Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Missä vika?

MikaKoopelius

1998 mallinen 130 tkm ajettu Corsa alkoi pari viikkoa sitten pitämään välillä outoa ääntä. Kaarreajossa painoin kaasua kolmosvaihteella niin alkoi kuului ihmeellinen röpöttävä, tärisevä ääni jostain takaosasta. Edellisessä huollossa joulukuussa sanoivat että pakoputkessa oli joku pieni reikä (läpäisi silti katsastuksen) joten voisko tämä liittyä että pakoputken tilanne olisi pahentunut? Vai onko joku muu vika.

Otin videota parkkihallissa ja tuossa äänen kuulee noin 10 sekunnin sekä parhaiten 15 sekunnin kohdalla. Tuossakin (sivu)ääni tulee kun ajaa kaarrosta. Jos kyseessä pakoputki niin miksi ääni oireilee käännettäessä rattia? Ääni esiintyy kakkos-kolmosvaihteella mutta kun pääsee vauhtiin se katoaa. Ajoon tuolla ei ole muuten ollut vaikutusta, pari viikkoa oon edelleen töihin ajanut. Ääni tosiaan kuulostaa että joku heiluisi kun ääni on tärinän kaltainenkin. Pakoputki tai muu irti? Joskus tyhjäkäynnissäkin kuuluu pieni sivuääni.

Olisko oikea osoite pakoputkihuolto vai normaali huoltoliike? Uskaltaako paljon ajaa ennen selvittelyä? Paheneeko?

https://www.youtube.com/watch?v=cBGQJvi6CiI&feature=youtu.be

4

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • helppo juttu

      "Missä vika? "

      -> "1998 mallinen 130 tkm ajettu Corsa "

      vanha ooppelin paska on noilla kilometreillä loppu.

    • MikaKoopelius

      Itse kyllä oletin että sillä 200-300 tkm pääsee. Viimeksi vaan raidetanko vaihdettiin niin katsastuksesta sukkana läpi.

    • WooBer

      Puutteellisen tuennan takia ottaa kontaktia koriin tai polttoaine- tankkiin. Tarkistappa tuennan kumiholkit, joista pakoputkisto roikkuu.

      • WooBer

        Ja vielä.. Myös tarkista, ettei putkisto ole katkennut jostakin kohtaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      88
      1305
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe