. Mutta joku tässä asiassa on nyt valehdellut, joko Voittonen tai sitten jotkut Helsingin Sanomien haastattelemat henkilöt.

Luettuani jutun kokonaan, tulin siihen tulokseen että luultavasti ainakaan Helsingin Sanomien toimittajat eivät ole tahallaan antaneet vääristeltyä tietoa asiasta.

Paitsi tuo Hurtigin Erkin puhujan tehtävistä erottaminen on selvästi minulla tiedossa että se ei johtunut siitä että hän avusti pedofiilin sukulaista lastensuojeluilmoituksessa ja rikosilmoituksessa, vaan se johtui siitä että Erkki Hurtig seurapuheessaan ja lehtien palstoilla puolusti homosyntiä.

Äänestä
  • Rehellisyys maan perii!

    Äänestä

  • "Myönnän että tavallaan valehtelin kun annoin ymmärtää omaavani varmaa tietoa näistä asioista, vaikka itseasiassa tietoni perustuivat vain lähinnä SRKn johdon tiedotustilaisuuksissaan ja haastatteluissaan antamiin lausuntoihin, joihin ei ehkä voikaan varauksetta luottaa."

    Tavallaan valehtelit? Miten niin vain tavallaan? Kuulutko sinä sisäpiiriin, kuten väitit kuuluvasi? Vai oliko se väite siis aivan suora valhe? Väitit myös, että sukulaiset eivät ilmoittaneet asiasta minnekään ja tekivät tutkintapyynnön Voittosen toimista kostoksi siitä, että Voittonen olisi vienyt asian rikostutkintaan. Oliko tämäkin siis ihan suora valhe?

    "Anteeksi siis valehtelu. Tarkoitin hyvää (että totuus voittaisi) mutta en ollut aivan rehellinen."

    Minun puolestani saat toki anteeksi. Jatkossa kannattanee kuitenkin muistaa eräs seikka; totuutta puolustaessaan harvemmin kannattaa valehdella. Valheella on usein hyvin lyhyet jäljet, kuten nyt itsekin huomasit. Totuutta voi puolustaa ainoastaan pysyttelemällä totuudessa, valheiden tahallinen levittely ja toisten törkeä valheellinen syyttely ei anna sellaista mielikuvaa, että pyrkimys olisi totuuteen.

    Äänestä

  • makkonen kirjoitti:

    "Myönnän että tavallaan valehtelin kun annoin ymmärtää omaavani varmaa tietoa näistä asioista, vaikka itseasiassa tietoni perustuivat vain lähinnä SRKn johdon tiedotustilaisuuksissaan ja haastatteluissaan antamiin lausuntoihin, joihin ei ehkä voikaan varauksetta luottaa."

    Tavallaan valehtelit? Miten niin vain tavallaan? Kuulutko sinä sisäpiiriin, kuten väitit kuuluvasi? Vai oliko se väite siis aivan suora valhe? Väitit myös, että sukulaiset eivät ilmoittaneet asiasta minnekään ja tekivät tutkintapyynnön Voittosen toimista kostoksi siitä, että Voittonen olisi vienyt asian rikostutkintaan. Oliko tämäkin siis ihan suora valhe?

    "Anteeksi siis valehtelu. Tarkoitin hyvää (että totuus voittaisi) mutta en ollut aivan rehellinen."

    Minun puolestani saat toki anteeksi. Jatkossa kannattanee kuitenkin muistaa eräs seikka; totuutta puolustaessaan harvemmin kannattaa valehdella. Valheella on usein hyvin lyhyet jäljet, kuten nyt itsekin huomasit. Totuutta voi puolustaa ainoastaan pysyttelemällä totuudessa, valheiden tahallinen levittely ja toisten törkeä valheellinen syyttely ei anna sellaista mielikuvaa, että pyrkimys olisi totuuteen.

    Pyydän anteeksi pedofiilin sukulaisilta että valehtelin tietäväni asiat (että sukulaiset mukamas "eivät ilmoittaneet asiasta minnekään ja tekivät tutkintapyynnön Voittosen toimista kostoksi siitä, että Voittonen olisi vienyt asian rikostutkintaan."), vaikka en todellisuudessa tiennyt, vaan ainoastaan luotin SRKn johtokunnan tiedotustilaisuuksissa ja haastatteluissa antamiin tietoihin.

    Valehtelin myös kuuluvani "sisäpiiriin" ja että hallussani olisi salaisia asiakirjoja, vaikka niin ei todellisuudessa ole, vaan yritin vain näillä valheillani puolustaa totuudeksi luottamaani käsitystäni asioista.

    Pyydän anteeksi kaikilta valehtelua(joka osittain saattoi olla paikkansa pitämätöntä mustamaalaamista). (joskin tarkoitin sillä hyvää). Erityisesti pyydän anteeksi rikosten uhrien sukulaisilta, joita saatoin mustamaalata mikäli omaamani "tiedot" jotka kirjoitin palstalle asioista, eivät pitäisikään paikkaansa. En kuitenkaan tiedä olivatko kirjoitukseni totuuden mukaisia heidän osaltaan, mutta valehtelin siinä asiassa kun tavallaan väitin omaavani varmaa tietoa asiasta. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi kaikilta joita olen mahdollisesti mustamaalannut mahdollisesti virheellisillä tiedoilla. (en tiedä olivatko ne tiedot virheellisiä, mutta saattoivat ainakin osittain olla).

    VL-mies. Se sinun kunniaksesi ainakin täytyy sanoa, että sinussa selvästi on riittävästi rehellisyyttä ja selkärankaa myöntää virheesi ja pyytää niitä anteeksi. Jospa Olavi Voittonen ottaisi sinusta oppia siinä suhteessa.

    Hyvää uutta vuotta ja no hard feelings!

    Äänestä

  • vl-mies kirjoitti:

    Pyydän anteeksi pedofiilin sukulaisilta että valehtelin tietäväni asiat (että sukulaiset mukamas "eivät ilmoittaneet asiasta minnekään ja tekivät tutkintapyynnön Voittosen toimista kostoksi siitä, että Voittonen olisi vienyt asian rikostutkintaan."), vaikka en todellisuudessa tiennyt, vaan ainoastaan luotin SRKn johtokunnan tiedotustilaisuuksissa ja haastatteluissa antamiin tietoihin.

    Valehtelin myös kuuluvani "sisäpiiriin" ja että hallussani olisi salaisia asiakirjoja, vaikka niin ei todellisuudessa ole, vaan yritin vain näillä valheillani puolustaa totuudeksi luottamaani käsitystäni asioista.

    Pyydän anteeksi kaikilta valehtelua(joka osittain saattoi olla paikkansa pitämätöntä mustamaalaamista). (joskin tarkoitin sillä hyvää). Erityisesti pyydän anteeksi rikosten uhrien sukulaisilta, joita saatoin mustamaalata mikäli omaamani "tiedot" jotka kirjoitin palstalle asioista, eivät pitäisikään paikkaansa. En kuitenkaan tiedä olivatko kirjoitukseni totuuden mukaisia heidän osaltaan, mutta valehtelin siinä asiassa kun tavallaan väitin omaavani varmaa tietoa asiasta. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi kaikilta joita olen mahdollisesti mustamaalannut mahdollisesti virheellisillä tiedoilla. (en tiedä olivatko ne tiedot virheellisiä, mutta saattoivat ainakin osittain olla).

    Hienoa vl-mies. Nostan hattua että kaiken tuon jälkeen toimit kuten pitää.

    Hyvää vuoden jatkoa Sinullle (ja perheellesi).

    "Pyydän anteeksi kaikilta valehtelua(joka osittain saattoi olla paikkansa pitämätöntä mustamaalaamista)."

    Pyydä vielä Erkiltä anteeksi tällä palstalla mustamaalaustasi. Sitten on kaikki pyydetty anteeksi. Jumala on vielä kysymysmerkki. Hänelläkin on halu antaa anteeksi katuvalle syntinsä tuntevalle

  • HS:n kirjoituksen Olavi Voittosen salailuista ja valehtelusta...ja kaiken lisäksi lisäsit omia valheitasi omien tarkoitusperiesi takia tänne keskusteluketjuun. Lisäksi herjasit aivan asiallisesti kirjoittavia VALEHTELIJOIKSI, joilta vaadit perusteluja kirjoituksiinsa. He kaikki vain kommentoivat sitä, mitä HS 5.1.14 kirjoitti ja joka kaiken lisäksi on TÄYSIN TOTTA!

    Sinähän toimit aivan normaalisti kuten vl-liikkeessänne on tapana toimia. Halusit käsittää asiaN aivan omalla tavallasi ja uskoit valheellista liikkeenne johtoa!
    Täytyyhän maanpäällistä jumalista vanhaa ukkokööriä uskoa, kun uskottelevat olevansa erehtymättömiä apostoleja maan päällä. Pirun lähettetiläitä he ovat - jäljet puhuvat puolestaan.

    Jokainen ihminen, jolla on omatunto ja käsitys oikeasta ja väärsästä, tajuaa miten valheellista ja farisealaista uskoa vl-liikkeeenne edustaa.

    Äänestä

Kun on vuosikausia valehdellut julkisesti, joutuu lähtemään karkuun, kuten Aimo Hautamäkikin teki kun jäi kiinni. Näin vl-uskonto toimii ja vaikuttaa...

Äänestä
  • Aivopesua sanon mä!

    Äänestä

  • Tietääkö kukaan, onko Aimo vielä puhuja. Voishan Togosta aueta vaikka papin
    paikka, jos Suomessa on paineita!

    Äänestä

  • Togon lähetys kirjoitti:

    Tietääkö kukaan, onko Aimo vielä puhuja. Voishan Togosta aueta vaikka papin
    paikka, jos Suomessa on paineita!

    Sinne ei Suomen lain koura ylety.
    Voi kuitenkin käydä niin, että togolaiset eivät katsokaan Aimoa kovin lempeillä silmillä.

    Äänestä

Kyllä - maa polttaa jalkojen alla, mutta keiden?

Eikö niiden jalkojen alla, jotka haluaisivat kivittää mielellään ne, jotka vielä uskaltavat mammonaa palvovassa maailmassa sanoa synnin synniksi. Ottakaa SRK:n roskaajat ensin hirsi omasta silmästänne, ja sitten vasta roska lähimmäisen silmästä.

Jos hiemankin kolahtaa, tästä on osaltasi kysymys! Jatkokivityksesikin anteeksiannolla, jos et oikeasti tiedä, mitä olet tekemässä.

Äänestä

.Vanhoillislaestadiolanien hengenliike on tehnyt uskonpuhdistuksen ja eroittanut pedifiilit. Vl:läiset ovat oikean Evankkeliumin asialla ja tuomitsevat pedofilian. Evankkeliumi onn samaa kuin apostolien aikana, eivät vl:läiset lipsu tuosta ollenkaanan Vanhoillislaestadiolaiset uskovat Raamatun mukaan nuissa asioissa,ja julistavat Mooseksen tuomiot niinion on kirjoitettuna Raamattuun. Mooseshan kieltää lapsiin sekaantumisen,sukulaisiin sekaantumisen, toisen aviopuolisoihin sekaantumisen jne. niinkuin on kirjoitettuna Mooseksen lakiin.

Äänestä
  • helsingin sanomat puhuvat täyttä totta. Ensinkään en ole koskaan kuullut ryhmä sielunhoidosta niinkuin vl.mies väittää. Eihän se ole sielunhoitoa jos ryhmässä keskustellaan ongelmasta. Silloin ei päde vetoamineen vaitiolovelvollisuuteen. Toiseksi minkä takia Voittonen todettiin syyttömäksi oli se että ainoastaan 2v on syyteaika nille rikoksen suojelua koskeville rikoksille., se oli Voittosen tapaukseesa ehtinyt umpeutua.
    erkki Hurtig hyllytettiin Voittosen toimesta Alpo Isotaluksen kautta, joka istuu srk:n johtokunnassa ja myös Tornion rauhanyhdistyksen johtokunnassa. Se on ilmiselvä Voittosen kosto. Turha on näitä vanhoja srk veljiä mitenkää suojata ja tukea. Sillä he valehtelevat minkä kerkiävät oman edun mukaisesti. mutta ongelma on se että tavallisest tallustajat eivät enään halua tämmöisen kohta osalistua. Joakinen amatti kunta on olemassa sen takia että heillä on ammatin taito tietyistä asioista. Siksi pitäisi maallikkosaarnajat lakkauttaa. Koska he keksivät oman uskon opin mikä on täysin raamantun vastainen. Niin myös kaikkia srk henkiset vl papit jotka eivät uskalla lukea raamattua avoimin silmin. Vain nillä on vl silmälasit päässä.

    Äänestä

  • Isa2 kirjoitti:

    helsingin sanomat puhuvat täyttä totta. Ensinkään en ole koskaan kuullut ryhmä sielunhoidosta niinkuin vl.mies väittää. Eihän se ole sielunhoitoa jos ryhmässä keskustellaan ongelmasta. Silloin ei päde vetoamineen vaitiolovelvollisuuteen. Toiseksi minkä takia Voittonen todettiin syyttömäksi oli se että ainoastaan 2v on syyteaika nille rikoksen suojelua koskeville rikoksille., se oli Voittosen tapaukseesa ehtinyt umpeutua.
    erkki Hurtig hyllytettiin Voittosen toimesta Alpo Isotaluksen kautta, joka istuu srk:n johtokunnassa ja myös Tornion rauhanyhdistyksen johtokunnassa. Se on ilmiselvä Voittosen kosto. Turha on näitä vanhoja srk veljiä mitenkää suojata ja tukea. Sillä he valehtelevat minkä kerkiävät oman edun mukaisesti. mutta ongelma on se että tavallisest tallustajat eivät enään halua tämmöisen kohta osalistua. Joakinen amatti kunta on olemassa sen takia että heillä on ammatin taito tietyistä asioista. Siksi pitäisi maallikkosaarnajat lakkauttaa. Koska he keksivät oman uskon opin mikä on täysin raamantun vastainen. Niin myös kaikkia srk henkiset vl papit jotka eivät uskalla lukea raamattua avoimin silmin. Vain nillä on vl silmälasit päässä.

    Kuulehan " Isa2 6.1.2014 21:35"

    Kaivappa esimerkiksi esiin tietoa E. Hurtigin julkisesta esiintymisestä radio Pookin kautta lähetetystä ohjelmasta/ sisällöstä vuodenvaihteessa 2010-2011.
    Seurapuheensa lisäksi hän omana manööverinä esitti radiossa julistuksensa, jossa hän antoi hyväksyntänsä homoliitoille ja naispappeudelle.
    Toki hän saa näitä asioita halutessaan tukea, mutta on täysin ristiriitainen tlanne, että hän olisi samanaikaisesti paimenen ja opettajan paikalla vl- herätysliikkeessä.

    Vl- herätysliike näkee nuo raamattuun perustaen selkeästi sen vastaisiksi.
    Muitakin eroon johtavia asioita löytyisi, mutta yksistään tämä edellä kerrottu on hyvinkin riittävä peruste tehtävästä vapauttamiseen.

    On härskiä ja tarkoitushakuista väittää Voittosen / Isotalustaksen olleen omien intressiensä vuoksi puhujantehtävästä vapauttamisen takana, kun syyt ovat aivan muualla.

    Äänestä

"" erkki Hurtig hyllytettiin Voittosen toimesta Alpo Isotaluksen kautta, joka istuu srk:n johtokunnassa ja myös Tornion rauhanyhdistyksen johtokunnassa. ""

Tuo on ihan totta. Voi kysyä suoraan Alpolta ja hän myöntää tämän!

Äänestä
  • Mitä Aimo Hautamäki on tehnyt?

    Äänestä

Yksi säie kuumaan keskusteluun voisi aueta Annamaija Ylimaulan kirjan, Papintytär, kautta. Kirjassa kuvattu rippikoululeirin tapahtuma, missä kirjailija nosti fiksusti jo nuorena elämän, on olennainen.--Vaatii vain pikkuisen selvitystä, kuka oli riparityttöjen tutkija. Moni tietää. Kannattaa kysyä kirjailijalta

Äänestä

Pedofiilien lahko, pyhä lahko? Luulevatko pedarit menevänsä taivaaseen, heheheheh...??? Kuula kalloon teille kaikille.

Äänestä

Moro. Voisin todeta tänne entisenä vanhoillislestadiolaisena perheenisänä 37vuotta mukana olleena että monenlaista on tullut uskovaisten suusta ulos. Kaikkein raskainta aikaa ollut tämä vuosi kun perheemme erosi liikkeestä jossa koko elämänkaari on rakennettu ystävät suku kaverit toimintatavat yms. että emme ois koskaan voineet kuvitella kuin kylmiä ja hylkääviä ovat vanhoillislestadiolaiset sellaiselle perheelle joka uupuu rauhanyhdistyksen toimintaan ja seuroissa käyntiin että sen jälkeen kohtaamiset ja kyläilyt ovat loppuneet. Olemme pahimpia ihmisiä mitä voi olla siis ex lestadiolaiset lestadiolaisten ajatusmaailmassa. Tämän kohtalon kokee tuhannet vanhoillislestadiolaiset suomessa joka vuosi.ASIAA EI VAAN OLE TUOTU ESILLE MUN MIELESTÄ TARPEEKSI. TOIVON JAKSAMISTA KAIKILLE. T. uupunut perhe Pohjoispohjanmaalta.

Äänestä
  • Surullisia kokemuksia. Voi olla, että entiset kaverit eivät uskalla pitää yhteyttä. Usko on niin vahva yhdistäjä, että jos se yhteys katkeaa, niin saattaa olla iso kynnys jatkaa yhteyden pitoa. En usko, että kovin moni katsoo nokkavartta pitkin sinua tai perhettäsi. Suurin syy on arkuus tulla lähemmäksi. Ota rohkeasti yhteyttä kavereihisi ja kerro tunteesi. Toivon sinulle Jumalan johdatusta elämääsi ja sitä, että tiedät osoitteen isän kotiin, kun hätä turvasta kerran väistämättä tulee.

    Äänestä

  • Hei. Samanlaiset kokemukset, kaupassa pankissa ym pakoilla kierretään kaukaa kuin" spialista". Meillä on kesämökki kauniilla järvenrannalla jossa paljon kesäisin tuli yllätys vieraita joskus oli jopa 40-50 henkeä aikuisia lapsia. Viime kesänä ei yhtään lv-vierasta.

    Äänestä

  • xxlv-mies kirjoitti:

    Hei. Samanlaiset kokemukset, kaupassa pankissa ym pakoilla kierretään kaukaa kuin" spialista". Meillä on kesämökki kauniilla järvenrannalla jossa paljon kesäisin tuli yllätys vieraita joskus oli jopa 40-50 henkeä aikuisia lapsia. Viime kesänä ei yhtään lv-vierasta.

    Ei tarvitse olla yksin. Sosiaalisen median kautta on muodostunut jo isojakin poispotkittujen yhteisöjä, jotka myös kylästelevät keskenään.

    Äänestä

Luin joskus aiemminkin tuon biittauksen Anna-Maija Ylimaulan Papintyttäreen, mutta se poistettiin nopeasti. Mistä ihmeessä on kysymys?

Äänestä

Ex-vl kiusattu perhe, kai tiesitte miten teitä tullaan kohtelemaan erottuanne liikkeestä? Ainakin ei-vl:t tuon tietävät. No, eroamisen hyöty varmaan on haittoja suurempi, vai kuinka olette kokeneet? Ettekö te liikkeestä eronneet voisi muodostaa verkoston ja saada samanhenkisiä kontakteja sieltä.
Eronneita on paljon enemmän kuin liikkeeseen kuuluvia.

Äänestä

SRK:n johtajiston vaihtuminen ja entisten johtomiesten miehekäs vetäytyminen tuo tilaa uudelle. Olisiko tässä pieni mahdollisuus, että toteutuisi Uuden testamentin sana: Minä luon uutta!

Äänestä
  • Myös Päivämiehen "kielen" tulisi muuttua. Ihmisten PM:een lähettämät kirjoitukset tulisi julkaista sellaisenaan. Kirjotukset eivät tarvitse "mulukkaajia".

    Äänestä

  • Raikkautta kirjoitti:

    Myös Päivämiehen "kielen" tulisi muuttua. Ihmisten PM:een lähettämät kirjoitukset tulisi julkaista sellaisenaan. Kirjotukset eivät tarvitse "mulukkaajia".

    Joo. Näiltä sivuilta näyttäsi löytyvän monia hyviä kirjoittajia. Ei tarvitse enempää mulukkausta, se on jo valmiina.

    Äänestä

usko on henkilökohtainen, joku puhuja mieskin voi langeta ,, ja joutua sellaiseen syntiin josta joutuu vastaamaan esivallan edessä tämä on surllista mutta silti vaim omalla uskolla tulee autuaaksi. vain omista synneistä tekemållå parannuksen, perii taivas palkan, ei voi lapsi uskoa vanhempien puolesta eikä toisi päin

Äänestä
  • Ja jopa PJ voi langeta., vai onko rikos jo vanhentunut?

    Äänestä

  • Näin se on kirjoitti:

    Ja jopa PJ voi langeta., vai onko rikos jo vanhentunut?

    PJ on pyrkinyt peittelemään kovin, kovin intohimoisesti tämän Viheliäisen papan insesmiä. Jopa niin kiivaasti, että vaaransi peittelyllään oman työpaikkansa. Kysymys kuuluu: mikä on ollut nuiden otsikossa mainittujen herrojen motiivi peitellä näitä lapsiinsekaantumisia?

    Äänestä

  • eiwurghruq kirjoitti:

    Voittonen suuttui Kalevalle v. 2011, kun Kaleva julkaisi artikkelin tästä Vihelän tapauksesta juuri ennen Lumijoen suviseuroja.
    Matti Lääkkö hyökkäsi suviseuroissa median kimppuun ja syytti mustamaalauksesta.
    Voittonen soitti Kalevan Mantilalle ja uhkasi boikotilla ja noin 400 vl-taloutta lopettikin Kalevan tilauksen, minunkin isälleni soitettiin ja kerrottiin, että nyt pitäisi lopettaa Kalevan tilaus.
    Viljo Juntunen sitten lausui Ylen uutisissa, että vl-liike ei ole nostanut mitään vihaboikottia Kalevaa, eikä muitakaan tiedotusvälineitä vastaan.

    Motiivi on yleensä aina henkilökohtainen ihmisen toiminnassa. Jos olisi ollut motiivi suojella organisaatiota tai yhteisöä, olisi uhrannut papan ja yrittänyt suojella muuta yhteisöä. Nyt todellakin hiipii mieleen, että kyseessä on jäävuoren huippu näissä asioissa, kuten tutkijat ovat kertoneet.

    Äänestä

  • Voittosen munat kirjoitti:

    #Viljo Juntunen sitten lausui Ylen uutisissa, että vl-liike ei ole nostanut mitään vihaboikottia Kalevaa, eikä muitakaan tiedotusvälineitä vastaan. #

    Ja kunolen luullut että Viljo veli nyt vielä jotenkin olisi rehellinen ja jumalinen.

    Sekin toivo mureni sitten. Kaikki ovat siis kieroja..

    Äänestä

  • Titanicki kirjoitti:

    Motiivi on yleensä aina henkilökohtainen ihmisen toiminnassa. Jos olisi ollut motiivi suojella organisaatiota tai yhteisöä, olisi uhrannut papan ja yrittänyt suojella muuta yhteisöä. Nyt todellakin hiipii mieleen, että kyseessä on jäävuoren huippu näissä asioissa, kuten tutkijat ovat kertoneet.

    Sekin on ihmeellistä, että Lääkkö lähti puolustamaan Voittosta ja sotki itsensä tähän soppaan, mikä motiivi hänellä oli?
    Lääkkö lähti agressiiviseen hyökkäykseen mediaa vastaan ja kyseessä oli lasten seksuaalisen hyväksikäytön salaaminen, eli rikollinen toiminta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

bravo Hesari kirjoitti:

http://www.hs.fi/paivanlehti/05012014/sunnuntai/Lestadiolaisjohtaja antoi hyväksikäyttäjän välttää poliisin/a1388813055746

Veljet tiesivät, että juttu on tulossa. Maa alkoi polttaa jalkojen alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu