Diagnosoisitteko?

läheiseni

Läheiseni:
Tuntuu olevan 80% ajasta täysin normaali ihminen, jolla on tunteet, kykyä ajatella ja päätellä asioita ja on fiksukin. Välillä unohtelee asioita (hävittää sytkärinsä koko ajan ja niitä katoaa n. 3 kpl viikossa) mutta muuten käyttäytyy suht normaalisti. On rauhallinen ja pystyy istumaan paikallaan tuntejakin ja keskittymään asioihin.

Sitten tulee näitä kohtauksia. Yleensä ovat alkaneet päänsäryllä. Läheiseni muuttuu ilkeäksi, piiketteleväksi ihmiseksi, joka jännittää kaikkia lihaksiaan ja katse ei ole normaalin ihmisen katse. Hän syyttää valehtelijaksi ja pettäjäksi sekä väittää että minä olen hullu eikä hän. Välillä tulee sitäkin että koko maailma valehtelee hänelle ja vihaa häntä. Silloin hän tekee mitä huvittaa, ei kuuntele eikä ymmärrä puhetta. Yleensä alkoholi liittyy tähän. On itsevarma eikä näe omia ongelmiaan. Tätä voi kestää yhdestä tunnista kahteen päivään. Hän ei koskaan muista tapahtuneita ja suree sitä kun palautuu maan pinnalle.

En ole 4 kuukauden aikana huomannut että mikään ulkoinen tekijä olisi laukaissut näitä kohtauksia. Ne vain tulevat. Hän itse vihaa niitä ja haluaa niistä eroon, mutta ei tavallaan suostu myöntämään että on sairas ja näkee asian niin että se on osa häntä. Pikku hiljaa hän on kuitenkin ymmärtänyt että satuttaa muita ollessaan sekavassa tilassa ja aikoo hakea lääkkeet. Silti hän epäilee lääkkeiden toimivuutta ja pelkää tulevansa zombiksi.

Mitä lääkettä suosittelisitte tälläiselle potilaalle? Lääkärin diagnoosi on ollut vuosia sitten alkava skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja adhd, mutta itse epäilen ainakin tuota adhdta koska ylivilkkautta ei ole.
Näen itse hänet muuten normaalina, mitä nyt saa mania kohtauksia joihin liittyy psykoottisia oireita. Ja näistä kohtauksista pitäisi päästä eroon ilman zombimaisuutta. Lääkäriin ollaan menossa, mutta tiedätte varmaan täällä paljon noista lääkkeistä joten kertoisitteko?

9

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • läheiseni

      Lisäys:
      Nukkuu normaalisti, suht paljonkin ehkä, uni tulee nopeasti ja ruoka maistuu. Rahan käyttö on pysynyt tähän mennessä hallinnassa, mitä nyt ei osaa säästää.

    • psykiatri.

      oidipus-kompleksi

    • kiitän hei

      Terapiaaaaaaaan. Terapiaaaaan, Therapyyyyyyyyyn.

    • luonnehäiriökö?

      Ja se tärkein ikä ja sukupuoli ilman niitä ei diagnoosia saa.?

    • läheiseni

      28v ja mies. Ja lisäys vielä että seksi ei kelpaa mutta välillä saattaa tulla seisokki ihan yhtäkkiä.

    • Diagnosoisitteko?

      No voi hyvää päivää. Onko tämä maallikkokirjoittajien sekalainen seurakunta pätevä antamaan diagnoosejakin. Kätevää! Käynkin läkkisepän vastaanotolla poistakseni syöpäkasvainhuoleni.

    • toinen näkökulma

      Vaikuttaa pakko-oireiselta diagnoosinkärttäjältä, jonka pitää saada muut ihmiset vakuuttuneeksi, että kumppani on sairas eikä hän itse.

      Se mies puolestaan lienee loppuun asti kärvistetty ja nyt alkaa hermot palamaan, kun ei jaksa kuunnella päivästä toiseen akan diagnosointi-innokkuutta, joka on lähtenyt niin lapsesta että netissä raakkuu "diagnooseja" miesraukalle....

    • tulivähänpitkä

      Diagnoosejahan kukaan täällä netissä ei voi ruveta jakelemaan ja on muutenkin vaikea saada tuollaisen suht lyhyen selostuksen perusteella mitään kunnon käsitystä tilanteesta. Lisäksi oon ite vielä tällanen 19-vuotias nuori, eli käytännössä todella kokematon mitä elämään tulee, jos ikää tuijottaa, mutta mielenterveyshäiriöistä oon kärsinyt jo monta vuotta ja yhden diagnoosin kanssa vieläkin vähän epäselvyyksiä. Pitkään on epäilty jonkin sortin kakssuuntasta, mutta sitä ei varsinkaan alaikäisille kauheen helposti diagnosoida, sillä voi olla vaikea erottaa, mikä johtuu murrosiästä johtuvasta mielialojenvaihtelusta ja mikä taas on sitten jo psyykkisen sairauden aiheuttamaa, eikä mulla ainakaan selviä mania jaksoja oo ollut.

      Yksi oire, mitä mulle on kuitenkin korostettu, on se, että vauhtikauden (ihan sama onko mania/hypomania/sekamuotoinen) alussa oikeastaan kaikilla bipoilla ilmenee energian lisääntymistä, joka ilmenee unentarpeen vähenemisenä. Esim. ihminen, joka normaalisti nukkuu keskimäärin 7 h yössä, pärjääkin yhtäkkiä 3 h yöunilla.

      Sitten sanoit, että seksi ei kelpaa. En tiedä tarkotitko, että ei koskaan, vai välillä, mutta niissä vauhtikausissa on kai tyypillistä poikkeavan voimakas seksuaalinen käytös, irtosuhteita ym. vaikka ei sitäkään varmasti kaikilla ilmene. Ja sitten korostunut itsevarmuus ja ongelmien kieltäminen/myöntämättömyys/huomiotta jättäminen on tyypillistä myös.

      Jokin tuosta, mitä kuvasit saa kuitenkin mulle sellasen olon, että onko kyse ehkä kumminkin jostain muusta kuin kaksisuntasesta. Tai en tiedä, oonko ite käsittänyt väärin niiden tiettyjen oireiden keskeisyyden, mutta mulle sanottiin joskus esim. että diagnoosia ei voi antaa, jollei hypomaaninen jakso ole kestänyt vähintään neljää päivää putkeen. Toisaalta, joku toinen sanoi, että sekamuotoisessa mieliala vaihtelee ihan päivänkin sisällä joskus monta kertaa, että tiedä sitten.

      Psyykkiset sairaudet on kovin monimutkaisia ja kyllä niiden diagnoosien tekemiseen vaatii pidempää seuraamista ja yksityiskohtaisempaa tietoa ihan jo lääkärikin. Mun mielestä on myös tyhmää, kun tuntuu, että nykyään monet oikein etsimällä estii, jos nyt jonkun diagnoosin löytäisi ja alkaa uskoa itse siihen ja alkaa käyttäytyä alitajunnan ohjaamana sairauden kaltaisesti. Siis en todellakaan väitä, että näin on useimpien kohdalla, ei, mutta oon tällaisiinkin tapauksiin törmännyt. Ei se diagnoosi sun elämää paranna, paitsi silloin, jos sen avulla pystytään määräämään oikeanlainen lääkitys ja ohjaamaan sopivaan hoitoon.

    • ristiriita?

      Vihaa kohtauksia mutta suree kohtauksien mentyä ohi??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe