Kreikka lähtee pois eurosta

onneksi näin

Kreikkalaiset eivät enää ota vastaan määräyksiä Euroopan unionilta, he ovat väsyneet jo siihen että ensin annetaan Kreikan pankeille miljardi lainat ja samalla tavalliselta kansalta joka koostuu useista miljoonista ihmisistä, heiltä leikataan. Moni kreikkalainen on jo tehnyt oman ratkaisunsa ja lepää haudassa mutta suurin osa on vielä hengissä ja he näyttivät jo eurovaaleissa että meitä ei enää määräillä ulkoapäin. Kreikan eurovaalien ylivoimaiset voittajat olivat eurovastaiset puolueet jotka järjestävät Kreikalle vapauden ja eron eurosta. Tästä hyötyy Suomikin. Siilinjärven poika sekä Jutta saavat silti elää uskossa että "me tienataan kun lainaamme Kreikkaan" .

19

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äläpäs höpise

      Kun asiaa pari kuukautta sitten kysyttiin kreikkalaisilta, ylivoimainen enemmistö haluaa säilyttää euron.

      • kysyjä.

        niin mutta katsos perSSuilla on ihan oma tietotoimisto asian tiimoilla. se on kokoontuu ateenan perSSulähiön ostoskeskuksen torilla. sieltä sitä tieto löytyy....


      • Kreikan matkailu
        kysyjä. kirjoitti:

        niin mutta katsos perSSuilla on ihan oma tietotoimisto asian tiimoilla. se on kokoontuu ateenan perSSulähiön ostoskeskuksen torilla. sieltä sitä tieto löytyy....

        Matkailu on Kreikan tärkeimpiä elinkeinoja. Sille euro on ensiarvoisen tärkeä. Eihän perssupojat sitä tajua.


    • mikäs niillä..

      Halvoilla lainoilla joi dekuilaa ja makoili, suomipoika makso lainat Saksalle!

      • Hyvältä tuntuu ihan

        Kreikkalaiset tekevät niin kuin itse haluavat. Olli Rehnillä kuin muillakaan komissaareilla ei ole nokan klpaittamista enää Kreikan asioihin. On ollut jo kauan tiedossa ettei Kreikka maksa velkojaan, asia on nyt eurovaalien jälkeen entistä selvempi. Kreikkalaisten päättäväisyydestä kertoo jotain sekin kun vurkapukuinen poliisi kertoo haastattelussa medialle että meitä ei kauan enää määräillä.


    • perslog

      Nytkö se on persuista hyvä että kreikka lähtee ja me maksetaan velat? Persujen logiikka tuntuu joskus melko oudolta!

      • Jyrkikin tiennyt

        On oikeille asiantuntijoille ollut jo vuosia selvillä ettei Kreikka maksa koskaan velkojaan, sen ovat tienneet monet lainoittajat ja lainojen takaajatkin.


      • Suomi äijjä
        Jyrkikin tiennyt kirjoitti:

        On oikeille asiantuntijoille ollut jo vuosia selvillä ettei Kreikka maksa koskaan velkojaan, sen ovat tienneet monet lainoittajat ja lainojen takaajatkin.

        Niin onneksi äänestitte kokoomusta koska rikkailla ei tommoset lainat tunnu missään.


    • Tietäähyväää

      No meidän ei tarvitse sitten enää taata Kreikalle lainoja

      • peräkylänpöljä..

        Hyvää, lainat ja takaukset jää meidän maksettavaksi, umpinuija!


    • näinkai on

      Ainakin mikäli pian järjestetään aikaistetut parlamenttivaalit joihin kai olisi oikeus Kreikan eurovaali tuloksen pohjalta. Eu vastaisuus ja vapaudenkaipuu/eläminen vapaana omassa isänmaassa ilman Brysselin kuin muidenkaan määräyksien pelossa on nousussa koko Euroopassa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

    • ehkä jo pian

      kyllä näin tulee käymään jo lähivuosina, voi lähteä muitakin maita eurosta ja koko unionista. Eurovaalit antoivat vahvan viestin..

    • lähtis vaan

      Olisi Suomellekin lottovoitto kun Kreikka lähtis

    • talous elpyy

      Persujen "tietotoimisto" on öyhkäynnyt kreikkalaisista jo vuosia. Mutta reaalimaailmassa kreikka on päässyt jo talouskasvuun ja sieltä se hiljalleen uudelleen nousee. Ei mikään kriisi ole ikuinen, ei kreikan talouskriisi eikä mikään muukaan talouskriisi.

      • Kysynpä vaan

        Totta. Kreikkahan on aikoinaan mennyt jo kerran konkurssiin vai oliko niitä kaksikin. Talous elpyi ja taas painui. Mutta sitä voi miettiä että kenen kustannuksella. Luottoluokittajatkin ovat kertoneet suomen talouden ongelmiin yhdeksi syyksi tukipakettitoiminnan. Nimiä on sellaisissa papereissa että joskus maksaa vaikka ei vielä ole maksanut kuin nimenkirjoituksia.
        Se että Kreikan talous on noussut tukemisesta huolimatta huonosti on ongelmallista.
        Kun nyt kerran oman tietotoimistosi tietojen mukaan tiedät että kreikka on huimalla nousu-uralla ja maksaa piakkoin velkansa korkoineen, niin kerroppa tarvitseeko kreikka lisää tukipaketteja?


    • Varma lähde

      Juuri Timo Soinilta saamamme tiedon mukaan Kreikka kaatuu maanantaina.

      • Suomisyöjät vastuu

        " Juuri Timo Soinilta saamamme tiedon mukaan Kreikka kaatuu maanantaina. "

        Vanha vitsi!
        Tosiasiassa Kreikka on kaatunut jo aikoja, mutta kyllä kaatunuttakin voi hengissä pitää ja ruokkia niin kauaun kuin tomppeleilla vain rahaa piisaa.

        Käteinen ja verkkosukkajutta valtakunnanoikeuteen, kun maksut lankeavat tästä "hei metienataan tällä!" operaatiosta. Alunperinkin tukipaketit olivat laittomia kuten myös mukavakuudet.


    • äkkiä unohtuu

      Kreikkalainen idea on hyvä! Konkurssi nollaa velat. Ne varmaan hämmästelee, että joku idiootti aina antaa rahaa niille, jotka sikäläisillä riskimarkkinoilla rikastuvat. Aina se tulee päättymään siihen konkurssiin, mutta siinä välissä riskisijoittajat kotiuttavat voitot. Lasku siirretään sitten eri maiden veronmaksajille. Idiootit maksaa. Sorry!

    • toivottavasti lähtee

      Kun ottaa huomioon mm. Kreikan helmikuun presildentinvaalit niin tämä.n pitäisi olla 99%:sti selvä asia että Kreikka lähtee eurosta

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe