Uskoontulo vl-uskon mukaan

Kartza

Olen ymmärtänyt, että vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan ihminen voi tulla uskoon ja pelastuksen osallisuuteen vain evankeliumin julistuksen ja synninpäästön sanan kautta. Ja jotta sana vaikuttaisi pelastavasti, täytyy julistajan olla uskossa ja Pyhän Hengen saanut eli srk:n mukaan vanhoillislestadiolainen.

Tästä seuraa ongelmia

Ihimisen pelastustoivo ei tällöin ole Kristuksen täytetyssä Golgatan työssä, vaan julistajan sielun tilassa. Jotta minä voin olla 100 % varma pelastuksestani, täytyy minun olla 100 % varma siitä, että synninpäästön julistajan on varmasti uskovainen ja Pyhän Hengen saanut. Ja tuon julistajankin täytyy olla saanut synninpäästön uskovalta, joka on Pyhän Hengen saanut, samoin hänkin jne. Tämän ketjun täytyy ulottua seurakunnan perustamispäiviin asti apostoliseen aikaan.

Jotta voisin olla täysin varma pelastuksestani, yhtäkään sutta lammasten vaatteissa ei saa olla tuossa 2000 vuotta kestäneessä synninpäästön julistajien ketjussa. Yksikin sellainen riittää raunioittamaan seuraavien pelastuksen.

Johtopäätös tästä on se, että pelastuksen asettaminen sen varaan, että synninpäästön julistaja on varmasti uskova ja Pyhän Hengen saanut, on hiekalle rakentamista. Raamattu käskee vain kaikessa yksinkertaisuudessa uskomaan evankeliumi. Silloin ihminen on pelastettu, väitti kuka muu mitä tahansa.

15

940

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuin usko

      mutta, vanhoillislestadiolaisuudessa vaaditaan tämän uskon lisäksi _teko_, pitää mennä konkreettisesti jonkun vl-uskoa tunnustavan luokse tekemään parannus ja pyytää synninpäästö. Sen lisäksi pitää alkaa elämään siten kuin he elävät. Muuten et ole _oikealla tavalla_ uskomassa.

    • mietiskelijä

      Jos kirkossa saarnaa lestadiolaisiin lukeutuva pappi, kaikki kirkossaolijat tulevat autuaaksi uskottuaan hänen julistamansa synninpäästön.

      Jos ko pappi taas ei kuulu lestadiolaisiin, kaikkien usko ko synninpäästöön onkin turha.

      Näin siis riippumatta ko papin sieluntilasta, onko hänen uskonsa yleensäkään elävää vai ei.

      "Lestadiolainen pappi" kun ei mitenkään automaattisesti tarkoita elävää uskoa omistavaa henkilöä - tästä meillä on useita esimerkkejä...

    • Ja kun

      Evankeljumin julistaminen vaatii Pyhää henkeä,koska Anteeksiantamus tapahtuu pyhän hengen voimallaja se vaaditaan saarnaajalta. jos vaikka kuinka saarnaisi anteeksiantamuksen sanomaa eikä ole pyhää henkeä, niin ei tapahdu mitään, ei kerrassaan mitään, jotkut ihmiset sanan kuullessan voivat suggesoitua sen kuulosta muttei kuitenkaan saa siitä mitään.

      Sillä uinka voi antaa sitä mitä ei itseläkään ole, Pyhä henki SIITTÄÄ ja seurakunta synnyttää, valtakuntaansa ihmisen aivan pienen lapsen kaltaiseen uskoon.

      • Pyhä Henki?

        a)VL-pappi, joka on pahasti alkoholisoitunut eikä pääse tästä tavastaan eroon, mutta seurakunta ei tästä tiedä ja papin annetaan saarnata niin seuroissa kuin kirkossakin

        VAI

        b)tavallinen ev.lut-kirkon EI vanhoillislestadiolainen pappi

      • Kartza

        "Evankeljumin julistaminen vaatii Pyhää henkeä,koska Anteeksiantamus tapahtuu pyhän hengen voimallaja se vaaditaan saarnaajalta. jos vaikka kuinka saarnaisi anteeksiantamuksen sanomaa eikä ole pyhää henkeä, niin ei tapahdu mitään, ei kerrassaan mitään, jotkut ihmiset sanan kuullessan voivat suggesoitua sen kuulosta muttei kuitenkaan saa siitä mitään."

        Eli Sanassa ei itsessään ole voimaa, vaan kaikki on kiinni julistajan sieluntilasta. Missä päin Raamattua on ehto sille, että julistus on pätevä vain silloin jos julistaja on uskova eli käsityksenne mukaan vl?

        Sitäpaitsi, oletko auktoriteetti sanomaan, kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei? Väitteesi ovat aika hurjia, jos olet todella sitä mieltä, että kenelläkään Kristukseen vapahtajanaan uskovalla ei ole Pyhää Henkeä ellei hän ole vl.

      • hande
        Kartza kirjoitti:

        Vaan mitä hän sanoo? Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja sinun sydämessäs. Tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme.

        Kyllä tämä löytyy Raamatusta. Yksin uskosta tarkoittaa sitä, että vaikka uskovainen saarnaisi, ja et usko, et tule autuaaksi. Otetaan Raamattu kokonaisena.

      • mietiskelijä
        hande kirjoitti:

        ongelma kehkeytyy siitä että jos joku salaa kaappijuopotteleva saarnasmies saarnaa koko salille synnit anteeksi, tuliko ne anteeksiannetuiksi? Vai jäivätkö kanteeksi?

        Porukka kun ei saarnaskaverin hämäräpuuhista mitään tiedä...?

      • uskovaisen ihmisen?
        hande kirjoitti:

        Vaan mitä hän sanoo? Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja sinun sydämessäs. Tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme.

        Kyllä tämä löytyy Raamatusta. Yksin uskosta tarkoittaa sitä, että vaikka uskovainen saarnaisi, ja et usko, et tule autuaaksi. Otetaan Raamattu kokonaisena.

        Mitkä ovat ne tuntomerkit, jotka kertovat sinulle, että juuri tuossa henkilössä on oikea usko, ja mitkä merkit kertovat sinulle että juuri tuossa henkilössä ei ole oikeaa uskoa?

        Kertovatko sen: Korvakorut, meikki? Se, ettei ole korvakoruja ja meikkiä? Se, että jollain on televisio? Mistä sinä tunnistat henkilön jolla on oikea usko?

      • hande
        uskovaisen ihmisen? kirjoitti:

        tunnistan hänet Pyhän Hengen kautta. En tietenkään voi tunnistaa, ellen juttele hänen kanssaan ensin.

        Minua ihmetyttää ettei noita tv tai korvis juttuja jo jätetä. Mutta sanon vielä niistä:

        Kun näen että joku uskovainen alkaa käyttää meikkiä tai puuteria vaikka vähän lievemmässä muodossa kun maailmassa, en todellakaan mene saarnaamaan häntä helvettiin. ehkä ihmettelen, että mikä tarve jollakin on käyttää meikkiä tai ostaa televisio.(esimerkkejä on)ja olen varmaan huolissani hänen uskonelämästään. ehkä puhuttelen, jos saan siihen voimaa ja kyselen miksi noin. mutta se ei ole uskon este.
        ei edes televisio ole uskon este, mutta se vie niin helposti maailmaan, eikä kenelläkään uskovaisella ole tarvetta ostaa televisiota.
        otetaanpa esimerkiksi videot. Ei niitä ole kukaan kieltänyt katsomasta, ja uskovasisissakin kodeissa saatetaan katsella vaikka piirrettyjä tai luontovideoita. itse kuitenkin näen paremmaksi etten hommaa meille videoita.

        että kun täällä syytetään kaiken maailman isien perimmäissäännöksistä, niin totean ettei sellaisia ole, vaan kun joihinkin asioihin otetaan kantaa ovat ne vain tienviittoja, jotka pitävät meitä poissa kiusoista. niitä ei tee kukaan yksinään.

      • A. Acimlainen

        Sanot näin:

        "Kun näen että joku uskovainen alkaa käyttää meikkiä tai puuteria vaikka vähän lievemmässä muodossa kun maailmassa, en todellakaan mene saarnaamaan häntä helvettiin."

        Entäs jos joku käyttää meikkiä tai puuteria yhtä ei-lievässä muodossa kuin maailmassa? Tuomitsetko tämän ihmisen siinä tapauksessa. Ja jos, niin kenen luvalla? Miten käy itsellesi jos tuomitset? Poittisihan oli tässä meikkauksen "lievyys".

      • hande
        A. Acimlainen kirjoitti:

        sitä että jotkin uskovaiset käyttävät meikkiä, mutta lievästi.

        ja yritin nimenomaan selittää, ettei joku ulkonainen tekijä saa olla este uskomiselle. olennaista on uskoa synnit anteeksi. olen tästä ulkonaisuudesta kertoillut useaankin otteeseen, joten en jaksa enää kertoilla.

    • utelias uskovainen

      Uskon syntyminen on Pyhän Hengen toiminnan tulos. Ainoastaan Pyhä Henki herättää ihmisen ja osoittaa hänelle että hän tarvitsee pelastajaa, Jeesusta.

      "Minä uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa minun Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä tulla hänen tykönsä, vaan että Pyhä Henki on minut kutsunut evankeliumillaan, minut valistanut lahjoillaan ja varjellut oikeassa uskossa..."
      Lutherin 3. uskonnonkappaleen selitys

    • A. Acimlainen

      Vl-perheeseen syntyvä lapsi on vl:ien mukaan uskovainen ja sellaisena pysyy vaikka elämänsä loppuun asti ellei hän nimenomaan "kiellä uskoaan" ja lähde muualle.

    • Hynde

      Taivaan valtakunnan avaimet ovat annettu seurakunnalle ja jos oikein ymmärrät sana sitoo sinut seurakuntaan.

      Tämä seurakunta on kristuksen valtakunta ja Jumalan sija maan päällä. Uskominen alkaa silloin kristuksen perustuksesta eikä omasta ratkaisun voimasta niinkuin ulkopuolisilla on tapana kehua.

      Jeesus sanoi Pietarille, Matteus 16

      tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.

      Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.

    • poitsu

      ..selittää koko uskon ja totuuden. Raamattu on täynnä mm. Jeesuksen opetuksia. Miten yksi poimittu lause voi nousta yli muiden. Lutherinkin opetuksen mukaan raamattua tulee selittää raamatulla. Ilman pyhän hengen voimaa raamattu ei avaudu/Lukija ei ymmärrä siitä mitään. Jumala avaa omilleen sen mukaan kuin se on tarpeellista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      33
      3512
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      24
      2287
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      79
      2229
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2091
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1474
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1386
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      947
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    9. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      807
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      791
    Aihe