Valitus rakennusluvasta

17v omasta tahdosta

"Rakas" mökkinaapurimme on valittanut Kakskerrassa, Turussa sijaitsevan mökkimme rakennusluvasta. Tarkoituksena on laajentaa ja uudistaa vanhaa "alamökkiämme", joka on rakennettu aika rannan tuntumaan, ylämäkeen.
Oikeasti järkevää perustelua ei naapurimme ole esittänyt tietääkseni, vaan perustelu valitukseen tod. näk. on rauhan rikkominen tms. perustelu, mitä voidaan käyttää missä tahansa valituksessa. Toisin sanoen; naapurillamme ei ole muuta tarkoitusta, kuin pitkittää lopullisesti välttämätöntä mökin valmistumista, yksinäisten päiviensä sadistiseksi huviksi.
Tällä hetkellä ollaan arvioitu valituksen käsittelyn loppuun saamisen kestävän n. 7 kuukautta mikä tarkoittaa, että emme voi aloittaa laajentamista tänä kesänä, tai edes tänä vuonna. Isäni oli sopinut valmiiksi lähes kaikki poraustyöt yms. ja sopinut tapaamisia ym. rakennustöitä varten. Hän oli ottanut töistä vapaata ja niin edelleen ja niin edelleen... Ja nyt kaikki tämä on TURHAA?!?! Poraukset ym. joudutaan perumaan ja niiden ajankohtaa joudutaan muuttamaan ( ottaen huomioon, että meille sopiva päivä ei sovi duunarille = 3 kuukautta lisää rakennustöiden aloittamiseen).
Koska suomen kielellä, mielestäni, en voi sanoa miltä tuntuu juuri nyt, niin sanon sen englanniksi: I'M FU**ING PISSED OFF RIGHT NOW!!!!
Kertokaa mitä mieltä olette tästä ja muista samanlaisista tapauksista.
Kiitti

2

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valmer

      Niin, en pysty tunnetiloihin samaistumaan, mutta oman elämänkokemuksen myötä olen oppinut, että mulukkuja on ja niitä tulee aina olemaan. Mökkinaapurisi on juuri sellainen.

      En käsitä mikä naapurisi kaltaisilla on se perimmäinen ongelma vai pohjautuuko se kusipäisyys todellakin johonkin lapsuuden kipeään traumaan, voivoi.

    • 218

      Voitko vielä tarkentaa, että minne ja millä perusteella naapurisi on asiasta valittanut? Rakennusluvan yhteydessä pyydettävässä naapurin kuulemisella ei pysty aiheetta projektia venyttämään, sillä siinä pitä olla oikea peruste asialle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe