onnellinen onneton

Tapasimme yllättäin kymmenen vuotta aikaa. rakastuin heti silmiin ja räiskyvään luonteeseen. Kuin kuvittelee enkelin hymyilevän, hän hymyili aina niin. Hänen lapsuutensa oli kasvattanut kovan kuoren sydämeen, mutta sen kuoren alla sykki kultainen sydän. Opin tuntemaan päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, aina jotain uutta. Aina tuntui että riitäisinkö hänelle, joten pidin hänestä aina lujaa kiinni. Olin iloinen kun hän oli, olin onneton kun hän oli...

Vuodet vaihtui, saimme pojan ja saimme tytön.Hän tahtoi lisääkin lapsia,mutta minä herkkänä säikähdin viimeistä raskausaikaa. Hänen selkänsä hajosi,ja aina mietin että viimeinen raskaus sen teki. Ja syyllistin jopa itseäin. Rakensimme kodin, joka muistuuttaa kummasti häntä. Terävät ja värittömät ulkopiirteet, mutta sisältä niin lämmin. Koti, johon aina työpäivän jälkeen oli mahtava tulla. Menimme naimisiin, vaikken koskaan saanut kosituksi. Hän teki sen. En koskaan saanut sanottua appiukolle, että en tahdo tyttäresi kättä, vaan tyttäresi kokonaan. Menimme naimisiin, rakastuneina. Elämäni hienoin hetki, vaikken koskaan saanut sitäkään sanotuksi. Kutenen sitäkään, ettei minua pakotettu...

Vuodet vierivät jälleen. Harrastukseni vei paljon aikaa, ja hän sanoi aina ettei yhteistä aikaa riitä meille. Loittonimme päivä päivältä ja kuukausi kuukaudelta. Teimme töitä kovasti, ja etenkin hän. työ oli hänelle,myös hänen harrastuksensa. Hänen lapsuutensa ja kova työtahti alkoivat näkyä hänessä. silmien pilke hieman himmeni, ja hän ei saanut öisin nukuttua. Tuli paniikkikohtauksia... ja missä olin minä silloin? Hänen ehkä ainut tukensa? Luulin olevani rinnalla, mutten ollutkaan. Olin loitonnut, ja olinkin ehkä omien pienien murheitteni kanssa takavasemmalla. Juuri silloin kun hän, olisi minua tarvinnut!!! Samaan soppaan tuli myös "musta kymmenpäiväinen". Eli ihastuin toiseen, josta luulin varmaan löytäväni avun, johonkin kotona kadonneeseen rakkauteen. Olin rehellinen, kerroin tämän raskaan uutisen hänelle, ennenkuin mitään peruuttamatonta oli tapahtunutkaan. Hän romahti tottakai lisää, enkä tuntenut itseäni ollenkaan silloin. Olihan hän minulle aina kaikki, hän oli kuningattareni. Kriisistä selvittiin, niin ainakin luulin. vietimme aikaa yhdessä, löysimme yhteisen harrastuksen ja aloin auttamaan häntä töissään. Rakastuin päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta taas enemmän häneen. Arki palasi joillekin raiteilleen. En vieläkään saanut koskaan sanaa suustani, en koskaan saanut sanotuksi, että mitä hän oikeasti merkitsee. Luulin että hän on kuitenkin aina rinnallain.

Meni vuosi, tuli kesä. koulut päättyivät suvivirteen. Sanoin pojallemme, että "isä pilasi viime kesän, joten tästä kesästä tehdään ikimuistoinen" Niin siitä tulikin, ei vain toivomani ikimuistoinen. Seuraavana päivänä hän sanoi muuttavansa pois. Kesäni loppui siihen, sydämeeni tuli syksy. Autoin häntä muuttamisessa, vaikka olin rikki. halusin silloinkin vain tehdä mitä hän haluaa. "Kodistamme "katosivat pikkuhiljaa verhot, huonekalut, astiat, kuvat ja kaikki. Teki kipeää nähdä myös hammasharjan kadonneen... Hän, kuningattareni, oli mennyt. Virheeni takia, jota koskaan ei saanut tapahtua.

Nyt tähän päivään. Teen töitä hullunlailla, jottei hän olisi aina mielessä. Radiota on vaikea pitää päällä, hectorkin valitti siellä "koko hela maailma..." Pelkään öitä, sitä että näen hänestä unta. Tai sitä, etten näe hänestä unta. Ei ole ikävä, on kaipaus. kaipaus on pahempi kuin ikävä, ja vielä kun tietää mitä kaipaa. Ei ole muita haaveita, ei suunnitelmia, on vain kaipaus. En voi unohtaa,mikään ei tuo todellista hymyä.ei kaverit,ei harrastukset, ei kukaan tai mikään. olen aina yrittänyt näyttää ettei mikään liikuta "pelleä",.mutta pellen naamion takana voi olla surulliset kasvot.

Jos joskus hän tämän näkee, ja tunnistaa kirjoituksen. Niin minä odotan, rakkain, minä odotan. Tule luokseni, ja anna sydämesi kuoren murtua. Arpi olkoon sydämissämme, mutta eletään elämämme onnellisina, elämän loppuun asti... Jos hän ei kuitenkaan koskaan saavukkaan...niin jos kuulette karaokebaarissa laulun "ihmisen ikävä toisen luo", niin antakaa laulaa loppuun.se voin olla minä.