Paras yö ikinä [Kurpizza X Israelin Tutkija

Oli kaunis ilta, tuuli ulvoi hiljaa ja katselin tähtiä. Olin puun alla ja nojasin puuhun, mietin, että miten maailma voi olla näin kaunis. Pöllö huhuili jossain, taivas oli pilvetön ja kauniit tähdet näkyivät hienosti. Täältä kukkulalta oli todella kaunis näköala, paljon metsää, vuoria, kukkapeltoja. Ihan kuin olisin taivaassa, Kurpizza nautti tästä illasta. Tähdenlento lensi taivaan ohitse ja Kurpizza hymyili itsekseen. Enään puuttui vain yksi asia, lemmitty.

Kurpizza vain huokaili ja toivoi. Kurpizza sulki silmänsä, pian hän vain lähti leijumaan tähtien suuntaan ylös. Kurpizza leijui avaruuteen, miten kaunis näkymä avaruudesta olikaan. Israelin Tutkija oli täällä avaruudessa, hän hymyili ja katsoi Kurpizzaa.
"Eikö olekkin kaunista?", hän kysyi.
"Kyllä.", Kurpizza vastausi lumoutuneena.
"Vien sinut johonkin viälä kauniimpaan paikkaan", Israelin tutkija hymähti.
He leijuivat yhdessä kauniille yölliselle kukkapellolle, jossa hyppi pari jänistä. Kurpizza meni makuu asentoon kukkapellolle Israelin Tutkijan viereen. Tuuli puhalsi rennosti ja tähdet hehkuivat kauniisti.
"Israelin Tutkija..", Kurpizza katsoi tutkijaa silmiin.
"Niin, Kurpizzaiseni?", Tutkija kysyi.
Kurpizzan pää lähestyi Israelin Tutkijan päätä ja tämän pää Kurpizzan päätä, pian eläimet kerääntyivät heidän ympärille ja he suutelivat.

Kurpizza ja Israelin tutkija joutuivat johonkin kalliolle, josta oli kaunis metsä näkymä. (Vähän niinkuin Roope Ankan elämät ja teoissa Klondyken metsä) Molemmat saivat siivet ja hyppäsivät kalliolta kauniiseen maisemaan, avasivat siivet ja lentelivät. Tekivät kaikkia romanttisia liikkeitä ilmassa, rakkaus oli todella suuri.
"Kurpizza..", Israelin Tutkija oli sanomassa jotain.
"Niin?", Kurpizza kysyi erittäin toiveikkaana.
"Minä rakastan sinua.", Israelin Tutkija sanoi.
"Jes!", Kurpizza purskahti onnesta itkuun ja ryntäsi halaamaan tutkijaa.
"Minäkin rakastan sinua.", Kurpizza pussasi Tutkijaa.
He lähtivät lennolle kauniin tähtitaivaan ylle, siellä he lentelivät ja tekivät ilmasuukkoja.
Preppertow katsoi tilannet ja hänkin jopa heltyi, mutta pian hän imi jo viinapulloansa.
"Tämä on niinkuin unelmistani!", Kurpizza ajatteli onnellisena.

Pettymyksekseen Kurpizza heräsi tämän saman puun juurella, kauniina iltana, mutta kun hän vilkaisi sivulle hän näki siinä siivekkään Israelin Tutkijan. Jota Kurpizza halasi tiukasti ja molemmat viettivät koko yön puun juurella maaten ja haaveillen. He kirjoittivat puuhun tekstin Kurpizza Israelin Tutkija ja sen ympärille sydämmen.

Nämä 70v, he ovat olleet yhdessä onnellisina ja he käyvät yhä joka kuukausi tuon puun luona, haaveillen nuoruus päivistään.


[Loppu] Romanttista :3333

7

170

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä vittua? Mistä tuollaita sait päähäsi? Motarista Israelin tukijaan? Te olette sairaita välillä...

      Ei kyllä yhtään vastaan minun unelmia tai luonnetta... Sori vaan... Ja miksi teit IT:stä jonkun puolienkelin? (Muistuttiko hän luonteeltaan Tiberiusta vai Michemiä, eli auottiinko vain päätä vai hakattiinko intiaanikirveillä pää irti?)

      Sydämmen. Sydämeen ei mahdu kahta ämmää, siinä on aina yksi m-kirjain...

      • Unohdit minut, Valkyria! Enkö ole tarpeeksi miehekäs sinulle?!

        Ällöromanssiplussaa, eikä yhtään seksiä, toisin kuin Häräntappoaseessa.


      • icepicked kirjoitti:

        Unohdit minut, Valkyria! Enkö ole tarpeeksi miehekäs sinulle?!

        Ällöromanssiplussaa, eikä yhtään seksiä, toisin kuin Häräntappoaseessa.

        Sori, en ole satavarma sukupuolestasi ja olen hetero... Eikä minua olla paritettu sinun kanssa... Vai johtuuko tämä siitä, että sinä ja IT väitätte olevanne sama henkilö??

        Tappoase on luettuna! Haikea ja realistinen loppu...


      • kurpizza kirjoitti:

        Sori, en ole satavarma sukupuolestasi ja olen hetero... Eikä minua olla paritettu sinun kanssa... Vai johtuuko tämä siitä, että sinä ja IT väitätte olevanne sama henkilö??

        Tappoase on luettuna! Haikea ja realistinen loppu...

        Etkö aio heittäytyä? Etkö edes hetkeksi, rakas? Tukijakin teki niin...

        En ole saanut kirjaakaan luetuksi kuin sivulle 161 asti. Menen itkemään itseni uneen, oi Valkyria!


      • icepicked kirjoitti:

        Etkö aio heittäytyä? Etkö edes hetkeksi, rakas? Tukijakin teki niin...

        En ole saanut kirjaakaan luetuksi kuin sivulle 161 asti. Menen itkemään itseni uneen, oi Valkyria!

        Mikä kaikkia vaivaa? Pitääkö harventaa täällä käyntiä, koska kaikki sekoilevat...?


      • kurpizza kirjoitti:

        Mikä kaikkia vaivaa? Pitääkö harventaa täällä käyntiä, koska kaikki sekoilevat...?

        Ei, Valkyriani, en kestäisi sitä! Rakas, kulta, älä karkaa multa!


    • motari

      voi pizza! ihan pahotin mieleni! sydänsuruja! vetisiä silmiä! seisovia kyrpiä!
      ...
      ...
      ...
      mitäh!?!? O_o
      anyways mahtikas jorina rd. mun ykkösponirunkku. seisontatuki ja löysä vihannes yhessä. ah nii o romanttist ja sopii toisillee. JOU!!! SEISONTATUKI??? VAROTAN VAA ET SEN REIKÄ SAATTAA ROIKKUU MUN KÄSITTELYJEN JÄLKEE!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      581
      1192
    2. 76
      859
    3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      269
      662
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      55
      636
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      178
      631
    6. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      161
      622
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      580
    8. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      121
      563
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      203
      526
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      486
    Aihe