Työttömyydellä rahastavat.

yrittäjä339

Haluaisin tuoda esille asian toisen puolen. Työttömillä tehdään yli miljardin euron bisnestä. Ilman teitä työttömiä ei olisi TE-toimistojen virkailijoilla töitä, sosiaalitoimiston virkailijoilla töitä. Ei olisi kurssien järjestäjillä töitä, jotka järjestävät työttömille kursseja ja yhteiskunta maksaa. Ei olisi yrittäjiä, yrityksiä, säätiöitä, yhdistyksiä, jotka saavat täysin tulonsa työttömien ilmaiseksi töihin ottamisesta ja siitä vielä maksetaan 11-22€ /päivä /työtön.

Itse olen yrittäjä ja yritykseni juuri antaa kursseja työttömille. Luonnollisesti yhteiskunta maksaa minulle siitä. Lisäksi otamme työttömiä töihin ilmaiseksi ja yhteiskunta maksaa minulle siitä. Toki homma toimii siten, että kun tuet loppuvat työttömien ilmaiseksi työllistämisest niin loppuvat työttömän työt heti. Uusia otetaan tilalla ja homma pyörii samalla lailla.

Työttömiä käytetään hyväksi, jotta edellä mainitut ihmiset saavat siitä elantonsa. Mitä suurempi työttömyys sitä suuremmat voitot saadaan. Työttömät työllistävät heitä valvovia, kursittavia, työhön ilmaiseksi ottavia ihmisiä.

Minulla on perhe elätettävänä ja tiedän monia muita yrittäjiä ja yrityksiä yms. Jotka saavat tulonsa juuri työttömistä. Työttömien kursittaminen, työllistäminen ilmaiseksi on bisnestä ja siinä liikkuu arvoiden mukaan yli miljardin euron rahat. Tämä on täysin laillista bisnestä, jotka kaikki hallituspuolueet ovat siunanneet. Kokoomus, Keskusta, SDP suurimmat mainitakseni.
Eikai hallituspuolueet ja Keskusta muuten olisi tehnyt lakeja joiden mukaan työttömien on pakko mennä ilmaiseksi töihin. Lisäksi yhteiskunta maksaa työllistäjille siitä, että ottavat työttömän töihin siksi aikaa kun saavat tukia. Tämäkin laki samat puolueet siunanneet. Tuleva osallistuva sosiaaliturva mahdollistaa vieläkin paremmat mahdollisuudet työttömien käyttämiseksi ilmaiseksi töissä. Vaikka tukien maksamiset lopettaisiin työllistäjille. Voidaan ilmaisilla työntekijöillä edelleen rahastaa. Esimerkkinä pystyn tarjoamaan muille maksullista urakatoita paljon halvemmalla vaikka tuet poistettaisiin. Koska työttömät ilmaiset työntekijät eivät maksa minulle yhtään mitään.

Firmat jotka kilpailevat minun ja muiden kaltaisteni firmojen kanssa häviävät kaikki urakat, koska niille tulee kuluja heidän palkallisista työntekijöistä. Ne eivät pysty mitenkään kilpailemaan hinnalla. Laatukin on samaa koska valitsen työttömistä sellaiset joilla on pitkä kokemus siltä alalta mistä urakka tehdään. Lopulta tämä johtaa siihen, että nämä jotka vielä maksavat palkkaa menevät konkurssiin tai alkavat toimi samalla lailla eli käyttävät työttömiä ilmaisina työntekijöinä.

Jos haluatte syyttää jotain niin hallituspuoleet ovat syyllisiä tähän tilanteeseen. Kasvu on aika hurjaa niissä tahoissa jotka hyödyntävät ilmaisia työnteköitä 130% / vuosi viimeiset 5 vuotta ja vauhti kiihtyy. Uskon, että juuri kukaan ei halua eikä pysty tulevaisuudessa maksamaan palkkaa työntekijöille. Suunta on selvä ja tätä hallituspuoleet ovat halunneet siksi tilanne on mikä on.

74

791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yrittäjä359

      Niin lisäisin vielä, että mitä enemmän työttömiä on sitä enemmän tarvitaan virkailijoita työttömiä valvomaan TE-toimistoissa ja sosiaalitoimistossa. Sitä enemmän tarvitaan kurssien järjestäjiä, työttömien ilmaiseksi töihin ottajia ja muuta byrokratiaa. Työttömät työllistävät valtavan ison määrän byrokraatteja.

      • höhlä

        Kokoomuksen kommunismia

    • Epämääräistä

      Ja sinun ehdotuksesi asioiden korjaamiseksi oli mikä?

      Syylliset löysit, mutta mielellään ihan konkreettisesti: ehdotat siis mitä?
      Minulle ei riitä, että äänestä persuja.

      • hjkjhgfggh

        En ole aloittaja, mutta mielestäni tätä systeemiä voisi kehittää siihen suuntaa että ihmiset alkaisivat arvostaa 'palkatonta' työtä, siis palkatontahan se ei oikeasti ole, kun saa tuet ja päivärahat. yrittäjien kulut pienenee ja heidän on helppo 'palkata' työntekijöitä, koska ei tarvitse maksaa palkkaa. tietty veroja maksetaan niin paljon että tämmönen on mahdollista.

      • 167-176
        hjkjhgfggh kirjoitti:

        Ja miten saisit noiden orjatöiden arvostuksen aikaan? Orjatöitähän nuo käytännössä ovat, totuus ei pala tulessakaan. Nykyinen aivopesu ja valheellisen tiedon levittäminen ei nykyaikana enää onnistu kun ei olla enää noiden aivopyykkäreitä saatujen tietojen varassa. Pitäisikö ajatteleminen kieltää? Jos pitäisi niin miten tuon käytännössä toteuttaisit?

        Jotain voisi asian suhteen kyllä tehdä viranomaisten ja noiden orjapiiskureiden asenteita muutamalla, vain sillä tavalla orjienkin asenne muuttuu. Jos koiraa kohdeltaisi samalla tavalla kun orjia nykyisin niin syyte eläinrääkkäyksestä olisi varma, samoin tuomio.

      • fdsfhkkjgf
        167-176 kirjoitti:

        Mikä tekee siitä enemmän orjatyön kun vakityösuhteesta?

        Olen ollut tällaisessa 'palkattomassa' työssä. Tuntipalkkani oli parempi kun vakinaisten. Laskin palkkani kaikkine avustuksineen ja päivärahat, niin tuntipalkaksi jäi melkein 14e. Eli valtio maksaa kaikki asumiskuluni ja lisäksi antaa rahaa ruokaan ja elämiseen, vielä saan päälle ylimääräistä eli päivärahat. Sillä rahalla jo pärjää vaikka työtunteja ei kerrykkää niin paljon kk kohden, kun vakinaisilla. Sain vielä itse valita mieleisen paikan mihin menen, mukava pomo ja kivat työkaverit. Itse haluaisin että näitä tukityöllistettyjä arvostettais ja annettais ehkä enemmän vastuutakin, voisi kehittää vielä niin että tuet nousee tai päiväraha sitä mukaan mitä enemmän menee tekemään näitä tuettuja töitä.

      • Koettu on
        fdsfhkkjgf kirjoitti:

        Täällä on toinen "palkattomassa" työssä ollut. Toinen "ilmainen" työharjoittelu ja toinen "ilmainen" koulun työssäoppimisjakso. Olen ehkä jotenkin yksinkertainen, mutta en minä odottanut, että saisin palkan työharjoittelusta. Minä sain työharjoittelusta oppia ja paikan hankin tietysti itse.

        Sama juttu koulun työssäoppimispaikassa. Hankin sen itse ja sain hyvää kokemusta. Minulla ei ole mitään valittamista.

        Sen vinkin annan, että paikka pitää etsiä itse ja katsoa, mistä itselle on jatkossa hyötyä tai mitä oppia ja kokemusta sieltä paikasta lähtee hakemaan tai onko sinne mahdollisuus saada jopa jalka ovenväliin.

      • asdfwetrwer
        Koettu on kirjoitti:

        Nimenomaan. Näiden pointti on se että hakee sellaiseen paikkaan mistä tykkää ja mitä haluaa oppia.

        Jos ei työpaikka aukea, niin menee toiseen paikkaan tai tekee uuden sopimuksen jos piti paikasta.

        Itse ajattelen näistä tukitöistä että olen siellä töitä tekemässä, en harjoittelemassa, vaikka opin tietysti. Lisäksi lasken aina tuntipalkkani, vaikka palkan maksaa muu kuin työnantaja.

      • 167-176
        fdsfhkkjgf kirjoitti:

        Mikä tekee siitä enemmän orjatyön kun vakityösuhteesta?

        Olen ollut tällaisessa 'palkattomassa' työssä. Tuntipalkkani oli parempi kun vakinaisten. Laskin palkkani kaikkine avustuksineen ja päivärahat, niin tuntipalkaksi jäi melkein 14e. Eli valtio maksaa kaikki asumiskuluni ja lisäksi antaa rahaa ruokaan ja elämiseen, vielä saan päälle ylimääräistä eli päivärahat. Sillä rahalla jo pärjää vaikka työtunteja ei kerrykkää niin paljon kk kohden, kun vakinaisilla. Sain vielä itse valita mieleisen paikan mihin menen, mukava pomo ja kivat työkaverit. Itse haluaisin että näitä tukityöllistettyjä arvostettais ja annettais ehkä enemmän vastuutakin, voisi kehittää vielä niin että tuet nousee tai päiväraha sitä mukaan mitä enemmän menee tekemään näitä tuettuja töitä.

        Jos noissa orjatöissä tienaa enemmän niin miksi sitten luulet niitä olevan? Miksi työstä ei voi maksaa palkkaa?

        Huomaat asian vasta sitten kun jäät eläkkeelle ja eläke on niin pieni ettei sillä elä. Eläkekertymää ei haluta tulevan ja eläkkeitä ei haluta maksaa koska niille rahoille on heillä parempaa käyttöä.

        Työnantajat naureskelevat tuolle muka "arvokkaalle työkokemukselle" joita nuo orjapiiskurit hyväää hyvyyttään tarjoavat. Jos kerran on suostunut orjatöihin niin muksi maksaa palkkaa nytkään kun saa ilmaista veronmaksajien kustantamaa työvoimaa?

        Jokainen tajuaa millainen häntäänsä syövä käärme koko systeemi on.

      • adfwefwefqae

        "eläke on niin pieni ettei sillä elä"

        Mulle on yksi hailee koko eläke. Ja tuskin eläkettä on enää edes olemassa kun tämänhetkisen eläkeikään pääsen joskus 30v kuluttua :)

        Eläke on muutenkin täyttä huijausta, kun seuraa noiden vanhempien ihmisten eläkkeitä, vaikka olisi tehnyt koko ikänsä kovin töitä. Ja jotkut on 30v eläkkeellä ja saa melkein saman summan käteen, vaikkei olisi tehnyt päivääkään töitä.

      • 167-176
        adfwefwefqae kirjoitti:

        Juuri noin ajatteleviin koko suurin huijjaus Suomen historiassa, orjatyöt, perustuu. Aivopesu on kohdallaisi toiminut, kaikkiin se ei tehoa.

      • hggghjjvgg
        167-176 kirjoitti:

        Juuri noin ajatteleviin koko suurin huijjaus Suomen historiassa, orjatyöt, perustuu. Aivopesu on kohdallaisi toiminut, kaikkiin se ei tehoa.

        Kyllä. Mahtaa sua ottaa pattii?

      • 167-176
        hggghjjvgg kirjoitti:

        Kyllä. Mahtaa sua ottaa pattii?

        Ei ota pattiin eikä mihinkään muuhunkaan kaltaistesi tyhmyys ja alttuis aivopesulle, ei ne ole minulta pois mutta sinulta ja kaltaisiltasi lyhytnäköisiltä aivopestyiltä ääliöiltä se saattaa sitä olla.

      • jggfddsfghjkk

        Mikä minulta on pois, jos nautin elämästäni ilman sen kummempia taloudellista hyvinvointia. Minulle riittää ruokaa, vettä ja asunto sekä jää vielä rahaa harrastuksiin. Mikäs tässä eläessä. Jos joku pitää elämäntapaani tyhmänä, niin se on heidän ongelma, ei minun. He voivat sitten tehdä ne fiksummat ratkaisut ja etsiä sitä kunnollista työpaikkaa, jossa työskennellä eläkeikään asti ja perustaa perhe, ostaa omakotitalo vantaalta, omistaa vihreä volvo ja kultainennoutaja.

      • ei kiitos
        hjkjhgfggh kirjoitti:

        En ole aloittaja, mutta mielestäni tätä systeemiä voisi kehittää siihen suuntaa että ihmiset alkaisivat arvostaa 'palkatonta' työtä, siis palkatontahan se ei oikeasti ole, kun saa tuet ja päivärahat. yrittäjien kulut pienenee ja heidän on helppo 'palkata' työntekijöitä, koska ei tarvitse maksaa palkkaa. tietty veroja maksetaan niin paljon että tämmönen on mahdollista.

        Suuren luokan yritystukea, ei mitään muuta. Eli valtio maksaa suuria summia työvoimasta tukina, päivärahoina, asumistukina jne, jotta yrittäjät voivat harrastaa yrittämistä ilman työnantajuuteen kuuluvaa vastuuta ja riskiä. Jotain on tässä ajattelutavassa vikana.

      • outo juttu
        fdsfhkkjgf kirjoitti:

        Mikä tekee siitä enemmän orjatyön kun vakityösuhteesta?

        Olen ollut tällaisessa 'palkattomassa' työssä. Tuntipalkkani oli parempi kun vakinaisten. Laskin palkkani kaikkine avustuksineen ja päivärahat, niin tuntipalkaksi jäi melkein 14e. Eli valtio maksaa kaikki asumiskuluni ja lisäksi antaa rahaa ruokaan ja elämiseen, vielä saan päälle ylimääräistä eli päivärahat. Sillä rahalla jo pärjää vaikka työtunteja ei kerrykkää niin paljon kk kohden, kun vakinaisilla. Sain vielä itse valita mieleisen paikan mihin menen, mukava pomo ja kivat työkaverit. Itse haluaisin että näitä tukityöllistettyjä arvostettais ja annettais ehkä enemmän vastuutakin, voisi kehittää vielä niin että tuet nousee tai päiväraha sitä mukaan mitä enemmän menee tekemään näitä tuettuja töitä.

        "valtio maksaa kaikki asumiskuluni ja lisäksi antaa rahaa ruokaan ja elämiseen, vielä saan päälle ylimääräistä eli päiväraha"

        Mikä tuollainen systeemi on? En ole koskaan kuullutkaan. Ei yleensä saa kuin päiväraha 9 e.

      • 6343t34t34t
        167-176 kirjoitti:

        Ja miten saisit noiden orjatöiden arvostuksen aikaan? Orjatöitähän nuo käytännössä ovat, totuus ei pala tulessakaan. Nykyinen aivopesu ja valheellisen tiedon levittäminen ei nykyaikana enää onnistu kun ei olla enää noiden aivopyykkäreitä saatujen tietojen varassa. Pitäisikö ajatteleminen kieltää? Jos pitäisi niin miten tuon käytännössä toteuttaisit?

        Jotain voisi asian suhteen kyllä tehdä viranomaisten ja noiden orjapiiskureiden asenteita muutamalla, vain sillä tavalla orjienkin asenne muuttuu. Jos koiraa kohdeltaisi samalla tavalla kun orjia nykyisin niin syyte eläinrääkkäyksestä olisi varma, samoin tuomio.

        Jos niihin pakottaminen ehdoilla jätettäisiin kokonaan pois ja kumottaisi siihen liittyvät lait, ja vapaaehtoistyöt olisivat jälleen vain vapaaehtoistöitä, joihin voi vapaaehtoisesti itse sopimansa ajan, ja haluamaansa toimipaikkaan, osallistua, ilman riskiä menettää työttömyysturvaansa. Ehkä siten.

    • utsinvaa

      kerropa aloittaja esim. vossista, miten se määräytyy kulloinkin, mitkä asiat vaikuttaa ja mihin suuntaan.

    • rahastaja itsekin

      Näinhän se on. Rahaa tuhlataan ja samalla työttömien aikaa. Nuo ilmaiset tuhertajat yrityksissä haittaavat tervettä kilpailua.

      Ratkaisu? Koko p***a pitäisi purkaa eli näistä voisi säästää ja reilusti. Työmarkkinatkin vetäisivät paremmin, jos siellä ei olisi säheltämässä kaikenlaisia tuki-oppisopimus-harjoittelijoita kuukausikaupalla jatkuvilla harjoittelujaksoilla ilmaiseksi.

      Harmi että kukaan ei tästä tuhlauksesta joudu vastuuseen.

      • Kiitos vastauksesta

        Sinun ratkaisusi oli siis, että TE-toimistot lakkautetaan, sen mukana työvoimakoulutus, oppisopimus lakkautetaan, palkkatuet lakkautetaan, kouluista poistetaan työssäoppimisjaksot. Ja näin toimien työttömien aikaa ei tuhlata ja työmarkkinat alkavat vetää paremmin.

      • Bye bye
        Kiitos vastauksesta kirjoitti:

        Konkreettiset vastaukset ovat aina parhaita. Siinä meni mollin paikatkin.

      • hfdsfhjjjik

        Näin se maailma muuttuu. Kohta kaikki teemme kaiken ilmaiseksi ja mikään ei maksa mitää. Sitten kun kellään ei ole rahaa niin Kaupasta voi roudata ruuat ja tavarat ilmaiseksi.

      • rahastaja itsekin
        Kiitos vastauksesta kirjoitti:

        Sinun ratkaisusi oli siis, että TE-toimistot lakkautetaan, sen mukana työvoimakoulutus, oppisopimus lakkautetaan, palkkatuet lakkautetaan, kouluista poistetaan työssäoppimisjaksot. Ja näin toimien työttömien aikaa ei tuhlata ja työmarkkinat alkavat vetää paremmin.

        Ainakin huijaaminen lakkautetaan kyllä. Työssäoppimista kaipaavat nuoret. TET-harjoittelu on varmasti hyvä juttu ja ammattiin opiskelevan harjoittelukin voi olla. Aikuinen kokenut ammattilainen jolla joku v***n tohtorin hattu ei kyllä kaipaa mitään pajailua tai muuta kuukausitolkulla jatkuvaa "harjoittelua". Palkkatuet voidaan kyllä lakkauttaa ja nuo oppisopimukset ovat suurelta osalta huijausta nekin.

      • lakkautetaan te-toim
        Bye bye kirjoitti:

        Konkreettiset vastaukset ovat aina parhaita. Siinä meni mollin paikatkin.

        mollin paikkoja riittää päivittämään yksi työntekijä. Työnantajathan sinne ne paikat ilmoittavat.

    • Kus.etettu

      >> Nuo ilmaiset tuhertajat yrityksissä haittaavat tervettä kilpailua.

      • 924572872766

        Tämä on siis vain yksi keino saada tuhannet ja tuhannet työttömät pois kortistosta, jotta tilastoja saadaan kauniimmiksi. Juurikin näin.

    • Byro B

      Työttömät ovat aina tienneet tuon aloittajan selittämän asian, turha sitä meille on selittää! Ite olen katellut työelämää 30v ja jo 80-luvulla sanottiin, että noi tuet pitäis poistaa, että tulis oikeita työpaikkoja.

      Miten tämä homma selitettäis työssäkäyville ?

      Ai ratkaisu työttömyysongelmaan? En ole niin viisas minäkään eikä kukaan muukaan! Työkkärin rationalisointi taitaa olla meneillään ..

      • Vähennetää tarjontaa

        Rationalisiointi tarkoitti männä vuosina samaa kuin henkilöstövähennykset. : )

        Sieltä 80-luvun jälkeen ilmaisten harjottelijoiden määrä on kasvanut roimasti, koska koulua käyvien on nykyään pakko olla pitkiä aikoja työssäoppimassa. Ennen vanhaan riitti, kun oli pari viikkoa jossain. Nykyään pitää vissiin olla vähintään puoli vuotta työssäoppimassa (tietysti voi olla useissa jaksoissa).

        Silleen tää on ongelmallista, että tottakai työssäoppiminen on hyvä asia. Mutta riittäiskö nykyäänkin vähän lyhyempi aika. Omasta mielestä kyllä riittäisi. Tää vähentäisi ilmaisten harjoittelijoiden tarjontaa.

    • ler55i

      15 % kaikista Suomessa tehdyistä työtunneista tehdään PALKATTA.

      • U. Säleikkö

        Oisko sulla lähdettä? En kysy siksi, että epäilisin, vaan mielenkiinnosta, mihin arvio perustuu.

    • dgfwertgrwertw

      Richard Wolffilla on ratkaisu: demokraattinen työelämä. Kapitalismissa ja kommunismissa kummassakin pieni ryhmä ihmisiä päättää, mitä yrityksissä tehdään ja miten. Jos työ olisi demokraattista, työntekijät kaikki osallistuisivat johtamiseen ja päätöksentekoon. Ei siis välttämättä edes työntekijöiden itse omistamia yrityksiä, mutta yrityksiä, jossa kaikesta päätettäisiin yhdessä.

      https://www.youtube.com/watch?v=xl2Yx6ciFUc

      Häneltä on paljon puheita u-tubessa, tässä vain yksi niistä. Tämä on niin uusi ja hyvä idea kapitalismin systemaattisen viallisuuden korjaamiseksi, että kaikkien kannattaa siihen tutustua. Hän puhuu myös osuuskunnista, mutta ei suomalaistyyppisestä 'osuuskunnasta', jossa päätökset yhä tekee pieni ryhmä johtajia.

    • Kapitalismi=uskonto

      Byrokratian molokin kita ahmii jokaisesta työttömästä kaiken hyödyn mikä vain on mahdollista. Byrokraatin mielestä työttömyyskorvaus on palkka, joka maksetaan aktivointitoimenpiteisiin,kuntoutukseen tai koulutukseen osallistumisesta.

      Jokaisen johtotähtenä on päästä pyörimään markkinatalouden oravanpyörään ja tyydyttää rikkaiden kapitalistien kyltymätön rahanahneus. Se on jokaisen demokraattiseen yhteiskuntaan syntyvän ihmisalun elämäntehtävä.

      Kansanvalta ja sananvapaus ovat vain kaksi sanaa joilla halutaan antaa mielikuva vapaudesta jota ei ole. Todellisuudessa synnymme orjiksi. Mutta miten meidät on saatu toimimaan, niin kuin toimimme?

      Tieteen hedelmäpuistä kun taivutetaan sosiaali- ja käyttätymispsykologian oksa ja maistellaan, niin tähän sanoo kapitalisti että, Nam! Näitä antimia voi käyttää manipulointiin ja provosointiin. Annetaan toisella kädellä ja otetaan toisella. Luodaan median ja koulutuksen kautta mielikuvia tavoittelun arvoisesta elämästä. Kiristetään, laaditaan ehtoja ja ohjataan ihmiset kuin karja, kapeaa karsinaa pitkin joko lypsettäväksi tai teuraaksi. Ulospääsytietä on vaikea löytää.

      • ghjgffvhj

        Sitten joku aivopestään tietämään tuo kaikki ja hänen on elettävä orjana tai tai kuoltava. Hyvää loppuelämää ORJA!

    • tepuni

      ei tainnut aloittaja tietää mikä on voss....joten eipä taida olla yrittäjäkään.

    • anu343

      tepenu
      En ole aloittaja mutta katsoin wikipedialla tuon vossin miksi yrität vaihtaa aihetta ja miten joku norjan kunta kuuluu tähän???
      Voss on Norjan kunta Hordalandin läänissä. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Vik, idässä Aurland ja Ulvik, etelässä Granvin ja Kvam ja lännessä Vaksdal.

      Voss on sisämaakunta ja liikenteen solmukohta. Pinta-alaltaan se on Hordalandin läänin suurin. Kunnassa sijaitsee suosittuja hiihtokeskuksia, kuten alueen suurin Voss Fjellheisar sekä Voss Fjellandsby Myrkdalen. Bergensbanen-rautatie menee kunnan läpi ja keskustassa on rautatieasema.

      Kunta perustettiin 1964 aikaisemman Vossin kunnan, Vossestrandin ja Evangerin kuntien (lukuun ottamatta Bergsdalenia ja Eksingedalenia) yhteenliittymänä.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Voss

      • lekaze3

        Ilmaistyötä tekee jo yli 400 000 suomalaista - siltikin "työpaikat karkaavat"
        http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/ilmaisty-t-tekee-jo-yli-400-000-suomalaista-siltikin-ty-paikat

        Tuo oli 2012 ja nykyään voidaan sanoa, että 2014 on yli 500 000 - 600 000.

        Tosiaan tuosta ilmaisesta työstä ei kerry yhtään eläkettä. Yheteiskunta ei saa yhtään veroja ilmaisesta työntekijästä. Kaikki verot mitä yhteiskunta saa palkallisesta työntekijästä jäävät saamatta. Ilmaiset työntekijät myös maksavat yli 2 kertaa enemmän yhteiskunnalle kuin työttömät. Kulut tulevat siitä 9€ lisärahasta jonka työtön saa ja niitä kuluista joita yhteiskunnalle tulee, kun se maksaa kurssittäjille ja niille jotka ottavat työttömiä ilmaiseksi töihin. Lisäksi kuluina tulee kaikki saamatta jääneet verotulot. Tuo summa mitä maksetaan kursittajille ja työnantajille, että ottavat työttömät on vähintään 11€ /päivä/työtön ja maksimissaan 100€ päivä/työtön. Keskimäärin kuitenkin 22-40€ /päivä /työtön. Summa riippuu siitä kuinka pitkään työtön on ollut työttömänä, kuinka vaikeasti työllistettävä työtön on esimerkiksi ei ammattia tai vain yksi ammatti. Lisäksi maksetaan erillinen korvaus kursittajille ja työnantajille siitä, että ottavat työttömät ilmaiseksi kurseille tai töihin nuo ovat sitten useita tuhansia euroja kuukaudessa. TE-toimisto ei paljasta näitä koska vetoavat salassapito sopimuksiin. Silti jokainen työttömille kurssejä järjestävä tai työtä antava suurinpiirtein tietää nuo summat.

      • tepuni

        enpä nyt kuitenkaan tuota tarkoittanut, vaan ihan näitä kotmaisia asioita... liittyen kurssituksiin ja konsultointiin ja valtioon. Kyllä nämä tietää joka niitten asioitten kanssa oikeasti tekemisissä on.Ja eipä taida kuukkelilta löytyä, sen voin sanoa.

      • tepuni
        tepuni kirjoitti:

        tepunin vastaus oli anu343.lle, meni vika väliin.

    • cyösti

      Harjoittelijoiden avulla halpoja urakoita tarjoavan yrityksen pitää kuitenkin muistaa, että noilla harjoittelijoilla ei ole vastuuta työstään, koska ovat virallisesti opiskelijoita.

      • yrittäjä itsekin

        cyösti

        Puhut täysin eri asiasta ja jotkut sekoittavat opiskelevien työharjoittelun työttömien ilmaiseen työhön. Työttömänä on monien alojen ammattilaisia, joilla on pitkä työkokemus alalta kuin alalta. He joutuvat tekemään oman alansa töitä ilmaiseksi siitä on kyse. Sitä hyödyntää moni yrittäjä, yritys, säätiö, yhdistys yms. Räikempiä tapauksia on, että irtisanotut joutuvat myöhemmin takaisin samaan työpaikkaan ja työhön. Tosin tällä kertaa ilmaiseksi. Se, että tätä järjestelmää käytetään häikäilemättä hyväksi. Syy on niiden, jotka ovat sellaisia lakeja luoneet eli päättäjät ne puolueet, jotka nuo ovat hyväksyneet Kok, SDP ja Keskusta, että järjestelmä voidaan käyttää hyväksi. Toisaalta tuo laki on kyllä siinä muodossa, että kyllä jokainen puolueen päättäjä joka on hyväksynyt sen. On täysin tiennyt, että ilmaisia työntekijöitä ollaan tarjoamassa. Samoin osallistuvassa sosiaaliturvassa laki on muotoiltu siten, että ei siinä kyllä jää epäselvää. Ilmaisia työntekijöitä ollaan tarjoamassa, jopa KOK Paula Risikko on kertonut, että näin on.

        Pidän opiskelijoiden työharjoittelua hyvänä asiana ja siinä on saattanut olla hyvä tarkoitus. Mutta sitäkin käytetään häikäilemättömästi hyväksi.

        Ilmaistentyöntekijöiden käyttäminen vääristää kilpailua ja niiden yritysten, jotka maksavat palkkaa on mahdoton kilpailla ilmaisia työntekijöitä käyttävien yritysten kanssa. Kun ajatellaan mitä kuluja tulee palkallisesta työntekijästä. 2300€ /kk tienaava työntekijä maksaa työnantajalle 3426,66 euroa /kk

        Palkan lisäksi työnantajan on huolehdittava erilaisista lakisääteisistä työnantajamaksuista, joita ovat:

        Työeläkemaksu (23,4 %), josta työnantajalle jää 18,25 %
        Työttömyysvakuutusmaksun työnantajan osuus, joka on 0,8 %
        Sosiaaliturvamaksu 2,04 %
        Tapaturmavakuutus, joiden suuruus vaihtelee yhtiöittäin. Toimistotyötä tekeville tapaturmavakuutus on luonnollisesti pienempi kuin esimerkiksi rakennuksilla työskentelevillä.
        Ryhmähenkivakuutus, jotka myös vaihtelevat yhtiöittäin 0,3-8 % välillä.
        Lomakorvaus ja lomat, jotka ovat osa-aikaisilla työsuhteen pituudesta riippuen 9-11,5 %. Kokoaikaisille maksetaan lomallakin normaalia kuukausipalkkaa. Jos noudatettava työehtosopimus määrää lomarahasta, on se tyypillisesti puolet loma-ajan palkasta.
        Sairaslomien kulut, jotka tietenkin vaihtelevat mutta niihinkin on hyvä varautua. Jos sairaslomapäiviä on esim. 3 kpl, on se 1,22 % vuotuisesta työajasta.
        Korvattavien arkipyhien määrä vaihtelee toimialoittain, mutta keskimäärin niitä on 7 kpl vuodessa joka tarkoittaa 2,86 % vuotuisesta työajasta.

        Psst… Olethan muuten huomannut, että Yrittäjien verkkosivuilta löytyy palkkalaskuri juuri tähän tarkoitukseen? Kokeile palkkalaskuria tästä.
        http://www.yrittajat.fi/fi-FI/palkkalaskuri/

        On päivän selvää, että on täysin mahdoton kilpailla niiden yritysten kanssa joiden työntekijöiden palkkakulut ovat 0 ilmaisten työntekijöiden takia. Varsinkin nykyinen kilpailutuslaki takaa sen, että halvimalla tarjoava saa urakat. Ei kukaan tiedä eikä saa selville onko työntekijät niissä kilpailutus firmoissa ilmaisia vai ei, ei ketään edes kiinnosta. Esimerkkinä palkkaa maksava yritys voi tarjota enintään -0 eli ei tule voittoa yhtään summan. Kun taas ilmaisia työntekijöitä käyttävä voi tarjota -30-60% halvemmalla ja saa isot voitot.

        Itse maksan normaali palkkaa työntekijöille. Olen todella huolestunut siitä, että ilmaisia työntekijöitä käyttävien firmojen määrä on moninkertaistunut. Sanoisin, että lähes kaikki firmat käyttävät enemmän tai vähemmän ilmaisia työntekijöitä. Huolestuttavinta on se, että pelkästään ilmaisilla työntekijöillä toimivia firmojen, yhdistysten, säätiöiden, yrittäjien määrä on tuhatkertaistunut ja jatkaa hirvittävää kasvuaan.

        TE-toimistot tietävät pelin hengen ja tietävät tasan tarkaan, että kun tuet loppuvat niin loppuvat työttömältä työtkin. Silti uudet työttömät menevät samaan firmaan ja kiertokulku jatkuu. Siitä on tullut maan tapa. Se tule muuttumaan ennenkuin laki muuttuu ja lain muuttuminen vaatii sellaista hallitusta, jossa ei ole nykyisen lain hyväksyneitä ja kannattavia puolueita KOK, SDP ja Keskusta.

        Ilmaiset työntekijät vievät sadoilta tuhansilta suomalaislta palkallisia työpaikkoja. Jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Voitot toki kasvaa moninkertaisiksi kun käyttää ilmaisia työntekijöitä ja mitä enemmän sitä suuremmat voitot.

    • palkka ois kiva
    • fggfg

      Suurimmat voitot ja tuotot tulevatkin juuri noista ilmaisista työntekijöistä erityisesti työttömistä. Ei siis ihme, että alalla on tunkua ja moni uusi yritys toimii täysin ilmaistentyöntekijöiden avulla. Ainoa joka saa todella hyvää palkkaa on yrityksen johtaja tai yrittäjä ja mahdolliset alijohtajat jos yritys työllistää isoja määriä ilmaisia työttömiä tai kurssittaa heitä. Ei ihme, että yhä useampi normaali yrityskin on lisännyt ilmaiseten työttömien käyttöä ja ilmaisten koulussa olevien työharjoittelijoiden määrää. Mitä enemmän käytetään missä tahansa yrityksessä ilmaisia työntekijöitä sitä enemmän voittoa tulee. Ala käy nyt kuumana ja ilmaisia työntekijöitä käytetään niin paljon kuin mahdollista hyväksi.

    • kusetus maximus

      Mölkky-pelit miljoonabisnes - teetetään työttömillä
      http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/vid-1288615656246.html

      Ihan kiva. Yritys takoo miljoonavoitot työttömien ilmaiseksi tekemillä tuotteilla. Käykäähän vilkaisemassa tämän pääjehun nimeltä Pekka Kotiaho verotiedot. Yllättääkö ketään että kyseessä on kokoomuspoliitikko? Voiko tämän härskimpää työttömien hyväksikäyttöä enää ollakaan?

      "Mölkky-pelin myynnistä tulevat miljoonat menevät Tuoterenkaan toimintaan eli työttömien kouluttamiseen."

      Oman firman höpöhöpö-humpuukikouluttajien kautta, eli rahat jäävät omaan taskuun!!!

      Ei tarvi olla ennustaja, että näkee, että miljoonat ja voitot tehdään työttömillä. En itsekään usko, että kovin moni saa palkkaa työstään.

      Teknologia korvaa joka toisen suomalaisen työpaikan.

      Alla linkki eräällä toisella nettiusaitilla olevaan pohdiskeluun aiheesta jonka luulisi kiinnostavan niin työttömiä kuin varsinkin ja vielä työssäolijoita ehkä vielä enemmän.

      http://juharichter.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172715-teknologia-korvaa-joka-toisen-suomalaisen

      Suositan lukemaan ylläolevasta myös kommentteja, niissä on mielenkiintoisia mielipiteitä.

      Samalla saitilla oli toinenkin jokseenkin samaa asiaa sivuava kirjoitelma

      http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172727-suomi-tyon-jalkeen

      Saattaisi olla aihetta lukea tuo myös.

      Ylläolevassa blogissa löytyi linkki seuraavaan:

      http://kritiikkiblogi.wordpress.com/2011/09/06/tyon-idea-ja-maarittely/

      • zztopp

        Tuliko nämä asiat yllätyksenä joillekin. Minulle ei, Juuri Kokoomus on ajanut kaikkia lakeja, jotka mahdollistavat ilmaisen työn maksimaalisen lisäämien. Osallistuva sosiaaliturva Paula Risikon KOK ajaama malli takaa loputtomat ilmaiset työntekijät. Se tulee myös varmistamaan sen, että työttömien määrä tulee rajusti kasvamaan. Kuka hullu maksaa enään palkkaa kun ilmaiseksikin saa? Eläkeiän nostonkin taustalla on saada lisää työttömiä ja tietenkin saa pidemmän aikaa käyttää ilmaisia työttömiä. Ei ollenkaan ihme, että Kokoomus pääministeri esitti 73 vuoden eläkeikää. Tuossa eläkeiän nostossa käy silla lailla, että se tullaan pikkuhiljaa nostamaan tuonne 73 vuoteen. Kokoomus vaatii kilpailukyvyn nimissä työntekijöiden palkkojen alentamista, työajan pidentämistä, lomien vähentämistä. Mitä tuosta seuraa sen tietää jokainen. Pikkuhiljaa kun hivutetaan noita kaikkia vähemmäksi ja eläkeikää ylös on massatyöttömyys ja kestolama karua todellisuutta Suomessa. Sitä Kokoomus haluaa ja sen se saa jos kansa sen äänestää suurimmaksi jälleen kerran.

    • Laskenta M. Erkonomi

      Kommenttina U.Säleikölle:

      MOT ohjelma arvioi, että vuonna 2008 noin 13 % työtunneista tehtiin ilmaistyönä (ammattioppilaitosten, ammattikorkeakoulujen, työvoimakoulutuksen opiskelijat ja silloiset työvoimatoimiston työmarkkinatukiharjoittelijat ja työelämävalmennuksessa olevat.

      Työmarkkinatukiharjoittelu ja työelämävalmennus lakkautettiin 2013 vuoden alusta. Edelleen TE-toimiston valikoimassa on kuitenkin työkokeilu (ammattikouluttamattomille ja ammatinvaihtajille tai pitkään työmarkkinoilla poissa olleille).

      Kun joku esitti tuon arvion 15 %, niin voi se olla aika lähellä totuutta. Palkatonta työtä joutuvat suurimmaksi osaksi tekemään opiskelijat, jotka eivät muuten saa tutkintoaan ulos. Työnantajaa ei tietenkään voi pakottaa ottamaan opiskelijaa palkkatyosuhteeseen, mutta pakollista työssäoppimisaikaa voisi radikaalisti vähentää (varmaan myös työvoimakoulutuksessa). Ehkä työelämän säännöt oppisi vähän lyhyemmässäkin ajassa.

      • hapsis1

        "Työmarkkinatukiharjoittelu ja työelämävalmennus lakkautettiin 2013 vuoden alusta. Edelleen TE-toimiston valikoimassa on kuitenkin työkokeilu (ammattikouluttamattomille ja ammatinvaihtajille tai pitkään työmarkkinoilla poissa olleille)."

        On se kummallista että minulle 27v. , ammatin omaavalle, yhteensä n. 4-5 vuotta töitä tehneelle, suurimmaksi osaksi omalla alallani. Aletaan pakolla tuputtaa työkokeilua. En ymmärrä miksi, olen ollut työttömänä 2 kuukautta ja kohta kuulemma menee raja umpeen minkä jälkeen tuollaiseen pitää mennä. En ole kirjoitusten mukaan kohderyhmää tuhon työkokeiluun, koska en ole vaihtamassa alaa. Miksi minun pitäisi mennä? Siksi koska oikeasti tietävät että noita "orjatöitä" voidaan tuolla nimikkeellä tuputtaa kelle vaan, oltaisiin kirjoitettu se miten tahansa.

      • En minä vaan tiedä
        hapsis1 kirjoitti:

        ... miksi sinun pitäisi mennä, Onko sulla jotain parempaa tekemistä?

      • <<<<<<<30
        En minä vaan tiedä kirjoitti:

        ... miksi sinun pitäisi mennä, Onko sulla jotain parempaa tekemistä?

        Saisikko nää sen sanssikortin tai jottai. Nuor mies, kelepaat vielä työmarkkinoille jonkii matkaa.

      • hapsis1
        En minä vaan tiedä kirjoitti:

        ... miksi sinun pitäisi mennä, Onko sulla jotain parempaa tekemistä?

        On paljonkin parempaa, hyödyllisempää ja inhimillisempää tekemistä.

      • Höpsis1
        hapsis1 kirjoitti:

        On paljonkin parempaa, hyödyllisempää ja inhimillisempää tekemistä.

        Aurinkoa ottaessa pitää muistaa käyttää paljon aurinkorasvaa ja isolla kertoimella.

      • hapsis1
        Höpsis1 kirjoitti:

        Aurinkoa ottaessa pitää muistaa käyttää paljon aurinkorasvaa ja isolla kertoimella.

        Kyllä sitä kannattaa auringostakin nauttia silloin kun sitä on. Tosin sitten kun on velvollisuudet tehty. Niitäkin riittää ihan ilman orjatyöläisenä olemista.

    • meidei1

      Luultavasti ala mistä puhut on se missä mieheni toimii yrittäjänä. Tällä hetkellä hänellä on vain yksi työntekijä (keväällä, kesällä ja syksyllä, talvella ei meinaa riittää hommaa edes itselleen) ja lisäksi tarvitsee kirjanpitäjän palveluita. Olemme mieheni kanssa huomanneet, että vaikka kuinka alas tarjousta laittaisimme, jopa niin alas ettei sillä enää yritystä pidetä yllä, on paremman tarjouksen tehnyt joku toinen oikein iso yritys. Haluamme toimia eettisesti oikein ja siksi maksamme työntekijällemme parempaa palkkaa kuin mitä tessin mukaan tulisi maksaa. Muutenkin olemme joustava työnantaja... joustamista tulee olla molempiin suuntiin. Ainot työntekijä joka yrityksessä on, on ilmaissut myös halunsa olla yrityksessä vakituinen ja on oikein tyytyväinen työpaikkaansa. Tietysti siksi hän tuntee niin, koska arvostamme hänen työpanostaan ja maksamme siitä oikean palkan, kiitämme kun työ on mennyt hyvin ja maksamme vähän lisääkin jos urakka on valmistunut odotuksia nopeammin ja paremmin. Työvoima on ällöttävä sana, kyse on ihmisistä ja myös heidän elämästään. Arvostus pitää näkyä molempiin suuntiin.. työnantajalta työntekijälle kuin myös toisinpäin.

      Meitä harmittaa, että niin moni ihminen valitsee aina halvemman tarjouksen, eikä ikinä kysy, että maksetaanko työntekijöille hyvin, ovatko he tyytyväisiä, onko ilmaistyöntekijöitä, kenties virolaisia, toimiiko yrityksenne eettisesti, kuinka verot hoidetaan, kuinka työ tulee tehtyä, onko työtakuita, dokumentoidaanko työ hyvin jne? Nuo asiat myös yleensä vaikuttavat työnjälkeen ja sitä kautta suoraan työn ostajaan. Tyytyväinen työntekijä haluaa tehdä työnsä hyvin ja välittää työstään.

      Tai sitten ihmisillä ei ole enää rahaa laittaa laatuun ja eettisyyteen vaan kaikki otetaan niin halvalla kuin saa, vaikka niiltä harjoittelijoilta ja virolaisilta.

    • Xtremeä

      Työkkärin mukaan pitäisi olla moniammatillinen viiden tutkinnon paperit omaava huipputyyppi, joka ei kaihda mitään työtä ja joka on valmis venymään paikkakunnalta toiselle kuin X-men elokuvien kumimies.

    • Yksinkertainen malli

      Meinaatkos, että jos työvoimatoimiston virkailijoita yms. ei olisi, niin ne henkilöt, jotka nyt työskentelisivät työvoimatoimiston virkailijoina, olisivat työttömiä? Olisivatko ne, jotka nyt ovat työttömiä, sitten töissä työvoimatoimistossa?

      • Gruger zwei

        jep,jep.potkut valtion pummeille ja työttömät sinne loikoilemaan,silleen.

    • !!!!!!!

      Minäkin tulen kalliiksi tämmösille työnantajille.Särkyy ja häviää koneita ja ym tavaraa.

      • sorry mut

        Et sä ole niihin työsuhteessa. Etkä ilmeisesti tule koskaan olemaankaan.

      • iiiiii
        sorry mut kirjoitti:

        Et sä ole niihin työsuhteessa. Etkä ilmeisesti tule koskaan olemaankaan.

        Siksi just kun en ole työsuhteessa.

    • iiroppi

      onko työsuhde sama asia kuin rakkaussuhde?

      • ihminenitsekin

        Ei, mutta ihmisistä siinä on kyse, työnantajista, työntekijöistä ja asiakkaista ym. Siksi inhimillisyys tulee olla vahvasti mukana työelämässä.

      • - Tahdotko sinä
        ihminenitsekin kirjoitti:

        Ei, mutta ihmisistä siinä on kyse, työnantajista, työntekijöistä ja asiakkaista ym. Siksi inhimillisyys tulee olla vahvasti mukana työelämässä.

        Työsuhde vastaa varmaan avioliittoa.
        Työkokeilu/ työharjoittelu/ työssäoppiminen avoliittoa.

        Joskus avoliitto voi johtaa myöhemmin avioliittoon.
        Jollei ole mökötetty ja kaikkia lautasia ole rikottu jo avoliiton aikana.

    • 1234567890

      Heh, itse olen saanut mainoksia TE-toimiston kursseista, joissa yrittäjä joutuu maksamaan kurssin järjestäjälle melkein 1000 € / kk siitä, että ottaa työttömän ja työtön sitten elelee yhteiskunnan tuella ja sopimuksissaa on sellaiset pykälät, että työttömän saa sitten irtisanoa ilman mitään erityistä syytä milloin itseensä huvittaa. Mutta minä en kyllä tuolla hinnalla ota työtöntä jos se ei tee maksaville asiakkaille työtä hinnalla jolla toi n. 1000 € / kk maksetaan, koska minä en maksa siitä, että työtön tulee vain keitteleen mulle kahvia ja puheleen työaikana paskaa ja pelaileen pasianssia. Sitten asia olisi vähän eri jos tuota tonnia kuukaudessa ei tarvitsisi maksaa ollenkaan. Ja mitä hyötyä muutekaan maksaa työttömän opettajien palkat jostain typerästä TE-keskuksen kurssista josta ei ole minulle mitään hyötyä koska minä en mitään työn tekijää tarvitse jolla on joku Muutosagentin koulutus.

    • TE-täti

      1234567890

      Tuo juttu oli niin keksittyä kuin olla ja voi. Ei työnantajien tarvitse maksaa yhtään mitään siitä, että ottavat työttömän ilmaiseksi töihin esim työkokeilu, kuntouttavan työtoiminnan tai palkkatuen nimissä. TE-toimisto maksaa siitä, että ottaa työttömän ja se 11-22€ /päivä /työtön koulutukseen tai ilmaiseksi töihin.

      • 1234567890

        Kuule eipäs ole keksittyä siis toi n. 1000 € / kk maksettiin sopimuksessa Aalto Yliopistolle jolla TE-keskus välittää opiskelijoita. Ja mä en ole koskaan kuullut siitä, että työn antajille maksataan siitä, että ottaa ilmaisen harjoittelijan. Tarkka hinta taisi olla 950 € / kk. Eli siis tässä oli vaan ajateltu niin, että työn antajat rahoittaa Aalto Yliopiston kurssin. Olen itse ollut monta vuotta työelämässä ja tiedän vain, että oppisopimuksella tutkintoon johtavaan koulutukseen on työn antajalle maksettu pientä tukea siitä, että ottaa oppisopimuksella. Mutta tämäkin oli mahdotonta kun ainakaan ennen vanhaan ei maksettu työttömyyskorvausta täysipäiväisille opiskelijoille ja työn antajan piti sitoutua palkkaamaan työn tekiä kunnollisella palkalla koko koulutuksen ajaksi eli esim. 2-vuodeksi mikä on monelle työn antajelle melkoinen riski. Mutta nykyään kun tiedustelin opisopimuksesta niin jos työn antaja ei maksa palkkaa niin sitten yhteiskunta tukee.

      • Gorbutschowskaja
        1234567890 kirjoitti:

        UFO-juttu. Eij jymmärrä.

    • sfsdfsd

      1234567890

      Käyppäs ihan siellä TE-toimiston sivuilla lukemassa. Siellä lukee TE-toimisto maksaa kaikille, jotka ottavat työttömiä töihin ilmaiseksi työkokeilu, kuntouttava työtoiminta ja palkkatuella. Myös työttömien kouluttajille TE-toimisto maksaa.

      • 134567890

        Palkkatuki paikka ei ole ilmainen. Palkkatukea saa vain jos työttömälle maksetaan palkkaa.
        Postaa nyt ees linkki missä tuo asia lukee, että yrittäjille maksetaan siitä että otta ilmaisen harjoittelijan!
        Ja tottakai se ilmainen harjoittelija maksaa työn antajlle vaikka mitä kun siihen hommaan pitää olla palkattu opastaja joka käyttää ilmaisen harjoittelijan opastamiseen työaikaa joka yleensä laskutetaan asiakkalta.

      • 134567890
        134567890 kirjoitti:

        Sitä paitsi ilmainen harjoittelija sössii kaiken mistä sitten pitää maksaa palkkaa jollekkin toiselle joka korjaa ilmaisen harjoittelijan tunaroinnit.

    • jhbhiktu

      Ja nyt kun on keksitty tälläinen Uraputkikoulutus.
      Matkaa kyseiseen Seduun kertyy 40-50 km/ sivu.

      Sinne on pakko mennä karenssin uhalla.

      Kyselinkin työkkäristä, että: Millä rahalla työtön siellä kulkee, kun Päiväraha on n. 400-500 e/ kk.
      Siitä maksetaan pakolliset laskut ( Sähkö, vesi,vakuutukset,autovero, vuokra,bensa ja ruuat.)
      Sekä lukiolaisen kirjat matkakuljetukset.

      Viisastäti tuumasi: Sinä saat sen 9 ekua/ vrk:i, Ylläpitokorvausrahan, mutta ruoka pitää maksaa ihan itse.
      Jos et mene tai ei ole varaa kulkia, saat karenssin 3 kk:tta

      Lainaa ei pankki myönnä työttömälle, kun molemmat vanhemmat ovat päivärahan piirissä.

    • wowwww

      loistava kirjoitus!!

    • manteri-mano

      Itse olin aikaisemmin työtön nyt työllistän itseni sillä, että tarjoan työttömille kuntouttavaa työtömintaa ja työkokeilua. En maksa yhtään mitään työttömistä ne tulevat ilmaiseksi minulle töihin. Työ on saman ojan kaivamista ja täyttämistä uudelleen ja uudelleen. Talvella kaivetaan lumeen oja jonka jälkeen oja täytetään lumella uudelleen ja uudelleen. Koska maa on talvella jäässä kaivetaan vain lunta ja sitä riittää.

      Ajatella, että valtio maksaa minulle tästä hommasta 20€ / työtön /päivä. 4000€ /kk minus verot ovat tuloni. Minulla ei ole muuta kuin toiminimi eli yksityisyrittäjä. Suosittelen muitakin työttömia tehkää toiminimi ja sitten rupeatte tarjoamaan töitä te-toimiston kautta työttömille. Mitään ei tarvitse maksaa te-toimisto maksaa teille siitä, että otatte työttömiä ilmaiseksi töhin. Ilmaiset työt eivät lopu koskaan Suomesta vaan se lisääntyy jatkuvasti. Koska ei juuri kukaan enää halua maksaa palkkaa. Miksi maksaa palkkaa kun yhteiskunta maksaa siitä, että ottaa työttömiä ilmaisiin töihin?

      Vinkkejä niille työttömille, jotka haluvat alkaa työttömien työllistäjäksi. Määritelkää toimialanne niin laajaksi että se kattaa kaikki työt. Alla ohjeet miten perustatte toiminimen ja sitten on yritys pystyssä. Sitten vain te-toimistolle ilmoitus ja sopimus, että tarjoatte kaikille työttömille kuntouttavaa työtömintaa ja työkokeilua. Alkakaa yrittäjiksi ja tienatkaa rahaa kuten moni tekee rahaa työttömille. Työttömyydella rahastavat pyörittävät miljardien eurojen bisnestä, eikä se maksa heille yhtään mitään.

      http://yrityksen-perustaminen.net/toiminimen-perustaminen/

      Nytkin olisi tarjolla 50 työttömälle ojankaivuuta ja saman ojan täyttämistä 8 tuntia /päivä ja 40 tuntia viikossa. Jos et suostu saat karenssia ja sossu vähentää -40% toimeentulotuestasi. Siksi työttömien on pakko tehdä aina ilmaiseksi töitä. Minä ja monet muut saamme toimeentulon siitä, että työllistämme ilmaiseksi ilmaisia orjia ilmaiseen työhön. Miettikää, että hallitus on mahdollistanut tällaisen laillisen kusetuksen, jota voi kuka tahansa käyttää hyväkseen niin paljon kuin pystyy? Käytä systeemiä hyväksesi ja ryhdy työttömien työllistäjäksi ei maksa mitään ja te-toimisto maksaa sinulle siitä 20€ / työtön / päivä. 10 työtöntä tekee jo 200€ / päivä. Viikossa 1000€ kuukaudesa 4000€. Työttömien määrän voi itse valita ja vaikka 20-100 ottaa kerralla ja siitä maksetaan sinulle.

      Miettikää tätä järjestelmää tähän on tultu, että yrittäjille/yrityksille/muille maksetaan siitä, että ne ottavat työttömät ilmaiseksi töihin ja työ on todellakin tyhjänpäiväistä.

      • avovanki

        Itse olen huomannut, että Suomessa hallitus kannustaa ihmisiä tekemään pimeitä töitä ja rikoksia ja hankiutumaan vankilaan istumaan. Itse teen rikoksia jotta pääsen vankilaan. Vankilassa on helppoa Suomessa varsinkin avovankilassa jossa suoritan 5 vuoden tuomiota. Nyt olen lomilla vankilasta ja huomena meen takas 08:00. Valtio maksaa kaiken antaa asunnon, ruuan ilmaiseksi kaikki on ilmaista vankilassa. Mä kysyisin, että miksi hallitus on tehnyt vankilassa olon ainoaksi kannattavaksi valinnaksi monelle ihmiselle? Kuka jaksaa tapella te-toimistojen/sossun kanssa ja elää rahalla jolla ei elä? Vankila on paratiisi monelle.

        Kannattaa muistaa, että vankilassa on nykyisin mahdollisuus kouluttautua, säästää rahaa ja tehdä töitä. Ruoka on hyvää ja saat katsella elokuvia, kuntoilla, pelailla pelikonsolia ja harrastaa. Myös sosiaalista elämää on paljon ja terveydenhuolto on ilmaista. Kakun lusittua teet rikoksia, että pääset takaisin mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman pitkäksi aikaan. Koska sossu/te-toimisto ei anna rahaa tai antaa karenssia ja alentaa toimeentulotukea -40%. Ei kukaan elä 280€/kk.

        Itse olen valinnut vankilan elämäntavaksi. Yhteiskunta maksaa kaiken ja ei tarvitse miettiä eikä tapella tukien kanssa. Teen mitä haluan mua ei pakoteta mihinkään ja valtio maksaa kaiken. Suomessa on merkittävässä kasvussa elämäntapavangit, jotka tekevät rikoksia vain päästäkseen vankilaan mahdollisimman pitkäksi aikaa. Jotta valtio maksaa kaiken, koska se on monelle ainoa vaihtoehto. Monelle alkoholistille, huumeiden käyttäjälle vankila on paras paikka olla katkolla jopa vuosia. Ja päästä eroon riippuvuudestaan. Itsekin pääsin vankilan avulla eroon noista aineista. Vankila on mun kotini ja siitä mä en luovu ennen kuin täytän 63 ja pääsen eläkkeelle tai sitten olen vankilassa loppu elämäni en tiedä vielä olen vasta 50 vuotias, 30 vuotta viettänyt vankiloissa.

        Yhteiskunta on aika hullu kun vankila on 100 kertaa parempi vaihtoehto kuin työttömänä oleminen. Ehkäpä hallitus haluaa mahdollisimman monen työttömän valitsevan vankilan?

    • kurpa

      Hienoa kun 100 vuotias Suomi lisää lakiinsa orjuuden, no jos ne kieltähytyvät hakataaanko heitä, laitetaaan linnaa tai ns.likvidoidaan, Melkloinen valopää tuo lesta Sipilä besservisser persuministereineen. No ohna se eriarvoistaminen, korruptio ja suoranainen varastaminen vallallaoleva trendi maailmalla, niin miksei sitten Suomessa

    • sinäpäsensanoit

      Hyvä kun otit asian itse esiin yrittäjänä, ei tarvitse muita syyttää asian vääristelystä. Tämä todistaa vain sen, että päättäjien Moraalinen selkäranka on jo taittunut, joten antaa mennä vain. Vastustusta ei kummemmin nouse räikeistä vääryyksistä huolimatta. Iloitaan vain, kun nousua pukkaa, että taputellaan vain kaikki yhdessä. On meillä hieno hallitus.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe