"Ruotsalaisen black metal -yhtye Watainin sunnuntainen konsertti New Yorkissa aiheutti itkua ja hammasten kiristelyä yleisön muslimien keskuudessa. Juorusivustona tunnetun ***.comin mukaan yhtye heitti yleisön päälle aitoa sian verta. Osa katsojista poistui järkyttyneenä Night Bazaar -klubilta. Useiden henkilöiden kerrotaan oksentaneen ja jotkut olivat purskahtaneet itkuun.
Watain tunnetaan metallipiireissä verisenä bändinsä. Yhtye on tuonut aiemmin lavalle eläinten ruhoja ja se suorittaa säännöllisin väliajoin”veriheiton”.
Brooklynissä soitettu keikka oli yhtyeen ainoa Yhdysvalloissa. Bändin toivotaan saapuvan pian Suomeen, esimerkiksi kauppakeskus Itikseen, keikalle."
Ruotsalaiset heittivät muslimien päälle sian verta
Valkoisen miehen taa
1
131
Vastaukset
- näin vaan on
Kauppakeskus Itikseen vois levittää sian verta kaikkialle. Se olisi nykyistä viihtyisämpi niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522328- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501379Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad511057- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25786Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647