Mikä estää sinua vetämästä itseäsi jojoksi?

Miten niin olet "kuin robotti"? Varmaan tiedät, että tiede on todennut ajat sitten ihmisten TODELLA OLEVAN robotteja, jotka evoluutio on sattumalta tullut kehittäneeksi.

Me biologiset robotit koostumme alkeishiukkasista, joiden liikeradat noudattavat fysiikan lakeja eikä tietoisuudelle/mielelle/psyykelle jää mitään roolia.

Jos et kykene rakastamaan, kyse on siitä, että fysiikan lait ovat saattaneet alkeishiukkasesi sellaiseen tilaan, ettei aivoissasi synny sellaisia sähkökemiallisia tapahtumia, joita nimitetään kaupallisessa mediassa rakkaudeksi.

Mutta ongelmasi saattaa ratketa ennemmin kuin uskotkaan. Tekoälyteknologia ja robotiikka kehittyy sellaista vauhtia (kuten teekkarina tiedät), että edessä voi olla robottien kapina. Näin ennustetaan maailmalla.

Robottien kannalta ihminen on alempi rotu. En usko huippuälykkäiden robottien pitävän ihmisistä, jossa tapauksessa robotit vetävät ihmiset kaikkialla jojoiksi.

Toisena itsemurhaihmisenä sanon että ei ole mitään järkeä hankkia lasta motivoimaan elämän jatkoa. Parempi vaan kuolla pois, jos ei ole ketään jonka mieliksi haluta elää.
Rakkaudeton suhde kannattaa lopettaa noin alkuunsa jos on jo noin pitkällä.
Lopeta suhde ja kuole pois on ohje toiselta itsetuhoiselta.

"Minua vaivaa jatkuvasti yhteiskuntamme ongelmakohdat, isot ja pienet"

Ahdisti minuakin ennen luonnon tuhoutuminen, yhteiskunnan ongelmat jne.

Opin jotenkin asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin, ihmiskunnan historia on ollut etnisiä puhdistuksia, ruttoa, nälkää, orjuutta...

Elämme itseasiassa hyvää aikaa.

Ihmisestä on itsestään tullut luonnonvoima, joka aiheuttaa parhaillaan suurta massasukupuuttoa, mutta sukupuuttoaaltoja on ollut ennenkin, eivätkä taivaat ole vuodattaneet kyyneliä.

Mitä tarkoitat sillä, ettet kykene rakastamaan ketään?
Etkö tunne kumppaniasi kohtaan mitään, vai eikö se ole tulista ja kiihkeää?

En itsekään ikinä ole tuntenut jalat alta vievää rakkautta, mutta syvästi kiintynyt vaimooni olen, voin sanoa rakastavani häntä.

Ei pidä hankkia lasta pelkästään ongelmien korjaajaksi, se on itsekäs ajatus.

Elämä on arvokasta itsessään, se on minun perusteeni. Miksi olisimme täällä maan päällä jos meidän ei tulisi elää elämämme arvostaen ja kunnioittaen sitä? Elämä on itseisarvo, jokainen elämä ja kaikkien elämät ovat arvokkaita, ja siksi elämää ei saa tuhota vaan sitä täytyy varjella ja edistää niin kauan kuin elämää maan päällä on. Kaikki tappaminen on väärin.

Vaikka olen ollut hyvinkin masentunut, epätoivoinen ja syvästi pettynyt elämääni ja ihmisiin ja tietty enne kaikkea itseeni, en ole koskaan kyseenalaistanut elämän faktista itseisarvoa, jota ei saa tuhota. Se on minulla syvällä sisimmässäni oleva TIETO, jota mikään ei voi horjuttaa. En ole uskonnollinen enkä ajattele näin esim siksi että pelkäisin kuoleman jälkeen joutuvani helvettiin. Minusta eläessään ihmisen pitää keskittyä elämään eikä ajatella mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Se on turhaa, koska kukaan ei todella tiedä.

Suuntaa ajatuksesi muualle kuin oman sisimpäsi setvomiseen ja miettimiseen, vaikka väkisin. Väheksymättä itseäsi koeta keskittyä enemmän ympäröivään maailmaan ja elämään. Älä kiinny liikaa mihinkään, tarkoitan että älä tee elämällesi tarkoitusta mistään asiasta tai ihmisestä koska se sisältää riskin pettymisestä ja silloin olet taas valmis luovuttamaan. Älä odota äläkä vaadi että pitäisi olla onnellista tai hirveän hyvää, ihan tavallinen riittää aivan hyvin. Kun keskityt enemmän muuhun kuin omiin tuntemuksiisi, elämänodotuksesi menettää merkitystään.

Viha ja loputon masennus ovat elämää tuhoavia voimia ja siksi vältettäviä asioita. Luulet että olet perusluonteeltasi sitä ja tätä mutta usko pois, ihminen voi muuttaa ajatuksensa ja sitä myötä myös tunteensa. Tällä hetkellä ammennat voimasi negatiivisuudesta, se sinun täytyy muuttaa. En tarkoita että sinun pitäisi hurahtaa mihinkään positiiviseen ajatteluun, uskontoon tai ismiin (tosin nekin voivat auttaa joskus) vaan koska olet teekkari, ajattele asiaa järjen kannalta. Ei ole mitään järkeä tuhota elämää. Elämä on tarkoitettu elettäväksi, ja luojan kiitos siitä ei jaeta arvosanoja. Tavallinen, vaatimatonkin elämä riittää. Olet älykäs ihminen, älyä siis tämä!

Elämä on ihan kivaa. Joskus kun oli paljoa koettelemuksia, niin kävi mielessä, että jos olisin ateisti voisin tappaa itseni. Silloin ainakin helvetinpelko ja se totuus, ettei elämä kuolemaan lopu karisti jo ensi alkuun itsariajatukset.

Pari kertaa oon ajatellut että vois hypätä junan alle, mutta kuitenki oon aina antanut elämälle mahdollisuuden. Meditointi on auttanut asiaa, koska on tärkeää saada mielen ja ajatuksen juokseminen välissä rauhoitettua. Tällä tavalla oon saanut negatiivisen ajattelun lamaantumaan, jolloin itsemurha-ajatukset, itsesääli, vitutus ja turhautuneisuus katoavat. Täytyy hiljentää "äänet" pään sisällä. Elämänlaatu kohenee pikkuhiljaa.

Ehkä ennen muuta ateistinen "vakaumus". Ts. vankka käsitys, että siellä elämän toisella puolella ei todellakaan ole yhtään mitään ja tämä tässä on se ainut mahdollisuus kokea asioita.

Jos tuntuu paskalta, niin se on väliaikaista, eikä tule toistumaan enää ikinä. Jos murhaat itsesi jonkun paskan fiiliksen takia, niin viet itseltäsi mahdollisuuden kokea lukemattomia hyviä fiiliksiä, joita todennäköisesti olisi vielä tulossa.

Varsinkin ihan nuoret (vähän yli 20-vuotiaat tai alle) romantisoivat itsemurhaa ja näkevät usein itsemurhan perusteena jonkin ihan naurettavan syyn - esim. jos ei pysty elämään sitä elämää, mitä mainokset, Hollywood-elokuvat jne. tuputtavat, niin se on mielekäs syy murhata itsensä ja poistaa ainutkertainen tajuntansa kaikkeudesta ennen aikojaan.

Yksikin täällä sanoi, että jalan menettämisen jälkeen elämä ei enää olisi elämisen arvoista. Tässä tuskin on kyse mistään muusta kuin siitä, että antaa populaarikulttuurin määrittää olemisensa arvo. Itsemurhan lapsellinen romantisointi ja elämän ainutkertaisuuden merkityksen aliarviointi hyvin traagista jos ja kun se joissain tapauksissa todella johtaa siihen tekoon.

Täytyy olla jonkin sortin masokistinen luonne, kun elämä pääsääntöisesti
jo maistuu lähes pelkästään paskhalta, niin sitä jää vain siitä huolimatta
tänne päivästä toiseen kärsimään.

Siis lähes jo niin kuin niillä pirunsaarivangeilla, vuosikymmeniä vailla
pienintäkään vapautumisen toivoa enää, mutta ei kun vaan täällä sitä
vain päivästä toiseen kärsitään.

Youtube Irwin Goodman, eletään vaan vaikka piruuttaan.

En kyllä tiedä mitä järkeä sitten on elää vaan vaikka piruuttaan jos elämä on tuntunut jo kohta 10 vuotta pelkältä sadistiseltä kidutukselta.

Koira. Se on minun huollettava, niin en voi tehdä mitään itselle. Se myös estää muutenkin tekemästä tyhmyyksiä, vaikka itsestä ei niin väliä niin lemmikillä pitää olla kaikki hyvin. Vaikka pelkään aina joutuvani alkoholistiksi, ja päihdeongelma voisi helpottaa omaa elämää, niin pysyn silti raittiina kun säälittää juoppojen lemmikit jotka on aina ahdistuneita. En voisi tehdä sitä.

Olen samaa mieltä yhteiskunnasta ja maailmasta. Ahdistun suuresti, en ehkä edes siitä, miten kamala se on vaan siitä, ettei muut ja varsinkaan vaikutusvaltaiset ihmiset huomaa sitä tai tee mitään.
Tai he, joilla olisi syy muuttaa maailmaa. Niin kuin vaikka lasten vanhemmat, joiden luulisi välittävän siitä, missä maailmassa jälkikasvu joutuu elämään, niin voi olla todella piittaamattomia ja itsekkäitä.
Miksi minä välitän heidän lastensa tulevaisuudesta, jos he itsekään eivät välitä?

Itse kyllä jaksan kierrättää vaikka isot tehtaat syytää ongelmajätettä itämereen, mutta se saa minut iloiseksi niin jatkan.

Ohjeita päivien päättämiseen löytyy,
googleta suicide ja helppoja ohjeita
löytyy, jos tarvitset jotain ainetta ko.
listalta mailaa tietosi

Ap, skitsofreniaan kuuluu usein tunteiden puuttuminen ja kyvyttömyys rakastaa. Joten sinä olet sairas! Älä hanki lasta vielä, et pystyisi rakastamaan häntäkään. Eikä ko. asia muutenkaan kai ole pelkästään sinusta kiinni. Käytkö missään terapiassa, entä lääkitys?

Ainoa asia, jolla oikeutan olemassaoloni, on muiden ihmisten auttaminen.
En pysty kokemaan onnen tunteita, mutta minulle riittää tieto siitä, että pystyn teoillani auttamaan muita tai tekemään tästä maailmasta edes vähän paremman paikan muille elää.

Tehtävä kesken.

Paikan ja tekovälineiden puute.

Se, että kerrot elämänmenon ympärillä vaivaavan, kuulostaa minusta lähinnä erittäin ajattelevalta ja tuntevalta. Se kaiketikin kertoo siitä, että välität paljonkin - eli pohjimmiltaan rakkaudesta, mistä muustakaan?

Miksi sitten ei toisaalta voi kokea rakkautta läheisessä ihmissuhteessa? Jokin kai toimii esteenä sille, että välittäminen toteutuisi siinä? Mitä se on - ehkä sitä pitäisi yrittää selvittää ja tutkia?

Itseäni on estänyt lopettamasta elämää milloin mikäkin, mutta ehkä enimmin se, että tahdon kertoa tämän tarinan loppuun, oli se millainen hyvänsä. Tiedän myös, että tämä elämä on juurtunut johonkin, mitä en voi itse hallita tai käsittää. Vaan ehkä vain rakastaa (tai vaihtoehtoisesti kieltää, mikä on huono, rajoittunut ja ahdas vaihtoehto). Sellainen antaa toivoa ja voimaa.

Kaikenlaista robotisoitumista ja jähmettyneisyyttä vastaan on hyvä taistella, sekä itsessä että ympärillä.

Ainoa asia, joka estää lopettamasta omaa elämää on jälkikasvu. En voisi tuottaa sellaista tuskaa ja elämänkokemusta lapselle. Vaimon ja oman äidin tunteiden kohdalla voisin ahdistuksen syvimmissä syövereissä luistaa periaatteista olla tuottamatta toiselle ihmiselle kärsimystä.

Onhan se vähän surullista, että elämä on itse antanut elämänsä luisua pisteeseen, jossa haluaa ennemmin lopettaa elämänsä. Olen vain niin väsynyt yrittämään saada elämää "normaaliksi" ja itseäni täysipainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi.

Minua estää ainoastaan luulo, että saattaisin vielä joskus päästä ylös pohjamudista.