Hekestanian saari sijaitsi eräässä valtameressä, ja sen olemassaolosta ei tiennyt luultavasti kukaan muu kuin Hekestanian ainoa asukas itse, joka oli nimennyt saaren itsensä mukaan.
Hekekee oli suistunut mereen eräällä koululaisristeilyllä, mutta neuroottisuuteen taipuvaisuutena hänellä oli ollut putoamishetkellä kahdet pelastusliivit yllään. Kun laivallinen kikattelevia ja oksentelevia koululaisia jatkoi matkaansa, Hekekee kellui meressä tyytyväisenä ja päätti olla puhaltamatta pilliinsä.
Eihän se oikeasti mikään neuroosi ollut, vaan suunniteltu juttu. Hekekee oli saanut tarpeekseen ja pakannut suurta vaivaa käyttäen pelastusliiviensä alle jos jonkinmoista hilavitkutinta ja kapinetta, joita arveli valitsemallaan saarella tarvitsevansa. Lisäksi hänellä oli muhkeat reisitaskuhousut, jotka olivat olleet muodissa 2000-luvun alussa. Taskut olivat luonnollisesti täynnä veitsiä, siimaa, ongenkohoja, narua, tonnikalasäilykkeitä ja sen sellaista. Viisaasti hän oli varannut mukaansa myös pillimehua, sillä eihän merivettä voi juoda. Pillimehun hän oli sijoittanut vasemmanpuoleiseen povitaskuun.
Oli muuten aika hienoa imeskellä vattumehua valtameressä ja katsella, kuinka kaikenlaiset kiusankappaleet ja rotanaivot uivat laivassaan lupullisesti pois.
Hekekee sai uitua valitsemaansa saareen vasta illalla. Hän askarteli alkeellisen patjan ja simahti sen viereen.
Hän heräsi, kun nousuvesi kasteli hänen jalkansa.Tietenkin hän oli ottanut selvää myös tislauksesta, ja alkoi touhuta juomavettä itselleen heti herättyään. Lopun päivää hän seikkaili saaressa ja poimi muutaman hedelmän, joiden myrkyllisyydestä hänellä ei ollut tietoa. Onnekseen hän löysi myös bataatteja ja banaaneja. Hänhän oli tietysti varustautunut siemenvarastoineen, jonka hän aikoi kylvää sopivaan paikkaan.
Hänellä oli myös muutama peruna. HK:n sinistä ja perunamuussia oli turha ikävöidä, mutta perunat saattoi aina laittaa maahan.
Palatessaan juuri perustamaltaan "perunapellolta" hän havaitsi maassa tölkkivanan ja oli heti tavattoman pettynyt. Saari ei ollutkaan koskematon. Olutölkkivana johti pimeään luolaan, josta kuului kiroilua ja sitten karjahdus: HELVETTI SOIKOON ETTÄ OLEN VIHAINEN. Espanjaksi tosin, mutta Hekekee oli opiskellut espanjaa kolme vuotta ja ymmärsi näin ollen, että luolassa olija oli hyvin vihainen.
Hekekee kohautti olkiaan ja tuumi, että jokaisella saarellahan kuuluukin olla jokin epämääräinen luola ja luolassa epämääräinen otus.
(En tiedä jatkuuko.)
Hekestanian saari
97
186
Vastaukset
Hekekee asusteli saarellaan tyytyväisenä kaksi viikkoa ja sai rakennettua itselleen suht' hienon asumuksenkin. Onneksi ilmasto oli sen verran lämmin ja suotuisa, ettei vaatteiden kastuminen erityisemmin haitannut, eikä öisinkään joutunut palelemaan.
Kaksi asiaa harmitti Hekekeetä. Ensimmäinen oli uimahousut. Hänen punavalkoraidalliset uimahousunsa olivat jokapäiväisessä käytössä kuluneet kiiltävänohuiksi, ja oli selvää, että aurinko ja suola hajottaisi ne lopullisesti.
Toisekseen Hekekeetä harmitti luola asukas.
Luola ja sen edustalla oleva tölkkivana kuitenkin kummastutti: mistä luolan asukas sai tölkkejä? Jos joku onnistui saamaan tölkkejä, voisiko samalla keinolla saada uudet uimahousut?
Hekekee istui erään illan nuotion ääressä ja hioi huolellisesti kepin kärkeä. Hän aikoi tutustua luolan asukkaaseen, mutta ei sentään ilman asetta. Jos asukas päättäisi ruveta aukomaan päätään, niin sitten Hekekee tekisi hänestä yksinkertaisesti muhennosta.
Aamulla Hekekee vaelsi luolalle ja mietti, kuinka hän saisi asukkaan sieltä ulos. Sitä hänen ei tarvinnut pohtia kauaa, sillä hän astui tyhjän tölkin päälle (mistä kuului paha ääni) ja kaatui suoraan kokonaisen tölkkikasan päälle (mistä kuului hyvin, hyvin paha ääni).
Luolasta tassutteli ulos humalaisen oloinen setä. Setällä oli musta, kihara tukka (niin kuin kuubalaisilla muutenkin) ja kulahtanut kapteeninhattu. Setän nenä oli punainen paljosta ryypiskelystä. Kaulassaan setällä oli suuri rusetti ja yllään punainen paita. Pistävä partaveden löyhkä leijui ilmassa. Kädessään setällä oli kitara.
"Olin *hik* virithelemäshä kitaraa", setä sanoi espanjaksi, "kun täältä kuului kaamea räminä!"
Setä kaiveli taskustaan sikarin ja työnsi sen Hekekeen suuhun. Omansa hän muisti sytyttää.
"Mishä helvetishä te pennut aina kuppaathe minun kaljalastini kansha", setä valitti. "Viina on ollut jo kolme päivää loppuh ja alan olla hyvin, hyvin vihainen!"
Hekekee könysi tölkkikasasta ylös ja selitti, ettei tiennyt olutkuljetuksista mitään ja että oli itsekin saarella uudisasukkaana."Miten saat olutkuljetukset perille", Hekekee kysyi.
"Lentorahtina", vastasi setä tyytyväisenä. Hän istui kannolla polttelemassa sikariaan. "Ne tulevat laskuvarjoilla alas pari kertaa viikossa."
"Viestitkö ulkomaailman kanssa", Hekekee kysyi harmistuneena.
"En helvetishä *hik* ", setä vastasi edelleen tyytyväisen oloisena. "Minulla on satelliit *hik* puhelin joshain tuollah, mutta en halua kesk *hik* keskustella kenenkhään kansha."
Hekekee päätti ilmoittaa setälle asianlaidan.
"Homma on oikeastaan niin, että tämä saari on minun ja minä olen kuningas ja silleen."
Setä kohautti olkiaan.
"Senkush olet. Sitten et varmaan halua tänne sitä *hik* partiolaisten porukkaa. No en minäkään halua. Tulevat veneellä tänne erikseen viikoksi. Siitä tulee helvettiä."
Hekekee mietti. Setä oli harmillinen, mutta ei mahdoton riesa. Vaikutti siltä, että se tyytyisi elämään luolassaan niin kuin mikäkin villisika, olkoonkin, että sillä oli alkoholiriippuvuutensa takia nämä olutkuljetukset. Hekestaniaan mahtui yksi setä, kun se kerran pysyi luolassaan ja suostui hallittavaksikin. Sitä paitsi setästä saattoi olla hyötyäkin.
Lauma partiolaisia sen sijaan olisi mahdoton riesa. Pennut juoksentelisivat ympäriinsä ja repisivät Hekekeen perunat pellusta ja niistä lähtisi kamala melu. Niillä ei ollut mitään asiaa Hekekeen omaan saareen.
Setäkään ei mitä ilmeisimmin pitänyt lapsista, joten sen kanssa voisi saattaa punoa sotasuunnitelmia.
"Savustetaanko ne ulos täältä", Hekekee ehdotti setälle suoraan.
"Ilman muuta savusthetaan", setä ilahtui.- HeKeKee'd
Haha! :D Erinomaista. Kerrankin suolistotarina josta saa tolkkua.
HeKeKee'd kirjoitti:
Haha! :D Erinomaista. Kerrankin suolistotarina josta saa tolkkua.
Nyt en tiedä mitä teen niille partiolaisille.
- HeKeKee'd
nasse_seta kirjoitti:
Nyt en tiedä mitä teen niille partiolaisille.
Pedro-setä varmaan ajaa heidät tiehensä.
HeKeKee'd kirjoitti:
Pedro-setä varmaan ajaa heidät tiehensä.
No ainakin suurimman osan ilman muuta. Ja niiden tavarat nyysitään myös.
nasse_seta kirjoitti:
No ainakin suurimman osan ilman muuta. Ja niiden tavarat nyysitään myös.
Järjestäkää kivoja ansoja sinne saarelle...
Jatkoa! XD
On pakko päteä, että tislaamalla tuotettu vesi on juomakelvotonta, joten sankarillamme tulisi olla mukana mineraaleja, joita lisättäisiin veteen oikeassa suhteessa.
nasse_seta kirjoitti:
Toki. Onhan hänellä jopa kaasunaamari ydinlaskeuman varalta.
No siinä tapauksessa... Hyvä alku.
- BL.
Riippuu.
Mikäli mineraalien saanti on kunnossa ravinnon kautta, ei tislattu vesi ole kovin haitallista. Jotkut juovat tislattua vettä jatkuvasti ja väittävät sen olevan terveellistä. Tiede on kuitenkin heidän kanssaan eri mieltä.
Tislattu vesi on myös helppo mineralisoida pienellä määrällä merivettä.
Maakuoppa, jonka päällä on muovikalvo on näppärä tapa tislata vettä hätätilanteessa.
-Kaivetaan kuoppa ja laitetaan sen keskelle muki tai muu astia
-peitetään kuoppa tiiviisti muovikalvolla (reunat voi peittää kaivetulla maalla)
-muovikalvon päälle laitetaan juuri mukin yläpuolelle pieni kivi painottamaan muovia
Tulos: muoviin kertyy tiivistyy kosteutta, joka tippuu mukiin.
(nyt menen takaisin tekemään netin ulkopuolisia asioita)
((ja minähän jo kerroin harrastavani luennointia)) BL. kirjoitti:
Riippuu.
Mikäli mineraalien saanti on kunnossa ravinnon kautta, ei tislattu vesi ole kovin haitallista. Jotkut juovat tislattua vettä jatkuvasti ja väittävät sen olevan terveellistä. Tiede on kuitenkin heidän kanssaan eri mieltä.
Tislattu vesi on myös helppo mineralisoida pienellä määrällä merivettä.
Maakuoppa, jonka päällä on muovikalvo on näppärä tapa tislata vettä hätätilanteessa.
-Kaivetaan kuoppa ja laitetaan sen keskelle muki tai muu astia
-peitetään kuoppa tiiviisti muovikalvolla (reunat voi peittää kaivetulla maalla)
-muovikalvon päälle laitetaan juuri mukin yläpuolelle pieni kivi painottamaan muovia
Tulos: muoviin kertyy tiivistyy kosteutta, joka tippuu mukiin.
(nyt menen takaisin tekemään netin ulkopuolisia asioita)
((ja minähän jo kerroin harrastavani luennointia))Noh, jotkut juovat kusta ja väittävät sitä terveelliseksi, joten...
icepicked kirjoitti:
Noh, jotkut juovat kusta ja väittävät sitä terveelliseksi, joten...
Ja Lapin kulta on kuulemma poron kusta...
kurpizza kirjoitti:
Ja Lapin kulta on kuulemma poron kusta...
Eikö siellä pohjoisessa kaikki ole poron paskaa paitsi poron kusi?
icepicked kirjoitti:
Eikö siellä pohjoisessa kaikki ole poron paskaa paitsi poron kusi?
Psst. Täällä, missä minä asun, ei ole poroja... Meidän kylän? kaikkien tuntema juoppo on muuten päässyt Youtubeen... XD
kurpizza kirjoitti:
Psst. Täällä, missä minä asun, ei ole poroja... Meidän kylän? kaikkien tuntema juoppo on muuten päässyt Youtubeen... XD
Haha. XD Veljelläni on videoita siellä, ja entisillä luokkalaisillani on jonnekanava vitosluokan ajoilta.
icepicked kirjoitti:
Haha. XD Veljelläni on videoita siellä, ja entisillä luokkalaisillani on jonnekanava vitosluokan ajoilta.
X)
Nasse// XD Hyvä jatko...
"Haluaisin muuten esitellä *hik* vaimoni", setä sanoi.
"Akka! Tänne heti", se huusi.
Luolasta ilmestyi punaiseen mekkoon pukeutunut lihava nainen.
"Se on Rosalita. Ihan kohtuullinen *hik* kokki. Nalk *hik* nalkuttaa vähän, mutta niin *hik* kai akat aina."
Hekekee tuijotti ilmestystä, mutta totesi sitten mielessään, että hänen alamaistensa määrä oli juuri kaksinkertaistunut.
"Ajateltiin tämänh Herra *hik* Kuninkaan kansha, että ne partiopennut saavat elämänshä luonthokokemukshen", Pedro selitti Rosalitalle.Niinpä eräänä torstaina veneellinen kiroilevia ja äänekkäitä partiolaisia matkasi kohti saarta, joka mukamas olisi asumaton mutta täysin turvallinen.
Leirinohjaaja SomePerson ohjasi venettä ja karjui niille, jotka oksensivat. Suurin osa oksensi.
Saaren länsipuolella SomePerson nojasi reteästi ruoriin ja selitti, että veneilyhän joko on verissä tai sitten ei ole. Juuri silloin veneen pohja rysähti vedenalaiseen kiveen, ja Pumpkin pudotti oksennuspussin käsistään.
Igelkott, jonka oikea nimi oli Pike, sai raivokohtauksen. Igelkotiksi häntä oltiin ryhdytty kutsumaan sen jälkeen, kun hänen norjalainen serkkunsa oli puoli vuotta kutsunut häntä Igelkotiksi.
"Mun pää räjähtää vittu", Igelkott ilmoitti ja kiipesi yli laidan uidakseen saareen. Someperson heristi hänelle nyrkkiä ja pudotti samalla kellonsa mereen. Hänen täytyi kuitenkin kääntyä katsomaan taakseen, sillä hän tajusi kuulevansa jatkuvaa massayökkimistä. Pojat, Pumpkin ja Iron oksensivat lattialle levinneen oksennuksen innoittamina.
"Me ei pystytä lopettamaan", Iron selitti.
Silloin SomePerson todella katui luotsiksi ryhtymistä.Hienot viittaukset. En aluksi tajunnut SomePersonia, sillä minulle tuli mieleen vain sosiaalinen media ja persut. Kuka on Iron?
Kuka on Iron?
XD Vähän ovelaa...Igelkott ui vihaisena rantaan ja poimi housuntaskustaan märän proteiinipatukan. Housut hän pani kuivumaan puunoksalle.
Puukko mukanaan Igelkott ryhtyi tutkimaan saarta. Hän kulki läntisestä niemekkeestä kohti kallioita, ja vähän välitti siitä, että SomePerson ja muutkin raivoaisivat hänelle ainakin puoli viikkoa.
Igelkott kulki poluntapaista ja virnisteli itsekseen: mitenkäs autiolla saarella muka olisi poluntapainen. Hän pysähtyi poimimaan puusta banaanin.
Puukko toisessa ja banaani toisessa kädessä hän eteni kallioille, jotka oikeastaan alkoivat laaksontapaisesta.
"Mitä minä sanoin", Kuningas Hekekee sanoi. Hän istui Pedron luolan edustalla yhdessä Pedron kanssa. Pedro oli saanut ison oluttilauksen yhteydessä kylkiäiseksi aurinkotuolisetin, joten nyt Hekekee ja Pedro istuivat mukavasti aurinkotuoleissa.
Pedro oli öljynnyt mustat rintakarvansa, jotka rehottivat punaisen paidan alta. Tänään hän oli tavallistakin enemmän humalassa, mutta hyvällä tuulella.
Nyt he katselivat housutonta penskaa, joka vaelsi aggressiivisen näköisenä banaani kädessään kallion vierustaa pitkin.
"Tuo ei ole mikään perunankuorija", Pedro totesi. "Tuo kannattaa panna tekemään raskaampaa työtä." Pedro itse oli ylennyt Hekekeen hovissa ylihovimestariksi, koska Pedro oli virkaan ainoa hakija.Pedro ja Hekekee istuivat edelleen aurinkotuoleissaan ja Rosalita (joka oli edennyt urallaan yliseuraneidiksi) toi heille räjäytettyjä banaaneja ja olutta. Räjäytettyjen banaanien resepti oli Rosalitan oma.
He kuulivat vaimean metelin, joka oli oikeastaan syntynyt siitä, kun Iron ja JomKippur riitelivät siitä, mikä oli ihanteellisin yhteiskuntamuoto. Keskustelu olisi huvittanut Kuningas Hekekeetä suuresti, sillä tuskin kumpikaan - Iron tai JomKippur - aavisti, että he olivat juuri astuneet maahan, jossa sattuivatkin pätemään hiukan erilaiset lait kuin ne, joihin he olivat tottuneet.
Pentulauma oli päässyt rantaan huutamalla, kiroilemalla, oksentamalla ja uimalla. SomePerson huokasi raskaasti sitoessaan oksennuksenhajuista venettä. Hän pohti mielessään erilaisia selityksiä pentujen äideille ja isille ja mietti miten hukkuminen tai oksennukseen tukehtuminen kuulostaisi vähiten dramaattiselta.
"Mehän tiesimme, että Assass oli aina hyvin itsetuhoinen", SomePerson kaavaili selitystä mielessään. "Pumpkinhan saattoi räjähtää milloin tahansa. Ja Iron - kuka olisi arvannut, että hän ei kestä myrkytyksiä".
SomePerson tiesi, että yhtä hyvin hän voisi nylkeä itsensä elävältä, koska pentujen vanhemmat tekisivät sen joka tapauksessa. Toistaiseksi ruumiita ei ollut, mutta penskat olivat hajaantuneet hallitsemattomasti ympäri saarta.- HeKeKee'd
Tajusin vihdoin viittaukset ;D Hieno tarina, ei nyrskytystä saati typerää sekoilua.
Pumpkin oli seuranut Ironia ja JoamKippuria, jotka melkein kävivät toistensa kurkkuun riidellessään yhteiskuntamallien eroista. Ironilla oli kädessään rannalta löytynyt ajopuukeppi, jolla hän hosui väitteidensä tueksi.
"Kommunismi on se yhteiskuntamuoto, jota kohti kaikki muut yhteiskuntamuodot vain pyrkivät", Iron julisti ja huitaisi kepillään mahtipontisesti läheistä viikunapuskaa.
Viikunapuskassa oleva villimehiläistenpesä mätkähti keskimmäisenä kulkevan JoamKippurin jalkojen juureen. Raivokas surina täytti vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän. Iron kääntyi.
"Mehiläisetkin ovat kommunisteja", Iron julisti ja sai samassa kaksi pistosta otsaansa. Asiasta piittaamatta hän aikoi jatkaa julistustaan, mutta JoamKippur karjui hänelle:
"Senkin ääliö! Miten mehiläispesä voi olla kommunistinen yhteiskunta, kun siellä on kuhnurit ja kuningatar, joka itse asiassa riistää työläisiä! Kyseessähän on feodaalinen yhteiskunta!"
"Sinä siis myönnät, että työläisiä riistetään", huusi Iron ja mätkäytti kepillään pesään osoittaakseen, että pesä oli juurikin puheenaihe. Mehiläiset peittivät sekä Ironin että JoamKippurin, jotka rähjäsivät toisilleen mehiläisparven keskellä.
Pumpkin yritti varoittaa turhaan. Iron ja JoamKippur olivat jo havainneet, että mehiläisiä pitäisi juosta karkuun, mutta he olivat riitaantuneet pakoreitistä. Ironin mielestä oikean pakoreitin löytäminen oli resurssikysymys, jossa oli otettava huomioon panoksen ja tuotoksen välinen suhde.
Pumpkin perääntyi ja juoksi satunnaiseen suuntaan niin pitkään kuin jaksoi. Kun hän viimein pysähtyi, hän oli päätynyt metsäaukiolle.- motari
icepicked kirjoitti:
Voisin äänestää sinut presidentiksi.
jatkakaa sitä ah niin ihanaa rinsessajorinaa jota joku tykkäs selittää! ei saa unohtaa kekeä
motari kirjoitti:
jatkakaa sitä ah niin ihanaa rinsessajorinaa jota joku tykkäs selittää! ei saa unohtaa kekeä
Motari tunkee "rinsessajorinansa" sanonko minne ja jos ei häivy aukomasta päätään, niin näyttelee sitten paistin osaa seuraavassa jaksossa.
(Onko se niin saatanan vaikeaa edes yrittää käyttäytyä ihmisiksi? Aika säälittävä on lopputulos, jos työpaikkaa hakiessa CV:ssä lukee vain, että osaan aukoa päätäni ja vittuilla ja muuta en sitten osaakaan.)
(Tässä tulee seuraava osa, ja juhannuksen aikoihin tulee loppu.)
Assass ja Igelkott olivat törmänneet kallioiden juurella ja yhteistuumin he olivat saaneet saalistettua jonkinlaisen kanalinnun. He savustivat lintua nuotiolla.
"Olisi kannattanut kyniä se ensin", Assass sanoi asiallisesti. "Höyheniä ei yleensä syödä", hän täsmensi.
"Ja toisekseen, savustaminen ei ole sitä että saalis on tulessa. Iskä on kertonut", Assass lisäsi varovasti.
Varovaisuus kannatti, sillä nälkäinen Igelkott suhtautui kritiikkiin tunteella. Hän riuhtaisi vartaassa olevan linnun käteensä ja viskasi sen läheiseen lammikkoon. Vihainen Igelkott kahlasi noutamaan sammuneen linnun lammesta ja kehotti Assassia "hitto soikoon nyt vaan etsimään jonkin lautasen".
He järsivät mustaa, raa'ahkoa lintua hiljaisuudessa.kurpizza kirjoitti:
XD
Ei hittolainen... XD Päivän piristys, kiitos.(Osaavatko nämä sammuttaa tekemänsä nuotion?)
kurpizza kirjoitti:
Hmm... Muistavatko he?
(Totta, osaaminen ja muistaminen ovat eri asioita.)
nasse_seta kirjoitti:
(Totta, osaaminen ja muistaminen ovat eri asioita.)
Täysin eriasioita, ja raakaa lintua syödessä unohtaa helposti, vaikka ja mitä...
kurpizza kirjoitti:
Täysin eriasioita, ja raakaa lintua syödessä unohtaa helposti, vaikka ja mitä...
(Hehheh, raaka lintu on olennaisessa osassa ... hmm. Olet aivan oikeassa siinä, että sitä ei pitäisi syödä.)
nasse_seta kirjoitti:
(Hehheh, raaka lintu on olennaisessa osassa ... hmm. Olet aivan oikeassa siinä, että sitä ei pitäisi syödä.)
Odotan jatkoa... XD
(mihinkäs tämä jäikään)
Assass ja Igelkott viettivät sateisen ja kylmän juhannuksen vatsataudin kourissa samalla kun muu leiri vaelsi pitki saarta - tosin edelleen kuka mihinkin hajaantuneina.
Ensimmäisenä oksensi Igelkott. Oksennus ryöpsähti yllättäen ja se ei oikeastaan edes ollut oksennus, vaan juuri nielty, sulamaton pala mustaa linnunlihaa. Sulamattoman lihan jälkeen tosin vatsasta nousi myös oksennusta, jota Igelkott kakoi kuivuneen puunvarren taakse.
Assass silmäili touhua tyynenä eikä hänen mieleensä vielä juolahtanut, että asialla olisi tekemistä sen lihapalan kanssa, jota hän itse pureskeli.
"Olet syönyt jotain vihreää", Assass totesi vilkaistessaan Igelkottin aikaansaannosta.
"Joo söin myös ruohhhh*hhhoaaah", Igelkott selitti ja oksensi sanojensa vakuudeksi kauniin kellanvihertävän kasvinosan.
Silloin Assass oksensi jaloilleen.
Igelkott yökki kaatuneen puun takana ja Assass kaivoi hiekkaan käsillä kuopan, johon aina oksensi - kohtausten välillä hän peitti kuopan ja makasi maassa, kunnes jaksoi kaivaa uuden kuopan.
"Eikö ole se ja sama mihin sitä yrjöää", Igelkott kysyi puuhun nojaten. Hän oli muuttunut ensin punaiseksi, sitten valkoiseksi ja nyt hän oli enää harmaa ja vapiseva. Silmänvalkuaiset olivat muuttuneet keltuaisiksi.
"Haluan olla siisti", Assass selitti.
Pedro-setä vietti juhannuksen olutta nauttien. Jollain kumman systeemillä hän oli saanut viritettyä luolaansa taulutelevision, josta hän yhdessä Kuninkaan kanssa katsoi jalkapalloa.
"Kumpaan maaliin nuo punapaitaiset yrittävät saada palloa", Pedro kysyi seurattuaan peliä viisikymmentä minuuttia. "Olisi tavallaan hauska tietää."
Kuningas Hekekee selosti Pedrolle jalkapallon sääntöjä, mihin meni käytännössä koko juhannus, koska Pedro oli hyvin, hyvin humalassa.
Kaikki muut saarella olijat viettivät juhannuksensa tasaisen kurjasti. Iron ja JoamKippur olivat saaneet mehiläisistä punaisia paukamia, joista osa veresti. Lisäksi he olivat väitelleet politiikasta varsin suorasukaisella tavalla keppejä ja multapaakkuja käyttäen. He kalastelivat rannalla (saalista saamatta) ja huutelivat herjoja toisilleen. Kuitenkin he tyytyivät ylläpitämään yhteistä nuotiota, joka savutti useiden kilometrien päähän.
SomePerson oli kääntänyt veneen ja asui sen alla itseään säälien.
Kaikki loput sen sijaan kulkivat kohti saaren lounaista nurkkaa.XD Sinun pitäisi kirjoittaa enemmänkin. Et morkkaa erityisesti ketään ja kaikkia yhtä paljon.
Tämä on taitolaji. Jostakin syystä mie järkytyn aina, kun Tukija kertoo jotakin poliittisista mielipiteistään. Tukija kertoi, ettei ole vasemmistolainen -> lievä järkytys ja pettymys.
Tukija kertoi olevansa lahkolaiskristitty -> suuri järkytys.
Tukija kertoi olevansa putinisti -> järkytys, luulin vitsiksi.
Tukija kertoi olevansa nuoren Maan kreationisti -> pyörtyminen, väittely.Tätä on vaikea tehdä ilman oksentelua ja nälvimistä. Yritän pitää kaiken ei-henkilökohtaisella tasolla, siinä määrin kuin oksentelu ja raa'an linnun syöminen voi olla olematta henkilökohtaista.
icepicked kirjoitti:
Tämä on taitolaji. Jostakin syystä mie järkytyn aina, kun Tukija kertoo jotakin poliittisista mielipiteistään. Tukija kertoi, ettei ole vasemmistolainen -> lievä järkytys ja pettymys.
Tukija kertoi olevansa lahkolaiskristitty -> suuri järkytys.
Tukija kertoi olevansa putinisti -> järkytys, luulin vitsiksi.
Tukija kertoi olevansa nuoren Maan kreationisti -> pyörtyminen, väittely."Tukija kertoi olevansa nuoren Maan kreationisti -> pyörtyminen, väittely."
Vanhan maan, ei nuoren... Ne on täysin eri asia!
"Pedro-setä"
Tuli jotenkin hyvin kaksimielinen olo, kunnes tajusin, että kun Pedrosta poistaa R-kirjaimen, siitä tulee Pedo...Pedo-setä. XDD
Niin ja tuo Pumpkin. X'D Tässä on siis suolistolaisia, mutta eri nimimerkeillä. :DDD Tunnistin monen suolistolaisen.Siitä en tiedä mitään, tein Pedrosta Pedron koska ehdotettiin. Minulle ei tullut - yäk - mieleen pedoa, joka kai tarkoittaa nuorisokielessä pedofiiliä.
Noh, olen sitten se.
*huoh*icepicked kirjoitti:
Kuka tässä olikaan kieroutunut? Pedo-setä. Ei helvete.
Leiriläiset saavat ihan vapaasti hytistä ulkona Pedo-sedästä unelmoiden, mutta Pedro nukkuu visusti omassa makuupussissaan olutkellarissa. Yksin. Ovi sisältä päin teljettynä.
nasse_seta kirjoitti:
Leiriläiset saavat ihan vapaasti hytistä ulkona Pedo-sedästä unelmoiden, mutta Pedro nukkuu visusti omassa makuupussissaan olutkellarissa. Yksin. Ovi sisältä päin teljettynä.
Sietäisikin lukita ovet. Mie olen sitä sorttia, joka hiipii kaverin sängynpäätyyn ja istuu siinä hiljaa tuijottaen, kunnes toinen herää ja saa halvauksen.
icepicked kirjoitti:
Sietäisikin lukita ovet. Mie olen sitä sorttia, joka hiipii kaverin sängynpäätyyn ja istuu siinä hiljaa tuijottaen, kunnes toinen herää ja saa halvauksen.
Miten saatkin tuon kuulostamaan noin kammottavalta?
nasse_seta kirjoitti:
Miten saatkin tuon kuulostamaan noin kammottavalta?
En tiedä, mutta tämä on sukuvika. Veljeni on monta kertaa herättänyt minut tuijottamalla.
icepicked kirjoitti:
En tiedä, mutta tämä on sukuvika. Veljeni on monta kertaa herättänyt minut tuijottamalla.
Koirani muuten osaa tuon.
nasse_seta kirjoitti:
Koirani muuten osaa tuon.
Gerbiilitkin osaavat herättää. Kerran näin unta, jossa olin rakennustyömaalla. Herätessäni tajusin, että äänet olivat olleet aitoja ja niistä oli kiittäminen kahta jokseenkin häiriintyneesti käyttäytyvää terraarioelukkaa. Oikeasti, nuo voisivat tehdä mitä tahansa muuta kuin kaivaa samaa kohtaa kolisuttaen kukkaruukkua terraarion seinään, mutta kun ei kelpaa niin ei.
icepicked kirjoitti:
Gerbiilitkin osaavat herättää. Kerran näin unta, jossa olin rakennustyömaalla. Herätessäni tajusin, että äänet olivat olleet aitoja ja niistä oli kiittäminen kahta jokseenkin häiriintyneesti käyttäytyvää terraarioelukkaa. Oikeasti, nuo voisivat tehdä mitä tahansa muuta kuin kaivaa samaa kohtaa kolisuttaen kukkaruukkua terraarion seinään, mutta kun ei kelpaa niin ei.
Onneksi meidän rotat (siis gerbiilit) ovat nykyään alakerrassa.... Niillä alkoi aina silloin, kun menin nukkumaan joku saakelin kaivausbuumi... Ärsyttäviä.
Button ja Biolan - erimunaiset kaksoset - harhautuivat lintujentarkkailuretkellään kauemmas muista.
Linnun he löysivätkin. Se oli noin kymmenen kiloa painava, musta, savustunut kanalintu, ja enää ainoastaan osin kokonainen. Toinen siipi puuttui, samoin rinta.
Button istui puunrungolla ja vilkaisi lintua, jota Biolan piteli käsissään.
"Lasketaanko tuo bongatuksi vai ei", Button lopetti lopulta painostavan hiljaisuuden.
"Sinä mietit, että lasketaanko tämä helvetin kalkkuna bongatuksi, vaikka mustuneet linnut putoavat taivaasta ja kaikki tuhoutuu vuorokauden sisällä", Biolan äsähti.
"Sen on pakko olla meteoriitti. Tai planeetta on suistunut radaltaan. Me kärvennytään kaikki hengiltä."
Button alkoi hyperventiloida, ja Biolan ojensi veljelleen lähistöllä lojuvan paperipussin. Hän tarkasteli lintua uudelleen ja huomasi sitten kauempana olevan nuotion, joka oli kärventänyt aluskasvillisuuttakin siinä määrin että oli ihme, että saari vielä oli olemassa.
Biolan hypisteli lintua ja selitti sitten: "Ei tässä ole mitään hätää. Se ei ole maailmanloppu eikä meteoriitti. Tämä on ainostaan jonkun sairaan olennon versio kiitospäivän kalkkunasta."
Toyota käveli nuotioaukiolle juuri silloin. Hän riehaantui heti. Hän sieppasi linnun ja karjui: "Tiesin sen! Maailmanloppu on käsillä! Tällä saarella asuu absoluuttinen pahuus!"
Toytota pudotti kantamansa muovipussin ja otti käteensä tilalle teräväksi hiotun oksan, jota oli käytetty vartaana. Lintu toisessa ja seiväs toisessa kädessä hän juoksi polkua pitkin takaisin ja Biolan ja Button kuulivat hänen huutavan:
"Tässä se nähdään! Silmä silmästä ja hammas hampaasta!"- Siiliö
Tuli muuten mieleen, että jos minä olen mukana, niin kuka olen? En todellakaan tunnista, kuin pari henkilöä.
Minä veikkaisin Igelknott (vai mikä seolikaan?) Voitko Nasse laittaa jonkin nimilistan sitten loppuun?
kurpizza kirjoitti:
Minä veikkaisin Igelknott (vai mikä seolikaan?) Voitko Nasse laittaa jonkin nimilistan sitten loppuun?
Igelkott det är eftersom siili är på svenska igellkott!
- Siiliö
Google Translate: Paras kaverini! Osaat tehtäväsi!!!
Siili on koska siili on ruotsiksi Hedgehog!
...Wat? Toyota sai pian kaipaamansa huomion. Hän oli aina nauttinut katastrofeista ja kaaoksesta. Ensimmäisenä hän hermostutti Pedro-sedän aasin, joka laidunsi kallioiden välisellä niityllä.
Aasilla oli nimi, mutta Pedro oli ollut aasin hakaa nikkaroidessaan niin humalassa, ettei ollut kyennyt muistamaan sitä. Pedro oli istunut haassa kokonaisen iltapäivän aasin nimeä muistellen ja oli lopulta niin pahoillaan, että sitoi aasin kaulaan sateenkaarikuvioiden kravatin, jonka hän oli ostanut paikalliselta homomarssilta.
Joka tapauksessa aasi asui nyt haassa rusetti kaulassaan. Toyotan möykkä sai pienen aasin pois tolaltaan, ja ensin se imeskele hermostuneena kravattiaan ja alkoi sitten säntäillä haassa eestaas. Toyotan pysähtyessä virtsaamaan aasin sähköpaimeneen
(jatkuu ehkä)... ja ulvoessa aasi hikeentyi lopullisesti ja alkoi kiljua.
Toyota ja aasi huusivat ja SomePerson, joka oli juuri saanut teltan pystyyn parin kilometrin päässä, huokasi raskaasti. Pumpkin, Dolly ja muutamat muut ravasivat teltan ohitse, jolloin SomePerson päätti yksinkertaisesti mennä makuupussiinsa - pentujen hulluksitulo ei ollut mikään syy pysytellä valveilla.- BL.
:)
nasse_seta kirjoitti:
... ja ulvoessa aasi hikeentyi lopullisesti ja alkoi kiljua.
Toyota ja aasi huusivat ja SomePerson, joka oli juuri saanut teltan pystyyn parin kilometrin päässä, huokasi raskaasti. Pumpkin, Dolly ja muutamat muut ravasivat teltan ohitse, jolloin SomePerson päätti yksinkertaisesti mennä makuupussiinsa - pentujen hulluksitulo ei ollut mikään syy pysytellä valveilla.Haasta karannut aasi, Dolly ja Pumpkin kohtasivat kallion juurella ja pian heidän seuraansa liittyi Toyota, joka julisti maailmanlopun olevan käsillä. Saaressa asui tultasyöksevä ihmishirviö, jolla oli liskonjalat ja kolme maksaa, ja joka pystyisi tuhoamaan heidät kaikki.
Aasi ravasi kehää porukan ympärillä, ja Pumpkin yritti turhaan rauhoittaa muita. Paikalle ilmestyivät nimittäin Iron ja JoamKippur, joiden naamat olivat turvonneet ja paiseilla.
"Se iskee meihin kyntensä ja saamme ruton", Toyota messusi. Ironia hän hätisteli kauemmas ja otti käteensä multapaakun, jolla voisi heittää paisetautisia leiritovereitaan.
"Se tarttuu", huusivat Dolly ja muut, eikä Pumpkinilla ollut enää mitään keinoa välttää massahysteriaa.
"Se on purrut Ironia ja nyt Iron on muuntumassa ihmisliskoksi", Toyota julisti ja aasi, joka oli kiljunut kurkkunsa käheäksi, sai yskän ja kakoi hädissään nurmella.
Igelkott ei olisi voinut näyttäytyä huonompaan aikaan. Harmaana ja silmät keltaisina hän saapui leiriin, jonka löysi tietysti melun perusteella. Assass seurasi häntä kontaten. Molemmat olivat silminnähden sairaita ja kummakin naamalla oli horkanhikeä.nasse_seta kirjoitti:
Haasta karannut aasi, Dolly ja Pumpkin kohtasivat kallion juurella ja pian heidän seuraansa liittyi Toyota, joka julisti maailmanlopun olevan käsillä. Saaressa asui tultasyöksevä ihmishirviö, jolla oli liskonjalat ja kolme maksaa, ja joka pystyisi tuhoamaan heidät kaikki.
Aasi ravasi kehää porukan ympärillä, ja Pumpkin yritti turhaan rauhoittaa muita. Paikalle ilmestyivät nimittäin Iron ja JoamKippur, joiden naamat olivat turvonneet ja paiseilla.
"Se iskee meihin kyntensä ja saamme ruton", Toyota messusi. Ironia hän hätisteli kauemmas ja otti käteensä multapaakun, jolla voisi heittää paisetautisia leiritovereitaan.
"Se tarttuu", huusivat Dolly ja muut, eikä Pumpkinilla ollut enää mitään keinoa välttää massahysteriaa.
"Se on purrut Ironia ja nyt Iron on muuntumassa ihmisliskoksi", Toyota julisti ja aasi, joka oli kiljunut kurkkunsa käheäksi, sai yskän ja kakoi hädissään nurmella.
Igelkott ei olisi voinut näyttäytyä huonompaan aikaan. Harmaana ja silmät keltaisina hän saapui leiriin, jonka löysi tietysti melun perusteella. Assass seurasi häntä kontaten. Molemmat olivat silminnähden sairaita ja kummakin naamalla oli horkanhikeä.Ääni oli pahin, jonka aasi oli koskaan kuullut.
Leirillinen kakaroita kirkui ja aasi kiljui niiden kanssa.
Igelkott ja Assass pakenivat ilmassa lentäviä multapaakkuja ja kannonpalasia. Assassin mielestä uusi roolileikki oli turhan dramaattinen ja sitä paitsi hankala, kun säännöistä eikä mistään muustakaan ollut tietoa. Hän juoksi Igelkottin perässä ja tiesi oksentavansa, jos Igelkott oksentaa ensin.
Igelkott juoksi ja tiesi oksentavansa kahden minuutin sisällä. Oikeastaan leiriläisten sekoaminen ei yllättänyt Igelkottia, joka oli menettänyt hermonsa kaikkeen ja kaikkiin jo ajat sitten. Hän piti silti hävyttömänä sitä, että häntä todella uhattiin muun muassa kärjestä teräväksi vuollulla kepillä.
Dolly, sievä ja hyvinkasvatettu tyttölapsi juoksi hänen perässään keihäs kädessä.
Igelkott juoksi ja toivoi Assassin jaksavan.
Toyota on Motari?? En minä tiedä...
Pedro-setä oli torkahtanut aurinkotuoliin, ja iltapäivällä hän oli rojahtanut tuolin kanssa selälleen nojattuuan liikaa taakse. Hän aukaisi silmänsä ja havaitsi tilanteensa, muttei jaksanut könytä ylös. Hän kurotti oluttölkin käteensä, joi sen kerralla loppuun, röyhtäisi ja oikoili kinttujaan - edelleen selällään maaten.
Hän tuijotti pilviä ja totesi, että jos pään jaksaa kääntää sivulle, saattaa katsella kauniita kukkasia kokea olevansa osa luontoa. Aurinko lämmitti mukavasti, samoin konjakki, jota hän imi pillillä povitaskussa sijaitsevasta pullosta.
Pedro totesi saavuttaaneensa mielenrauhan ja torkahti uudelleen.Ensimmäisenä Pedron jalkoihin kompastui Assass. Igelkott oli rinnettä kavutessaan horjahtanut ja joutunut jäämään jälkeen; Assass oli silti varma siitä, että hänen itsensä piti jatkaa pakoa eikä Igelkott olisi siitä pahoillaan.
Assass suistui rämisten tökkikasaan ja Pedro, jonka verenpaine levossa oli jo valmiiksi 110/160 nousi karjuen istumaan. Igelkottin ilmestyminen ei rauhoittanut Pedroa sen enempää eikä hän vihaisena tullut ajatelleeksi nitrojaankaan.
"VOI HELVETTI ETTÄ OLEN VIHAINEN", Pedro huusi kahdelle pikku perkeleelle, jotka olivat leireilemässä hänen pihallaan.nasse_seta kirjoitti:
Ensimmäisenä Pedron jalkoihin kompastui Assass. Igelkott oli rinnettä kavutessaan horjahtanut ja joutunut jäämään jälkeen; Assass oli silti varma siitä, että hänen itsensä piti jatkaa pakoa eikä Igelkott olisi siitä pahoillaan.
Assass suistui rämisten tökkikasaan ja Pedro, jonka verenpaine levossa oli jo valmiiksi 110/160 nousi karjuen istumaan. Igelkottin ilmestyminen ei rauhoittanut Pedroa sen enempää eikä hän vihaisena tullut ajatelleeksi nitrojaankaan.
"VOI HELVETTI ETTÄ OLEN VIHAINEN", Pedro huusi kahdelle pikku perkeleelle, jotka olivat leireilemässä hänen pihallaan.Etummaisena hyökkäysjoukoissa juoksi Pedron oma aasi, joka oli repinyt rusettinsa ruusupensaiden piikkeihin, ja mistä Pedro varmasti olisi moistiskellut sitä, jos olisi tiennyt.
Heti aasin jälkeen juoksi Dolly. Hänellä oli varras, jonka hän oli löytänyt maasta. Pumpkin juoksi tunnollisesti Dollyn perässä, vaikka hän ei ollut ollenkaan varma koko touhusta.
Muulla leirillä oli huonompi kunto, ja Iron ja JoamKippur puolestaan olivat paenneet vastakkaiseen suuntaan.
Silloin Dolly ja Pumpkin näkivät saarella asuvan ihmisliskon. Toyota oli selvästi liioitellut, mutta Pumpkin hätkähti silti.
Ihmisliskolla oli musta kihara tukka ja mustat rintakarvat. Epäilemättä se tarvitsikin kolme maksaa voidakseen kuluttaa kaiken sen määrän alkoholia. Sillä oli kaulassaan tyylikäs rusetti ja se löyhkäsi halvalta, marketista näpistetyltä partavedeltä.
Päässään sillä oli kapteeninhattu. Se aikoi selvästi tehdä nylkeä Igelkottin ja Assassin elävältä.- HeKeKee'd
nasse_seta kirjoitti:
Etummaisena hyökkäysjoukoissa juoksi Pedron oma aasi, joka oli repinyt rusettinsa ruusupensaiden piikkeihin, ja mistä Pedro varmasti olisi moistiskellut sitä, jos olisi tiennyt.
Heti aasin jälkeen juoksi Dolly. Hänellä oli varras, jonka hän oli löytänyt maasta. Pumpkin juoksi tunnollisesti Dollyn perässä, vaikka hän ei ollut ollenkaan varma koko touhusta.
Muulla leirillä oli huonompi kunto, ja Iron ja JoamKippur puolestaan olivat paenneet vastakkaiseen suuntaan.
Silloin Dolly ja Pumpkin näkivät saarella asuvan ihmisliskon. Toyota oli selvästi liioitellut, mutta Pumpkin hätkähti silti.
Ihmisliskolla oli musta kihara tukka ja mustat rintakarvat. Epäilemättä se tarvitsikin kolme maksaa voidakseen kuluttaa kaiken sen määrän alkoholia. Sillä oli kaulassaan tyylikäs rusetti ja se löyhkäsi halvalta, marketista näpistetyltä partavedeltä.
Päässään sillä oli kapteeninhattu. Se aikoi selvästi tehdä nylkeä Igelkottin ja Assassin elävältä.xD Upeaa.
Kuningas Hekekee oli pelannut koko aamu- ja iltapäivän Playstationilla, kun tomera Rosalita komensi Hekeen keittiöön.
Hekekee kuuli ulkoa kamalan mekkalan ja arvasi leirin hyökänneen. Rosalita vaikutti kuitenkin tolkun naiselta, joka tiesi mitä teki. Rosalitan avustuksella Hekekee sai roudattua Pedron armeijalta varastaman taistelukaasutynnyrin uloskäynnin viereen, ja Rosalita keinotteli sokan irti.
Tainnuttava taistelukaasu rauhoitti ilmapiirin välittömästi. Pedro simahti lähelle aurinkotuoliaan ja näytti suorastaan luonnolliselta. Aasi makasi vasemmalla kyljellään ja alkoi heti kuorsata.
Igelkott ja Assass makasivat tökkikasassa ja Dolly näytti nukkuessaan kauniilta ja murhanhimoiselta. Pumpkin oli vierinyt hieman alas rinnettä, mutta töyssähti pehmeästi Pedron kusimättääseen.
Kusimätäs oli käytännössä karhunvatukkapuska, jossa Pedro kävi aamupissillä.
Kuningas Hekekee ja alamainen Rosalita istuivat aurinkotuoleissa kaasunaamarit päässään ja ihailivat auringonlaskua ja kaunista kyläänsä.kurpizza kirjoitti:
XD
Sinun pitäisi oikeasti kirjoittaa enemmän... Jatkoa? Vai loppuiko?(se loppui, siinä on katsos auringonlaskuviittaus)
kurpizza kirjoitti:
XD
Sinun pitäisi oikeasti kirjoittaa enemmän... Jatkoa? Vai loppuiko?Vaadimme jatkoa!
icepicked kirjoitti:
Vaadimme jatkoa!
(en pysty, koska olen tajuton. Kuningas Hekekee on ainoa joka on tajuissaan, koska Rosalitalle ei ole olemassa vastinetta. Tai olkoon Ocean. Mutta itse olen tajuton. Ehkä Iron on tajuissaan?)
nasse_seta kirjoitti:
(en pysty, koska olen tajuton. Kuningas Hekekee on ainoa joka on tajuissaan, koska Rosalitalle ei ole olemassa vastinetta. Tai olkoon Ocean. Mutta itse olen tajuton. Ehkä Iron on tajuissaan?)
Minä olen aina vähintäänkin puolitajuissani.
nasse_seta kirjoitti:
(no, jatka sitten itse)
Toivottavasti innostut kirjoittamaan muulloinkin...
kurpizza kirjoitti:
Toivottavasti innostut kirjoittamaan muulloinkin...
(sitä oli saakelin hankala saada loppumaan, piti jatkaa ja jatkaa. Toivottavasti voitan ja saan olutta.)
nasse_seta kirjoitti:
(sitä oli saakelin hankala saada loppumaan, piti jatkaa ja jatkaa. Toivottavasti voitan ja saan olutta.)
Minullakin tulee tarinoista herkästi tosi pitkiä... Bussimatka oli pitkästä aikaa hyvä... Ihan ensimmäinen pitempi oliko vain 4-6 viestissä... En tajua... Nyt on pakko vain lisäillä kaikkea turhaa shaibaa, jota kukaan ei jaksa lukea...
Pedro heräsi tainutuksestaan hirveässä darrassa. Taistelukaasudarra on näköjään paljon, paaalon pahempi kuin tavallinen darra, Pedro ajatteli kontatessaan lähimmän täysinäisen oluttölkin luo. Rosalita toi Pedrolle kannullisen kuperkeikkalimpparia, ja Pedro joi juomat ahnaasti ja alkoi virota raittiissa ulkoilmassa.
Pedron aasi makasi edelleen kyljellään ja kuorsasi. Yhtäkkiä Pedro tunsi aivoverisuonensa kiristyvän, sillä hänen luonteensa oli sekä lempeä että tulinen. Aasi oli viimeaikoina hölmöillyt tavallista enemmään, olkoonkin, että sillä oli hölmö luonne ihan omasta takaa. Siksi Pedro oli sen aikoinaan markkinoilta ostanutkin.
Aasi oli kuitenkin käynyt arvaamattomaksi ja sen aikeet olivat usein häijyjä. Sen luonne oli muttunut. Se oli käynyt Pedron asunnossa sisällä ja vetänyt hampaillaan auki kaikki lipaston laatikot, vain löytääkseen Pedron isoisän muinaiset natsimerkit.
Aasi oli hirnunut näille sinänsä surulliselle asioille niin, että kusi alleen. Rosalita oli pyyhkinyt kuset tottuneesti ja kysyi, että mikäs joukkotuhossa niin hauskaa on - hänenkin isoisänsä oli kaasutettu hengiltä.
Aasi oli kussut riemusta alleen uudestaan. Se osoitti empatiakyvuttömyyttä ja vahingoniloa. Rosalita oli pyyhkinyt uudestaan aasin kuset lattialta. Pedro tuli parahiksi sisään ja ajoi aasinsa pihalle.
Yöllä aasi kuitenkin hiipi Pedron lipastolle uudestaan, ja näpisti natsimerkit. Aasi kuvitteli olevansa maailman hauskin aasi. Se sai suostuteltua erään apinan sitomaan natsimerkit kaulaansa, ja niin aasi jatkoi polleana kulkuaan ympäri saarta natsimerkki kaulassa.Kun aasi nyt oli saanut päähänsä, että se on Maailman Hauskin Aasi, se oli alkanut vittuilla muille saaren eläimille. Oikeastaan saari oli kuningas Hekekeen, mutta aasi ei tajunnut hierarkiota eikä kyennyt hyväksymään sitä, että jokin asia olisikin jonkun muun hallinnassa.
Niinpä se oli mennyt reteästi pari apinan luo ja esitellyt natsimerkejä. Apinat eivät olleet pitäneet merkeistä vaan ahdstuivat, koska osa heistä oli juutalaisia. Aasi oli nauranut vahingoniloisesti.
Kaikkiaan aasi oli kiusannut kaikkia saaren eläimiä kokonaisen vuoden. Pedro oli rakentanut sille haan, jotta se voisi harjoitella aaseiksi käyttäytymistä, mutta aasi suhtautui röyhkeästi myös Pedroon ja pilkkais kuningas Hekekeetä. "Se oli van läppä", aasi hirnui kun oli tallannut Hekekeen kuninikaallisen talvipuutarhan pilalle.
Pedro oli vaikean valinnan edessä. Ei tuosta enää moraalista eläintä saa, hän tuumi.nasse_seta kirjoitti:
Kun aasi nyt oli saanut päähänsä, että se on Maailman Hauskin Aasi, se oli alkanut vittuilla muille saaren eläimille. Oikeastaan saari oli kuningas Hekekeen, mutta aasi ei tajunnut hierarkiota eikä kyennyt hyväksymään sitä, että jokin asia olisikin jonkun muun hallinnassa.
Niinpä se oli mennyt reteästi pari apinan luo ja esitellyt natsimerkejä. Apinat eivät olleet pitäneet merkeistä vaan ahdstuivat, koska osa heistä oli juutalaisia. Aasi oli nauranut vahingoniloisesti.
Kaikkiaan aasi oli kiusannut kaikkia saaren eläimiä kokonaisen vuoden. Pedro oli rakentanut sille haan, jotta se voisi harjoitella aaseiksi käyttäytymistä, mutta aasi suhtautui röyhkeästi myös Pedroon ja pilkkais kuningas Hekekeetä. "Se oli van läppä", aasi hirnui kun oli tallannut Hekekeen kuninikaallisen talvipuutarhan pilalle.
Pedro oli vaikean valinnan edessä. Ei tuosta enää moraalista eläintä saa, hän tuumi.Saarelle matkusti juuri noihin aikoihin Bisse, joka oli biologi ja piti oluesta. He tulivat Pedron kanssa hyvin juttuun. Pedro esitteli Bisselle pulmallisen aasin tapauksen.
- Ammunko lihoiksi, Pedro kysyi suoraan.
Bisse yritti ymmärtää eläintä ja pyysi aasilta joka kerta anteeksi, kun aasi vittuili sille (itseään vanhemmalle, hyväntahtoiselle aasiasiantuntijalle). Pedro tuijotti touhua verestävät silmät pyöreinä.
- Paraneeko se, jos se vaan vittuilee sinulle ja sinä paijaat tuota paskiaista, Pedro kysyi shammaltaen, sillä hän alkoi olla aikha *hik' humalasha.
- En tiedä, Bisse vastasi ja raapi partaansa.
- Otetaan tuumaustauko, hän jatkoi ja niin he kävelivät kaunista saarta pitkin kukkakedolle, mihin Pedro rojahti selälleen ja Bisse istuutui askartelemaan kukkaasetelmaa hattuunsa.
Rauha ei kestänyt kauan. Haasta karannut aasi ilmestyi Bissen selän taakse ja näytti pitkää, vetistä aasinkieltään.
- Oletteko runkkaamassa täällä, aasi kysyi röyhkeästi.
Pedro oli tässä vaiheessa valmis upottamaan aasin sementtiin ja semnetin mereen. Hän joi ison vodkan ja karjui aasia häipymään vaikka hevon vittuun. Aasi menikin laukaten, koska se kaikesta huolimatta oli pelokas ja vastuuta pakoileva eläin, vaikka uhosikin mielellään.
Bisse makasi kukkakedolla mielenrauhan saavuttaneena ja Pedro kauheassa tuiterissa eli niin ikään mielenrauhan saavuttaneena.
Aasikysymys oli silti ratkaistavana.
XD *taputusta*
Olin lukevinani piilomerkityksen.Pedro heräsi niityltä ruoka-aikaan. Hän könysi ylös ja massutteli suutaan. Niityllä oli kaunista ja perhoset lentelivät läheisen ohdakepuskan ympärillä.
Bisse oli kadonnut. Pedrolla oli yhtä kaikki nälkä, joten hän valitsi kotiin päin johtavan polun. Polun varrella kasvoi hullunruohoa ja käenkelloja, jotka olivat Rosalitan lempikukkia. Pedro repi yhden hullunruohonipun ja koristeli sillä kapteeninhattunsa - ihan sunnuntain kunniaksi, hän myhäili itsekseen. Hullunruoho roikkui multapaakkuinen lipassa.
Laulaen mä kuljen kuin kuningas nyt oisin, Pedro lauloi ja sitoi käenkaaleja kimpuksi. Akan kanssa kannattaa pysyä hyvissä väleissä.
Pedro oikaisi aasiaitauksen läpi, ja hänen verenpaineensa nousi yhtäkkiä lukemiin 160/220. Bisse, kehuttu aasiasiantuntija, riehui haassa aasin kanssa. Lisäksi haassa oli Pedrolle tuntematon herrasmies, joka kieri aasin ja Bissen kanssa mutalammikossa.
Meeee ruuuunkataaaan, taan, taan, taan. Meeeee runkataan, runkataan, lallallaa, lauloivat aasi ja Bisse duettona.
Meeee runkataan perhooo-siii-a, perhooooo-siiiii-a, perhoooo-siiii-a, lauloi tuntematon herrasmies ja koristeli silinterihattuaan täytetyllä perhosella.
Pedro otti povitaskustaan vodkan ja joi sen kerralla. Hänen verenpaineensa tasaantui, ja hän saapui kotiin hirveässä kännissä.
Akka, koko saari on täynnä pervoja, hän ilmoitti suru-uutisen.
Rosalita läjäytti pöytään pontikkaliemessä haudutetun hanhen, joka lepäsi yrttipedillä. Pedro söi ja Rosalita lohdutti.
Yleensä pervojen elin juuttuu kiinni johonkin hankalaan paikkaan ja he ovat sitten jumissa, Rosalita selitti.Pedro katsoi koko illan jalkapalloa kuningas Hekekeen hovistudiossa, ja Hekekee jälleen kärsivällisesti selosti, mitä tarkoittaa hyökkääjä ja että hyökkääjä ei saa mennä maaliin sisälle syömään eväitä.
Pedro joi olutta ja teki ahkerasti muistiinpanoja. Hän halusi opiskella jalkapallon säännöt selviksi, jotta voisi itsekin jokin päivä pelata jalkapalloa.
Seuraavana aamuna Pedro oli jo täysin unohtanut saaren pervoepidemian, ja hän löysi yllätyksekseen aasin kiltisti haasta. Aasi oli jopa itse pannut haan säppiin perässään. Se istui surkeana kukkakedolla ja sen korvat roikkuivat päätä myöten.
Pedro mulkaisi aasia ja jatkoi matkaa, sillä hän oli menossa kalaan. Onkimatoja hän aikoi kaivaa haan takaa. Pedro ei kuitenkin ehtinyt matopaikalle. Niityllä nimittäin juoksi tuntematon herrasmies puolipukeissa. Hänellä oli valkeat, pitsireunaiset alushousut, valkea 1800-luvun miestenpaita ja nakit sieraimissa.
Bisse avasi Atrian pakettia innokkaasti ja tunki hänkin nakkeja sieraimiinsa.
Mitä helvettiä te teette, Pedro karjui.
Herrasmies käveli Pedron luo ja värisytti toista sieraintaan hienostuneesti. Samalla nakki putosi, ja herra poimi sen ylös, pyyhki sen paitaansa ja asetti uudestaan sieraimeensa.
Mielestäni olisi suotavaa, jos ette käyttäisi tuollaista kieltä, hän ilmoitti Pedrolle.
Tuohan on ääliömäistä, Pedro ärähti.
Sanotko sinä minua ääliöksi, herra loukkaantui ja nosti kätensä vyötäisille.
Sanon, Pedro karjui ja siirsi katseensa Bisseen, joka lopulta oli kuin olikin saanut tungettua nakit sieraimiin ja HK:n sinisen kaulaan.
Ja nuoli ovat länget, Pedro karjui Bisselle. Saakelin aasikaan ei ole tehnyt mitään noin typerää, Pedro karjui edelleen. Hänen silmänsä alkoivat verestää ja hän kaivoi nitrot taskustaan.
Me runkkaamme täytettyjä perhosia, hieno herra selitti Pedrolle ylenkatseellisesti. - Vaikka sitähän rahvas ei välttämättä käsitä.
Pedro tuijotti Bisseä ja tuntematonta herraa punaisilla silmillään ja päätti säästää aasin, koska aasi ei todellakaan ollut saaren pöljin.
Pedro hyvästeli Bissen ja herran toivottamalla kireästi hyvää runkkauspäivää, ja lähti kaivamaan matoja.
Olen järkyttynyt ja purskahtamaisillani nauruun yhtä aikaa. En tiedä mitä kirjoittaa... XD
kurpizza kirjoitti:
Jotain niin järjetöntä ja järkevää yhtä aikaa.
Joo, vähän kuin Bilse ja herra x muutenkin?
nasse_seta kirjoitti:
Joo, vähän kuin Bilse ja herra x muutenkin?
Varmaankin. Pedro on mielenkiintoinen persoona.
kurpizza kirjoitti:
Varmaankin. Pedro on mielenkiintoinen persoona.
Pedro on mielikuvituksen tuotetta samoin kuin Nasse-setäkin. Toki usein on niin, että "Nasse-sedän" mielipide on täsmälleen sama kuin Karolinin mielipide, ja uskoisin palstalaiset erottavan aika hyvin, milloin puhuu Nasse ja milloin Karolin.
Biologinalulle ja herra X:lle sanoisin seuraavaa niin Karolin kuin Nassenkin ominaisuudessa: Ajatelkaapa luontoa ja eläinyhteisöjä. Niille on ominaista, että isommat opettavat pienempiä ja laumassa on hierarkia.
Tilanne, jossa 30 samanikäistä on keskenään, on anomalia. Se on luonnotonta. Näinhän koululuokassa kuitenkin on. Varsinkin lapsille, joille ei ole sisaruksia eikä lähipiirissä muita lapsia, tilanne on todella luonnoton.
Eri ikäiset lapset ja nuoret voivat leikkiä ja keskustella keskenään. Myös aikuiset ja lapset ja nuoret voivat keskustella keskenään. Se on luonnollista, ja niin sen pitäisi mennä. Aina ei tarvitse "opettaa" tai olla vanhemman roolissa, eikä aina tarvitse olla "ohjausta vastaanottava". On paljon vanhempia ihmisiä, jotka neuvovat päin persettä.
Kuitenkin: teillä kahdella on ikänne puolesta tiettyä vastuuta ja erityisesti Bilse on myös roolimalli. Halusit tai et. Kun muu palsta sanoo Rapsulle, että nyt menee liian pitkälle, niin älä sinä sekoita homma pelleilyllä.
Tutkimusten mukaan erityisesti pojat hyötyvät siitä, että heille annetaan yksiselitteiset raamit ja yksiselitteinen palaute. He tietävät mitä heiltä odotetaan ja heillä on parempi itsetunto ja he menestyvät paremmin. Onnistumisesta kuuluu kiittää, mutta ei-toivottuun käytökseen pitää kuitenkin reagoida. Ei pidä vesittää sitä rajaa, että mitä voi ja mitä ei voi tehdä.
Tässä haaste teille fiksuillle, kristityille ihmisille. Ja minä sanon tämän teitä vanhempana.
En osaisi kuvitella Biologinalkua tuollaisena... XD
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6902718Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311366Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131274- 1131225
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2471188- 1031042
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112953Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105949Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761
