Johdanto :
kharisma = Armolahja, "Pyhän hengen armolahjan omaava henkilö"
1Kor 14:22 Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka eivät usko; mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville.
14:23 Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?
Kielillä puhumista ja profetoimista voi hallita itse:
14:27 Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
14:29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
14:30 mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
14:31 Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta."
___________________________________
Itse minä en ole koskaan puhunut kielillä mutta olen saanut henkilökohtaisen profetian sekä johdattavia profetioita ja nähnyt enneunia...
Olen kyllä seurannut karismaattisuutta jonkin verran. Olen ollut joskus Juntunen/Jalovaara karismaattisIssa luterilaisessa kokouksIssa, myös käynyt
ns. rukousjonossa mutta en minä kaadunnut enkä tuntenut juuri mitään erikoista kun Jalovaara kysyi mikä huolena ja siunasi minua...
Mutta olen kyllä vierestä nähnyt kun japanilainen pariskunta Juntusen kosketuksesta kaatui selälleen vierekkäin ja oli taju kankaalla ainakin yli minuutin ja piti oikein katsoa, että kuoliko noi... Mutta kohta he nousivat ylös ja olivat kyllä aivan "äimän käkenä" ja ihmetellen tuijottivat toisiaan ihmeissään siitä, että mitä tapahtui...
Helluntaiherätyskokouksissa olen joskus häiritsevästi kokenut vähän erikoista ns. "kielilläpuhumista" ja olen sen jotenkin kokenutkin niin että helluntaiherätys pyöriikin liikaa kielilläpuhumisen ympärillä ja joskus tuntuu, että jos et ole puhunut kielillä niin sinut katsotaan jotenkin huonommaksi helluntalaiseksi...
Eli joskus on saanut sen tunteen että henkilön kielilläpuhuminen on
omasta hatusta vedettyä ei Hengestä...
Mutta mitä tulee esim tähän Todd Bentleyn ja kumppanien herätykseen ja karismaattisuuteen niin siihenkin suhtaudun perin varauksella...
Sillä myös Mooseksen perässä oli "jäljittelijöitä" :
Vrt. 2Moos
8:5 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Sano Aaronille: 'Ojenna kätesi sauvoinensa jokien, kanavien ja lammikkojen yli ja nostata sammakoita Egyptin maahan'".
8:6 Niin Aaron ojensi kätensä Egyptin vetten yli, ja sammakoita nousi, ja ne peittivät Egyptin maan.
8:7 Ja tietäjät tekivät samoin taioillansa ja nostattivat sammakoita Egyptin maahan."
Mutta lopulta hekin tunnustivat:
8:18 Ja tietäjät tekivät samoin taioillansa saadakseen sääskiä syntymään, mutta he eivät voineet. Ja sääsket ahdistivat ihmisiä ja karjaa.
8:19 Niin tietäjät sanoivat faraolle: "Tämä on Jumalan sormi". Mutta faraon sydän paatui, eikä hän kuullut heitä, niinkuin Herra oli sanonutkin."
ELI SUMMA SUMMARUM...
.... SE MIKÄ TÄRKEINTÄ NÄISSÄ KAIKISSA "IHMEISSÄ" ON SE,
ETTÄ MITÄ NE TEOLOGISESTI ELI RAAMATUN OPILLISESTI
MEILLE VIESTITTÄÄ !
IHMEISIIN EI VOI LUOTTAA JOS NE AIHEUTTAA LUOPUMUSTA KRISTUKSESTA !
JA NÄIN SANOO JEESUS:
Matt 24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut."
Toronton herätys ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toronton_siunaus
https://www.youtube.com/watch?v=a5ZvPwFamqs
EPÄTERVETTÄ KARISMAATTISUUTTAKO ?!
8
143
Vastaukset
- egopellet
Egoilijat hei, egon dekonstruktio kuoleman koittaessa, jolloin ei ole enää mitään mistä joutuisi luopumaan tai mitä joutuisi raahaamaan rajan tuolle puolen, on se kaikki mitä on maan päällä pitänyt arvokkaan. Se on luopumista omasta minäriittoisuudestaan.
- a-nonyymi
Kyllä käyp näitä kunnon karismaatikkoja katteeks, kun kaikki sairaudet parannetaan ja Jumala puhuu heille lähes taukoamatta. Jumala puhuu niinkin arkipäiväisistä asioista, että jos toinen sukka on aamulla kateissa, niin Jumala kertoo missä se on. Kieliä ei tarvi koulussa päntätä, kun kokouksessa saa sen lahjan puhua virheettömästi vierasta kieltä (tosin käytännössä nämä puhutut kielet ovat jostain syystä kadonneita muinaiskieliä, harvinaisia murteita nykykielistä tai vain muuten harvinaisia ja kaukaisia kieliä). Niin ja ne suurimmat paranemiset tapahtuvat aina joko Timbuktussa tai Vinku-intiassa.
Oikea Pyhän Hengen kosketus on oman vajavaisen tietoni perusteella jotain muuta, siksi tämä pilkkaava sävy. Oikeita ihmeparantumisia on toki tapahtunut, mutta eivät ole yleisiä.
Parantumiskokouksissa täytyy etukäteen uskoa parantuneensa ja mennä eteen siitä todistamaan - näin se oikeakin parantuminen tulee, kun vain on sitä uskoa.
Tämä Todd Bentley on taas kuvioissa mukana, mutta oli vähän aikaa niistä pois, kun oli suhde avustajansa kanssa ja tuli ero vaimosta. No, nyt on taas uusi vaimo ja kaikki hyvin. Hänen joukkonsa on hurjannäköistä sakkia - luulisi kyseessä olevan joku laiton mooottoripyöräjengi miespuolisten avustajien ulkonäöstä päätellen.- kii5
Sitä jätkää ei kyllä kannata kuunnella. Ei, ei.
Jokainen saa itse arvioida, kumpia hedelmiä Bentleyn toiminnassa on havaittavissa enemmän,
hyviä: ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
vai huonoja: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset.
(Gal 5:19-23)
Hedelmistään puu tunnetaan. (Matt. 12:33-37)
Varmaa on, ettei Pyhä Henki vaikuta Bentleyn toiminnassa. Eräs henki vaikuttaa kyllä ja juuri se tekee myös ne ihmeet ja merkit ja valeparanemiset (Matt. 24:23-25), mutta se on pimeyden puolelta. On sillä nimikin, semmoinen kuin kundalini. Se on vuosituhansia vanhaa noituutta. Voi miten eksyksissä Todd voikaan olla, ja mikä lauma häntä edelleen seuraakaan :(
- otakops
Tässä on hyvä kielillä puhuva Pietarsaaren tyttö ! LOL
https://www.youtube.com/watch?v=ybcvlxivscw Hei kaikille,
olen samoilla linjoilla aloittajan kanssa. Olen myös nähnyt monenlaista karismaattisuutta. Tervettä karismaattisuutta on mielestäni se, mikä kirkastaa Kristusta. Helposti käy niin, että ulkoisesti näkyvistä ilmiöistä tulee uskon ja karismaattisuuden mittari, vaikka armolahjat, karismat, ovat nimenomaan meille uskon vahvistukseksi annettuja. Niistä ei saisi tulla uskon sisältöä.
Olisi hienoa, jos karismaattisuus saisi olla olemassa osana kaikkien seurakuntien elämää. Minusta kyllä tarkemmin ajatellen kaikkeen kristillisyyteen kuuluvat armolahjat. Raamatussahan todetaan: "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme" (Room 6:23). Pelastus on suurin armolahja, joka on meille jokaiselle annettu.
Sinikka-pappi- hitu
Lukekaapas tämä: http://www.kristitynfoorumi.fi/kundalini-varoitus.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 975659
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663168- 2053081
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183075Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk232406Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi92349Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282253- 2431822
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441436- 61318