Jäitkö kaipaamaan x-appivanhempiasi.

Älähän yleistä. Osalla voivat appivanhemmat myös olla kuolleita niinku meillä ukkoni kanssa. Ukon isä oli kuollut jo aikaa sitten ennenku tutustuttiin niinku munkin isä. Molempien anopit kuoli muutaman vuoden tutustumisen jälkeen. Eipä siinä ajassa kerennyt mitään syvällisiä tunteita kehittyä.

Ja vanhus-jankutukset sen kun jatkuvat.
Oppivatko aloittajan iso-vanhemmat käyttämään vesi-vessaa?

Kaikkee pashaa sitä edelleen jaksetaan.
Että Nittakin, tuo sulo-suu, jaksaa tänlaisiin yrittää vakavasti.
Toivottavasti kuitenkaan ei ihan.

H.

Ei tarvitse kaivata, elävät vielä. Yhteyttä pidetään lähes päivittäin, asuvat tuossa kävelymatkan päässä, käyn auttelemassa ja kyyditsen kauppaan.

Kaipaan, eron myötä kummankin kanssa hyvät välit, nyt jo molemmat kuolleet. Oli ihana anoppi ja appiukko, ikävä vieläkin.

Lyyli ja Pekka
Aune ja Lauri
Sanni ja Seppo

Kaikki x-appivanhempani olivat minulle yhtä tärkeitä.

En ole eronnut kertaakaan yli 50v avioliittoa. Appi ja anoppi kuolivat 70-80 luvulla.
En kaipaa mutta en heitä vihannutkaan.

Millähän perusteella väität, että meistä suurin osa on eronneita? Tilastojen mukaan eronneita on 60-64-vuotiaista 16 %, 65-70-vuotiaista 13 %.

Appivanhemmista voi tulla "ero" myös puolison kuoleman myötä. Oma isäni on hieno esimerkki siitä, että näin ei tarvitse välttämättä käydä. Hän on äitini kuoleman jälkeen pitänyt yhteyttä muihinkin äidin sukulaisiin kuin appivanhempiinsa.

Pitäisiköhän kysyäkin niinpäin että kaipaavatko x -appivanhempasi 3 kertaa eronnutta, mitä arvelet?

En ollut mieluinen miniä tulleesani sukuun ja se sanottiin todella suoraan. Isälläni ei ollut tarpeeksi hehtaareita, mikä tuntui naurettavalta, kun heillä ei ollut sitäkään vähää.
Appi oli alkoholisti ja luonteeltaan itse perkele. Anopista tuli lopulta aivan ystävä ja me ymmärsimme toisiamme. Olin monissa asioissa anopin ainoa puolustaja.

Ei eronnut myöskään. Appivanhempani olivat minulle rakkaita ja läheisiä, vaikka asuivatkin toisella puolella maapalloa. Kirjeenvaihto oli vilkasta ja puhelintakin käytettiin, vaikka se ei ollutkaan siihen aikaan puoli-ilmaista. Kun lähdin lasteni kanssa mieheni hautajaisten jälkeen appeni halasi minua ja sanoi Paloma toivoisimme että et unohtaisi meitä kuitenkaan. Mitä en myöskään tehnyt: he olivat olleet yli kymmenen vuotta toiset vanhemmat nuorelle naiselle kaukana kotodistaan.
Paloma.se.co

Kaipaan vielä tänä päivän anoppiani,vaikka siit on jo viistoista vuotta aikaa kun hän meni pois, vin 3kuukautta jälkeen mieheni kuoleman.
Hän oli vanha ja viisas ihminen, hyvin nöyrä ,eikä tuonut itseään esille..
Mummo prukas sanoa näin....ovat lapseni usein kuulleet...

Mistähä sinulla moinen miete lie?

En ole eronnut, enkä usko, että eroan. Ei ole suurta ikävää jäänyt. Toista en edes tavannut, toinen sairastui vakavasti, ja pian hiipui pois luotamme fyysisesti ja psyykkisesti.

Se oli aika rankkaa aikoinaan huomata, että ero koskee koko sukua, ei vain kahta ihmistä. Suru ja epätoivo iskee appivanhempiin ihan yhtä lailla.

Meillä anoppi osallistui eroon siinä missä ex-miehenikin. Kun ilmoitin että laitan ero-anomuksen vetämään, anoppi tuli neuvottelemaan lasten hoidosta exän kanssa. Tarkoitus oli jättää minulle vain tapaamisoikeus. Tajusin että hän teki sen koska hänkin joutui eron keskelle, mutta silti kesti vuosia ennen kuin pystyin antamaan tuon anteeksi.

Meni noin kolme vuotta ja hän sai useamman infarktin, joutui sänkypotilaaksi, tuomio oli että hän ei enää kävelisi koskaan. Hän kyseli perääni, ja vasta siinä vaiheessa vasta sydämeni suli. Ei olla koskaan puhuttu asiasta, eikä hän varsinkaan ole pyytänyt anteeksi. Mutta koen että se puoli on sanattomasti hoidettu.

Ei me kovin usein nähdä. Mutta lämmin tunnelma vallitsee aina kun tavataan.

Se on kova paikka tuo ero varsinkin isovanhemmille.
Pikkulapset muuttavat joskus satojen kilometrien päähän,kun Iskä tai Äiskä löytää uuden. Siinä ei sitten mammaa ja pappaa paljon nähdä,

Ei siinä mummot ja papat muistu mieleen,kun Jorgos haluaa,että koti perustetaan Kreikkaan.