Lienee jotain totuutta väitteessä, että vain alle 10 % ihmisistä kykenee
itsenäiseen ajatteluun ja oman kantansa muodostamiseen" (43). -Tämä Peltolan
esille ottama ajatus on merkittävä. Tämä antaa myös valoa uuden kirkon
muodostamisongelmaan. Ihmiset eivät ajattele omilla aivoillaan. He syövät
valmiiksi purtua, he ovat laumaihmisiä, he seuraavat johtajaansa riippumatta
siitä, onko tämä oikea johtaja.
Lähde: Peltola:Gal.kirje kaikelle kansalle.
Ketä seuraat?
---
4
<50
Vastaukset
- Ainaskinosintosi
Ainakin vapaa-ajattelijoilla on voimakas johtaja. joka toimii jo kirkon sisälläkin. Ja kansa seuraa sokeana.
- Ei itse ajattele
Aloitus totta. Osa kansasta ei edes pysty ajattelemaan kun oikeaa tietoa pimitetään.
- ---
Niin ja väärää tietoa jaetaan.
- offo10001
Tuohon 10% joukkoon olen koittanut pyrkiä ja aina olen saanut olla väärässä.
Ja vain on ollut kysymys ajattelusta, huom, ajatteluun vaikuttaa ulkopuolisten ajattelu niin paljon että se vetää joukko suggestion tavoin ajattelun vapauden.
Kuinkahan moni kykenee itsenäisen ajattelun mukaiseen toimintaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1932599Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten2072353Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en632272Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1791771Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411354Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"121288Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41287Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on201233Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu481215Venäjän sissit lakkojohtajat
Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.31118