Hilkka Ahteen case poikii ilmoituksia

66

1085

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Törkeää

      Esimerkkinä mille?

      Kiusaamisesta on aina puhuttu, sitä vaan ei ole otettu vakavasti koskaan. Mutta kun julkisuudne henkilö siitä puhuu, tottakai se on vakava asia, muilla ei ole niin väliä, muita ei edes kuunnella. Ei missään asiassa.

      Miksi aikuisten kiusaminen on uutisoinnin aihe, eihän latenkaan kiusaamisisista välitetä?? Lapsia siis saa kiusata, kukaan ei ota niitä todesta.

      Kun olin koululainen, olin koulukiusattu, silloin sanottiin vaan että älä välitä... opettajat vaan naureskeli.
      Minä pelkäsin kouluaamut olivat kauheita, aina loukattiin ja haukuttiin, lumipesut olivat jokapäiväisiä, itkin... mutta kukaan ei kuunnellut.. oli kauheeta aikaa. Olin onnellinen kun pääsin koulusta pois, vaikka jäljet on jättäneet, en haula muistaa niitä ihmisiä jotka minua kiusasivat, ja yhä olen arka ihminen muiden ihmisten seassa, ennemmin jään kotiin kun menen mihinkään.

      Näyttää siltä että julkisuuen henkilö on arvokkaampi kuin ei julkisuuden henkllö.. vähän on outoa.

      Lapsia saa kiusata mutta ei julkisuuden henkilöitä.

      • Tiiker äitee51

        Ketään ei saa kiusata ei lasta eikä aikuista....Hilkkaakaan ei....vaikka on julkisuudesta tuttu....itse nähnyt kuinka lapsiani kiusattiin koulussa...sain lopun menemällä rehtorin puheille kiitos hänen se loppui...ja vanhemmat ymmärsi neuvoa ettei saa kiusata ketään...toinen lapsista kävi läpi raskaan taiston työpaikalaan...kiusaus sairastutti hänet...mutta jaksoi liiton avulla taistella ja voitti työnantajan....lähin esimies sai siinä kenkää ja tehtiin muita järjestely siellä.. kovasti pitää olla näyttöä jos esimies kiusaa....olin hilkan puolella....ihminen hänkin on...työnantajalla kun on vastuu työtekijän fyysisestä ja psyykisestä hyvin voinnista.....sanon siis KETÄÄN EI SAA KIUSATA....se on kaikille etu...turhat työssä koulussa poissa olot jää ja kaikilla on kivaa eikö vaan.


      • comesicomesa

        Näinpä. että julkisuuden henkilö saan kiusata toista helpommin.
        Julkisuuden henkilöiden aiheuttamat kiusaukset toisille voivat olla piilotumpaa ja salaisempaa. Kaikkea ei näy ja verkosto voi toimia halutulla tavalla.

        Muistinko huonosti vai eikö Ahde itse ahdistellut silleen miestä työpaikalla??? Kun nyt ylistätte Ahdetta, niin tiedättekö onko hän silti itse kiusannut muita. Mutta joutunut sen jälkeen itse kiusatuksi. Sanotaan myös, sen saa mitä kylvää.


      • Kumpi Kampi
        comesicomesa kirjoitti:

        Näinpä. että julkisuuden henkilö saan kiusata toista helpommin.
        Julkisuuden henkilöiden aiheuttamat kiusaukset toisille voivat olla piilotumpaa ja salaisempaa. Kaikkea ei näy ja verkosto voi toimia halutulla tavalla.

        Muistinko huonosti vai eikö Ahde itse ahdistellut silleen miestä työpaikalla??? Kun nyt ylistätte Ahdetta, niin tiedättekö onko hän silti itse kiusannut muita. Mutta joutunut sen jälkeen itse kiusatuksi. Sanotaan myös, sen saa mitä kylvää.

        Tiedän vain sen, että Juha Joutsenlahti oli työpaikkakiusattu. Hänen ahdistelijoinaan ovat toimineet naiset, jotka ovat pettyneet, kun eivät saaneet kampitettua Joutsenlahtea. Ovat verisesti loukkaantuneita sen johdosta ja kostonhaluisia.

        Eikö Ahdekkin ahdistellut seksuaalisesti Rätyä?


      • kokenut johtaja
        Kumpi Kampi kirjoitti:

        Tiedän vain sen, että Juha Joutsenlahti oli työpaikkakiusattu. Hänen ahdistelijoinaan ovat toimineet naiset, jotka ovat pettyneet, kun eivät saaneet kampitettua Joutsenlahtea. Ovat verisesti loukkaantuneita sen johdosta ja kostonhaluisia.

        Eikö Ahdekkin ahdistellut seksuaalisesti Rätyä?

        Missä nainen työpaikalla, siellä ongelma. Monelta murheelta välttyy, kun ei kanoja palkkaa ollenkaan sotkemaan työilmapiiriä itsekkäällä oikuttelullaan.


    • peipponen oksalla

      Kyllä se varmaan on ainakin tiedostetumpaa.Kiusaajia on takuulla aina ollut työelämässä,Ennen vaan kärsittiin tai vaihdettiin työpaikkaa..

      • Yksi hampaissa oleva

        Ainakin meidän työpaikalla kiusaminen on sallittua kansanhuvia....


      • huij1
        Yksi hampaissa oleva kirjoitti:

        Ainakin meidän työpaikalla kiusaminen on sallittua kansanhuvia....

        Joo,mutta eläkkeellä voi sitten asiat kääntää toisinpäin,muistella kiusaajien kaa menneitä.


    • 231456

      "Työntekijät ovat ilmoittaneet häirinnästä, kun esimies esimerkiksi huutaa, mitätöi ja alistaa. Tilanteeseen voi liittyä arvostelua, tarkkailua ja seurantaa. Kanteluita aiheuttavat palvelussuhteen ehtoihin tai työnkuvan muutoksiin liittyvät ristiriitatilanteet"

      Mitätöimisestä, tarkkailusta ja seurannasta on omakohtaista kokemusta, onneksi kuitenkin vain yhdessä työpaikassa. Olen myös joutunut hiukan seuraamaan sivusta kun esimies toimii tällä tavalla jotain toista kohtaan.

      Tässä mainitsemassani työpaikassa olin määräaikaisena. Minä sekä muutama muu jouduimme pomon kyttäyksen alaisiksi. Osittain ehkä siksi, että olimme nuorimpia koko puljusta mutta suurin syy oli takuulla se, että jossain vaiheessa me nuoremmat aloimme laittaa vastaan pomon typerille tempauksille.

      Olin tässä paikassa noin 10 kuukautta ja sinä aikana "liiton mies" kävi kaksi kertaa ja työturvallisuustarkastaja ainakin kerran ja joka kerta löytyi huomautettavaa.

      • työpaikkakiusattu

        Olen ollut naisvaltaisessa työpaikassa töissä yli 10v.määräaikaisena työntekijänä. Sain osakseni myös kokea nöyryytystä ym.koska olin tunnollinen ja ahkera työntekijä. Miksi kukaan ei uskalla avoimesti tuoda esille niitä epäkohtia miten pomot ym.vastaavat toimivat alaisiaan kohtaan. Se mikä eniten suututtaa on myös pomojen kätyrit ym.seläntakana puukottajat. Ovat päässeet purkamaan omia kipeitä asioitaan alaisiin jotka ovat puolustuskyvyttömiä ja heidän mielestään heikkoja. Totuus on ihan toinen alistettu osapuoli on vahva ja siksi se koetaan heikkona narsismin edessä.


    • korruptio esimerkkin
      • Toinen vaihtoehto on, että H. Ahde tarkoituksella solutettiin ATK;hon, jotta hankalaksi koettu Räty saatiin ulos.


    • Väinö.

      Itsellä taisi käydä, kun tein ilmoituksen kiusaamisesta niin en saanut saanut opintovapaata ja otin lopputilin. Kiusaaja tuli tilalleni. Kiusaajat palkittiin elokuvalipuin.
      Nykyään itsellä on toinen koulutus hommattuna. Olen työtön. Kiusaajat saattoivat vaikuttaa uuden työpaikan löytymiseen.

      • Väinö.

        Olen työtön. Kiusaajat saattoivat vaikuttaa uuden työpaikan löytymiseen.

        ..siis vaikuttaa etten saa töitä niin helposti.


    • niin se vain on.

      Kyllä vain.

      Kouluissa(eskari, ala-aste ja yläaste) KIUSAAMISTA sanottiin/ sanotaan KASVATTAMISEKSI ja jos olit ainut muksu, niin sillä suuremmalla syyllä, olit/ olet omiaan KASVATETTAVAKSI koulussa.
      Opettajat antavat siihen, niin sanotun "hiljaisen" suostumuksensa ja muuta ei sitten muksuille tarvitakkaan, peli alkaa.


      ( koska olet tietynlainen jo, kun olet saanut olla perheessäsi ainut muksu, ainaskin jos asut muualla kuin kaupungissa)

    • terveys

      Olen itse ollut kiusattuna koulun ensimmäisestä luokasta alkaen työelämässä melkein joka paikassa, jos on raitis, rehti ja reipas, se alistetaan ja sabotoidaan mahdollisimman alas. He itse kiusaajat juopottelevat jopa työpaikalla ja palkka ei kun nousee ja eletään rehvakkaasti, niin ollakseen että aivan oksettaa. ja se vaikutta henkisesti, että fyysisesti. milloin tälläinen loppuu? kysyn edelleen yhä vain, mieli maassa ja pää tyhjä on päivä auringoton?

      • dirli

        Sympatiani ovat puolellasi! Ei mitään rajaa nykyään missään. Juoppojen "hyvä veli" piirit määräävät kaikkialla.
        Olin parikymmentä vuotta Rädyn tyyppisen nilkin alaisena. Hänellä piti aina olla joku haimpaissaan. Halusi näyttää valtaansa.
        Kukaan ei uskaltanut nousta häntä vastaan koska jokaisella oli leipä kiinni siitä työstä. Onneksi pääsin pois sieltä työkyvyttömyyseläkkeen varjolla. Pomo jatkaa samaan malliin edelleen. Huutoa, nyrkin lyömistä pöytään, nimittelyä, väheksyntää, muistutuksia, varoituksia, perässä kulkemista ja nuuskimista, aiheetonta haukkumista työn jäljestä.......
        Koulukiusaaminen olisi kriminalisoitava samoin kuin työpaikkakiusaaminen. Koulukiusaajat vanhempineen vastuuseen oikeudellisesti!


      • tavis 1000
        dirli kirjoitti:

        Sympatiani ovat puolellasi! Ei mitään rajaa nykyään missään. Juoppojen "hyvä veli" piirit määräävät kaikkialla.
        Olin parikymmentä vuotta Rädyn tyyppisen nilkin alaisena. Hänellä piti aina olla joku haimpaissaan. Halusi näyttää valtaansa.
        Kukaan ei uskaltanut nousta häntä vastaan koska jokaisella oli leipä kiinni siitä työstä. Onneksi pääsin pois sieltä työkyvyttömyyseläkkeen varjolla. Pomo jatkaa samaan malliin edelleen. Huutoa, nyrkin lyömistä pöytään, nimittelyä, väheksyntää, muistutuksia, varoituksia, perässä kulkemista ja nuuskimista, aiheetonta haukkumista työn jäljestä.......
        Koulukiusaaminen olisi kriminalisoitava samoin kuin työpaikkakiusaaminen. Koulukiusaajat vanhempineen vastuuseen oikeudellisesti!

        hyvä kirjoitus, kiitos


      • Saksanseisoja
        dirli kirjoitti:

        Sympatiani ovat puolellasi! Ei mitään rajaa nykyään missään. Juoppojen "hyvä veli" piirit määräävät kaikkialla.
        Olin parikymmentä vuotta Rädyn tyyppisen nilkin alaisena. Hänellä piti aina olla joku haimpaissaan. Halusi näyttää valtaansa.
        Kukaan ei uskaltanut nousta häntä vastaan koska jokaisella oli leipä kiinni siitä työstä. Onneksi pääsin pois sieltä työkyvyttömyyseläkkeen varjolla. Pomo jatkaa samaan malliin edelleen. Huutoa, nyrkin lyömistä pöytään, nimittelyä, väheksyntää, muistutuksia, varoituksia, perässä kulkemista ja nuuskimista, aiheetonta haukkumista työn jäljestä.......
        Koulukiusaaminen olisi kriminalisoitava samoin kuin työpaikkakiusaaminen. Koulukiusaajat vanhempineen vastuuseen oikeudellisesti!

        Hai olisit ruvennut yrittäjäksi taikka talonpojaksi niin sinulla ei olisi muita kiusaajia kuin Luoja ja Valtio.


      • 20+18
        dirli kirjoitti:

        Sympatiani ovat puolellasi! Ei mitään rajaa nykyään missään. Juoppojen "hyvä veli" piirit määräävät kaikkialla.
        Olin parikymmentä vuotta Rädyn tyyppisen nilkin alaisena. Hänellä piti aina olla joku haimpaissaan. Halusi näyttää valtaansa.
        Kukaan ei uskaltanut nousta häntä vastaan koska jokaisella oli leipä kiinni siitä työstä. Onneksi pääsin pois sieltä työkyvyttömyyseläkkeen varjolla. Pomo jatkaa samaan malliin edelleen. Huutoa, nyrkin lyömistä pöytään, nimittelyä, väheksyntää, muistutuksia, varoituksia, perässä kulkemista ja nuuskimista, aiheetonta haukkumista työn jäljestä.......
        Koulukiusaaminen olisi kriminalisoitava samoin kuin työpaikkakiusaaminen. Koulukiusaajat vanhempineen vastuuseen oikeudellisesti!

        Olen ollut kahdessa paikassa jossa pomo käyttäytynyt vastaavalla tavalla. Kukaan ei ollut ilmeisesti koskaan v*ttuillut takaisin ja sanonut miten asiat ovat. Tämä yllätti nämä pomotkin täydellisesti. Älkää hyvät ihmiset antako itseänne kiusattavan, laittakaa kova kovaa vastaan. Jos työpaikka lähtee alta, etsikää toinen, se ei koko maailmaa kaada, jos ei ole perhettä elätettävänä.


      • 3+5
        20+18 kirjoitti:

        Olen ollut kahdessa paikassa jossa pomo käyttäytynyt vastaavalla tavalla. Kukaan ei ollut ilmeisesti koskaan v*ttuillut takaisin ja sanonut miten asiat ovat. Tämä yllätti nämä pomotkin täydellisesti. Älkää hyvät ihmiset antako itseänne kiusattavan, laittakaa kova kovaa vastaan. Jos työpaikka lähtee alta, etsikää toinen, se ei koko maailmaa kaada, jos ei ole perhettä elätettävänä.

        Siis tarkoitin, että ilmaisin pomoille yksiselitteisesti kantani siitä, kannattaako minua alkaa pompottelemaan.


    • mukana3

      Kiitos .
      Hilkka Ahde.
      Tiedän omasta kokemuksestani.
      Se mitä on vaikea tajauta, miksi työntekijä toista kohtaan on niin julma.

      Sokea kateus, sokea piste, ajatus, tunne, teko toiminta johtaa ajan mittaan omaan nilkkaan sanoi erös mummo aikoinaan. Kansaviisaudet ovat oleet hyviä ja kantavia monen monta kertaa.

    • elv3

      Pahimpia kiusaajia työpaikoilla ovat pikkupomot ja työterveyshuolto.

      • 1+17

        Pahimpia kiusaajia työpaikoilla ovat täysin välinpitämättömät ihmiset, sellaiset jotka kohtelevat kuin tyhjää taulua. Jopa suoraan epäasiallisesti käyttäytyvän kanssa on helpompi toimia.


    • Eläkkeelle kiusattu

      Ainakin siitä nyt puhutaan enemmän.

      Itse jouduin noin neliklymppisenä sen takia sairaseläkeelle . Olen pappi ja kuvataiteilija.

      Ensin Espoossa kiusaaja oli "vapautuksen teologi", julkisuudessa heikkojen ja kärsivien puolesta puhuja. Tämä siksi, koska en halunnut häntä piispaksi.

      Myöhemmin kappalaisena maalla kirkkoherra savusti minut ulos, koska en kuulunut samaan herätysliikkeeseen ja en ollut "fundamentaali teologi".

      Luterilaisen kirkon työyhteisöt ovat kulissien takana sairaita ja sairastuttavat työntekijöitä milloin mistäkin syystä.

      • 3+7

        Aamen. Sama piilonarsismi kytee monissa vanhoillisissa luterilaisissa sukuyhteisöissäkin. Uskovaisuuden synti ja syyllisyys tuntuu olevan usein ylisukupolvista. Mutta ei minun kohdallani.


    • Irtisanottu.

      Kyllä näin on tänäpäivänä,taitamaton esimies pitää työntekijät eri arvoisena.Kyttää valtaansa kun tekee päätöksiä ja työvuoroja tehdessä kuuntelee toiselta toiveet ja huomioi mut jättää toien toiveet omaan arvoonsa.
      Todella räikeää ,eriarvoisuutta.Ihmetyttää miten voi tuollainen saada jatkaa esimies asemassa.

    • kansavoipahoin

      Henkisestä tai fyysisestä kiusaamisesta vaikeneminen yleensäkin on jo itsessään ihmisyyttä vastaan ja mielestäni rikos.

      Ne jotka harjoittavat kiusaamista ja jotka tietävät kiusaamisesta (asiasta) vaikenemalla ovat kiusaajan suojelijoita (tukijoita) ja yhteiskuntavastaisia ihmisiä pohjimmiltaan / aatteeltaan. Pidän henkilökohtaisesti ko. kiusaajia ja kiusaamisesta vaikenevia mielenvikaisia koska eivät tuo asiaa esille kiusaamisen lopettamiseksi.

      Erikoista tässä on se että kun kiusaaja ja kiusaajan suojelijat tulevat itse vastuuseen, alkaa hirveä meteli siitä kuinka heitä kiusataan ja heidän pitää saada sympatiat, empatiat ja oikeutta sekä hyväksyntä kiusaamisen oikeutukselle.

      Oikeuslaitos on myös yksi kiusaaja joka usein tekee rulettipäätöksiä kiusaaja eduksi ja kiusaaminen vain jatkuu ja jatkuu eikä oikeuslaitos näe oikeusmurhassa mitään ongelmaa.

      Kansalaiset ovat kyllä hyvin tietoisia siitä että Oikeuslaitoksen ja ministeriön takapiruja (kiusaajia) ovat druidit joista yksi tunnetuin on vapaamuurarit ja kronors jotka pyrkivät kansakuntaa nöyryyttämään ja kansa voi pahoin. Pahoin vointi aiheuttaa yhteiskunnallista ongelmia kansan keskuudessa jota kutsutaan (laajentuneeksi ongelmaksi / eskaloitunut ongelma).

      Druidikorruptoovirkamieshallinto (vapaamuurarit / kronors) on tarkoin pyrkinyt aiheuttamaan kansakunnan sisällä ongelmia hankisen terveyden ja hyvinvoinnin hylkäämisellä passivoitumalla ja olla ottamatta mitään vastuuta edes oikeudellisissa prosesseissa. Oikeudellisissa prosesseissa tuomarina toimii druideja jotka ovat byrikratian ja korruption takapiruja. Sama on ministerit. He säätävät lakeja ja haluavat olla bulvaanina tekemättä mitään palkkansa eteen mitää kestävää ja näkyvää työtä.

      Ko. druidivirkamieshallinto on läpeensä mätä joka harjoittaa luomansa poltiikan kulissien takan sellaisia päätöksiä joka ajaa yhteiskunnan aivan loppuun. Ihmiset haluavat vastuuttomin ja katteettomia lupauksia latelevan druidivirkamieskorruption ulos valtion ja kunnan sektorilta kokonaan. Uuden sekä vastuulliset päättäjät tekemään kestävää ja tervettä sisä- ja ulkopolitiikkaa.
      Nykyiset poltiikot ja päättäjät sekä Oikeuslaitoksen tuomarit ovat ammattitaidottomia (amatöörejä) joiden toiminta on vastoin tervettä ammattietiikkaa. Ei uskoisi että tuomarit (laamannit) ja asianajajat ovat oikeustieteen lisensiaatteja koska ovat todella yksinkertaisia eivätkä osaa tai edes kykene toimimaan moraalisesti oikein puolustaen sitä joka tulee kiusatuksi ja rangaista sitä joka on kiusaaja.

      • NYT RIITTÄÄ

        Kieusaaminen on säätyyn sekä kultuuriin pesiytynyt tuomittava ilmiö.
        Siksi arvostan suuresti Hilkka Ahteen rohkeutta nousta kiusaajaansa päin,
        todeten NYT RIITTÄÄ. Teollaan hän antoi julkisuuden kasvot, jotka on meille kiusatuille todella arvokkaat. Koska meitä yleensä vähätellään, kun vastassa on egoaan toisen kustannuksella nostattava, luonnevikainen pikku hitleri, jotka tallovat tunteista viis veisaten yletessään hierarkkiessa.

        Rädyn kaltaisia nilkkejä on yhteiskunnan johtopaikoille ylenneitä käsittämättömän paljon. Voisi sanoa, ettei nämä simputusta normaalina pitävät ylenijät tiedä mitä empatia on.

        Asun pienessä POHJOIS- KARJALAISESSA valtakunnan rajakylässä, jossa on vallassa yleisesti hyväksytty kujanjuoksun kaltainen kylän tapa. Täällä saa tuikkia "juoksijaa", pelkäämättä seuraamuksista, koska viereinen tuikkija on poliisi, tai muu yhteisöuskottavassa asemassa oleva henkilö. Täällä suurtehtaan johtaja mellastaa "luurakotornissa" rahoineen mielin määrin, koska ympärillä häärii ruskeakielinen myötäilijä porukka.

        Johon jopa julkinen sana on valjastettu salailuun, faktoja ei julkaista, pitäen niitä rettelöasioina. Tässäkin tapauksessa "lonkerot" ovat syvällä valtakunnan syövereissä. Joten arvoisat sanan vapautta kunnioittavat lehdet ottakaa yhteyttä,
        koska kyseessä on tosielämän TWIN PEAKS!

        Totean Hilkka Ahteen lailla. NYT RIITTÄÄ. KIäsittämätön asianajajan lausahdus Rädyn saamasta tuomiosta "verrattavissa elinkautiseen". Sai tarttumaan kynään, ihmetellen että voi herra jumala, en ollut uskoa korviani. Verrattavissa elinkautiseen... Eipä nämä taida kiusatun elinkautisesta tietää yhtään mitään. Koska näille jeesustelijoille olemme suurta massaa joilla ei ole merkitystä. Toivon että ihmisillä olisi solidaarisuutta käyttää muita asianajajia kuin tätä Rädyn ...........!

        Kiitän sinua Hilkka, että annoit esimerkilläsi voiman tarttua miekan sijaan kynään, luoden uskoa sen tehoavaan voimaan. Aloin kirjoittamaan kirjaa 50 vuotta kestäneestä ahdistelu helvetistä. Jota on johtaneet yhteisöuskottavissa asemissa olevat kateelliset nilkit. Jotka eivät uskaltaneet näyttää isälleni sitä, kostettiin se minulle, nyt sitä kostetaan minun jälkeläisille. En yhdellekkään näistä kiusaajista ole tehnyt minkäänlaista henkilökohtaista pahaa, en ole hiusta katkaissut heidän päästään, enkä heidän katiskasta ole varastanut kaloja.
        Mutta siihen olen syyllinen että olen olemassa ja hengitän samaa happea.
        Joten minä, jos kuka tiedän todella mikä on elinkautinen konkreettisesti.

        Arvoista kiustaut, älkää antako periksi nouskaa kiusaajianne vastaan kertomaan
        NYT RIITTÄÄ.
        Meitä on paljon, joten näytetään näille pikku hitlereille, että loppupelissä empatia voittaa.

        Voimia Hilkkalle loppuun asti taistelussa.


    • Terve itsekritiikki

      Nämä ns. tämän päivän "aikuiset" ovat sen verran jälkeenjääneen lapsellisia Facebookkeineen ja muine some touhuineen, että touhunsa aivan nolottaa puolestaan.
      40 - 50 vuotiaidenkin henkinen kehitys ja sitä myöten käytös on sellaisen 10 vuotiaan lapsen tasoa. Näin ollen se lapsellinen kiusaaminen tuntuukin luontevalta jälkeenjääneestä itsestään.
      Tervettä itsekritiikkiäkä ei vain tunnu löytyvän moneltakaan, joka estäisi moisen nolon lapsellisuuden.

      • Hampaissa oleva

        Moni aikuinen on tosiaan samalla tasolla henkiseltä kehitykseltään kuin alle kymmenvuotias. Itse olen kiusattavana eli kohteena mutta olen senverran aikuinen etten viitsi välittää vaan seuraan lähinnä huvittuneena koko touhua.


    • oiok eir03+333

      Taas tämmöstä, julkinen keskustelu yritetään siirtää yksitäisillä pikku tapauksilla työn saannin vaikeudesta jos ei oo suhteita kiusaamiseen, todelisuudessa varmaan nää kiusaus tapaukset on monesti että joku mielen vikainen sukulainen on palkattu ja se siirtää sisäistä myrskyään ulkopuolelle.

      Tavoiteena on varmaan luoda joku uus virasto työpaikka kiusausta vastaan joillekin toimittajien kavereille.

      Luulisi niillä olevan hyvät työyhteisöt kaikkialla kun aina kivoja tyypejä toivotaan ja niin haastatellaan ja lokataan hakemuksista

    • lillukka3

      minua ahdisteli luottamusmies, käteni repäisin irti monesti, olimme toisen esimiehen huoneessa, hänellä ei riittänyt tietotaito työasioissa, siitä hermostu, huuteli mitä sattui huoneeni ovelta....mutta pahinta, ettei tuo esimies tunnustanut nähneensä käsiksikäymistä minuun, elii se johtopäätös, tuo valtionlaitos on mätä...onneksi kestin eläkkeelle siirtymiseeni, nyt olen vapaa tuosta paikasta!!!!

    • sikamaista

      Samaa mieltä. Ihmettelen vaan, että kuinka paljon korruptiota Suomen vallankäytössä on kun tuollaiset Ahteen perheen kaltaiset nauttiin suurta suosiota oikeuslaitoksessa ja vallan kamareissa. Rädyn olisi pitänyt voittaa Hilkka Ahde kirkkaasti ainakin rikosoikeuden professorin mukaan.

      Jussi Ahteen röyhkeät kokaiinikauppahommat toivat mitättömän sakkoon rinnastettava "näpäytyksen" oikeudessa. Ei ihme, että sama röyhkeä patsastelumeno jatkui.

      Eikä Matti Ahteenkaan kähmintäsikailu johtanut käytännössä mihinkään. Vallankamareissa sitä istutaan edelleen nostaen ökypalkkaa.

      Olen aina kuullut, että sdp:ssä on samanlainen "pyhä perhe" asetelma kuin vihreissä: tietyt henkilöt kuuluvat ns. "kultapossukerhoon", jossa valtion virkoja ja mittavia tuloja jaetaan ja eletään kuin siat pellossa.

      • ......

        Ikinä en äänestä demaria. He ovat onneksi laskukiidossa. Viimeinkin ihmisten silmät avautuvat.


    • hen5

      Eikä kukaan tässä ole työpaikka kiusaamista kiistämässä. Ahteet tekee vaan politiikkaa tällä kaikella. Ja poika on huume mafioso. Kun kärysi niin Matti Ahde vaati yhdessä erään toimitusjohtajan kanssa tutkintaan krptä ja eri poliisin haaroja. Toimitusjohtajan poika oli samallainen huumejehu.

    • -Palstalainen-

      Niin. Mietinpä vaan miksi tämä Ahde ratsastaa työpaikkakiusaamisella julkisuudessa. Asiat olisi voinut hoitaa muutenkin pinemmällä julkisuudella ellei tarkoituksena ollut pääasiassa käyttää julkisuutta lyömäaseena ja kammeta puheenjohtaja pois oman urakehityksen alta.

    • Ei nuolaista...

      Minkä vuoksi Hilkan mies sai potkut Veikkauksesta? Hilkan keissikään ei ole vielä loppuun käsitelty. Hovissa tuomioilla on tapana muuttua.

    • kaikki oikein

      Pätevyys oli ainakin kiistämätön. Lastentarhassa oppii kaikkien alojen asiantuntijaksi. Ai niin, mies taisi olla 'johtavia poliitikkoja. No, se ei ole voinut vaikuttaa tiedotuspäällikön viran saantiin, vai?

      • ------

        Mies oli sähkömies, ne ovat pätevää porukkaa.
        Miksi suomessa ei valita virkoihin pätevimpiä vaan suhteilla. siksi asiamme ovat retuperällä.


    • Loisliitot

      Ammattiliittojen henkilökunta ja johto ei ole tehnyt kymmeniin vuosiin mitään minkään asian hyväksi, paitsi nostaneet omaa palkkaansa ja keksineet itselleen etuja.
      Sitä se teettää, kun moraali ja yhteiskuntavastuu on kadonnut tyystin kaikista pellekerhoista. Ei osallistuta edes perusvelvollisuuksiin eli verojen maksuun. Kaikki toiminta on harmaata taloutta. Verokorvauksilla makailu vuodesta toiseen on pelkästään omien etujen ajamista ja työntekijöiden elämän häiriköintiä.

      Tuollaiset harmaan talouden ryhmittymät ja niiden tunnusten käyttö olisi kiellettävä lailla.

    • rokotus

      Niin myös Matti Ahde.Kai tuo helpotti hilkan oloa kun matin kävi niin kuin kävi.

    • sexxxxxxxx

      Onko Räty omasta päästään keksinyt H. A :n seksihalut ..?

    • öhönäke

      Jos Ahde olis ollu ns "tavis" ei siitä olis välitetty p...aakaan.

    • kansanäänestys tulos

      onnes eduskunta lopettaa ruotsinkielen tänään oli tv:ssä paras on tehdä sekskoulut oppii paljonparemminkieltä samalla säästyy miljardeja joilla maksetaan vaikka valtionvelat pois.

    • terrorin uhri,-

      Hilkka Ahden tapaus on tullut esille koska miehensä on tunnettu poliitikko

      tavallisten ihmiset tapaukset eivät

      tule


      minä olen pitänyt kotisivullani meteliä muttei se johda mihinkään

      www.unianova.eu/poliisi.htm

    • Ah-teet

      Koko Ahteen perhe on erittäin kyseenalaisessa maineessa. Korruptio, hyväveliverkosto, väärinkäytökset, oman edun tavoittelu jäävissa asemassa, huumeet, valehtelu, marttyyriksi asettautuminen, lahjusvirat yms yms... vilahtelevat Ahteiden historiassa ja ne toimivat hakusanoina kun halutaan löytää Ahteet.

      Tosin poliittisissa piireissä tuo ei ole mitään sen kummemmin poikkeavaa tai ihmeellistä. Kunnallispuolelta löytyy pahimmat roistot jotka saavat olla sivussa julkisuuden valokeilalta ja koplata rauhassa.

    • jomppa3

      Ahteen koko perhe nyt vaan on ihan umpi roistoa porukkaa.

    • Potkut saanut

      Minä puutuin toisten työtoverien kiusaamiseen eräässä opistossa. Istuimme joka viikko kokouksessa kuuntelemassa, kuinka esimies haukkui julkisesti joitain työntekijöitä. Lopulta sanoin, etten osallistu enää sellaisiin kokouksiin, joissa ei käsitellä asiallisesti työasioita ja tein asiasta ilmoituksen luottamushenkilölle.

      Olin määräaikainen. Sain potkut. Kun hain uutta työpaikkaa, esimiehelle oli kuulemma soitettu ja hän oli antanut minusta negatiivisen arvion, joten en saanut työpaikkaa.

      Ymmärrän hyvin, miksi kukaan ei sano tai tee mitään kiusaustilanteissa itselle koituvien ikävien seurausten pelossa.

      • yssymätniteim

        Minäkin olen puuttunut monessa yhteydessä toisten kiusaamiseen.
        Mutta siitä joutuu itse kiusatuksi. ja perhe.
        Noi kiusarit on sitte jatkanut kiusaamista uudelle paikkakunnalle asti. Mustamaalaavat maineen, estävät työnsaannin, tekevät pimeydentöitä.....
        Niin pitkälle on suomessa menty. Niillä on oikein sydämen asia saada kiusata toisia. Orjuuttavat sitten ja myyvät ihmisen kenkäparin hinnalla.

        Pitäkää "hynttyistänne" huolta, ettei varas tule ja ryöstä. Että saatte palkan siitä, mikä teille kuuluu. Varsinkin yksinäiset ovat helppokohde.


      • reittätitkintöihin
        yssymätniteim kirjoitti:

        Minäkin olen puuttunut monessa yhteydessä toisten kiusaamiseen.
        Mutta siitä joutuu itse kiusatuksi. ja perhe.
        Noi kiusarit on sitte jatkanut kiusaamista uudelle paikkakunnalle asti. Mustamaalaavat maineen, estävät työnsaannin, tekevät pimeydentöitä.....
        Niin pitkälle on suomessa menty. Niillä on oikein sydämen asia saada kiusata toisia. Orjuuttavat sitten ja myyvät ihmisen kenkäparin hinnalla.

        Pitäkää "hynttyistänne" huolta, ettei varas tule ja ryöstä. Että saatte palkan siitä, mikä teille kuuluu. Varsinkin yksinäiset ovat helppokohde.

        Ja jos ei suostu sänkyyn, ei saa työpaikkaa.
        Oon monesti miettinyt kun isot rahat liikkkuuurheilussa.
        Kuinkahan kuuliaisia sillä rintamalla pitää olla ja mihin olla valmis.
        Samoin politiikassa.

        Joten kaikki työttömyys ei johdu kelvottomuudesta, työhaluttomuudesta vaan liian korkeasta moraalista tai seksin halunpuutteesta.


      • reittäpitkintöihin
        reittätitkintöihin kirjoitti:

        Ja jos ei suostu sänkyyn, ei saa työpaikkaa.
        Oon monesti miettinyt kun isot rahat liikkkuuurheilussa.
        Kuinkahan kuuliaisia sillä rintamalla pitää olla ja mihin olla valmis.
        Samoin politiikassa.

        Joten kaikki työttömyys ei johdu kelvottomuudesta, työhaluttomuudesta vaan liian korkeasta moraalista tai seksin halunpuutteesta.

        Tuli kirjoitusvirhe, joka pitäisi tässä olla oikein.


    • holeinone

      Miten pitäisi suhtautua siihen kun Ahteet ylimielisesti ovat tervehtimättä saman klubin jäseniä, taitaa olla vähän sama asia toi Timon ja Hilkan keskinäinen suhde ?

    • OikeuttakoHoi

      Näin tasa-arvo toimii kun oikeutta aletaan etsimään , Nainen vie voiton jo tasa-arvopykälän nojalla , oikeuslaitos kompastuu kyvyttömyyteen arvioida puolueettomasti tilannetta . Se on jo päätetty asian esilletulon yhteydessä vallankin kun kyse on hyväveliverkostoon kuuluvasta henkilöstä , Veljeä ei jätetä .

    • naurattaapi

      Varsinainen esimerkki, tämä rouva Ahde. MIllähän ansioilla toi kurppa pääsi virkaansa Akt:n? Ei ainakaan koulutuksellaan. Ei ihme jos alkoi paska lentää propelliin, tyhmät ihmiset nyt vaan on niin rasittavia.

    • Sietoraja

      Jotenkin tuntuu, että ovatkohan nämä työpaikkakiusaamiset vielä pientä siihen verrattuna mitä tapahtui vielä 70-luvun alussa varuskunnissa, kun alokkaita haukuttiin joukon edessä vähäjärkisiksi. Minkäänlaisesta valitustiestä ei tietenkään oltu mainittu missään vaiheessa.

      • Sama virsi

        Simputtamista on edelleenkin, se on vaan saanut peitellymmät muodot jottei kantahenkilökunta joudu vastuuseen.


    • Oikea suunta

      Työpaikkakiusaamisten käsittelyyn tuomisessa ollaan monienkin tahojen puolelta oltu aktiivisia jo 10-15 vuotta sitten, hyvinkin voimallisesti.
      Asiat kaatuivat aina näyttöpuoleen. Poliisi ei tutkinut kunnolla asiaa vaikka juttu avattiin heille valmiiksi.
      Oikeudessa kukaan ei uskalla todistaa.
      Hilkka Ahteella oli hyvä tuuri kun sai julkisuutta kunnolla osakseen ja juttu alkoi kantaamaan itseään. Meidän kenttäväki ja liittosihteeri Sorvali tehtiin iso työ kun oltiin nimenomaan Hilkan puolella ja vaadittiin oikeutta Hilkka Ahteelle.
      Tavallisen Pulliaisen on turha lähteä soitellen sotaan. Täytyy hommata tavalla tai toisella kivenkova näyttö kiusaamisesta jonka voi esittää faktatietona oikeudessa.
      Maailma on Ahteen jutun jälkeen muuttunut kylläkin ja oikeuslaitos alkaa jo ymmärtämään mistä on kysymys työpaikkakiusaamisessa.

    • Mitäseon?

      Mikä on kiusaamista ? Jos esimies ei ole valmis nuolttavaksi tai muuten suhteeseen , tai on jopa välinpitämätön niin raastupaan vaan . Nainen voittaa aina .

    • potkut

      Kiusaajille potkut. Yksin on vaikea puolustaa, mutta jos saa monta henkilöä mukaan niin onnistuu. Kiusaamiselle tehtävä loppu.

    • Poikeustapaus

      Eikös tätä Rätyä nimenomaan syytetty siitä että hän ei ahdistellut Hilkka Ahdetta.
      Teetti vain kovasti oikeita töitä eikä välittänyt Hilkasta olenkaan naisena.

      Nämä kissanvirat ovat vähän pokkeus työelämässä. Ei oikeissa töissä voida
      ketään pitää helpolla.

    • totuuskomissio

      Ei pitäs päästää lastentarhan opettajaa johtajaksi. Ei siinä välttämättä hommat suju vaikka aloittaisikin suhteen pomon kanssa.

    • Naimageenitutkija

      Hilkka Ahne on osa työsyrjintää ja työpaikkakiusausta

      jossa Matti Ahneen - kansakoulupohjalta englantia ja ruotsia ja kaksinumeroisten
      lukujen kertotaulua osaamaton sak-julkkis -

      lastenhoitajavaimosta tulee SAK:n päällikkö

      työläisten jäsenmaksuilla maksettu.

      Vähän sama asia kuin Lipposen muijasta kansanedustaja
      ja Paasion Pertin tyttärestä kansanedustaja.

      Vain näyttelijät ovat enemmän korruptoituneita kuin poliitikot (Tauno Tulipalon
      lapsen lapsen lapsen - tuliko riittävästi - lapsesta tulee näyttelijä
      koska kähmintägeenit toimivat kivasti)


      Erityisen vahva geneettinen kähmintägeeni on demareilla
      naimalla Halosen pääsee yliopistovirkaan,
      kuten Araljärvi, eläkeiässä väitellyt Halosen vieressä edustanut
      ei tohtorina yliopistouraa tehnyt ukkeli nimitettiin heti professoriksi.

      Tätä kutsutaan naimageeniksi, joka esiintyy usein
      positiivisena geenivirheenä maltillisen työväenliikkeen poolissa
      ilman alenevaa sukupuuta naimakaupalla,
      kuten Matti ja Hilkka Ahneen suvustakin näkyy.

      Se että tällaiseen ei puututa johtaa kansan vihaan demareita kohtaan

      Forssan kokouksen 1903 eväät on syöty kun naimageeni jne. leviää.

      • NYT RIITTÄÄ

        Jos Hilkka olet lukenut tän foorumin jutut, niin älä välitä noidenkin ymmärtämättömien molo päide juttuja. Niitä joita yritetään tuoda täs aihees esille.
        Kiusaajista jotka kulkevat susina lampaiden vaatteissa, psykopaatti narsisseista joilta ei löydy empatiaa muille kuin omille juttuilleen.
        Juuri nämä, menkööt käymään kallonkutistajilla, joilta todellisuus on jäänyt koulukiusaajan asteelle, kun olisi pitänyt kavaa aikuseksi huomaten, että muitakin on olemassa, jotka ovat kuin Rädyn kaltaisia pikku hitlereitä. Juuri niitä SUPER NÄNYN kohde ryhmää.

        Koita Hilkka jaksaa. Kun karavaani kulkee, koirat van haukkuu.
        Niin se vaan menee.


      • keittiöstä heittiö

        Unohdit Urpilaisen. Isisntyttö Juttakin nostettiin johtoon keittiön kautta. SDP on siis ihmisten rahoja rosvoava perhemafia, et miäään kansanliike.


    • Uutinen

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe