Miksi äiti on kuin natsi?

NatsinUhri

Olen 18-vuotias mies joka asuu kotona äidinsä kanssa. Ongelmanani on, että äiti käyttäytyy natsimaisesti; en saa omistaa mitään. Hän uhkailee aina ja haukkuu minun olevani isänlaiseni jos en tee jotain asiaa niin kuin hän niin haluaa.

Isäni oli ennen alkoholisti, nykyään menestyvä yrittäjä. Hän hylkäsi minut heti kun täytin 18, hän sanoi ettei halua koskaan olla minuun missään yhteydessä enää. Viimeiset puheet olivat puhelimessa että toivotti hyvät syntymäpäivät jonka jälkeen teki kantansa hyvin selväksi.

Haluaisin muuttaa pois kotoa, mutta en pysty. Äitini vie kaikki rahani mitä minulla on (oli sitten käteisenä tai tilillä). Jos hän tietää, että minulla on rahaa enkä anna sitä hänelle, hän ottaa minun itse maksamani netin pois sillä aikaa kun olen vaikka ulkona, tai sitten löydän tavarani maasta parvekkeelta viskattuna, tietokoneen mukaanlukien. Tämäkin on kerran koettu. Jos en anna hänelle rahojani, hän sanoo että saan pakata tavarat ja lähteä. Ei mulla ole paikkaa mihin mennä. Olen koulukiusattu, hyvin ujo enkä kehtaisi mennä pyytämään naapuriltakaan yösijaa.

Muuttaisin omaan kämppään jos voisin, mutta asunnot ovat liian kalliita. Mulla ei ole työpaikkaa, en ole edes hakenut mihinkään kun en itse siitä hyödy yhtään mitään kun kaikki rahat mitä tulee niin menee. Olen kuullut tästäkin äidiltäni ihan liikaa.

Hän pitää takavarikossa kaikkia rahaan liittyviä asioita. Saan kantaa tyhjää lompakkoa kyllä mukanani, mutta en minun omaa Visa Electron korttia tai pankkitunnuksiani edes, vaikka minulla on täysin oma tili. En kuulemma tarvitse niitä mihinkään. En saa edes kyytiä jos joudun sairaalaan mennä, kuulemma pyörälläkin pääsee.

Äiti juoruaa kaikki asiat minusta, haukkuu minua laiskaksi masentuneeksi "lapseksi" josta ei koskaan tule mitään. Miksi minua huvittaisi tehdä mitään kun en siitä koskaan tule edes kiitosta saamaan? Tai miten voisin hyppiä riemusta tässä tilanteessa? Tiedän että voisin tehdä asiasta rikosilmoituksen, mutta sen jälkeen en enää koskaan näe koiraani josta olen huolehtinut jo 4 vuotta. Koirani on ollut minulle todella rakas enkä voisi koskaan kuvitella että joutuisin luopumaan siitä äidin takia.

Onko turha enää odoittaa parempaa huomista?

6

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hankkiudu vapaaksi

      Vaikea melkein uskoa, että tilanteesi olisi totta. Äidilläsi ei ole oikeutta ottaa pankkikorttia pois sinulta. Se on täysin laitonta.

      Puhu isällesi ja pyydä häneltä apua. Jos hän on menestyvä yrittäjä, niin luulisi hänen olevan siinä asemassa, että pystyy sinua auttamaan.

      • nauraakopitäisi

        jos jonkun isä ns hylkää lapsen niin luuletko oikeasti et se auttais? :D raha vie muutnkin mennessää ei siinä menneisyys kiinnosta jos rahaa löytyy


    • rundontwalk

      Nyt meet sosiaalitoimistoon kertomaan koko stoorin. Olisi kannattanut jo 16-17-vuotiaana, jolloin olisit lastensuojelulain mukaan saanut paljonkin apua ja sijaiskodin.
      Nyt ei ole aikaa hukattavaksi. Äitisi on sairas narsisti. Valitettavasti en voi täältä parinsadan kilometrin päästä lähteä haukkumaan äitisi pystyyn ja pelastamaan sinut.
      Mutta kyllä sinun nyt on paettava kotoa. Ja koskapa et enää ole alaikäinen, kuuluu kunnan järjestää sinulle asunto (vuokra) ja sinne saat koiran mukaasi. Katso että koira on nimissäsi omistuksellisesti. Pelasta itsesi nyt! Meitä ei pääsääntöisesti kiinnosta mitä isä tekee, mitä äiti tekee, mitä koira ajattelee. Vain sinä itse voit muuttaa sinun oman elämäsi. Kun olet päässyt kotoa vasikka karkaamalla turvataloon tai ihan mitä vaan, sitten teet rikosilmoituksen varkauksista ja vahingonteoista äitiäsi vastaan. Katkaise välit ja hanki keskusteluapua, psykologi, psykiatri, sosiaalihoitaja, kuka hyvänsä täysjärkinen aikuinen. Nyt ei siis vanhempiasi lasketa, syytteen ansaitsisivat molemmat. Käänny oikeusaputoimiston puoleen. Älä huolehdi siitä, että olet varaton, anna työkkärin ja sossujen hoitaa asiasi kuntoon. Jos koet että et selviä, kerrot tarvitsevasi psykologin/psykiatrin apua, kaikki hoituu koska yhteiskunta on velvollinen tämän hoitamaan.
      Kun olet lähtenyt, kerro lisää! Sitä ennen vain itse suvaitset elämääsi tuhottavan.

    • hgxvgxjyrjycn

      Pääsisitköhän turvakotiin

    • Viirunen2

      Mene sos.toimistoon varaamaan aika keskusteluun, hankkivat sinulle kunnan vuokra-asunnon ja saat kuukausittain rahaa, jolla pärjäät.

      Kaikki järjestyy kunhan pääset keskustelemaan sos.viranomaisen kanssa. Ei suomessa jätetä ketään taivasalle, etenkään nuorta ihmistä.

      Äitisi vaikuttaa sairaalta ihmiseltä, älä kerro hänelle mitään aikomuksistasi, lähde häneltä salaa omaan asuntoosi sitten.

      Sulje tilisi pankkiin ja avaa uusi, äläkä näytä äidillesi tätä uuden tilin pankkikorttia, vaan piilota se kortti johonkin, jätä vaikka pankkiin, ymmärtävät kun kerrot mitä äitisi tekee kortille jos sen löytää.

      Lykkyä tykö!

    • trollallaaaaaavoivoi

      TROLLI ja huono sellainen nyyhkytarina

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe