Ahdituksen oireistoa?

Melkoinen lista. Todella kurjaa silti, että joudut kärvistelemään noinkin kattavan oirekirjon kanssa.

Sulle ei ole sen tarkempia tutkimuksia tehty? Saitko itse nähdä veritestisi tulokset? Entä kuinka sun syömiset ja liikkumiset? Huolehdi omasta kehostasi mahdollisimman hyvin, tuntui henkisesti miltä tahansa. Syö vaikkei tekisikään mieli. Kannattaa myös hankkia hyvät vitamiinilisät, jos tuntuu, ettei monipuolinen ruoka maita. Hyviä rasvoja ennenkaikkea - sun aivot tarttee nyt paljon rakennuspalikoita.

Omien kokemuksieni pohjalta tulee ensimmäisenä mieleen, että sun niskat mahtaa olla täysin tukossa. Aivot ei saa happea, kun veri ei kierrä ( - tuo tiheä haukottelu, säryt ym viittaisi siihen). Ja mitä enemmän jännität, sitä enemmän aiheutat niskajumeja. Pirullinen kehä. Ja alhainen verenpaine tuppaa aiheuttamaan nuo pimenemiset ylösnoustessa, niitä ei kannata säikähtää - on todella yleisiä. Suosittelen myös, että varaat muutamat käyntiajat hyvälle hierojalle, joka koulisi hieman kallonpohjaa ja hartiaseutua.

Autonominen hermosto kun lyö ylikierroksille, tuntuu se olevan suht.pitelemätön. Moisessa tilanteessa itse suosin rauhoittavaa liikuntaa - pitkiä kävelylenkkejä kunnon sykkeiden sijaan. Myös kaikki stimulantit poies (kahvit, tupakit, alkoholit, mitä näitä nyt on). Ja venyttelyt. Venyttele päivittäin ja muista hengittää.

Onko sun elämässä ollut kriisejä tai ylipäätään vaikeita kokemuksia, joita et ole saanut käsiteltyä? Vaikeiden asioiden reaktiovaihehan pitää sisällään paljon henkisiä ja fyysisiä oireita - nimenomaan nuita autonomisen hermoston kierroksia ja paniikkifiiliksiä sekoamisenpelkoineen. E-mielenterveys.fi sivuilta kopsattuna: "Reaktiovaiheessa olevien tuntemukset ovat usein samankaltaisia ja niistä käytetään yllättävän samanlaisia ilmauksia kuten ”luulen tulevani hulluksi”, ”pää ei kestä”, ”selviänkö tästä ikinä?”, ”elämä tuntuu vuoristoradalta”, ”jatkuuko tämä tuska aina?”"

Hyvä silti kuulla, että olet jonottelemassa terapiaan. Puhuminen ja purkaminen oikeasti auttaa, saat mielenrauhaa ja huolet alkaa unohtua arjen tieltä. Kannattaa myös kirjoittaa miehekkäästi päiväkirjaa. Purkaa akuutisti sinne tuntojaan, jotka tuntuu aiheuttavan kierroksia. Oikeasti toimiva keino - älä jää liiaksi miettimään asioita oman pään sisään.:)

Itsekin omaan suht.kattavat oirekirjon ja olen ollut todella vakuuttunut kaikenmaailman fyysisistä sairauksista, mutta täällä yhä porskutan ja oon lääkärissä käynyt poissulkemassa milloin mitäkin. Ahdistus oikeasti voi aiheuttaa todella epämiellyttäviä fyysisiä tuntemuksia.

Itselläni tässä tovissa on muunmuassa seuraavaa:

- Pään humahtelu ja huimaus, sellainen keinuttavan sumuinen olo (todella inhottava!)
- Paineen tunne etenkin otsalla ja epämääräiset tuntemukset päässä (tukkoinen ja puuduttava olo)
- Lihaskivut ja kramppailut
- Niskajäykkyys (Kannattaa googlettaa tension neck-hakusanalla, löydät paljonkin tietoa niskojen aiheuttamista oireista)
- Ahdistus ja ruokahaluttomuus, etova olo
- Sekoamisen pelko, hallinnan menettämisen pelko
- Henkisesti hauras olo. Tätä on vaikea selittää. Sitä sulkeutuu ajoittain kuin omaan kuplaansa - kaikki ulkopuolinen informaatiotulva tuntuisi olevan liikaa. Mutta mieli kuulemma suojaa siten itseään - käsittelee asioita pala kerrallaan. Sinäänsä siis ymmärrettävää.

Tällä hetkellä oma oirekirjoni on suht.vähäinen, mutta sitäkin kettumaisempi. Taannoin kärsin myös mainitsemastasi depersonalisaatiosta ja epätodellisesta olosta, mutta voin vakuuttaa, että ne menee kyllä ajallaan ohi, kunhan pääset purkamaan sitä vyyhtiä, mikä sua kuormittaa.
Itse tiedän omat syyni, mikä tämänhetkiset oireeni aiheuttaa. Mitkään tunteet ei tunnu ilman syytä, se on fakta.:)

Mutta. Anna itsellesi aikaa palautua. Koeta ymmärtää itseäsi - on normaalia reagoida asioihin. Ja lisää netistä kopsattua: "..Käynnistyneitä kriisireaktioita ei kannata myöskään yrittää kieltää. Reaktioiden yhteydessä tapahtuu voimakkaita fyysisiä, esim. hormonaalisia, muutoksia ja toipumisen kannalta on eduksi, että reaktiot pääsevät etenemään luonnollista tietään.
Tehokkainta on tunnistaa reaktiot ja muistaa, että ne pohjimmiltaan pyrkivät suojaamaan elämää, vaikka ovat joskus hämmentävän ja pelottavankin tuntuisia".

Ja pahoittelen pitkää sepustustani. Olen informaatiopesusieni ja kokenut itsekin vastaavanlaisia oloja, joten tulos on tämä. Toivottavasti tästä oli edes hieman apuja.:) Mutta kaikki järjestyy, et ole sekoamassa, etkä ole yksin. :) Voimia hirmuisesti sulle!

KIITOS todella paljon vastauksestasi!

Tämän sekavan tilanteen keskellä olenkin alkanut kiinnittää aiempaa enemmän huomiota siihen, mitä suuhuni laitan ja kuinka paljon liikun; monipuolisen syömisen lisäksi on tullut popsittua ravintolisäpilleri poikineen ja liikuntaa harrastan päivittäin ihan jo hyötyliikunnankin muodossa, ja lisäksi olen käynyt salilla lihaskuntoa nostamassa.
Ainut mikä mättää on sosiaalinen puoli; kun tuntuu, että pää räjähtää paineesta, on melko hankalaa olla kenenkään kanssa missään tekemisissä. Lisäksi päähän pulpahtavat äärimmäisen ahdistavat ajatukset ovat omiaan lisäämään eristäytymistä. Eli juurikin tuo "ajatusten hallitsemattomuus" on melko iso ongelma; saatan ajatella kadulla kadulla vastaan tulevasta ihmisestä ihan mitä tahansa ja todellakin IHAN MITÄ TAHANSA. Ihan kuin en ollenkaan hallitsisi ajatuksiani. Ja voin sanoa, että keskustelu jonkun kanssa on todella ahdistavaa, jos samalla ajattelet tekeväsi kyseiselle henkilölle jotain sanoin kuvaamattoman kamalaa. Ja minä kun luulin, että olisin ihan hyvä ihminen ja pystyisin välittämään muista...

Niskajäykkyydestä sen verran, että niskani olivat jokin aika (ehkä noin 4 kuukautta?) sitten jumiset. Nyt ne kuitenkaan eivät jäykistele, mutta päässä on silti ajoittain todella kova paine. Mistä sitten johtunee..

Veritestien tuloksia en itse saanut nähdä, mutta kuulemma ainakin hemoglobiini, kilpirauhasarvot ja verensokeri olivat ihan ok.

Niin joo ja päiväkirjaa kirjoitin yhdessä vaiheessa noin 4-5 kuukauden ajan, mutta lopulta se muuttui niin ahdistavaksi oireluetteloksi, etten enää jaksanut vaan heitin sen pois. (Tai oikeastaan sain niin pahan raivarin, kun kirjoitin sinne että pitää varmaan kohta tappaa itseni, että revin koko roskan riekaleiksi ja poltin :D) Kiitos vielä kerran vastauksesta!!

Kiitos taas vastauksesta!

Kysyisin vielä yhtä asiaa:
YTHS:n (yleis)lääkäri suosittelisi minulle serotoniinintakaisinotonesto-lääkitystä (on suositellut jo pitkään). Yhdessä vaiheessa söin Escitalopram actavis -nimistä lääkettä 5 mg/päivä, mutta tästä ei ollut minulle mainittavaa hyötyä, joten lopetin sen käyttämisen. Kannattaisiko minun kokeilla kyseistä lääkitystä - vaikkapa eri lääkemerkillä - uudestaan?

Lääkäri kovasti tuputtaisi lääkettä ja väittää, ettei tropilla ole haittavaikutuksia. Olen kuitenkin lukenut liikaa suomi24:n keskusteluja, ja pelkään, että tällainen lääkitys johtaisi johonkin ei-toivottavaan tilanteeseen (kuten että lakkaisin tuntemasta tunteita ja tulisin jonkinlaiseksi tunteettomaksi zombieksi).

Kiitos jo etukäteen vastauksista! Toivoisin myös kokemuksia yhtälöstä ahdistus lääkkeet.

Katsoin tuon tiededokkarin. Varsin mielenkiintoinen, ja sieltä sainkin vastauksen siihen, voiko minusta tulla "haitattoman" lääkkeen naukkailusta elävä kuollut.

En siis tahtoisi kajota lääkkeisiin. Mutta kun tätä ongelmaa - olipa sitten ahdistusta tai mitä hyvänsä - on jatkunut jo sen 8 kuukautta, alan väkisinkin pikkuhiljaa taipua etsimään jonkinlaista "oikotietä" pois tästä tilasta.

Kuten jo ihan viestiketjun alussa valittelin, on minulla melkoinen määrä fyysisiä oireita (liittyvätkö sitten kaikki ahdistukseen, en tiedä). Kaikkein ärsyttävintä tällä haavaa on se, että päässä ja kasvoissa tuntuu jatkuva paine;
on kuin joku puristaisi yhtä mittaa kädellä naamasta. Minua ei oikein ole ahdistanutkaan enää pitkilleen, mutta olo on silti päivästä toiseen todella huono. Lisäksi välillä pään sisällä tuntuu vaikeasti kuvailtavaa tunnetta, jonkinlaista fyysisen ja psyykkisen kivun sekoitusta. Tavallinen särkylääke tuntuisi lievittävän tuota tuntemusta.

"Mistä ahdistuksesi johtuu? Mitä oireita sinulla on ja miten ne vaikuttavat elämääsi?"
Itse olen tullut siihen (kenties väärään) johtopäätökseen näiden kahdeksan kuukauden aikana, että tämä henkinen helvetti on monen yksittäisen tekijän summa. Olen mm. ollut tähän saakka aivan liian yksinäinen. Ironista on, että koko homma laukesi käsiin juuri sillä hetkellä, kun sain opiskelun aloitettuani ympärilleni paljon uusia ystäviä.
Oireeni listasinkin jo ensimmäisessä viestissäni, mutta toden totta mainitsematta jäi se pikkuseikka, että ne invalidisoivat minut lähes täysin; en oikein onnistu opiskelemaan, enkä tekemään työtäkään sen puoleen. Päivät kuluvat siihen, että yritän saada päätäni järjestykseen. Tästä syystä olen alkanut uudelleen harkita lääkityksen aloittamista - pääsisin edes jotenkin jaloilleni.

Voi luoja, ihan kun olisin itse nuo listat oireista kirjoittanut...
Olen siis 20-vuotias nainen ja minulla on kaikki nuo samat oireet kuin sinulla, ollut jo monia vuosia. Tiedostan itse, että olen koko ajan todella ahdistunut, mutta en ole siitä mihinkään lääkäriin mennyt.

Olen todella yksinäinen, vaikka olen jo 3 vuotta onnellisesti seurustellut avomieheni kanssa. Mutta ei hänkään voi 24/7 olla vierelläni vain sen takia, etten joutuisi olemaan yksin. Hänellä on muitakin ystäviä, joiden kanssa hän voi käydä ulkona ja tehdä asioita. Minulla ei. Olen aina onneni kukkuroilla kun saan lähteä mieheni ja hänen kavereidensa mukaan ulos.

Olen ollut joulukuusta 2013 asti työtön. Sitä ennen yritin käydä lukiota ja kahta eri ammattikoulua, niistä ei tullut yhtään mitään. Suurin osa ongelmista johtui siitä, että liikuin huonossa seurassa ja poissaoloja tuli liikaa.

Kun muutimme miesystäväni kanssa yhteen asumaan 2012 vuoden alussa, minulta lähti siinä samalla kaikki "kaverit", joiden kanssa olin hengannut ennen yhteenmuuttoamme. Aikuistumiseni kannalta se oli aivan loistava asia ja nyt kun heitä todella mietin, eivät he mitään kavereita loppujenlopuksi olleetkaan. Tällä hetkellä ainoat ihmiset, joille voin puhua, ovat miesystäväni, perheeni ja yksi ystävä, joka asuu todella kaukana ja jota näen ehkä kerran puolessa vuodessa. Perheenikin asuu toisella paikkakunnalla.

Työttömänä ollessani, minulta on kadonnut päivärytmi kokonaan. Heräilen koska sattuu, istuskelen koko päivän vain sohvalla tai jotain vastaavaa. Syön todella huonosti ja olen koko ajan tylsistynyt. Raha on myös TODELLA suuri tekijä ahdistukseni kanssa. Minulla ei ole edes rahaa maksaa vuokraa kokonaan, koska karenssi. Saan asumistukea 220€/kk ja minun osuuteni vuokrasta on 280€/kk ... Joudun joka kk lainaamaan joko perheeltäni tai mieheltäni rahat vuokraan, ja loppukuun elämme mieheni opintotuella... Rahat loppuvat kyllä yleensä jo kuun puolessa välissä tai aikaisemmin. Sossusta ei saa rahaa, he vain yrittävät saada mieheni ottamaan opintolainaa...

Ja luonnollisesti, koska ei ole rahaa, ei voi tehdä mitään. Ainoa, mitä nyt olen keksinyt tehdä, on käydä lenkillä. Koko kesä pelkkää lenkkeilyä. En siis päässyt kesätöihin, en ole koskaan päässyt minkään sortin töihin, eikä siihen anneta edes mahdollisuutta. Miesystäväni sai hyvän kesätyöpaikan ja olen onnellinen hänen puolestaan. Tosin en siitä, että joudun olemaan koko kesän yksin ja elämään hänen siivellään...

Mieheni ehdotti yhtä asiaa, mikä saattaisi piristää minua. Koira. Kyllä, olen aivan samaa mieltä, että se parantaisi elämänlaatuani 200%:lla, mutta taas tulee se raha esteeksi....... Olisin maailman onnellisin ihminen jos saisimme hankittua koiran. En olisi enää koskaan yksin. Kuulostaa varmasti ihan hirveältä, kun sanon olevani yksin, vaikka minulla on rakastava mies vierellä, mutta minkäs minä tuntemuksilleni voin. Olen aina todella onnellinen ja iloinen kun saan olla mieheni kanssa, enkä sen takia haluaisi päästää häntä lähtemään mihinkään.

Voivoi, tätä tekstiä voisi jatkaa loputtomiin, mutta eihän tätä nytkään varmaan jaksa kukaan lukea. Tätä se juuri on; tarve avautua, muttei ole ketään kelle avautua. Nytkin vain makaan sängyssä itku kurkussa odottaen miestä kotiin kaverinsa luota... Elämäni oli niin erilaista, kun minulla oli "kavereita", mutta valehtelisin jos väittäisin, että olin silloin onnellisempi. Olen nyt onnellinen tässä elämäntilanteessa, kun saan olla rakkaani kanssa. Muissa tilanteissa olen todella ahdistunut, enkä löydä siihen helpotusta..

Tuli vaan mieleen sellainen, että voisiko aloittajalla olla jonkin ravintoaineen puutosta? B-vitamiineista oli vasta juttua, erityisesti B12 puutos voi aiheuttaa psyykkisenkin puolen ongelmia. Toiset taas ovat saaneet apua magnesiumista ja/tai kalaöljyistä.

Tuossa vielä tuo Hesarin juttu:

"Aivot kaipaavat B-vitamiinia rauhoittuakseen. Stressi, masennus sekä muistin takkuaminen voivat olla yhteydessä B-vitamiinin puutteeseen."
http://www.hs.fi/terveys/a1398840583347

Olipas perusteellinen luettelo! No täältä tulee konkarin neuvoja! Syö b-vitamiinia, erityisesti B12 vitamiinia ja rentoudu. Hommaa vaikka piikkimatto ja luonnonääni, tms. kasetti. Hommaa myös semmoinen liikuntaharrastus, jossa saat pahat tunteet puskettua ulos hallitusti ja niin kovaa, että ei sen päälle ahdista. Asetu taisteluasemiin.

Ahdistumisesta toipumiseen on olemassa yksi hyvä opaskirja: Edmund J Bourne, Vapaaksi ahdistuksesta. Siitä on uudempi ja vanhempi painos, molemmat OK! Itse en kunnolla ymmärtänyt koko sairautta ennen kirjan läpikahlaamista. Lue se!! Varaa kirjastosta ja lue! Kirja on ostettavana iso ja hintava. Jollet muuten, niin siksi, että minä missasin jumpan tämän takia. No onneksi on vielä yksi jumppa tänään...

Mulla on yleinen ahdistuneisuushäiriö ja niska hartia vaivoja,joiden takia olen tuloksetta juossut fysioterapeuteilla ja hierojilla ilman minkäänlaista apua.Vihdoin olen huomannut,ettei niihin kannata rahojaan tuhlata,koska silloin kun psyykkinen puoli on paremmassa kunnossa,on myös hartiavaivat poissa.Eli pää kuntoon,niin häviää fyysisetkin oireet.

Jälleen kiitokset vastauksista! Ja erityisesti sinulle, andalucian - olen otettu siitä että olet nähnyt niin paljon vaivaa vuokseni. Laitan toden totta sinulle viestiä, jos alkaa siltä tuntua :)

Olen nyt miettinyt, olisiko minun ehkä jossain vaiheessa syytä käydä myös neurologilla tai vastaavalla. Tai siis voiko ahdistus todella aiheuttaa niin valtavan paineen päähän?
Lisäksi tinnituskin on niin kova, että se peittää alleen jo joitakin ympäristön ääniä (ja minusta tuntuu, että en saa välillä oikein selvää edes ihmisten puheesta).

B-bitamiiniasiasta vielä sen verran, että pyrin yleensä syömään varsin monipuolisesti, ja lisäksi otan vitamiinia päivittän myös purkista.

Kävin nyt sitten neurologilla ja sain reseptin Klotriptyl-nimiselle lääkkeelle. Kuulemma auttaisi jotenkin, en nyt ihan saanut selvää että miten (jotenkin liittyy välittäjäaineisiin kuitenkin). Kellään kokemuksia moisesta?

Mua on ahdistanut monta kertaa kuten vaikka nyt siis mun kaveri sano et se oli itkenyt joo ja vielä koulussa luulen ja pelkään et se liittyy muhun kun olin vähän ilkeee 😰😰😰😰😰😰😰😰😰😰😭😭😭😭😭😭😭