Venäläisille tiemaksu!

Saksassa suunniteltu

Ajavat omalla polttoaineena ja kuluttavat Suomen tiestöä.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rekkaripa

      Saksa aikoo laajentaa tieveroaan koskemaan myös henkilöautoja. Tähän asti tuo vero on koskenut vain kuorma-autoja. Vero olisi kiinteä aikaan sidottu vero, ei siis kilometrivero. Sitä kannettaisiin vain moottoriteiltä. Vaikuttaa vanhakantaiselta vinjettityyppiseltä verolta, jolla tuskin voi olla liikennepoliittisia ohjailutavoitteita. Rahaa sillä varmaan kyllä saadaan kerättyä, koska tällaisen "tarraveron" kantokustannukset ovat yleisen tiedon mukaan selvästi pienemmät kuin paikannukseen perustuvan kilometriveron kantokustannukset.

      Mutta eihän saksalainen sentäs niin tyhmä ole, että yrittäisi kantaa tuota uutta veroa vain ulkomaalaisilta. Ei, kyllä he tämän kantavat myös kotimaisilta. Alentavat toki vastaavasti vuotuista ajoneuvoveroa.

      Kuorma-autojen verotus kait jäisi tässä vaiheessa ennalleen, joskin muutoksia voi ehkä tulla silloin kun niiden moottoritieveron kanto kilpailutetaan uudelleen vuonna 2015.

      No, entä sitten meillä? Enitenhän meillä puhutaan venäläisten rekkojen verotuksesta. On hyvin selvää ns. vinjettidirektiivin valossa, että jos venäläisiltä ryhdyttäisiin kantamaan tieveroja, samat verot olisi kannettava myös kotimaisilta rekoilta. Saksan tapaista alennusvaraa ei olisi, koska kuoma-autojen ajoneuvovero on jo EU-minimissä. Näin ollen rekoille tievero olisi selvää lisäveroa, eikä muuttaisi tilannetta ainakaan suomaisen kuorma-autoliikenteen eduksi.

      Henkilöautojen osalta voisi olla kyse ajoneuvoveron perusosan siirtämisestä vinjettitarralla perittäväksi. Alkeellista, ja samalla menetettäisiin tuon veron CO2-perusteinen ympäristöohjaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe