Sakari Kilpelä on käsittämättömän huono toimittaja.

Minä-,.

Kun vasemmisto ja kokoomus on istunut samassa hallituksessa kolme vuotta niin tuona aikana työskentely on ymmärrettävästi ollut pelkää viilaamista ja kompromissien hakemista ja tasapainottelua. Molemmat ääripuolueet ovat joutuneet antamaan hieman periksi sieltä sun täältä saadakseen asiat yleensä eteenpäin. Hallitustyöskentely on ollut tuskaisaa.

Miten Sakari Kilpelä voi kuvitella, että tuon kolmen vuoden hallitustyöskentelyn tuloksen voi purkaa kymmenessä minuutissa ymmärrettävään muotoon, etenkin kun hän itse pitää omaa monologiaan ja syö lähetysaikaa niin, että vastauksille ei varmaan jää mitään?

Hyvään journalismiin kuuluu esittää kysymys ja sen jälkeen antaa haastateltavan vastata häiriöttömästi. Se ei kuulu journalismin perusperiaatteisiin, että yritetään lyödä sanoja väkisin suuhun ja saada haastateltava vastaamaan kysymyksiin omaa arvomaailmaa myötäillen.

Sakari Kilpelä on juurikin tällainen ”oletko jo lopettanut vaimosi hakkaamisen” toimittaja. Surkea pelle, joka voi työskennellä vain verorahoitteisessa ympäristössä mutta yksityisellä sektorilla tuolla moukalla ei oli kovinkaan pitkä työura edessä.

57

4485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Hyvään journalismiin kuuluu se, että haastateltavalta yritetään saada suora vastaus suoraan kysymykseen eikä anneta haastateltavan kierrellä ja kaarrella vastausta kuin kissa kuumaa puuroa.

      Lisää Kilpelän kaltaisia toimittajia!

    • Joopa joo

      Toimittajaksi hakeutuvat ne jotka ei muussa työssä pärjäisi. Oikeissa ammateissa edellytetään sitä, että osaatehdä työnsä virheettömästi. Toimittajat saavat näköjään sekoilla ihan miten lystää.

    • Ylen kokoomustöksöt

      Ei se kokoomusnainenkaan ole Kilpelää paljon parempi - kummallista, lapsellista näykkimistä, töksöyttelyä ja kokoomusvttulua.

    • ylimieliset toimitta

      tuntuu et toimittajat tietää jo kaiken, miks muuten kutsuvat haastateltavia?, ja eilen kumpikin oli niin hermostuneita, kun Arhinmäki sanokin vastaan, eihän toimittajalle saa sanoa mitään :))

    • Ylen passkaporukka

      Heh, heh. Tervetuloa vaan opposition puolelle Vasemmistoliitto.

      YLE on haastatteluissa kohdellut Perussuomalaisia täsmälleen tuolla alentuvalla ja aggressiivisella tavalla siitä saakka kun suuri vaalivoitto eli jytky tuli.

      Kaiken lisäksi Perussuomalaiset ovat YLE:n sketsiohjelmissa kuten Yle Leaksissa **ainoa puolue** josta väännetään joka ikiseen ohjelmaan jokin heitto tyyliin "persut sitä ja persut tätä..". Toisesta oppositiopuolueesta Keskustasta YLE ei veistele mitään tällaista. Taisi mennä passkat housuihin kun Keskustalaiset raivostuivat taannoisista tuppeen sahatuista laudoista, ja heittivät Mikael Jungnerin pellolle YLE:stä.

      Saas nähdä tehdäänko Vassareistakin samanlaista poliittista YLE-kuraa myös muissa YLE:n skeidaohjelmissa.

      • PersutIslamKokoomus

        Päinvastoin Yle:hän hoiti PetosjytkyKokoomuksen vaalimainonnan, pettämällä kansaa "protestilla", jota ei koskaan tullutkaan, eikä ollut olemassakaan, oli vain äärioikeiston veropakolaiseliitin apuKokoomus.


    • Ei kilpelä ole

      toimittaja vaan paskaloinen. Ja paskaloiset eivätm osaa mitään...

      LoisetHelvettiinRy.

      • Jarno Trolli

        Punikkeja tuleekin hoonata oikein kunnolla kakkosnelosella.
        Kilpelä on ammattimies.


    • Hopo

      Eräillä toimittajilla on tuo ärsyttävä tapa keskeyttää haastateltavien puhe jos ei vastaukset ole toimittajan mieleisiä. Yksi näistä on Kilpelä ja ainakaan itse en sitä "sekametelisoppaa" viitsi katsoa. Selitykseksi tuohon toimittajan moukkamaiseen käytökseen ei käy se että haastateltava kiertelee ja kaartelee eikä anna suoraa vastausta.

      Täällä saa Kilpelä vähän "omaa lääkettään" ja kuinkas kävikään.

      http://janikorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150985-jussi-halla-aho-laittoi-ylen-toimittajalle-jauhot-suuhun

    • sananvapaus

      Se on sitä, että ollaan viemässä sananvapautta....Sakari Kilpelä toteuttaa sitä omalta osaltaan. Ihmetyttää, miten tällainen toimittaja saa toimia. Haastateltavia
      ihmisiähän pitää kuunnella.....vai kuinka?...sitähän haastattelu on, eikä haastamista...

    • Totta, ja

      samaa painostusta ja päälle puhumista YLE harrastaa aina, kun Räsästä haastatellaan paneeleissa. Ethän hyväksy sitäkään? Ethän?

    • nolona

      Kaikki me tuollekin palkkaa maksamme. Katsojat nolona myötähäpeästä.
      Nyt taisi käydä niin, että pointsit sataa Vasemmiston laariin.

      Onko laillistakaan, että koko kansa maksaa Yle-veron muodossa yhden puolueen vaalimainontaa.

      Kiitos Kilpelä! Vasurit kiittää.

    • Hyvähyvä!

      Hyvin hoitaa Kilpelä tehtävänsä. Paavokin oli kuin hoomoilanen Kilpelän vedettyä juopporetkun ex-ministerin alta kölin.

      Eniromaista!

    • koulutusta lisää

      Päälle puhuminen on varmaan lähtöisin eduskunnasta. Siellähän huudellaan ja nälvitään koko ajan, kun joku yrittää puhua jotain asiaa. Ei tuollaisista haastatteluista saa mitään irti, kun ei noudateta alkeellisiakaan käytöstapoja.

    • yxikö

      Vaihtakaa toimittajaa kiireesti!!!!!!!!!!!!

    • ikälisä pois

      Ehkä kannattaisi harkita sitä eläkeiän korottamista uudelleen.
      Ainakin toimittajan ammatissa näyttää ikääntyminen tuottavan kyseenalaista inttämistä ja omahyväisiä (tahattomia?) ilmeitä.

    • seppo7

      Teki saman Sarasvuolle,ettekö muista ?

    • perussuomalaisia

      Ellen väärin muista osaa mollata ainakin

    • outoohommaa

      Sakari Kilpelä YLE areena kohta 4.10 alkaen: "ja ja ja ja" . Sen jälkeen Arhinmäki pyysi täsmennystä väitteisiin. Kilpelä ei tukännyt kysymyksestä ja varsinaisesti siitä meni Kilpelän kuviot sekaisin. En ole Arhinmäen ideologian kannattaja, mutta väärin häntä kohteli Kilpelä. Raukkamainen teko Kilpelältä!

      • pahasti sairas

        Kilpelälle tuli tuossa kohtaa paha blackout. Alzhaimer potilaat ovat usein kärttyisiä muistamattomuudestaan.


    • toimittajat

      Sakari : myönnätkö että olet väärässä

      Paavo :minä e

      Sakari :keskeytys miksi et vastaa kysymykseen

      Paavo : kun en saa vastata rau

      Sarari : keskeytys miksi et edelleenkään vastaa kysymykseen

      Paavo : kyllä minä vast.

      Sakari : keskeytys koska et vastaa kysymykseen on tämä tulkittava että myönnät olleesi väärässä.

      Paavo : anteeksi mutta enhän minä eh

      Sakari : keskeytys kyllä saat anteeksi nyt minun on keskeytettävä haastattelu, jotta jää tunnustuksiasi myös seuraaviin haastatteluihin.

      Paavo : minä

      Sakari : keskeytys minä kiitän myös haastattelusta.

      Lopuksi katsomme yksipuolisen dokumentin jossa sinut lynkataan lopullisesti dokkari perustuu hallituksen salaisiin neuvotteluihin joissa oletimme puhuttavan näin

    • Olipa omituisin "haastattelu" minkä koskaan nähnyt, puhettahan ei kuullut, kun haastateltava ei saanut lupaa puhumiseen. Hävettää ylen puolesta! Missä osaavat toimittajat, onhan heitäkin? Ylen aika puuttua ko toimittajan sanojen syöttämisiin ja haatateltavien kusetuksiin. Sarasvuon haastattelu oli julma huijaus, Arhinmäen niittaus etoo.

    • tajusin heti

      Yle mennee kokoomuksen talutusnuorassa. Arhinmäen nolaaminen oli kosto

    • Outo romahdus oli

      Onhan se myönnettävä että Kilpelällä sanat sekosi ja ajatus katkesi. Ei saanut sanoittavaansa ja kysymyksiänsä selkeänä ulos. Oli adrenaliinit valmiiksi liian korkealla ennen haastattelua, ja homma meni lopulta puihin.

      Täällä Iltalegden sivulla on koko "haastattelun" käsikirjoitus auki purettuna.
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032718161079_uu.shtml

      Miksi Kilpelän hermot eivät kestäneet? Oliko juonut liikaa energiajuomaa ennen haastattelua, ja se veti ylikireäksi koko homman. Naispuolinen kollegakin yllättyi Sakarin romahtamisesta.

    • Yleistä ylellä

      Sakarin lienee paras mennä Suomisen Tapsan tavoin sähköshokki hoitoon.

      • Laiton pakkomaksu

        Ovatko mielenterveysongelmaiset toimittajat saaneet suojatyöpaikkoja Yle:ssä ? Siltä vaikuttaa, että pitää olla kokoomuksen jäsenkirja ja mielenterveysongelma, että siellä voi olla töissä.


    • Yle, HÄPEÄ!

      Vaikka en ole mikään Arhinmäen ihailija, pikemminkin päinvastoin, niin Ylen toimittaja Sakari Kilpelä pitäisi kiinnittää viikoksi torille jalkapuuhun häpeämään. Niin ala-arvoinen oli tuo haastattelutilanne, kertakaikkiaan kammottavaa katsottavaa.

      Eikä se ollut ensimmäinen haastattelu Arhinmäelle, kun Ylen toimittaja ei anna yhtään suunvuoroa, vaan puhuu päälle. Jostain kumman syystä Ylelle on pesiytynyt uusi haastattelutyyli, jossa toimittaja kysyy jotakin ja vastaa itse kysymyksiinsä antamatta haastateltavan edes kertoa omaa mielipidettään. Käsittämätöntä. Sakari Kilpelä vei tämän vielä pidemmälle: Hän lopetti haastattelun yhtäkkiä kesken kaiken mukamas siirtymällä muihin aiheisiin, joka sekin tapahtui aivan tökeröllä tavalla.

      Koska Ylen pitäisi olla veronmaksajien kustantama yleishyödyllinen laitos, niin siltä voi edellyttää erittäin korkeatasoista laatua. Arhinmäen haastattalu ei täyttänyt mitään laatukriteereitä. Se oli suoraan sanottuna täyttä p*skaa. Kumallista, vaikka Ylen budjetti on yleisradioyhtiönä suorastaan jättimäinen verrattuna Suomen asukaslukuun, niin sillä rahalla ei saada toimivaa, puolueetonta journalismia. Jossakin on vikaa, ja sitä vikaa on Ylessä erittäin paljon.

    • Yle-vero pois

      Se kymmeniä vuosia suojatyöpaikassa, harmaana ja tylsistyneen näköisenä röhnöttänyt rivitoimittaja, jonka nimeä kukaan ei ennen eilistä edes tiennyt, päätti ponnistaa viimeisillä voimillaan ja purkaa kaiken katkeruutensa ja vihansa Arhinmäkeen, jonka upean karisman siivellä, kokoomustoimittaja nyt koetti ratsastaa.

      http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2014/hallitus-paatti-leikata-kaikkein-heikoimmilta-2/

      Tuossa linkissä ne asiat, joita kansa olisi halunnut kuulla, jos Arhinmäki olisi saanut puheenvuoron.

      Meillä on perustuslaissa säädetty oikeus asialliseen, puolueettomaan ja älylliseen tiedonvälitykseen - nykyinen Yle on siitä kaukana. Kaikki pakkomaksut ovat Suomen perustuslain vastaisia, eli laittomia. Bilderberg-Yle:n rahoitus olisi peruttava. Eroa Kivinen.

    • Äänet Vasemmalle

      Syytä varoa on. Koska meillä Vasemmistoliitossa on tapana hoidella epämiellyttävät toimittajat hissiauloissa.

    • sakari on

      hyvä,mutta vastaajat lähes aina huonoja ja tajuttomia. heti huomaa,kun asioista tietoa ja kerrotaan oikein,mutta sitä harvoin sallitaan.
      ilmeistä on,että sakaria komennetaan liian voimallisista sanomisista,se on yle-eduskunta-puolue pomojen päätös.

      näin verovarat menee ylettömästi aivan hukkaan,kun asioita salataan,muutellaan ja valehdellaan päin kansan pläsiä.

      tapa tulee suoraan kokoomuksesta.

    • Sakari hoidetaan kuntoon

      Kilpelä on otettava kiinni YLE:n ala-aulassa ja viedään sen jälkeen homokaasukäsittelyyn.

      Homokaasua löytyy Vasemmistoliiton puoluetoimistosta jättimäisissä säiliöissä. Varmana saadaan tönkkö Kilpeläinen noilla hoidettua kuntoon, ja taipuvaiseksi vaemmistolaisen ja seksuaalisesti tasa-arvoisen maailmankuvan taakse.

      YLE:n uutisointi paranee kaasukäsittelyn jälkeen varmasti. Iholtaan Kilpeläinen jopa nuortuu kymmenkunta vuotta, on kuin reipas keski-ikäinen takasin tullessansa, lupaavat Vasemmistoliiton homokaasuhoidosta vastaavat.

    • Ass in my Thors

      Mistä noita luokattomia ylen toimittajia riittää? Yksikin jaksaa naama iloisena esiintyä vaikka lapsi kuoli. Homojen, paperittomien ja elintasopakolaisten asiat ovat yleä ja koukkunenä Jyrki Nein Richtiä lähellä. Kansaa oksettaa.

    • kakan haju

      Onko kyseessä sama blackout Sakke, jota anaali Sakeksi initissä kutsuttiin?

    • seisooko edes?

      Ei kai tuo Sakari ole vaan lisääntynyt?

    • tamppu1

      No toivottavasti ei. Jonkun aikaa olen katsonut kaveria ja ajatellut sen olevan vähän retardo. No eilinen vahvisti tämänkin asian.

    • Mies 42
      • jukkijuuujaa

      • Onko vaikea tajuta?

        Voisit edes yrittää tajuta, että kyse on siitä miten jotkut toimittajat ovat täysin pihalla siitä mitä työnkuvaan kuuluu ja mitä laki sanoo YLE:n toiminnasta mm. puoluettoomuudesta ja totuudessa pysymisestä.

        On ihan sama tuleeko joku mollatuiksi tai kehutuksi, jos se tapahtuu totuuteen pyrkimisellä ilman, että halutaan ohjata muita oman mielipiteen suutaan. Jos toimittaja ryhtyy minkä tahansa asian tai aatteen "lobbariksi", silloin pitää antaa potkut persauksille.


    • syrjitty nuorenako?

      Saakohan Sakke enää ketään haastateltavaksi? Sarasvuo ja Arhinmäki ainakin vihoissaan.

    • Sakke is best

      Sakari antoi kyytiä hyysärille, hyvä juttu.

    • E. Rommel.

      Sakari Kilpelä kaipaa hermolomaa, ellei jo ole viety 'köysissä'?
      Sanon tämän vakavasti, en herjausmielessä....jos työ kerran jo selvästi kärsii jonka kaikki näimme...eikä ollut ensimmäinen kerta.

    • Ingognito

      Kuka on Sakari Kilpelä ?

    • hyvä niin

      Sakari paljasti Arhinmäen mitättömyyden ja mitättömän tietotason. Suomi on nykyään kokoomuslainen. Ihmiset haluavat rahaa ja luksusta, siis kaikkea mitä vasurit ei halua antaa.

    • katselija91

      Tuosta hyvästä voisi potkia Sakarin YLE:ltä pois tai vähintäänkin laskea hänen palkkaansa kovalla kädellä! Kyllä journalisteille Suomesta löytyy muualtakin töitä, kuin pelkästään YLE:ltä...tuntuu vähän, että joku on maksanut tuolle Sakarille, kokoomus?

    • saku on

      hyvä,mutta ohjelma-aika liian lyhyt. yleensä haastateltavat vain kertoilee ajankuluksi
      höpinöitään,joten siksi kaikki tv-haastelut 98% turhia koskien kaikkia ohjelmia.
      ylettömän vähän vastaajista sanoo asioitaan suoraan ja todellisesti tai eivät vain osaa,tajua,halua,uskalla virkansa ja palliensa puolesta jne. pallit karkaa
      lökäpöksyjen lahkeista laatialle....ja ties minne.

      saku osaa,mutta ei voi sanoa ja kysyä hlökohtaisen työn takia. "yle"ttömyys ei salli.

    • Kilpelä = SIKA

      Kun toimittaja rikkoo YLE-lakia ja ajaa Kokoomuksen etua valehtelemalla Vasemmistoliiton päähän Kokoomuksen harjoittamaa kansankurjistamispolitiikkaa, niin silloin ukko pitää erottaa ja muutenkin varmistaa, että YLEssä ryhdytään noudattamaan lakia. Tuo samanlainen kokoomusmätä tunkee jo silmille ihan kaikialla, myös oikeslaitos on kokoomusmädän kuorruttama saastapesä.

      Toivoa sopii, että Kilpelä ja muut kokoomusnarsistisiat saavat vielä jonain päivänä ansaitsemansa rangaistuksen.

    • sikari sakari

      Sakaria ei ole näkynyt, onko hyllytetty?

      • salmar2

        Valitettavasti ei ole hyllytetty. Tänään Jyrki Katainen ja Sirpa Pietikäinen säilyttivät hyvin malttinsa ja vastailivat asiallisesti.
        Ei ole ihme, että politiikka ei kiinnosta ja väsyttää hyvätkin tyypit enneaikaisesti, jos toimittajat kyselevät v-mäinen ilme kasvoillaan kysymyksiä, jotka ensisijaisesti sisältävät haastateltavan mielipiteitä sekä aikaisempia sanomisia vääristeleviä väitteitä tai suoranaisia loukkauksia.


    • Kilpelä (KOK)

      Kataista käsitteli silkkihansikkain.

      • piiri pieni pyörii..

    • Ilkka

      Vastenmielisempää (Kilpelä) kokoomuksen perseennuolijaa on vaikea tästä maasta löytää.

    • vjhg

      sakari kilpelä on vanha homo!

      • ONKO JUURI TOSI ????

        ?????????????????????


    • TÄSSÄ SYY;

      Kilpelä on (ex)-kommunisti.

      Kommunisti on työkyvytön seinähullu, joten siinä syy.

    • Perdy

      Sakari on yksi YLE:n parhaimmista toimittajista. Aivan hieno ammattilainen!

    • 223344

      Oliko taas tänään äänessä, kun latautuneesti kertoi kyllösen tentistä. Aamu-tv:ssa siis.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2732
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      239
      2640
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2356
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      196
      1841
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1328
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      22
      1266
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1132
    Aihe