Palmusunnuntai

Taas saapuvat ovillemme nuo suloiset, ahneet pikkuryökäleet elikkä pikku noidat virpovitsoineen. Mukava perinne mutta suunnaton ahneus pilannut tämänkin hauskan jutun. Näille ei enää kelpaa palkaksi juuri mikään. Iso kori jo pullollaan antimia, mutta naama menee tyytymättömään mutruun jos saa vain suklaapatukan.

Viime vuonna ovikello soi tiuhaan. Olin varautunut virpojiin ja valmistanut kauniita pikku pussukoita huolella ja laittanu jokaiseen 15 pientä suklaamunaa. Ovi ei auennut enää muille virpojille, kun kaksi pikkutyttöä oli vieraillut ovellani. Juttu eteni näin: Ovikello soi, avasin ja oven takana oli kaksi noin 8-9 v lasta. Eivät tervehtineet, eivät kysyneet lupaa virpoa vaan töksäyttivät:Vitsa sulle palkka mulle. Käteeni työnnettiin kalju pajunoksa, jossa oli peräti 2 höyhentä. Annoin pusukkani tytöille, joilla kahvipannut pullisteli suklaamunia ja päällimmäisenä köllötti rahakukkaro, jonka sisältöä en tietenkään nähnyt. Tyttösten leuat loksahti ja ennen kuin sain oven suljettua, toinen tytöistä sanoi hyvin pettyneellä äänellä:Vain pikkumunia! Ja toinen totesi: Ei kaikilta saa kunnon palkaa.

Yhtenä vuonna kaksi poikaa tuli virpomaan. Tirskuen lukivat tuoreeks, perseekks jne. Olivat muka vitsikkäitä.

Tänä palmusunnuntaina ei yksikään virpoja saa oveani aukeamaan. Vanhempien tehtävä on ohjeistaa lapsia ja katsoa perään, että osaavat virpomislorun, kysyvät luvan ja sekin, että vitsojen valmistamiseen pitää paneutua. Jotkut lapset lähtevät kierrokselleen varhain, että ehtivät kerätä parhaan saaliin.

En todellakaan ole ainoa joka on sitä mieltä, että virpomisperinne pilataan ahneudella.