Kaksisuuntainen mielialahäiriön takia tuli avioero.

Mies30v

Olin erään naise nkanssa kuusi vuotta joista kaksi naimisissa. Parhaimmillaan hän oli rauhallinen ja suloinen tyttö, mutta välillä hänelle tuli ajanjaksoja jolloin ei jaksanut edes sängystä nousta ja nuo kaudet saattoi kestää kuukausia. Nuo kaudet pahimmillaan toivat hänelle myös itsetuhoisia ajatuksia.
Olin vuodesta toiseen hänen tukenaan ja tein kaiken minkä pystyin että hänen elämänsä olisi helpompaa, tein itse sellaisia uhrauksia joita harva mies tekisi kuten opiskelin kaksi vuotta hänen kanssaa koulussa että hän saisi ammatin(yllätys hän keskeytti sen lopilta).

Hän ei käyttänyt alkoholia juurikaan ja kun oli rauhallinen kausi hän oli mukava ja tultiin toimeen. Välillä hänestä tuli ilkeä jolloin tavarat lentelivät ja hän haukkui minua ilman syyttä ja aloitti riitoja ihan syyttä.

Eli hänellä oli kolme vaihetta normaali/rauhallinen, aggressiivinen/vihainen ja väsynyt/lamaantunut.

Lopulta hänen koko persoonallisuus alkoi muuttua hän alkoi juosta kapakoissa viikottain, hylkäsi vanhat ystävät ja jopa pukeutui eri tavalla. Kaikki tuttavat huomasivat eron paitsi hän itse. Hänestä tuli lapsellisempi kuin aikaisemmin.

Lopulta hän halusi eron ja eron jälkeen liikkui arveluttavassa seurassa ja hänestä tuli oikea kapakkahuo*a. Kuulin myös että hänen lempinimensä oli puolen vuoden päästä jo pirihuo*a.
Kuulin yhteiseltä tuttavalta että hän oli yrittänyt itsemurhaa ja lopulta hän muutti ruotsiin 50vuotiaan rikkaan miehen luo elätettäväksi(hän itse oli silloin 22-23).

Loppujen lopuksi ennen muuttoa hän alkoi haukkumaan minua ja levittelemään minusta valheita ja teki elämäni hankalaksi.

Oudoksi kaiken vielä tekee että hän halusi paria viikkoa ennen lähtöä että tekisimme lapsen yhdessä(silloin ei mollut vielä merkkejä erosta).

Hän oli ilmiselvästi sairas, kysymys kuuluu onko minulla oikeus olla vihainen että tuhlasin häneen yli kuusi vuotta?

Anteeksi kirjoitusvirheitä, mutta minulla on kiire töihin:)

8

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • make lover not a war

      Miksi pitäisi vihata ja kuluttaa turhaan energiaa väärään paikkaan.Anna anteeksi ja unohda hänet ja ala elämään omaa elämää!

    • uusi elämä sinulle

      Olet kokenut poikani kohtalon. Pidin poikani avovaimosta ja oli melkoinen shokki hänen sairautensa ilmitulo. Poikani oli kestänyt tuota kauheutta mitään puhumatta monta vuotta, kunnes asiat meni siihen pisteeseen, että tytön muu tuttu kouluajoilta järjesti hänet hoitoon. Siinä vaiheessa ero oli jo tapahtunut tytön tahdosta.
      Sama ilmiö poikani panettelusta ja levitettyjä valheita.

      En osaa sanoa, pitääkö sinun antaa anteeksi. x-vaimosi on sairas ja hänellä pitäisi olla elinikäinen lääkitys. Itse olen antanut anteeksi ja muistan tätä tyttöä surulla ja joskus jopa kaivaten. Hän oli erään jo kuolleen tuttavani tytär.

      Jos voit ja pystyt, niin jatka elämääsi. Et ole syyllinen ja olet tehnyt parhaasi. On vaikea unohtaa kokemaansa, mutta nouse uuteen elämään ja käännä vahvuudeksi kokemasi.

    • Kaunis ihminen olet

      Et sinä tuhlannut häneen yhtään vuotta tai päivää. Ole onnellinen, että sisälläsi on kaikki tuo Rakkaus. Rakkaus jota ilman me pienet ihmiset olemme hukassa. Vain sillä merkitystä

    • uusia tuulia kohti

      Varmaan tuollainen harmittaa ja olet satsannut läheiseen, josta pidit paljon: Mielestäni kaikki tunteet kannattaa ottaa vastaan, käsitellä ja sitten päättää järjellä, onko siitä etua jos jää kantamaan kaunaa.
      Oppiahan tämä elämä on. Pidit hänestä, ja kukapa olisi osannut ennakoida että tuollainen käänne tulee hänen elämään. Olet oppinut jotain ihmisyydestä, jotain psyykesairaudesta. Vuodet ovat kasvattaneet sinuakin jollakin tapaa.
      Eiköhän meillä jokaisella ole ainutkertainen elämä ja emme osaa ennakoida emmekä valita aina oikein. Tuo henkilö oli sairas ja sairas osaa hyödyntää sairauttaan myös omaksi edukseen.
      Kun hän suunnitteli lasta ehkä ajatellen itsekin, että hänen myötä saa ryhtiä elämääsä ja ehkä jotenkin aavisti, että pakka ei pysy aisoissa. Saattoi kyllä yrittää sillä sitoa sinua tiukasti itseensä. Kaksisuuntaiseen sairauteen kuuluu tuollaiset äkilliset harkitsemattomat päähän pistot.
      VIhaan, katkeruteen ja tisesäälin ei ainakaan minun mielestä ole syytä ja niillä palikoilla ei tulevaisuutta rankennella.

    • 19+16

      Hieman samansuuntaisia kokemuksia on minullakin omasta parisuhteestani bipo-naisen kanssa, emme tosin olleet naimisissa, mutta kihloissa kuitenkin 4 vuoden ajan.

      Hänellä oli myös kolme eri vaihetta:
      - bile/meno-vaihe, jolloin hän saattoi käydä baarissa joka ilta viikon ajan (lomalla) tai tehdä töitä 14h toimistolla joka arkipäivä ja vielä viikonloppuna valvoa pe-su väliset yötkin, viihdyimme tällöin hyvin yhdessä jos vain jaksoin pysyä hänen mukanaan ja lähteä milloin minnekin, jos en, niin hän meni yksin ja minä jäin kotiin murehtimaan hänen peräänsä
      - normaali vaihe jolloin hän oli mitä ihanin ihminen ja kumppani
      - väsymys/masennus vaihhe jolloin hän nukkui todella paljon, jaksoi kyllä muutamia pikku saikku viikkoja lukuun ottamatta käydä kuitenkin töissä, mutta hän oli todella etäinen ja suhteessa ei ollut seksiä käytännössä näinä kausina lainkaan ja hän käyttäytyi hyvinkin itsekkäästi näinä jaksoina ja laiminlöi suhteen toisen osapuolen täysin, joinain viikkoina tuntui ettei hän edes olisi puhunut minulle jos en olisi jotain häneltä kysynyt

      Pahinta oli se kun pitkää masennus vaihetta seurasi liiankin luja menokausi, suhteemmekin päättyi siihen että 6kk masennusta seurasi 4kk menokausi johon minä en enää ollutkaan niin tervetullut mukaan vaan piti yksin päästä menemään, ja lopulta tuli se päätös (häneltä) että muutto aasiaan tapahtuu kuukauden päästä, lähdin sitten mukaan tai en. En lähtenyt kun muu elämä oli täällä, hänelle päätös oli helppo kun hieman juureton muuttolintu oli aina ollut ja 4 vuoden kihlaus ei ehkä ihan samaa hänelle merkinnyt kuin minulle, vaan se päättyi alle tunnin keskustelun jälkeen.

      Kaipaan ja ehkä rakastankin häntä edelleen vaikka jo uudessa suhteessa olen pitkään ollutkin. Hän oli kaikkea mitä halusin, harmi vain että hän oli myös sairautensa takia niitä joitakin asioita vähän liikaakin jotka kohtuudessa tekevät ihmisestä kiinnostavan.

      Menneeseen ei kuitenkaan kannata jäädä, minäkin surin häntä pitkään, ehkä pari vuottakin ennen kuin tajusin sen etten olisi hänen kanssaan ikinä voinut mitään kovinkaan tasapainoista suhdetta saatika perhe-elämää saada, mutta ah, se rakkaus, se rakkaus, sen minä hänen kanssaan olisin ehkä saanut ja ollut onnellinen tuolla jossain maailmalla hänen kanssaan sitä kiertäen.

    • Mies30v.

      Kiitoksia kaikille ystävällisistä sanoista ja kun kerroitte että samankaltaisia kohtaloita löytyy. Ikävää on se että ne ihanatkin muistot ja hetket tuntuu että ne,,en tiedä, että ne eivät olleet aitoja.

    • Kasari-Kake

      Tuli minullekin ero, vaimo ei puhunut oikein mistään yhtään mitään avioliiton viimeisen puolen vuoden aikana (oli hänellä ollut näitä kausia ennenkin), mutta nyt hän kuitenki ilmoitti piristyttyään että haluaa eron ja muutti parin päivän päästä yli 200 kilometrin päähän. Sairaus oli kyllä ollut tiedossa jo pidempään, hänelle oli myös lääkitystä siihen tarjottu, mutta hän tyytyi lääkitsemään itseään lähinnä alkoholilla, marilla ja joillain "rauhoittavilla" mitä osti kaveriltaan. Ei meillä kuitenkaan mitään riitoja ollut, hän oli vain kausittain etäinen ja vähäpuheinen, välillä taas hyvinkin rauhaton ja aina jonnekin menossa. Välissä oli kuitenkin joskus yli vuodenkin ns. tasaisia jaksoja. Avioliittomme kesti kuitenkin lähes 10 vuotta (menimme naimisiin melko nuorina), mutta silti yhä edelleen ihmettelen sitä miten hän pystyi heittämään sen kaiken yhteisen mitä meillä oli menemään niin nopeasti pois ja katkaisi välit kokonaan, vain yhden kirjeen olen häneltä saanut avioeron virallistamisen jälkeen, jossa hän oli pahoillaan ja syytti sairauttaan kaikesta pahasta mitä oli minulle tehnyt. Itse tosin näin vuosien jälkeen epäilen että se hänen käytöksensä ei johtunut pelkästään hänen sairaudestaan, vaan myös siitä että hän todellakin oli tunteiltaan hieman kylmä ja oli kanssani vain koska olin vahva ja tasainen persoona joka oli hänelle tukena vaikeina aikoina, muu yhteinen, se mitä muistelen lämmöllä olikin hänelle ehkä vain teatteria tai muuta teeskentelyä minun mielikseni. En tiedä, en halua olla katkera, mutta silti sitä katkeruutta on vaikea torjua pelkästään sillä ajatuksella "että se oli hänen sairautensa ei hän itse mikä tämän kaiken aiheutti". Ei kaikesta voi syyttää toisen sairautta, eikä aina sitä toista osapuoltakaan, oma vikani kai se oli että hänet hänen sairaudestaan huolimatta nain ja rakastin.

    • yx-mies

      Enemmin kuulostaa narsistilta kuin kaksisuuntaiseltamielialahäiriöltä .Kaksisuuntaisella kun mielestäni on omatunto, narsistila ei.

      Ja narsistin rakkaus on teeskentelyä ja sillä teaterilla hän saa sen mitä itse tarvitsee.

      Kumpani on vain omia tarpeita varten

      Todella vaikea tunnistaa itseläni on kokemusta kolmesta , viimeisessä suhteessa huomasin merkit jo muutamassa vuodessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe