Pornon katselu salaa - rehellisyys/luottamus?

mietin vain

Mielestäni porno on ihan ok, kun kumpikin tietää, että toinen yksikseen tai yhdessä sitä katsotaan.

Omalla kohdalla pitkäaikainen kumppanini katselee pornoa, mutta siitä en pidä, että hän tekeesitä salaa minulta ja kaikenlisäksi poistaa historiatiedot. Luulin, että suhteemme olisi avoin ja rehellinen, olen aina pyytänyt kertomaan mitä hän haluaa.

Entinen kumppanini petti mennen tullen ja nykyistä kumppania pyysin heti suhteen alettua olemaan nimenomaan avoin ja salailematta asioita. Pornoa vastaan minulla ei mitään, mutta salailu ja pettäminen ei saa kannatustani. Kysyn myös mitä tehdä?

Tässä suhteessa, kuten aikaisemminkin olen antanut erittäin paljon yksityisyyttä. En ole nainen, joka kyttää tai marmattaa miehelle mikäli tällä sattuu olemaan muita naiskavereita. Vain rehellisyys merkitsee ja toisen kunnioittaminen minulle paljon. Olen muutoin todella vapaamielinen nainen, nyt tätä kuukautta lukuunottamatta.

Minulle tuli vain jännä tunne, että kaikki ei ole kunnossa. Se tunne on sellainen, että tietää milloin suhteessa asiat ei ole niin kuin aikaisemmin on sovittu tai mitä periaatteita kunnioitat. En todellakaan ole katsellut historioita, en puhelimia enkä mitään muutakaan hänen asioitaan koskaan aikaisemmin, mutta sen tunteen jälkeen, kun tiesin, että hän ei ole rehellinen minulle tarkistin asian ja heti löytyi aivan muuta.

Olen aina ollut muita naisia paljon vapaamielisempi ja hyväksyn mieheltä asioita kuin asioita, myös pornon ja jossain määrin jopa vapaansuhteen, mikäli siitä sovitaan ja ollaan rehellisiä. Minulle rehellisyys ja toiseen luottaminen on tärkeä asia, jos toisen kanssa haluaa elää.

Mitäpäs minä täällä teiltä kyselemään mielipidettänne, kun heti haukutaan vakoilijaksi tai tiukkapipoksi, kun haluaa kumppaniltaan rehellisyyttä. En voi mitään sille, että aavistan asioita. Tiesin, että asiat eivät ole kunnossa vuosien suhteen jälkeen toisen käytöksestä, vaikka niin haluaisin ja menin tarkistamaan tilanteen.

Haluan vain luottaa toiseen. Nyt ei ole näin ja lopetan suhteen. Parempi kaiketi elää yksin.

39

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johan on taas

      Jos sinulle ei riitä tieto, että miehesi katsoo pornoa vaan haluat yksityiskohtaiset tiedot sivustoista ja pornon laadusta, niin parempi on erota. Sinussa ei ole muuta yksityisyyttä kunnioittavaa ja hyväksyvää kuin tyhjät lauseesi netissä. Valitettavasti.

      • mietin vain

        Tieto, että kaverini katsoo pornoa,on ok. Et ymmärrä pointtia. Tiedän vain, jos kaikki ei kunnossa. En ole kyttääjä, enkä katsele salaa hänen asioitaan. Tuskin itse sitä, että sinulle valehdellaan, salaillaan, vaikka olet antanut täysin ymmärtää, että hyväksyt paljon asioita, kunhan vain niistä puhutaan avoimesti, suoraan ja rehellisesti.

        Johan on taas, olet täysin väärässä. Lauseeni ei ole tyhjiä, en petä, en valehtele, enkä kyttää toista. Katsoin tilanteen, kun itselleni tuli tunne, ettei kaikki suhteessamme kunnossa. Et tiedä mitä on tunne, kun huomaat, että sinua vedätetään.

        Nyt kyse ei pornosta, vaan luottamuksesta.

      • mietin vain

        Vielä Johan on taas:lle. Voin taata, että ei ole sellaista ihmistä, joka ei tarkista tilannetta missä mennään, jos hänelle tulee tunne, että suhteessa toisen puolelta ei kaikki ok? Tuskin sinäkään hyväksyisit, että puolisosi vehtaisi toisen kanssa, jos saisit tämän asian vahingossa muutoin tietoon.

        Voin 99% sanoa, että siinä tapauksessa sinäkin tarkistaisit kerran tilanteen ja puuttuisit siihen, jos jotain olisi tekeillä. Voin sanoa myös, että muutoin et edes välittäisi tästä kumppanistasi ja voisit samantien erota.

      • ertrityjify
        mietin vain kirjoitti:

        Luottamus on kahteen suuntaan kulkeva "juttu" : ei riitä, että osoitat olevasi kumppanin luottamuksen arvoinen - myös sinun on kyettävä luottamaan häneen niin, ettet anna aiempien, jonkun muun kanssa koettujen huonojen asioiden tunkea teille väliin. Ei ole nykyisen kumppanisi vika, että joku toinen petti sinua!

        Vaikka miten selität aivoituksiasi, niin... Come on, oletko todellakin sitä mieltä, että sinun pitäisi tietää minuuttiaikataulu sivut, joilla kumppanisi käy katsomassa pornoa?! Kyllä: olet mielestäni liian kontrolloiva! Jos sinun pitäisi omasta mielestäsi saada tietoosi ko sivut ja milloin kumppani niillä käy, ja vielä sanot, ettet kyttää... Mitä sitten teet? Käytät oikeuttasi valvoa toisen touhuja?

        Kerropa muuten, mitä tämä tarkalleen tarkoittaa: "En todellakaan ole katsellut historioita, en puhelimia enkä mitään muutakaan hänen asioitaan koskaan aikaisemmin, mutta sen tunteen jälkeen, kun tiesin, että hän ei ole rehellinen minulle tarkistin asian ja heti löytyi aivan muuta. " ?
        Mitä "aivan muuta" löytyi?

      • mietin vain
        ertrityjify kirjoitti:

        Tarkoittaa sitä, että kumppanini käytökseen tuli muutos netin käytössä ja muussakin hänen käytöksessä, josta päättelin, että jotain on tekeillä. Sen jälkeen kerran katsoin, että tietsikan historiat oli poistettu. Päättelin siitä, että jotain salataan. Sinänsä pornon katselu ei mielestäni ole mitään tärkeää, mutta se salailu ja koneen puhdistus.

        En välitä missä sivuilla käy tai mitä tekee, kunhan vain tekee sen suoraa. Mielestäni , jos suhde on kunnossa, ei tarvitse poistella mitään historioita. En muutoin usko hänellä olevan mitään erikoista. Vain tuo salailu toisen puolelta ottaa koville, kun on luullut olevansa avoimessa, rehellisessä suhteessa.

        Itse aion ottaa asian puheeksi rehellisesti ja kerron tarkistaneeni historian hänen käytöksensä jälkeen ja huomanneeni sen puuttuvan. En halua, että suhteessa pimitetään toiselta mitään tai valehdellaan toiselle.

      • mietin vain kirjoitti:

        Vielä Johan on taas:lle. Voin taata, että ei ole sellaista ihmistä, joka ei tarkista tilannetta missä mennään, jos hänelle tulee tunne, että suhteessa toisen puolelta ei kaikki ok? Tuskin sinäkään hyväksyisit, että puolisosi vehtaisi toisen kanssa, jos saisit tämän asian vahingossa muutoin tietoon.

        Voin 99% sanoa, että siinä tapauksessa sinäkin tarkistaisit kerran tilanteen ja puuttuisit siihen, jos jotain olisi tekeillä. Voin sanoa myös, että muutoin et edes välittäisi tästä kumppanistasi ja voisit samantien erota.

        "Voin taata, että ei ole sellaista ihmistä, joka ei tarkista tilannetta missä mennään, jos hänelle tulee tunne, että suhteessa toisen puolelta ei kaikki ok?"

        Voin taata, että on. Eikä kyse ole siitä, ettei välittäisi.

      • touho-serkku
        helka kirjoitti:

        "Voin taata, että ei ole sellaista ihmistä, joka ei tarkista tilannetta missä mennään, jos hänelle tulee tunne, että suhteessa toisen puolelta ei kaikki ok?"

        Voin taata, että on. Eikä kyse ole siitä, ettei välittäisi.

        Naulan kantaan, "helka" !

        Eräs ystäväni on tällainen "musta tuntuu, ettei kaikki oo nyt kohdillaan"-ihminen. Ja toooooosi rasittava sellaisena! Pari seurustelua on päättynyt juuri tuosta syystä - kuka täyspäinen jaksaa ihmistä, joka saa noin "tunnepuuskiaan" ja alkaa tutkailla sivuhistorioita sun muita ja sitten istutaan kahta puolen pöytää kuin Gestapo-kuulusteluun "selvittämään tilanne rehellisesti". Jokaisella meistä on jonkinlainen menneisyys olemassa, mutta se, että laahaa mukanaan noita "tunnepuuskiaan" siksi, että on joskus saanut näpeilleen ei ole pidemmän päälle terveellistä. Ei ole uuden kumppanin vika, jos toinen on menneisyydessään saanut näpeilleen. Itse en ainakaan jaksaisi kumppani, jolle pitäisi koko ajan todistella rehellisyyttään ja avoimuuttaan VAIN siksi, että joku toinen on joskus mokannut.

        Meillä itse kullakin on hyvät ja huonot päivämme eikä se, että kumppani joskus on ajatuksissaan tai istuu pidempään koneella kuin toisena päivänä tarkoita vielä sitä, että toisen pitää alkaa "tarkistaa tilannetta". Parisuhde ei ole mikään vankila, joka sulkee koko ympäröivän maailman ulkopuolelle. Ts ei saa olla...

        Oletko, aloittaja, ajatellut, miten kumppanisi elää sinun asettamien ehtojen mukaan? Välittää sinusta todella paljon, kun on niihin suostunut - itse voin sanoa, etten jaksaisi tuollaista vatulointia kuin mitä sinä harjoitat. Suoraan sanottuna... Tuolla vatuloinnillasi saat ennemmin tai myöhemmin, mitä "tilaat" eli pettävän kumppanin, kun nyt tartut aivan kaikkiin näkemiisi "parisuhde-epäkohtiin" sen sijaan, että ymmärtäisit, että parisuhde on sanan mukaisesti KAHDEN ihmisen suhde eikä niin, että toinen sanelee, miten ollaan ja eletään.

      • mietin vain
        touho-serkku kirjoitti:

        En ole vatuloinut,,enkä seurannut mitään. Vuosia oltu yhdessä ja nyt vain tiedän ettei kaikki ole kunnossa. En ole ihminen,jollainen väität. Minulle ei tarvitse todistella mitään enkä ole laittanut ehtoja kuten väität. Kaikilla oikeus rehelliseen suhteeseen, mutta Se pitää tulla itsestään, ei vaatimalla. Olen erittäin suvaitseva,mutta rajansa kaikella. Mikäli kumppaninsa tuntee, huomaa kyllä, vaikka ei seuraakkaan, jos asiat eivät ole kohdillaan. Mielestäni asia pitää silloin selvittää eikä elää valheessa

      • Porno porno
        mietin vain kirjoitti:

        Tarkoittaa sitä, että kumppanini käytökseen tuli muutos netin käytössä ja muussakin hänen käytöksessä, josta päättelin, että jotain on tekeillä. Sen jälkeen kerran katsoin, että tietsikan historiat oli poistettu. Päättelin siitä, että jotain salataan. Sinänsä pornon katselu ei mielestäni ole mitään tärkeää, mutta se salailu ja koneen puhdistus.

        En välitä missä sivuilla käy tai mitä tekee, kunhan vain tekee sen suoraa. Mielestäni , jos suhde on kunnossa, ei tarvitse poistella mitään historioita. En muutoin usko hänellä olevan mitään erikoista. Vain tuo salailu toisen puolelta ottaa koville, kun on luullut olevansa avoimessa, rehellisessä suhteessa.

        Itse aion ottaa asian puheeksi rehellisesti ja kerron tarkistaneeni historian hänen käytöksensä jälkeen ja huomanneeni sen puuttuvan. En halua, että suhteessa pimitetään toiselta mitään tai valehdellaan toiselle.

        Minä katselen pornoa ja poistan sen jälkeen sivuhistorian. En halua muiden tietävän, millaisesta pornosta pidän. Mustasukkainen nainen vielä saisi päähänsä, että hän ei vastaisikaan naisihannettani.

      • Stalkkeri.
        mietin vain kirjoitti:

        En ole vatuloinut,,enkä seurannut mitään. Vuosia oltu yhdessä ja nyt vain tiedän ettei kaikki ole kunnossa. En ole ihminen,jollainen väität. Minulle ei tarvitse todistella mitään enkä ole laittanut ehtoja kuten väität. Kaikilla oikeus rehelliseen suhteeseen, mutta Se pitää tulla itsestään, ei vaatimalla. Olen erittäin suvaitseva,mutta rajansa kaikella. Mikäli kumppaninsa tuntee, huomaa kyllä, vaikka ei seuraakkaan, jos asiat eivät ole kohdillaan. Mielestäni asia pitää silloin selvittää eikä elää valheessa

        Ongelma ei siis ole porno vaan luottamuspula ja luulet miehesi pettävän sinua ta harkitsevan sellaista?

      • Yksityisyys on tärkeää
        mietin vain kirjoitti:

        Tieto, että kaverini katsoo pornoa,on ok. Et ymmärrä pointtia. Tiedän vain, jos kaikki ei kunnossa. En ole kyttääjä, enkä katsele salaa hänen asioitaan. Tuskin itse sitä, että sinulle valehdellaan, salaillaan, vaikka olet antanut täysin ymmärtää, että hyväksyt paljon asioita, kunhan vain niistä puhutaan avoimesti, suoraan ja rehellisesti.

        Johan on taas, olet täysin väärässä. Lauseeni ei ole tyhjiä, en petä, en valehtele, enkä kyttää toista. Katsoin tilanteen, kun itselleni tuli tunne, ettei kaikki suhteessamme kunnossa. Et tiedä mitä on tunne, kun huomaat, että sinua vedätetään.

        Nyt kyse ei pornosta, vaan luottamuksesta.

        Ei ole kyse edes miehen ansaitsemasta luottamuksesta vaan siitä ettet salli edes hiukan yksityisyyttä miehellesi. Jokainen ihminen tarvitsee tai on ainakin oikeutettu edes jonkinlaiseen yksityisyyteen, myös parisuhteessa. Ja sinun tulee vain luottaa mieheen vaikkei hän joka liikahduksesta tee sinulle tiliä. Luottamus ei rakennu siten että " luotan sitten kunhan tiedän kaiken", se ajattelu on toisen kahlitsemista. Sinulla vaikuttaa olevan hyvä suhde, älä pilaa sitä viemällä miehesi yksityisyyttä, johon hänellä on oikeus.

      • OK?
        Yksityisyys on tärkeää kirjoitti:

        Mulla ei oo tarvetta mihinkään yksityisyyteen parisuhteessa, koska ei ole mitään salattavaakaan ;).

      • KO?
        OK? kirjoitti:

        Mulla ei oo tarvetta mihinkään yksityisyyteen parisuhteessa, koska ei ole mitään salattavaakaan ;).

        Ei kaikkia asioita tarvitse jakaa kumppanin kanssa. Jokaisella on omat salaisuutensa. Jos ne eivät rasita parisuhdetta tai satuta ketään, eikö mies voi pitää joitakin iloja ihan itsellään.

      • vapaamielisyyttä

        Entäpä, jos miestäsi vaikka hävettää, millaista pornoa hän katsoo? Ihmisillä voi olla aika outojakin fetissejä, eikä välttämättä haluta kertoa edes kertoa kumppanille, jos sieltä netistä nyt sattuu tiiraamaan vaikka pissaavia isoäitejä tai kun joku työntää pyllyynsä hevosenhännällä varustetun anustapin.

        Minä annan miehen katsoa pornoa rauhassa. Hän saa poistaa sen selaushistoriasta. Kyselen aina välillä, mitä hän on löytänyt. Teen performassitaidetta, ja yksi monivuotinen projektini liittyy ihmisten fetisseihin: missä vaiheessa myötähäpeällinen huvittavuus muuttuu karmivuudeksi. Olemme esimerkiksi yhdessä googlanneet pornoa, jossa ihmiset naivat hassuissa eläinpuvuissa ja mieheni on saanut olla videokuvaaja klipeissä, joissa työnnän naurettavia esineitä sisääni. Mies siis pystyy aika vapaasti kertomaan, mitä on milloinkin tiirannut, yleensä kyselen siitä analyyttisiä kysymyksiä ja yritän olla huvittumatta. Jos hän ei halua, ei tarvitse. Olen myös sanonut, että on ihan ok, jos hän katsoo pornoa ja masturboi minun ollessani paikalla. Se menee yli hänen yksityisyyskäsityksensä, joten niin emme toimi. Mutta hänellä on täysi vapaus seikkailla pornon usein hieman tragikoomisessa maailmassa.

    • Eimitään väärää

      Hitto kai meillä parisuhteessa olevilla on tavallaan myös velvolisuus puuttua tilanteeseen jos kaikki ei ole ok? Ei mikään tunne yhjästä synny. Kaverin käytös on muuttunut ja salailun ilmapiiri syö suhdetta enemmän kuin se että toinen yrittää edes selvittää mikä mättää? Siihen pitää puuttua kun se tunne tulee ei sitä pääse pakoon sillä että antaa olla. Se tunne pitää saada pois ja mikäli miehellä ei ole salattavaa hän myös haluaa puuttua ihan itse siihen ! Tilanteen tarkistaminen on juuri oikea tapa toimia kun se tunne tulee että kaikki ei ole ok? Se että ap ei ole ensimmäisenä jo ottanut asiaa puheeksi kertoo siitä että hän ei ihan suoraan halua uskoa omaa tunnettaan joka ikävä kyllä harvemmin valehtelee. Se kuitenkin kertoo siitä että hän haluaa uskoa että se salailun tunne lähtee vain hänen omasta mielikuvituksestaan mutta nyt kun hän tarkisti asian niin tyhjästähän se ei näköjään ole syntynyt?

      • mietin vain

        Olet aivan oikeassa. Tarkoitus ei ole kytätä joka asiaa, selvittää vain jo esille tullut tilanne mikä vaikuttaa suhteen luonteeseen. Mikäli pitää jatkuvasti epäillä ja kytätä,niin on paras lopettaa sellainen suhde. Mielestäni rehellisyyttä ei arvosteta tarpeeksi suhteissa.

        Mitä rehellisyytt? Sitä että jaetaan kirjoitetaan kirjoitetaan kirjallinen raportti katsellusta pornosta? Oletko harkinnut terapiaa?

    • schihteeri

      Ymmärrän "mietin vain" -henkilöä!

      Monet vaistoavat ihmissuhteen sisällä tilanteen, kun alkaa puuttua vaikka sellainen me-henki.
      Usein se on just sellainen, että mitään sormella osoitettavaa asiaa ei sinänsä ole tullut uutena kuvioihin, vaan jokin aikaisempi tunnelma, tapa tai suhtautuminen muuttuu tai rupeaa puuttumaan vuorovaikutuksessa.
      Ei enää puhalleta samaan hiileen : ( Henkistä erkaantumista on odotettavissa ja toki kumppani siihen reagoi.
      Kuka siinä muka porskuttaisi kuin mitään ei olisikaan tapahtunut?

      • mietin vain

        Ei ole tullut mitään tilannetta missä puuttuu me-henki. Meillä suhde toimii todella hyvin muutoin. Ainoastaan olen huomannut aikaisemmin hänen käytöksensä muuttuvan ainoastaan muille läheisilleen ja ystäville. Mistään erkanemisesta ei meidän tapauksessa voi puhua.

    • PuhuIhminen

      Jotenkin syntyy sellainen tunne, että aloittaja kokee suhteensa olevan vaakalaudalla ja tietyllä tavalle oireilee siitä tuon pornotapauksen kautta. Monesti parisuhteen ongelmissa sitä tulee ikään kuin nostaneeksi jonkin yksittäisen, pienen asian tapetille koska sitä kautta on helpompaa lähestyä isompaa vyyhtiä. On tavallaan jotain mistä tarttua kiinni ja aloittaa. Vaarana tässä toisaalta on se, että jäädään junnaamaan siihen yksittäiseen asiaan, sen sijaan että osattaisiin puhua avoimesti laajemmin - tällöin perimmäinen ongelma jää käsittelemättä ja noita uusia pikkuonglmia tulee siis takulla lisää.

      Pornoasia tuskin on mikään ongelma. Ehkä porno voi olla tietyllä tavalla kumppanillesi "se oma asia", niin kuin se objektiivisesti ottaen onkin, ja hän haluaa pitää sen sellaisena. Parisuhteessa on täysin normaalia, että sen osapuolilla on omaa elämää... järjen rajoissa, tietenkin. Moni voi myös tavallaan "hävetä" tätä yksityistä asiaa itsessään, eikä halua tehdä asiasta numeroa kumppanilleen. Vähän kankeana vertauksena ihmiset käyvät vessassakin ilman sen kummempia raportteja - tai jopa ikään kuin "peitellen" tapahtumaa.

      Ehkä historiallisi on osuutta siihen, miten tämän asian koet. Joka tapauksessa asia on selkeästi sinulle ongelma, eli puhu siitä kumppanisi kanssa. En kuitenkaan suosittelisi lähtemään keskusteluun "pornokärjellä", koska suoraan yksityisasioihin puuttuminen voi aiheuttaa puolustusreaktion. Puhukaa suhteenne laadusta yleisesti, heittäen ehkä tuon pornohomman jossain välissä esimerkin omaisesti mukaan. Ota myös touho-serkun varoitus vatvomiskierteestä tosissasi - se on varsinkin miesten näkökulmasta todella ärsyttävää.

      • mietin vain

        Kuten aikaisemmin mainitsin, kyse ei ole mistään suhdeongelmasta muutoin. Vain tietystä asiasta, joka on muuttunut. En todellakaan tunne, että suhteeni on vaakalaudalla saatikka, että olisimme erkaantuneet. Sitä ei meillä tapahdu, koska muutoin olemme käsitelleet asioita. Siksi tässä tunnenkin itseni vedätetyksi, koska nimenomaan kumppanini puolelta olen saanut kuulla avoimmuuden tärkeydestä ja olen luottanut siihen. Muutoinkin hänen käyttäytymisensä muihin ystäviinsä ja perheeseensä on muuttunut eli ei kerro heille aina totuutta asioista.

        Muu suhdehistoriani ei liity tähän mitenkään. Osaan kyllä jatkaa elämää ja tiedän, että löytyy ihmisiä, jotka ovat rehellisiä toisiaan kohtaan mikäli näin sanovat.

        Vatvonut en ole koskaan asioita, enkä mäkätä, en ole sellainen nainen. Minusta on muutoinkin naurettavaa, että naiset laittavat miehilleen erilaisia sääntöjä. Mielestäni kaikkien pitää saada elää kuin haluavat, mutta siinä tapauksessa on otettava myös tietenkin toisen tunteet huomioon ja osattava kunnioittaa niitä. Muutoin ei suhde todellakaan toimi.

    • pari ajatusta

      Mistä tiedät, että miehesi salailema asia on pornon katselu, jos hän kerran peittää jälkensä? Onko se sinun oletuksesi vai tieto? Jos miehesi tietää, että hyväksyt pornon katsomisen, niin miksi hänen pitäisi peitellä jälkiään? Itse joskus pornoa katsovana naisena tosin tiedän, että kun katselee maksuttomia juttuja, niin niissä on rajoitukset, kuinka paljon voi vuorokaudessa katsoa ilmaiseksi, niin ne rajoitukset nollautuu sivuhistorian ja evästeet ym. tyhjentämällä. Jos kyse on vain sellaisesta?

      • edellinen...

        Niin ja mielestäni pornon katselu on asia, joka pitäisi olla oikeus pitää omana asianaan parisuhteessakin. Vähän niin kuin vessa-asiatkin, mistä joku muukin taisi mainita. Tosin pornohan voi olla yhteinenkin juttu, jos molemmat haluavat. Miten nyt parhaiten kellekin sopii. Mutta jos tosiaan on pelkästä pornon katsomisesta yksityisesti kyse, niin ei kai siinä mitään ongelmaa pitäisi olla. Jos siihen liittyy live-elämän seksiseuran hakua, niin sitten asia olisikin eri.

    • kyttääjät haisoo

      anna nyt miehes elää omaa elämäänsä ja lopeta urkkiminen. t. naisihminen74

    • mietin vain

      Jätän hänet, kiitos kommenteista kuitenkin, vaikka kaikki ei ymmärtänytkään pointtia ja mitä rehelliseen suhteeseen kuuluu

      Hyvää pääsiäistä nyt kuitenkin kaikille

    • Avoin

      Ihan samaa mieltä aloittajan kanssa. Voisin katsoa pornoa mieheni kanssa tai yksin. Hänkin saa tehdä sitä. Mutta aina kun pitää alkaa piilotella ja salailla asioita, niin jotain on vinossa.

      • Outoa on

        Miksi joku haluaa katsoa pornoa yhdessä?

      • Onko se
        Outoa on kirjoitti:

        Miksi joku haluaa katsoa pornoa yhdessä?

        Miksi kumppani ei haluaisi katsoa pornoa toisen kumppanin kanssa jolloinka kerrotaan samalla omat mielipiteet apahtuneesta ääneen ja avoimesti? Miksi pornonkatselua pitää salailla?

      • SE O!!!
        Onko se kirjoitti:

        Miksi kumppani ei haluaisi katsoa pornoa toisen kumppanin kanssa jolloinka kerrotaan samalla omat mielipiteet apahtuneesta ääneen ja avoimesti? Miksi pornonkatselua pitää salailla?

        Yleisesti kaikille SE ON. Jos mies tai nainen haluaa joskus katsoa ja runkkailla pornon ohella niin tarviiko siitä huudella... On iha oikein että poistaa sivuhistoriat esimerkiksi, niin sanottua YKSITYISYYTTÄ!!!!! Kyllähän paskalla käymisestäkin hävitetään todisteet. Perkl.

      • Heh3
        SE O!!! kirjoitti:

        Yleensä, jos vessassa käydään, niin sitä ei erikseen salailla mitenkään... Ainoastaan toimitus on yksityistä ;). Jos yksinään masturboi, niin miks sitä tarvitsee erikseen salailla, jos se on omastakin mielestä ok? Eihän se oo nykyään syntiä, eihän?

    • jdplmme

      Luulen, että mies ei katso pornoa, sillä pornon vuoksi ei tarvitse poistaa sivuhistoriaa. Entäs jos käykin nettideittisivustolla? Chatissa? Jne....

    • tuota noin

      No itse olen poistanut sivuhistorian kun on ollut jotain mitä en halua puolison tietävän, niin kuin nyt tulevaa hääpäivälahjaa koska etsin ja tilasin sen netin kautta. Kyllä minusta olisi ollut ärsyttävää että hän olisi tiennyt lahjansa etukäteen. Jos lahja olisi löytynyt kaupasta niin en olisi ottanut häntä mukaan ostoksillekaan ja sen paketinkin olisin piilottanut. Semmoinen salamyhkäinen kaveri minä olen.

    • tiis Taina

      "...tekee sitä salaa minulta..." Tuota tuota. Tunnustan että en lukenut koko ketjua läpi eli pointtini on saattanut jo tulla esiin.

      Mielestä jo pikkulapsille opetetaan, että pippelin tai pimpsan koskettelu on ok, mutta se on yksityinen oma asia jota tehdään yksin. Sitä ei tehdä olkkarissa muiden nähden eikä siitä tarvitse raportoida.

      Pornon katselu menee mielestäni samaan laariin. Joku ei voi ymmärtää eikä hyväksyä pornon käyttöä ja se asia on syytä puhua suhteen alussa selväksi. Mielestäni sitä ei voi kieltää toiselta, mutta jos ei pysty hyväksymään, että toinen saattaa katsella, sit on parempi ettei suhdetta aloita ollenkaan.

      Mutta jos asia on ok - toinen katsoo jos katsoo - niin minkä ihmeen takia siitä pitäisi kertoa? Ei se mikään rehellisyyden ja avoimuuden mittari ole. Pornon katselu ja itsetyydytys on intiimiasia niinkuin veskissä käynti.

    • rghkk

      Siitä tiedät onko suhde kunnossa, että saatko fyysisesti ja emotionaalisesti sitä mitä haluat/ tarvitset. Haittaisko sua mikään jos olisit saanut ihanaa seksiä tarpeeksi ja riittävästi läheisyyttä.. Pyydä niitä.

    • PAKKO vatvoa

      Mitä sitten pitää tehdä jos toinen ei puhu vaikka kuinka yritän? Tuntuu vaan pakoilevan kalareissulle sitä, että mulla on tarve puhua suhteen kunnosta. Ongelma on kuulemma vain minun koska häntä eivät suhteemme puhumattomuus(ja sitä seuranneet selvittämättömät asiat) vaivaa, siksi ei trvitse puhua.

    • KO?

      Mielestäni jokaisella on oikeus yksityisyyteen ja omiin tunteisiinsa. Jos olet noin lähesriippuvainen toisesta ihmisestä, suosittelisin terapiaa.

    • eipahalle

      Eikö pornon katselu ole keskeneräisyyttä ihmisen kasvu uralla aikuiseksi.

      • NäinMeillä

        Ei. Aikuisuutta on juuri kyky asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Jos pornon katselu ei aiheuta mitään oikeita ongelmia, se on vain aikuisen keino kokea esteettistä seksuaalista mielihyvää yksin ja ilman turhia sitoumuksia. Se on kuin kirjan lukemista, taidenäyttelyssä käymistä tai muuta asiaa josta saadaan mielihyvää. Se ei ole muilta pois tai määritä henkilön muuta seksuaalisuutta mitenkään.
        Porno voi toki olla myös ongelma, ihan kuten liiallinen alkoholin käyttö, väkivaltaisuus, työnarkomania, tai mikä muu asia tahansa joka menee liian pitkälle. Mutta silloin kyse on aina ongelmasta ja usein riippuvuudesta tai sairaudesta. Eikä tämä tarkoita että porno olisi lähtökohtaisesti "keskenkasvuista" tai pahaa.

    • 128

      Minulla vähän särähtää korvaan tämä jankutus avoimuudesta ja rehellisyydestä, jos saman periaatteen mukaan ei kuitenkaan olla valmiita itse elämään. En minä väitä, ettei mahdollista syntynyttä epäilyä tulisi "tarkistaa", mutta avoin ja suoraselkäinen ihminen tarkistaisi sen ensisijaisesti keskustelemalla kumppanin kanssa kasvotusten eikä kyttäämällä ja vatvomalla sitten asiaa ventovieraiden kanssa. Jos avoin keskustelu ei ratkaise tilannetta, niin on syytä miettiä eroa koska luottamus on menetetty.

      Sillä taas ei loppupeleissä ole väliä, onko epäilys perusteltu vai ei, koska lopputulos on sama. Jos kumppani on epärehellinen, hän ei ansaitse sinua ja kannattaa erota. Jos kumppani on rehellinen, mutta sitä et pysty luottamaan häneen, niin sinä et ansaitse häntä ja kannattaa erota. Ilman luottamusta ei ole toimivaa suhdetta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe