En jaksa enää

Et sä oo ainut tossa jamassa. Ei mulkaan mitään oo ja silti tässä vielä kitkuttelen :D periks ei anneta

Lue toi:

Breggin, Peter Roger...
Your Drug May be Your Problem: How and Why
to Stop Taking Psychiatric Medications

http://www.suomalainen.com/ulkomaiset-kirjat/ulk-terveys-lääket-eläinlääk/your-drug-may-be-your-problem-how-and-why-sku-p9780738210988

Annan yhden vinkin, mikä on oikeastaan ainoa oikea tapa lähteä tuota tilannetta korjaamaan. puet päällesi ja enempiä miettimättä lähdet ulos. Kävelet rauhallisesti, sitten etsit paikan, jossa ei ole liikaa melua, hengittelet raitista ilmaa halutessas voit huutaa tai itkeä, mutta älä pakota itseäsi väkisin itkemään, vaan yrität näin saada rauhan. Sitten menet, kun siltä tuntuu kotiin takaisin ja teet itsellesi aamupalan ja luet lehden ja siivoilet kaikessa rauhassa tms. Huomaat olevasi paremmalla tuulella ja unohtaneesi kenties, sinulla olevan ongelmasi.
Itsestään valitettavasti tuo suunta parempaan elämänlaatuun kuitenkin lähtee. Ei tuohon auta mitkään vippaskonstit ja varsinkaan lääkkeet..

Mulla oli lapsena, nykyään oon jo 30 kamala ns. lumipalloilmiö, eli pieni ongelma, josta seurasi toinen pieni juttu ja lopulta ne lumipallot yhdistyi ja lumipallo kasvoi kasvamistaan. Murrosiässä sitten alkoi "noidankehäilmiö" ne lapsuuden ongelmat jäivät jokapäiväiseen ajatukseen ja ei ollut keinoa päästä siitä ulos. Minulle kokeiltiin vaikka ja mitä. Kävin psykiatrilla jo vaikka kuinka monella eri henkilöllä, kunnes eräs heistä otti minut vastaan ja kuultuaan lyhykäisyydessään tilanteeni. sanoi, että nyt on tehtävä itse ensimmäinen askel eteenpäin ja jatkaa elämässä eteenpäin, sanomalla menneisyydelle hyvästit ja tulevaisuudelle sanot ei nyt kiitos. Tuon kuultuani tajusin, mitä minun piti tehdä, se valitettavasti vaatii todellista tahtoa ja halua muuttua, mutta mistään ongelmista ei pääse eroon, ellei ne ikinä poistu jokapäiväisestä elämästään. Sitten, kun on tajunnut elämänsuunnan parantuneen, sen historian voikin, ottaa sen jälkeen avuksi ns. tuota en enää tahdo ja tuohon en enää alennu.

Ymmärrän kaikkia, joilla on vaikeaa, niin oli minullakin, mutta jospa tästä olisi jollekin tai joillekin apua niin olisin hirveän iloinen, sillä elämänhän pitäisi loppuen lopuksi olla yllättävän tasaista ja huoletonta ja taitoa iloita yllättävän pienistä onnea tuottavista asioista, kuten voi kuinka tuo pikkulintu on suloinen ja olematta kuitenkaan kateellinen tuolle pikkulinnulle.