Ongelmia tuottaneita vesiputkia vaihdettu uusiin

mökkiläinen

Onko kenelläkään teillä omakohtaista kokemusta tuollaisesta vedestä, joka sai sekä HS:n että iltalehdet otsikoimaan eilen ja tänään?
Minä itse epäilen, että mökillemme on asennettu ko muoviputki, mutta miten sen pystyy todistamaan, kun putket ovat maan alla? Mielestäni alusta asti vesi on haissut ja maistunut jollekin kemikaalille. Teimme heti kaivon valmistumisen jälkeen vesitutkimuksen (olimme kuitenkin tarpeeksi sitä ensin laskeneet), ja siinä kaikki arvot olivat hyviä, ainoastaan tuo hajuhaitta mainittiin. Tosin se vamaankin oli jo meidän maininta, mutta vieläkin kohta vuosi valmistumisen jälkeen, mielestäni se haisee.
Eli kysymys kuuluu, kuinka paljon sen pitää haista tai maistua ja häviääkö, jos antaa olla jossain astiassa, että saa 'raitista' ilmaa.

2

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juomari.

      Itse vaihdoin porakaivon pumpun ja samalla pex 40mm muoviputken muutamia vuosia sitten. Pumpun sähköjohto oli talkkimaisen jauheen peitossa. Koska kaikki tuotteet oli juomavesikäyttöön tehtyjä asensin ne enempiä miettimättä. Vesi maistui puolisen vuotta jollekin kemikaalille. Makua oli vaikea määritellä ja jotenkin yhdistin sen tuohon sähköjohdon talkkiin. Juoksutus ei makua poistanut, mutta se heikkeni hiljalleen, kunnes loppui noin puolen vuoden päästä.

    • mökkiläinen

      Aika jännä, ettei tämän enempää ole tullut kommentteja ajankohtaiseen asiaan. Tuntui sltä, että parisen viikkoa takaperin monet lehdet kirjoittivat aiheesta. Ehkä ne, joita asia koskee, eivät käy tällä keskustelupalstalla. Ja lehtien mukaan kaikki olivat taloyhtiötä ei yksityisiä talouksia.
      No joka tapauksessa, meille tulee kohta vuosi täyteen ja mielestäni vesi sekä haisee että maistuu. Mieheni on sitä mieltä, ettei muka enää haise, mutta itse olen eri mieltä. Ja kaivoa on kyllä käytetty koko kesän tosi paljon, talvella ei paljoakaan.
      En löytänyt mistään tarkempaa tietoa, miten asiassa pitäisi oikeasti edetä, jos haluaisi tietää tarkemmin, voiko olla kysessä juuri tuo 'viallinen' putkierä, joka meille on asennettu. Asennusliikkeestä saamassamme laskussa on kyllä tarkat tiedot, mutta se ei vielä paljon auta. Ja jos 'vaatisin' putket vaihdattaa putken tekijän laskuun, jos ne ovat viallisia, kuinka pitäisi toimia. Mutta kuitenkaan en halua olla rettelöitsijä vaan keskustella rauhallisesti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      Yleistä iskelmämusiikista
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe