Hesekiel 38 kertoo

Raamatunkin mukaan

29

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KTS (Ei kirj.)

      Mitä Hesekiel tarkoitti Googin sodalla? Tässä RAAMATTUUN nojautuva selitys.

      HESEKIEL 38:2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan

      Googin esikuva Hesekielin aikoina oli tietenkin Lyydian kuningas Gyges (muinaiskreikaksi Γύγης) joka hallitsi Vähässä-Aasiassa noin 680–644 eaa.

      Gyges ei kuitenkaan koskaan liikuskellut Palestiinassa, joten jos emme lähde siitä, että Hesekiel erehtyi, niin ennustukselle on löydyttävä muu selitys. Koska Uuden testamentin mukaan vanhan Testamentin ennustukset eivät ulotu Messiaan tulon jälkeiseen aikaan, on Goog löydyttävä viimeistään ajanlaskumme alusta tai ei ollenkaan:

      Matteuksen evankeliumi:
      11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;

      Luukkaan evankeliumi:
      16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin

      Annettakoon Raamatun selittää kuka on Goog. Goog on Ruubenin sukukuntaa, osa Israelia:

      1.Aikakirja:
      5:4 Jooelin pojat olivat: hänen poikansa Semaja, tämän poika Goog, tämän poika Siimei

      Entä kuka on tuo Roos, jonka ruhtinas Goog on:

      1.Mooseksen kirja:
      46:21 Benjaminin pojat olivat Bela, Beker ja Asbel, Geera ja Naaman, Eehi ja Roos, Muppim ja Huppim ja Ard.

      Eli siis Roos on myös osa Israelia, Benjaminin sukukuntaa.

      Mesek ja Tuubal ovat Jaafetin poikia, silloisia heimoja Vähässä aasiassa:

      1.Mooseksen kirja:
      10:2 Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras.

      HESEKIEL 38:6 Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.

      Goomer oli siis myös Jaafetin poika ja Toogarma edelleen hänen poikansa:

      1.Mooseksen kirja:
      10:3 Ja Goomerin pojat olivat Askenas, Riifat ja Toogarma.

      HESEKIEL 38:5 Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.

      Puut viittaa Pohjois-Afrikkaan.

      HESEKIEL 38:11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina - asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.

      SELITYS: Tässä on siis kysymys aseettomasta, pasifistisesta yhteisöstä, joka tuo mieleen alkuseurakunnan, hengellisen Israelin.

      HESEKIEL 38:15 ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.

      SELITYS: Rooman valtakunta lukuisine kansoineen, ulottuen Pohjois-Afrikkaan, Egyptiin ja Persian rajoille, tuli "Pohjan periltä" ja miehitti myös Israelin alueita. Sen kanssa liittoutuivat "googilaiset" ja "roosilaiset" eli kristillisestä näkökulmasta katsottuna Messiaan hylänneet luopiojuutalaiset, Israelin oksasta irronneet heimot, temppelipapit ja fariseukset.

      HESEKIEL 38:19 Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
      HESEKIEL 38:20 Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.

      SELITYS: Matteuksen selostus ristiinnaulitsemisen tapahtumista:
      27:51 Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat

      HESEKIEL 38:21 Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
      HESEKIEL 38:22 Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
      HESEKIEL 38:23 Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra."

      SELITYS: Matteuksen selostus ristiinnaulitsemisen tapahtumista:
      27:54 Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika."

      Täten siis voimme lopuksi todeta, että ainoastaan alkuseurakunnan tapahtumat ja se hengellinen voitto, jonka se saavutti sekä luopiojuutalaisista että pakanoista, on selitys Hesekielin ennustukselle Googin sodasta, joka oli puhtaasti hengellistä sotaa:

      Efesolaiskirje:
      6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

      • Niinpä niin

        Joopa joo.


    • Hujanen häpeää

      >>>Täten siis voimme lopuksi todeta, että ainoastaan alkuseurakunnan tapahtumat ja se hengellinen voitto, jonka se saavutti sekä luopiojuutalaisista että pakanoista, on selitys Hesekielin ennustukselle Googin sodasta, joka oli puhtaasti hengellistä sotaa:

    • Hesekiel 38 kertoo Googin sodasta, mutta tuossa sodassa Venäjällä ei ole osaa eikä arpaa. Hesekielin profetian aikoina nuo Goog, Roos, Mesek ja Tuubal olivat kansoja nykyisen Turkin alueella pääosin, ja tuolta alueelta siis Googin sodan päävoimat tulevat sitten aikanaan pitkien aikojen päästä valloittamaan Israelia.

      Sanon pitkien aikojen päästä, koska nykyinen Israel tullaan vielä karkoittamaan kerran pois maastansa synnin tähden, Israel on luopunut Jumalasta ja hylännyt Kristuksen. Vain pieni osa Israelilaisista on kääntynyt Kristuksen puoleen ja ovat uudestisyntyneitä kristittyjä.

      Danielin 2 luvun ja 7 luvun mukaan tulee lähi-itään neljä suurvaltaa, joista ensimmäinen noustessaan valloittaa Israelin ja Egyptinkin ja suuri osa ihmisistä joutuu pakenemaan. Baabel oli tuon muinaisen suurvallan nimi. Sitten alueelle nousee uusi suurvalta, jonka aikana Jumala kokoaa osan israelista takaisin kaikista kansoista, mutta vain ne, jotka haluavat palvella Jumalaa, mutta eivät vieläkään tunnusta Kristusta. Persia oli tuon suurvallan nimi muinoin.

      Israel tulee siis Jumalan kokoamana takaisin ja tuo 'Persian' suurvalta takaa, että silloin on alueella rauha, Israel tulee maahansa rauhan aikana ja saa elää rauhassa. Silloin palaavat myös egyptiläiset takaisin maahansa ja alkavat palvella Jumalaa, samoin kuin 'Assurin' maan asukkaat kääntyvät Jumalaa palvelemaan.

      Siis paljon pitää tapahtua, ennen kuin olemme Googin sodan ajoissa. Tässä ei nyt ole mahdollisuutta tuoda esiin kaikkia Raamatun profetioita asiasta. Mutta tutkikaa tarkoin profetioita itse, niin hämmästytte, kuin kaikki tulee aikanaan toteutumaan.

    • -jarmo-

      Googin sotaa voidaan sijoittaa menneeseen aikaan ja nykyiseenkin mutta jopa tuhatvuotiskauden päähän, kun saa_tana villitsijöineen päästetään vapaaksi ja tämä lähtee "villitsemään" noita kahta kansaa Googia ja Maagogia..

      Täällä näkyy avautuneen lähinnä KTS:n omien näkemysten lisäksi myös muita "tuhat ja yksi/offi1000" kaltaisia raamatunrepijöitä, joille raamatulliset profetiat ovat enemmän tai vähemmän satua mutta ainakin mennyttä ja nykyään hyödytöntä luettavaa. Kumma kyllä kunnioittavat kumminkin sen ajan profeettoja, vaan ei enää niiden profetioita. Heissä on jumalallisuuden ulkokuori mutta kiistävät sen voiman.

      • KTS (Ei kirj.)

        Ei vaan seuraamme tietenkin Jeesuksen linjaa.

        Kaikki laki ja kikki profetiat täytettiin jo silloin 2000 vuotta sitten:

        Matteuksen evankeliumi:
        11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;

        Luukkaan evankeliumi:
        16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.


      • Vai niin
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ei vaan seuraamme tietenkin Jeesuksen linjaa.

        Kaikki laki ja kikki profetiat täytettiin jo silloin 2000 vuotta sitten:

        Matteuksen evankeliumi:
        11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;

        Luukkaan evankeliumi:
        16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

        KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
        "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
        Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
        Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o


      • Niinkö?
        Vai niin kirjoitti:

        KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
        "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
        Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
        Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

        Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
        Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12321001terkkuja.


      • kts( kitsof.)
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ei vaan seuraamme tietenkin Jeesuksen linjaa.

        Kaikki laki ja kikki profetiat täytettiin jo silloin 2000 vuotta sitten:

        Matteuksen evankeliumi:
        11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;

        Luukkaan evankeliumi:
        16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

        Lausuntoautomaatti asiaan kuin asiaan.


      • Oikein on

        Jarmo.
        Puhut asiaa. Kiteytät myös syyn palstan tilaankin.


      • ...
        Vai niin kirjoitti:

        KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
        "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
        Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
        Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

        ...


    • Otetaanpas nyt uudelleen. Profeetat julistivat, että Messias on tulossa ja sitä julisti Johannes Kastajakin, mutta kun Jeesus tuli, hän julisti Jumalan valtakuntaa niin kuin se, jolla on valta ja joka on itse Jumala, pelastaja, vapahtaja, armahtaja ja syntien anteeksi antaja. Jeesus tuli itse Jumalana ja ihmisenä kertomaan meille kuinka päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Jeesus tuli sovittamaan meidän syntimme ja kärsi kuoleman meidän syntiemme tähden.

      Matt 5:17-18
      17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
      18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

      Jeesus tuli siis täyttämään hänestä lausutut profetiat, mutta hän ei todellakaan kumonnut tulevaisuuden profetioita, vaan kertoi itse, että ne tulevat kaikki toteutumaan Matt 24 vahvistaa tuon asian, kun Jeesus itse kertoo lopun ajoista ja vahvistaa Danielin profetiat lopun ajoista.

      • ...

        ...


    • Googin sotaa ei voida sijoittaa tuhatvuotisen valtakunnan jälkeiseen aikaan, koska Hesekiel 38 - 39 luvut kertovat myös kuinka Googin sota päättyy ja se ei käy tuhatvuotisen valtakunnan jälkeiseen viimeiseen suureen sotaan. Sen sodan päätös on erilainen Ilm 20.

      Googin sota sijoittuu määrättyyn aikaan tulevaisuudessa ja sitä ennen pitää lähi-idässä tapahtua varsin paljon asioita, joilla on myös osittain ilmoitettu aikamääriä. Emme siis ole vielä lähelläkään niitä aikoja.

      • Tuom.

        (Ilm. 20:7,8) On juuri Googin sota tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen. Onko tämä sitten uudelleensyntynyt Goog ? Montako kertaa Goog sotii Raamatun mukaan?

        Vai ei voida sijoittaa tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen!? Onko mulla väärä käännös?


      • -lapsi-
        Tuom. kirjoitti:

        (Ilm. 20:7,8) On juuri Googin sota tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen. Onko tämä sitten uudelleensyntynyt Goog ? Montako kertaa Goog sotii Raamatun mukaan?

        Vai ei voida sijoittaa tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen!? Onko mulla väärä käännös?

        Moi Tuom. Käsittääkseni vaivanajan Googin sodan tuloksena tullaan Israelissa polttamaan sotasaalista.

        Hesekiel:
        39:1 "Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
        39:2 Minä kuljetan sinua, talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin vuorille.
        39:3 Mutta minä lyön pois jousesi sinun vasemmasta kädestäsi ja pudotan nuolesi sinun oikeasta kädestäsi.
        39:4 Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi.
        39:5 Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.
        39:6 Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
        39:7 Ja pyhän nimeni minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän pyhää nimeäni. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.
        39:8 Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: tämä on se päivä, josta minä olen puhunut.
        39:9 Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta;
        39:10 eivät he kanna puita kedolta eivätkä hakkaa metsistä, vaan pitävät polttoaineina aseita. Näin he saalistavat saalistajiaan ja ryöstävät ryöstäjiään, sanoo Herra, Herra.


    • Kuten nytkin

      Lapsi
      Löydät juuri oikeat jakeet asiaan.

      • -lapsi-

        Kiitos Kuten... Kannustus otetaan ilolla vastaan :D

        Muistetaan siunata Israel/Efraim/Suomea.

        Hes:
        37:15 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
        37:16 "Sinä, ihmislapsi, ota puusauva ja kirjoita siihen: 'Juudalle ja häneen liittyneille israelilaisille.' Ota sitten toinen puusauva ja kirjoita siihen: 'Joosefille; Efraimin ja kaiken häneen liittyneen Israelin heimon sauva.'
        37:17 Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi.
        37:18 Kun sitten kansasi lapset sanovat sinulle näin: 'Etkö selitä meille, mitä sinä tällä tarkoitat?'
        37:19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
        37:20 Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä,
        37:21 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.
        37:22 Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.
        37:23 Eivät myöskään he enää saastuta itseänsä kivijumalillaan, iljetyksillään eivätkä millään rikkomuksillansa, vaan minä vapautan heidät kaikista asuinpaikoistaan, joissa ovat syntiä tehneet, ja puhdistan heidät. Ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.
        37:24 Minun palvelijani Daavid on oleva heidän kuninkaansa, ja heillä kaikilla on oleva yksi paimen. Ja he vaeltavat minun oikeuksieni mukaan ja noudattavat minun käskyjäni ja pitävät ne.
        http://evotuhat.files.wordpress.com/2013/02/savior.jpg
        http://jarmo10.org/jouni.htm
        http://jarmo10.org/kartat.htm
        http://www.youtube.com/watch?v=l5DNw52CH6E
        http://www.hebrewsongs.com/?song=atahlieretz


    • Me suomalaiset emme ole Israelin sukukuntaa. Me olemme tulleet aikanaan useampana ryhmänä ja meissä on kahden suuren eurooppalaisen alkukodin geneettistä perimää. Toinen tulee muinaisen espanjan-ranskan alueelta ja toinen nykyisen ukrainan alueelta.

      Israelilaisia me emme ole. Emme ole siis Aabrahamin jälkeläisiä.

      Israelilaiset sen sijaan ovat hajaantuneet varsin laajalle kaikkialle maailman kansojen joukkoon.

      • -lapsi-

        Tark.47. Mitkä ovat tietolähteesi?

        Veri ja kieli
        http://www.israelinhuone.com/Suomen_verisuku.pdf
        http://www.seemi.julkaisee.fi/

        Finland - loppumaa - äärimaa
        http://www.britam.org/HebrewOverview.html

        Jaakob/Israel levisi kaikkiin ilmansuuntiin.

        1Moos. 28:14
        Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.

        Kansat jaotellaan Jaakobin suvun mukaan.

        5Moos. 32:8
        Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

        Suomi on siunannut Jumalan erityistä rakkauden kohdetta ja tullut siunatuksi itsekin.
        http://int.icej.org/news/special-reports/aliyah-through-finland

        Daavidin tähti tuikkii vaakunoissamme:)
        http://jarmo10.org/kartat.htm

        Siunatkaamme.
        http://www.weblessisrael.org/

        Älkäämme kirotko.
        http://radiopatriot.wordpress.com/2011/07/23/norwegian-campsite-utoya-was-socialist-and-anti-israel/
        http://www.youtube.com/watch?v=ujTPDIadFa0
        http://hebrewsongs.com/?song=mahavarech

        Mielestäni Korkea Veisu kuvaa Jumalan tunteita tulevaa vaimoaan kohtaan.
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Laul.l.4.html

        Hoosea:
        2:16 Sinä päivänä, sanoo Herra, sinä puhuttelet minua: 'Minun mieheni', etkä enää puhuttele minua: 'Minun Baalini';
        2:17 ja minä poistan baalien nimet hänen suustansa, eikä niiden nimiä enää mainita.
        2:18 Ja sinä päivänä minä teen heidän hyväksensä liiton metsän eläinten ja taivaan lintujen kanssa ja maan matelevaisten kanssa; ja jousen ja miekan ja sodan minä särjen maasta ja annan heidän asua turvassa.
        2:19 Ja minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella,
        2:20 kihlaan sinut itselleni uskollisuudella, ja sinä olet tunteva Herran.
        2:21 Sinä päivänä minä kuulen, sanoo Herra, minä kuulen taivasta, ja se kuulee maata,
        2:22 ja maa kuulee jyviä, viiniä ja öljyä, ja nämä kuulevat Jisreeliä.
        2:23 Ja minä kylvän hänet itselleni tähän maahan, minä armahdan Loo-Ruhamaa ja sanon Loo-Ammille: 'Sinä olet minun kansani'; ja hän vastaa: 'Minun Jumalani.'"
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Hoos.2.html


      • zorroperro

        "Meissä on kahden suuren eurooppalaisen alkukodin geneettistä perimää.
        Toinen tulee muinaisen espanjan-ranskan alueelta ja toinen nykyisen ukrainan alueelta."

        Joo, näin minäkin olen ollut taipuvainen ajattelemaan. Sieltä pohjois-espanjasta
        löytyi jokin luuranko, jolle sitten DNA- analyysissä selvisi olleen siniset silmät ja
        muuta sellaista? Jos ne pystyy jostain sen näkemään niin varmaan DNA:sta?

        Kyllähän ne oli tekevinään jonkun DNA tutkimuksen suomalaisten perimästä ja
        yllätykseksi osoittautui, että Hollantilaiset on lähempänä suomalaisten perimää
        kuin esim. Unkarilaiset. - Vaan entäs se suuri itäsuomi/länsisuomi jako geeneis-
        sä? - Itäsuomalaiset ovat varmaan jostain sieltä Uralilta tai ties mistä Ukrainasta
        ja länsisuomalaiset on voineet tulla meritse sieltä Hollannin suunnalta?

        Olen lukenut, että Danmark tulee Daanin sukukunta sanasta - paljon Juutalaisia
        Tanskalaisten esi-isissä? Ja sellaisenkin muistelen lukeneeni, että Scotland viit-
        taa skyyttalaisiin, joista on maininta Raamatussakin?


      • -lapsi-
        zorroperro kirjoitti:

        "Meissä on kahden suuren eurooppalaisen alkukodin geneettistä perimää.
        Toinen tulee muinaisen espanjan-ranskan alueelta ja toinen nykyisen ukrainan alueelta."

        Joo, näin minäkin olen ollut taipuvainen ajattelemaan. Sieltä pohjois-espanjasta
        löytyi jokin luuranko, jolle sitten DNA- analyysissä selvisi olleen siniset silmät ja
        muuta sellaista? Jos ne pystyy jostain sen näkemään niin varmaan DNA:sta?

        Kyllähän ne oli tekevinään jonkun DNA tutkimuksen suomalaisten perimästä ja
        yllätykseksi osoittautui, että Hollantilaiset on lähempänä suomalaisten perimää
        kuin esim. Unkarilaiset. - Vaan entäs se suuri itäsuomi/länsisuomi jako geeneis-
        sä? - Itäsuomalaiset ovat varmaan jostain sieltä Uralilta tai ties mistä Ukrainasta
        ja länsisuomalaiset on voineet tulla meritse sieltä Hollannin suunnalta?

        Olen lukenut, että Danmark tulee Daanin sukukunta sanasta - paljon Juutalaisia
        Tanskalaisten esi-isissä? Ja sellaisenkin muistelen lukeneeni, että Scotland viit-
        taa skyyttalaisiin, joista on maininta Raamatussakin?

        Hyvä Zorro. Katsotaan...
        http://www.saveyourheritage.com/heraldry_of_israel.htm


    • Suomalaisten juuret - Kyösti Julku
      Tiede lehden artikkeli: Suomalaisten alkuperä hahmottuu pirullisen hitaasti
      Tiede lehti: Suomalaisten uudet juuret
      Hiidenkirkko: Mistä suomalaiset tulivat?

      • -lapsi-

        Kiitos. Miten nuo julkaisijat suhtautuvat Raamattuun? Kysyn, koska totuus on henkimaailman juttu.


    • offi10001

      Te uskovaiset olette harhautuneet uskonkäsityksissänne.

      n, 2500 vuotta sitten kirjoitettu ei ole ensinkään profetia joka kertoo nykyisyydestä ja tulevaisuudesta , se on kristinuskon harhaa johon vain Jeesus uskovat uskoo.

      Me jotka tiedämme asian ihmettelemme teidän yksioikoista ajattelutapaanne.

      • -lapsi-

        Rauhaa Offi. Kuka on sinun neuvonantajasi?


    • bää

      tää offi on simmonen,joka ei taida itekää tietää, miks täällä on taikka sitte hänellä on etsikkoaika.

      • -lapsi-

        Toivottavasti Herra kutsuu häntä, jotta hän saisi mahdollisuuden pelastua:)

        Joh. 6:44-47
        Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni. Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.

        Raamattuhausta apua etsijöille.
        http://www.koivuniemi.com/home


      • -lapsi-
        -lapsi- kirjoitti:

        Toivottavasti Herra kutsuu häntä, jotta hän saisi mahdollisuuden pelastua:)

        Joh. 6:44-47
        Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni. Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.

        Raamattuhausta apua etsijöille.
        http://www.koivuniemi.com/home

        Sansa tarjoaa silmiäsäästävää opetusta.
        http://www.rkk-sansa.net/raamattu-kannesta-kanteen/kirjat


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2609
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      208
      2374
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      184
      1782
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe