Vielä kerran MOT ja Leo Meller

Lainataas

Leo Meller on palkkansa ansainnut, mutta vasta tilinteon päivänä tulemme tietämään totuuden, siitä mitä mieltä Hebrealaisten Jumala asiasta on. Samoin on myös Pirkko Jalovaaran tulojen arviointi jätettävä oikeudenmukaisen Taivaan Isän asiaksi. Molemmat kuitenkin tekevät työtä ahkerasti yhteiseksi hyödyksemme ja Herra heille voimia antakoon edelleenkin.
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Kohusaarnaaja-Jalovaaran-miljoonaomaisuus-Mihin-sullot-setelisi-Pirkko/1022883
Vaikka nuo tulot ovatkin mielestämme ruhtinaalliset, mutta jos ajan rajan tuolla huomaisikin, ettei siitä työstä kertynytkään rikkauksia taivaallisiin majoihin. Apostoli Paavali etsi pysyvää palkkaa vasta taivaassa. No sehän on jo jotakin ja vieläpä pelolla ja vavistuksella. Se on vain ikävää jos siellä sanotaankin sinä oletkin jo saanut palkkasi.
No toinen rahastonhoitaja apostoli Juudas Iskariot otti kaiken mitä rahapussiin laitettiin ja lopulta kavalsi Jeesuksen kolmen kymmeneen hopea rahaan ja lopulta hän meni omaan paikkaansa odottamaan palkkaansa.
Samoin käy meille kaikille kun Elon Herra kysyy meiltä kuinka olemme asioineet leivisköillämme, huonosti nimittäin käy meillekin, jos olemme piilottaneet herramme rahat, mutta emme asioineet niillä ollenkaan.
"Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa. Sen tähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niin kuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. ”
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12130178

10

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bisnestä se on

      "Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa"
      Tehkööt vaikka telttoja.

    • 23refvg

      Teidän onnettomien uunotettavein varaanhan (joita on aina ollut ja tulee aina olemaan) nämä uskonnolla rahastavat makean ja leveän toimeentulonsa laskevatkin.

    • pieni oikaisu vain

      Jumala pitää uskovaisesta huolen ja uskovaiset sitten tajuavat mitä tarkoittaa tämä: ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa. Ei tarkoita että kaikki omaisuus olisi annettava ja asuttava teltoissa niinkuina ateisti vai mikä lieneekin näyttää kuvittelevan.

      • mihis sielusi joutuu

        Teidän onnettomien uunotettavien sielut joutuvat helvettiin, minä en tuomitse sinne vaan Jumala ne onnettomat paholaisen uunottamat sinne tuomitsee!


      • minusta sopii tähän
        mihis sielusi joutuu kirjoitti:

        Teidän onnettomien uunotettavien sielut joutuvat helvettiin, minä en tuomitse sinne vaan Jumala ne onnettomat paholaisen uunottamat sinne tuomitsee!

        Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
        valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

        ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet

        totuuden tuntemaan.

        Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
        sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

        Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut.

        Mutta epäpyhiä

        ämmäin taruja

        karta

        ja harjoita itseäsi

        jumalisuuteen.

        Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään;

        mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen
        että tulevaisen.

        Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.

        Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.

        Raamattu

        1 kirje Timoteukselle


        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/UT.html


      • 3rtfgh
        mihis sielusi joutuu kirjoitti:

        Teidän onnettomien uunotettavien sielut joutuvat helvettiin, minä en tuomitse sinne vaan Jumala ne onnettomat paholaisen uunottamat sinne tuomitsee!

        "Teidän onnettomien uunotettavien sielut joutuvat helvettiin, minä en tuomitse sinne vaan Jumala ne onnettomat paholaisen uunottamat sinne tuomitsee!"

        Oletko ihan varma ettei tuo jumalasi tuomitse omia ystäviäsi ja sukulaisiasikin helvettiin paistumaan? Mutta eihän tuollainen ajatus voi käydä hurskaalla uskovalla mielessäkään, eihän?2


      • Kirjoittaja2
        3rtfgh kirjoitti:

        "Teidän onnettomien uunotettavien sielut joutuvat helvettiin, minä en tuomitse sinne vaan Jumala ne onnettomat paholaisen uunottamat sinne tuomitsee!"

        Oletko ihan varma ettei tuo jumalasi tuomitse omia ystäviäsi ja sukulaisiasikin helvettiin paistumaan? Mutta eihän tuollainen ajatus voi käydä hurskaalla uskovalla mielessäkään, eihän?2

        "Oletko ihan varma ettei tuo jumaalsi tuomitse omia ystäviäsi ja sukulaisiasikin helvettiin paistumaan? Mutta eihän tuollainen ajatus voi käydä hurskaalla uskovalla mielssäkään, eihän?"

        Luin jokin aika sitten lehdestä luterilaisen piispan ja ortodoksipiispan välisen keskustelun. Kumpikin oli sitä mieltä, että taivas merkitsisi sitä, että ollaan lähellä Jumlaa ja helvetti sitä, että ollaan kaukana Jumalsta. Mistään helvetissä paistumisesta ei kumpikaan puhunut mitään. Minä olen omaksunut tuon heidän käsityksensä.


    • TuetaanMyösIsraelia

      Raamattu piirissa juttelimme myös Mellerin profetioista, niin eräs veli vain kertoi, että
      Leo oli menossa juuri heidän ohitse, kun hän pysähtyi ja sanoi vaimolle. "sinusta tulee kohta julkisuuden henkilö." Hän sanoi ettemme uskoneet vaan pidimme sitä vitsinä. Muutaman päivän jälkeen vaimosta oli pieni haastattelu TV:sä.

      Melleri on todella monessa hyvässä asiassa mukana, joten siunataan ja jatketaan Patmos ry:n tukemista.

      Uskovathan voivat laittaa tukensa sinne mihin haluavat ja miksi emme tukisi kun emme enää tarvitse rahojamme laittaa viinaan, tupakkaan, huumeisiin.

      Ylistys Jeesukselle olen vapaa!

      • Juu, hieno homma... mutta valitettavasi se taitaa olla niin, että jos yrität patmos ry blogipalstalle kirjoittaa jotain kriittistä ja toisenlaista ajatusta, niin se blogataa pois. Todellakin. Yritin kirjoittaa Ulffin menosta katoliseen uskoon, että kuka oikeasti voi määrittää ihmisen sydämen uskon... jospa Ulf löysi katolisen uskon kodikseen- mitä ei löytänyt karisma-kirkosta. .. Niin kirjoitukseni oli sensuroitu pois patmos ry sivuilta.. Säälittävää ja naurettaavaa.. ei anneta tilaa kritiikille toisenlaiselle ajatuksille.... Minun profetiani on , että patmos on reilun vuoden kuluttua samalaisessa tilassa kuin nokia-seurakunta markun aikaan.... Näette kyllä....


      • YlistysJumalalleAmen
        arssu2 kirjoitti:

        Juu, hieno homma... mutta valitettavasi se taitaa olla niin, että jos yrität patmos ry blogipalstalle kirjoittaa jotain kriittistä ja toisenlaista ajatusta, niin se blogataa pois. Todellakin. Yritin kirjoittaa Ulffin menosta katoliseen uskoon, että kuka oikeasti voi määrittää ihmisen sydämen uskon... jospa Ulf löysi katolisen uskon kodikseen- mitä ei löytänyt karisma-kirkosta. .. Niin kirjoitukseni oli sensuroitu pois patmos ry sivuilta.. Säälittävää ja naurettaavaa.. ei anneta tilaa kritiikille toisenlaiselle ajatuksille.... Minun profetiani on , että patmos on reilun vuoden kuluttua samalaisessa tilassa kuin nokia-seurakunta markun aikaan.... Näette kyllä....

        Raamattupiirissämme on luterilaisuudesta ortodoksiseen kirkkoon siirtynyt oikein ihana uudestisyntynyt veli.
        Samoin Timo Soini löysi Jeesuksen vaikuttaman läsnä olon room. katolilaisessa kirkossa.
        Itse taas avioliiton solmittuani siirryin lut. kirkkoon mutta en löytänyt sielläkään Jeesusta, Mutta Jeesus löysi minut ja johdatti hel. srk yhteyteen. Mutta tänään kun hel.srk:ta on tullut kirkko olen ottanut tuohon suuntaan etäisyyttä.

        Samoin varmasti myös Ulf koki hengelliseksi kodikseen katolilaisuuden.

        Jatketaan kuitenkin edelleen elävässä yhteydessä Jeesuksessa Kristuksessa.

        Vapauteen Kristus on meidät vapauttanut.

        Paavalikin riitautui kerran työ toverinsa kanssa, mutta ei Herran työ siihen pysähtynyt, eikä pysähdy tänäänkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe