Evoluutioteorian fossiilit "väärissä" kerrostumissa.

Evoluutioteorian yksi kulmakivi on maakerrostumat ja niissä olevat fossiilit, joiden väitetään olevan kerrostumissa aikajärjestyksessä, niin että vanhimmat fossiilit ovat alimmissa kerroksissa kuin nuoremmat.

Samuel Haughton (1795-1873) määritteli aikanaan kerrostumien kokonaispaksuudet ja niiden kasautumisen vaatiman ajan.

Vanhimman eli kambrikauden kerrostuman tulisi olla noin 140 km:n syvyydessä ja dinosaurusten fossiilit tulisi löytyä vähintään 30 km:n syvyydestä-

Kanadan Albertassa kaivetaan kuitenkin niiden fossiileja maan pintaa potkimalla. Yhtä lähellä pintaa ovat muutaman miljoonan evo-vuoden ikäiset ihmisapinoiden luut.

V. 1878 belgialaiset kaivosmiehet löysivät 323 m:n syvyydestä fossiilikerrostuman, jossa oli 40 iguanoido-sauruksen luut. Niiden iäksi määriteltiin 120 miljoonaa vuotta. Kuitenkin evoluutiotaulukon mukaan kyseisen maakerroksen olisi pitänyt olla 45 km:n syvyydessä.

2000-luvun alussa metsästäjät löysivät Madagaskarilta nisäkäs-matelijaksi määritellyn kynodontin kivettyneen kallon. Kehitysopin mukaan se oli 250 miljoonaa vuotta vanha ja kuului permikaudelle, jonka pitäisi evoluutioteorian mukaan olla 80 km:n syvyydessä.

Fossiilien löytyminen maan pintakerroksista todistaa, että ne eivät ole kerrostumissa ikäjärjestyksessä, kuten evoluutioteoria väittää. Tai jos ovat, niin silloin löydetyt fossiilit ovat korkeintaan muutaman tuhannen tai sadan vuoden ikäisiä.

Väitteet kerrostumien kulumisesta eivät voi pitää paikkaansa, koska kerrostumien välillä ei ole eroosion merkkejä. Toiseksi evoluutioteorian mukaan kerrostumat eivät ohene, vaan paksunevat ajan myötä. Juuri siksi vanhimpien kerrostumien sanotaan olevan syvemmällä kuin nuorten.

Tri Kurt Wisen tutkimuksen mukaan, kun kaikkia eliökuntia, pääryhmiä ja luokkia verrataan uskottavimpiin sukupuihin, yli 95 % niistä ei vastaa fossiilien järjestystä kerrostumissa.

"Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä Sinä olet luonut kaikki, ja Sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut." (Ilm.4:11)

33

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Et oo tosissas?

      ...ja parodia jatkuu! ;D

    • ihan pimeetä

      Oletko ihan tosissasi?
      Etkö ole kuullut eroosista?
      Voisiko 1800 luvulta oleva määrittelykin olla väärin?

      Kerrostumien välillä ei ole eroosion merkkejä, koska eroosio ei vaikuta hautautuneisiin kerrostumiin.

      • xxxxx Voisiko 1800 luvulta oleva määrittelykin olla väärin? xxxxx

        Nykyisen evolutionistisen käsityksen mukaan kambrikerrostuma on n. 140 km:n syvyydessä ja dinosaurusten fossiilikerrostuma vähintään n. 30 km:n syvyydessä

        xxxxxx Kerrostumien välillä ei ole eroosion merkkejä, koska eroosio ei vaikuta hautautuneisiin kerrostumiin.xxxxxx

        Jos eroosio olisi aikaansaanut dinosaurusten ilmestymisen maan pintakerrokseen, täytyisi olla merkkejä eroosiosta ainakin ylimmäisessä kerroksessa, joka ei ole hautautunut minkään toisen kerroksen alle. Näitä merkkejä ei kuitenkaan ole.


      • åouih+u9g+
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Voisiko 1800 luvulta oleva määrittelykin olla väärin? xxxxx

        Nykyisen evolutionistisen käsityksen mukaan kambrikerrostuma on n. 140 km:n syvyydessä ja dinosaurusten fossiilikerrostuma vähintään n. 30 km:n syvyydessä

        xxxxxx Kerrostumien välillä ei ole eroosion merkkejä, koska eroosio ei vaikuta hautautuneisiin kerrostumiin.xxxxxx

        Jos eroosio olisi aikaansaanut dinosaurusten ilmestymisen maan pintakerrokseen, täytyisi olla merkkejä eroosiosta ainakin ylimmäisessä kerroksessa, joka ei ole hautautunut minkään toisen kerroksen alle. Näitä merkkejä ei kuitenkaan ole.

        Ylimmissä kerroksissa on eroosion merkkejä kautta koko maailman. Mitä ihmettä oikein höpötät?


      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Voisiko 1800 luvulta oleva määrittelykin olla väärin? xxxxx

        Nykyisen evolutionistisen käsityksen mukaan kambrikerrostuma on n. 140 km:n syvyydessä ja dinosaurusten fossiilikerrostuma vähintään n. 30 km:n syvyydessä

        xxxxxx Kerrostumien välillä ei ole eroosion merkkejä, koska eroosio ei vaikuta hautautuneisiin kerrostumiin.xxxxxx

        Jos eroosio olisi aikaansaanut dinosaurusten ilmestymisen maan pintakerrokseen, täytyisi olla merkkejä eroosiosta ainakin ylimmäisessä kerroksessa, joka ei ole hautautunut minkään toisen kerroksen alle. Näitä merkkejä ei kuitenkaan ole.

        > Samuel Haughton (1795-1873) määritteli aikanaan kerrostumien kokonaispaksuudet ja niiden kasautumisen vaatiman ajan. <

        Onko sinusta 150 vuotta vanha tieto ajan tasalla?

        > Nykyisen evolutionistisen käsityksen mukaan kambrikerrostuma on n. 140 km:n syvyydessä ja dinosaurusten fossiilikerrostuma vähintään n. 30 km:n syvyydessä <

        Mistä lähteestä olet tällaisia käsityksiä ryystänyt? Vai kertoiko Pullon Henki?


      • Visionisti

        Nykyajan oppikirjat ja lähes kaikki ikämääritykset perustuvat-sinun sanoilla- näihin vääriin määritelmiin.

        Ducee. Ja sulle tuseeraus, korvaan, jos sais paskat pois päästäs.

        HEH.


      • Anonyymi
        Visionisti kirjoitti:

        Nykyajan oppikirjat ja lähes kaikki ikämääritykset perustuvat-sinun sanoilla- näihin vääriin määritelmiin.

        Ducee. Ja sulle tuseeraus, korvaan, jos sais paskat pois päästäs.

        HEH.

        On olemassa myös sellainen asia kuin indoktrinaatio. Valitettavasti nykyään tasapäistetään rankalla kädellä ja koitetaaan vääntää kaikki saman muotin lävitse. Ruutuja tuijotteleva sukupolvi ei kyseenalaista, niin helposti ja koska kirjoja käytetään yhä harvemmin niin tieto on helppo pyyhkiä tai haudata "tiedon"virtaan.

        Näkyy jo oppimistuloksissa, eikä koko saagaa voi edes syyttää tuosta mamu-veivauksestakaan. Se näkyy lähinnä kaduilla, "keskitysleireiksi" muuttuvissa kaupungeissa.

        Muista valtion koneisto on aina halunnut parastasi..

        PS.
        Valtavirta vai vastavirta?


    • Miksi ihmeessä joku 150 vuotta sitten määrätty kerrostumisnopeus olisi joku tieteen viimeinen sana? Nykyään kerrostumat voidaan ajoittaa radiometrisin menetelmin. Toiseksi sinulla on väärä Samuel Haughton. Kerroksia laskeskellut oli tuon poika (1821-1897).

      Minä ihmettelen tuota selektiivistä uskoa tieteeseen. Otetaan joku yli sata vuotta sitten julkaistu juttu ja siihen tartutaan kuin jumalan sanaan. Todellisuudessa tiede kehittyy.

      • Yksinkertaista

        Tiede kehittyy (kuten eliötkin), mutta hihhulit eivät kehity (jos lihoamista ei lasketa). ;D


      • "Minä ihmettelen tuota selektiivistä uskoa tieteeseen."

        Tieteestä poimitaan vain se, mikä edes jotenkin tukee omaa uskomusta. Muu unohdetaan.
        Hyvä esimerkki Gouldin vanha usean kertaan lainauslouhittu kommentti siirtymäfossiilien puutteesta, vaikka Gould on sen jälkeen todennut valan fossiilisarjan olevan täydellisin siirtymäfossiilisarja jota evoluutiotutkija voisi koskaan toivoa löytävänsä. Kirjoitti hän samassa yhteydessä myös puukon vääntämisestä kreationitien haavassa, joten lienee Gouldiakin lainauslouhinta ärsyttänyt..


      • xxxxx Minä ihmettelen tuota selektiivistä uskoa tieteeseen. Otetaan joku yli sata vuotta sitten julkaistu juttu ja siihen tartutaan kuin jumalan sanaan. Todellisuudessa tiede kehittyy. xxxxx

        Koko evoluutioteoria on yli 100 vuotta vanha juttu.


      • Yksinkertaista kirjoitti:

        Tiede kehittyy (kuten eliötkin), mutta hihhulit eivät kehity (jos lihoamista ei lasketa). ;D

        xxxxxx Tiede kehittyy (kuten eliötkin), mutta hihhulit eivät kehity (jos lihoamista ei lasketa). ;D xxxxxx

        Tiede kehittyy, lopulliseen, mutta ei koskaan pääse totuuteen, niin kauan kun se kieltää tunnustamasta, että Jumala on kaiken Luoja.


      • Ei voi tietää
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxxx Tiede kehittyy (kuten eliötkin), mutta hihhulit eivät kehity (jos lihoamista ei lasketa). ;D xxxxxx

        Tiede kehittyy, lopulliseen, mutta ei koskaan pääse totuuteen, niin kauan kun se kieltää tunnustamasta, että Jumala on kaiken Luoja.

        Niin, tai vaaleanpunainen virtahepo.


      • Logiikkaa?
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Minä ihmettelen tuota selektiivistä uskoa tieteeseen. Otetaan joku yli sata vuotta sitten julkaistu juttu ja siihen tartutaan kuin jumalan sanaan. Todellisuudessa tiede kehittyy. xxxxx

        Koko evoluutioteoria on yli 100 vuotta vanha juttu.

        Niinpä ja se on myös kehittynyt sinä aikana.


      • söin hänet
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Minä ihmettelen tuota selektiivistä uskoa tieteeseen. Otetaan joku yli sata vuotta sitten julkaistu juttu ja siihen tartutaan kuin jumalan sanaan. Todellisuudessa tiede kehittyy. xxxxx

        Koko evoluutioteoria on yli 100 vuotta vanha juttu.

        Raamattu on vielä vanhempi juttu.

        Gilgames on vielä Raamattuakin vanhempi juttu.

        Ja alussa oli Minttuhyytelö.


      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Minä ihmettelen tuota selektiivistä uskoa tieteeseen. Otetaan joku yli sata vuotta sitten julkaistu juttu ja siihen tartutaan kuin jumalan sanaan. Todellisuudessa tiede kehittyy. xxxxx

        Koko evoluutioteoria on yli 100 vuotta vanha juttu.

        Kukaan tieteessä ei enää suoraan vetoakaan Darwinin kirjoituksiin paitsi historiallisessa merkityksessä (esim. osoittaakseen, että jo Darwin käsitteli silmän kehittymistä). On tullut uusia täydentäviä teorioita, kuten synteettinen evoluutioteoria ja geenivalinta.

        Tieteessä ketään ei hävetä sanoa, että Darwin oli väärässä monessa asiassa ja uudet tutkimukset kertovat asian tarkemmin. Tämä on täysin eri kuin uskonnossa. Siellä väärennetään tekstejä ja uskotaan väärennösten pyhyyteen, jotta saadaan haluttu tulos:

        http://www.evl.fi/raamattu/1992/Mark.16.html#o100

        Teksti on kummasti hakasulkeissa. Syy on loppuselityksessä:

        "Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla. "

        Toki "täydentäminen" on hienompi sana kuin "väärentäminen."

        Tämä olisi kuin Dawkins olisi yrittänyt hivuttaa Geenin itsekkyyden Lajien synnyn loppuun. Tieteessä teorioita voidaan täydentää avoimesti, kun kukaan ei usko alkuperäisten tekstien pyhyyteen vaan näyttöön.

        No onneksi tuo lisätty sentään ei ole mitenkään keskeinen asia kristinuskon kannalta - vai onko sittenkin.


      • Visionisti

        Annappa joku muu todiste tieteen kehityksest, kuin Thomas Khun, viimeiseen sataan vuoteen.

        Siis tieteen kehitys ei uusien havaintojen teko.

        Selitys edelliseen lauseeseen:

        Eli jos löydetään dinosauruksen luita, havaitaan niitä olleen ja kun niitä ei ole havaitaan niiden kuolleen sukupuuttoon.

        Sitten tulee evoluutio"tiede", jonka kannattajat VÄITTÄVÄT niiden kuolleen 65 MILJARDIA vuotta sitte. Huh huu mitä soopaa. TODISTEITA kiitos, ei teorioita.


    • Melkein jo tuumasin, että nyt se Jaakoppi on seonnut lopullisesti, mutta muistellessani sitä, että uskonsa mukaisesti on mm. vakuuttunut siitä, että valo oli ennen Aurinkoa, Kuuta ja tähtiä, niin ajattelin asiaa uudestaan.

      Ihan normipäivähän hänellä on.

      • Visionisti

        Biolumenisenssi mm. ja mitä muuta ihmeellistä maailmassa on, jota tiedemies kolliminaattori ei kokonaisuudessa vielä ymmärrä.


    • iIkimys

      Ei se sairaalakeikka näy Jaakobia yhtään tervehdyttäneen.

      • Jааkob

        xxxxx Ei se sairaalakeikka näy Jaakobia yhtään tervehdyttäneen. xxxxx

        En luota evokkien lääketieteeseen. Tarvittaessa luen Lönnrotin Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäriä, mutta viime kädessä turvaan kuitenkin aina rukoukseen.


    • vapinaapina

      Mä en yleensä mitään näihin juttuihin vastaile, viihdytän vaan tylsää päivääni lukemalla ihmisten mielipiteitä, mutta pakko oli nyt sanoa omanikin, koska en ole samaa mieltä Jaakobin kanssa tästä asiasta.. En varmaan monesta
      muustakaan kyllä. :P

      Esimerkkinäni Lewis thrust, joka sijaitsee kalliovuorilla Amerikassa, se on yksi monista paikoissa maailmassa, jossa sedimentit ovat kääntyneet väärinpäin, niin että nuoremman kerroksen päälle on työntynyt sitä vanhempia kerroksia. Se ei ole mitenkään outoa varsinkaan poimuttumisalueilla. Jos otamme huomioon sen, että maankuori liikkuu jatkuvasti, niin ei ole niin kummallista törmätä fossiileihin jotka eivät ole niissä syvyyksissä, joissa ne olisivat, jos ottaisimme huomioon vain kasautumiseen vaativan ajan. Muutenkin jos mietimme asiaa oikein tarkasti, niin huomioon pitäisi mielestäni ottaa laattatektoniikan lisäksi myös, eroosio ja ilmanvaihtelut ja muut paikalliset vaihtelut.

      Yksityiskohtaisempaa selitystä Lewis thrustista ja nurinkurisista kerrostumista löytyy ainakin tästä linkistä, jos kiinnostus heräsi. http://talkorigins.org/faqs/lewis-overthrust.html

      Tämä käy ainakin musta järkeen enemmin, kun se että siihen liittyisi mitenkään mitään Jumalallista.
      Mutta kukin uskoo mihin uskoo. Pakko on kuitenkin tunnustaa, että näitä tälläisiä kreationistisia väitteitä, nuoresta maapallosta ja evoluutioteorian valheellisuudesta paasaavia tekstejä on mielenkiintoista ja viihdyttävää lukea. Kiitos siitä, että meitä on moneksi, koska jos kaikki olisi samaa mieltä kaikessa, ei näitä rikastuttavia väittelyjä elämän synnystä ja sen suurista kysymyksistä olisi olemassakaan. Näistä voi oppia itsekin paljon, vaikka erimieltä olisikin. 

      • Visionisti

        Vapinaapina. Hyvä että olet noinkin viisas, elämäsi olet muutenkin noin suurella päättelykyvylla ja omalla ajattelulla varmaan saanut hyvään jamaan. SINÄ ihan itse.


    • "Tri Kurt Wisen tutkimuksen mukaan, kun kaikkia eliökuntia, pääryhmiä ja luokkia verrataan uskottavimpiin sukupuihin, yli 95 % niistä ei vastaa fossiilien järjestystä kerrostumissa."

      Kreationistit voivat väittää ihan mitä tahansa, ei se automaattisesti todeksi muutu, kuten ei tässäkään tapauksessa.

      "Samuel Haughton (1795-1873) määritteli aikanaan kerrostumien kokonaispaksuudet ja niiden kasautumisen vaatiman ajan.

      Vanhimman eli kambrikauden kerrostuman tulisi olla noin 140 km:n syvyydessä ja dinosaurusten fossiilit tulisi löytyä vähintään 30 km:n syvyydestä-"

      Ainoa ongelma tässä on se, että yhden paikan laskelmia ei voi soveltaa automaattisesti toiseen. Koko viestissäsi jatkuvasti esiin tuoma ideasi on siis alun alkaenkin virheellinen. Ymmärrätkö?

      • Visionisti

        Tolla logiikalla ei myöskään pohjoisamerikan punapuoden vuosirenkaista voi ottaa yleis maallista radiohiili muodostumaa maapallolla.

        VAI?


    • » Vanhimman eli kambrikauden kerrostuman tulisi olla noin 140 km:n syvyydessä ja dinosaurusten fossiilit tulisi löytyä vähintään 30 km:n syvyydestä »

      Noile huuhaa-syvyysarvioille voidaankin viitata kintaalla monin tässä ketjussa jo esitetyin perustein (mistä löytyy tietysti tarkempaa tietoa sitä haluaville), mutta mainitsen nyt varmuuden vuoksi, ettei kambrikausi suinkaan ollut vanhin geologinen kausi:

      http://en.wikipedia.org/wiki/Cambrian
      http://en.wikipedia.org/wiki/Stratigraphy
      http://www.stratigraphy.org/ICSchart/ChronostratChart2013-01.pdf

    • Evoluutio on totta. Sen on tiede todistanut Darwinista alkaen. Jo Darwinin julkaisut herättivät hämmennystä ja suuttumusta, koska ne rikkoivat ihmisten kristillisen maailmankatsomuksen.

      Ei auta. Kyllä evoluutio on todettu oikeaksi.

      Ihmissuku on lähtöisin nykytiutkimuksen mukaan Afrikasta, josta lähti muutaman sadan ihmsen ryhmä sanmoamaan kohti Aasiaa ja Eurooppaa.

      Ihmiskallo kehittyi nykyiseen muotoonsa n. 150 000 vuotta sitten, mm. aivojen muoto, leuan muoto, hampaiden toiminta, hengityselinten toiminta.

      Sitten kannattaa huomata, että erosimme neandertalilaisesta haarasta n. 400 000 vuotta sitten lähinnä maantieteellisistä syistä. Kuitenkin oli sukupuolista kanssakäymistä edellä mainitun suvun ja homo sapiensin kesken. Niinpä homo sapiensissa eli meissä on n. 4 % neanendertalilaisuutta.

      Ihmisten fossiileja on löydetty Afrikasta, mm. Sambian alueelta (ns. homo rhodensiensis) n.. 500 000 vuoden takaa.

      Luonnonvalinta aiheutti kallonmuodon erot:

      - aivot pienemmät kuin h. sapiensilla
      -kasvot isot
      -kulmaharjanteet valtavat
      -reikä aivokopassa

      Muutos arkaiisesta ihmisestä nykyihmiseksi tapahtui hyvin hitaasti.

      H. sapiens:

      -ominaista että kulttuurivaihdot suuremmat kuin muilla roduilla
      - meidän sukumme on osannut jäljitellä
      - me olemme osanneet oppia muilta
      - olemme olleet sopeutumiskykyisiä
      -olemme osanneet ottaa ympäristöolot huomioon, sopeutua
      -geeni- ja evoluutiohistoria on suvullamme monimutkainen.

      Nykyihmisen Keniasta löydetty fossiili on n. 200 000 vuotta vanha.

      Joka tapauksessa mm. neanendertalsuku on kuollut sukupuuttoon: sulautui h. sapiensiin.

      Kannaatta muistaa, että Afrikassa eli arkaiisia ihmisrotuja vielä kauan sen jälkeen, kun ensimmäiset nykyihmiset olivat ilmaantuneet, ja mm. Afrikan nykyväestössä on arkaiisia piirteitä.

      Eikä evoluutio ole loppunut,. sillä luonnonvalinta toimii yhä:
      - maanviljelys johti geenimuutoksiin
      - malariaa vastaan on syntynyt geenimuutoksia
      isorokko johti geenimuutoksiin

      Ja evoluutio on sen kuin kiihtynyt. Eikä h. sapiensin alkuperä liene sittenkään täysin afrikkalainen.
      Kyllä tähän kuvaan mahtuu myös käsitys jumalasta, ainakin liikkellepanevana voimana.

      Mot.

      • Visionisti

        Ainoa ongelma sun selityksissä ovat nuo väärennetyt luu löydot tai niistä tehdyt päätelmät. Jos olet yhtään seurannut tutkimuksia, niin joukossa "ihmisten esi-isissä" on sian hammas, ihmisen syömä apinan kallo jne.

        Isorokko ei muuttanut sen sairastaneen ihmisen perimää.
        Malariasta selviää, jos on sirppisolu anemiaa aiheuttava geeni, eli luonnonvalinta, ei mikään uusien geenien synty.

        Joillakin ihmisillä on nykyäänkin pienempi pää kuin toisilla ja erilainen otsa kuin toisilla vaikka keskimäärin yhtämonta sukupolvea ollaan täällä talsittu.

        Jos sinä tunnet vetoja toisiin lajeihin, minun suvussani ei koskaan ole pantu apinoita tai edes orangia.


    • Evoluutiolle stop

      Miten kehitysteoria sai alkunsa:
      Charles Darwin oli ennen kristitty mies joka myöhemmin sitten kiisti Raamatun opetuksen Jumalasta.
      Miten kirkot suhtutuivat siihen ?
      Aluksi papit Englannissa ja muualla tuomitsivat tämän teorian. Mutta pian vastustus laantui. Monet papit, jotka olivat salaa hautoneet epäilyksiä, näyttivät saavan Darwinin teorioista juuri sen puolustuksen, jota he olivat kaivanneetkin. Sitten Darwinin elinaikana 1800-luvulla " mietiskelevimmät ja kaunopuheisimmat papit olivat raivanneet tien sellaiseen johtopäätökseen, että evoluutio sopii täysin yhteen valistuneen Raamatun tuntemuksen kanssa ", sanoo uskonnon tietosanakirja The Encyclopedia of Religion.
      Sen sijaan että kristikunta olisi puolustanut raamattua, se antoi periksi tieteellisen käsityksen painostukselle ja mukautui siihen, mikä oli suosittua.
      Siten tehdessään se heikensi ihmisten uskoa Jumalaan.

      Kun 1800-luku kului pitemmälle, uskontokriitikot tulivat hyökkäyksessään yhä rohkeammaksi. He eivät enään tyytyneet vain viittaamaan kirkon puutteisiin ja laiminlyönteihin, vaan alkoivat epäillä uskonnon perustuksiakin.
      He kyselivät ?
      Mikä on Jumala ?
      Miksi Jumalaa tarvitaan ?
      Miten Jumalaan uskominen on vaikuttanut ihmisyhteiskuntaan ?
      Sellaiset miehet kuin Ludwig Feuerbach, Karl Marx, Sigmund Treud ja Friedrich Nietzche esittivät järkeilyjään filosofisin, psykologisin ja sosiologisin termein.
      Teoriat, joiden mukaan
      " Jumala on vain ihmisen mielikuvituksen tuotetta"
      " Uskonto on oopiumia kansalle"
      " Jumala on kuollut"
      Kuulostivat kaikki uusilta ja kiehtovilta verrattuina kirkkojen ikävystyttäviin ja käsittämättömiin oppeihin ja perinteisiin.
      Monet näyttivät lopulta löytäneen selväsanaisen tavan ilmaista epäilyksiään ja epäluulojaan, joita oli häilynyt heidän mielessään.
      Nopeasti ja halukkaasti he omaksuivat nämä ajatukset uutena ja ehdottomana totuutena.

      • väärä palsta

        Evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi, jolla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Kirjoituksesi on täysin asiaton tiedesivustolla.


      • Anonyymi

        Evoluutioteorian kehitti kaksi turkijaa toisistaan riippumatta hyvin samaan aikaan. Charles Darwin on tunnetumpi ja hänen "Lajien Synty" oli monin verroin perusteellisempi esitys asiasta, mutta Alfred Russel Wallace päätyi samaan lopputulokseen tutkimalla Kaakkois-Aasian hyönteislajeja.

        Evoluutioteoria ei ollut vain Darwinin yksityisajattelua, vaan väistämätön seuraus siitä, millainen elonkehä on. Tärkein todiste evoluution puolestahan on jo 1700-luvulla Carl von Linnén kuvaama hierarkkinen taksonomia. Linné ei tietenkään osannut selittää mistä moinen taksonomia johtuu, mutta Darwin ja Wallace osasivat.


    • 50km

      Maankuori on paksuimmillaankin vain 50 km.

    • Tavallinen tallaaja

      "If you could reason whit religious people, there would be no religious people"

      - House -

      "Tieteen suuri tragedia on se, että ruma tosiasia rikkoo kauniin teorian."

      - Thomas Huxley -

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7897
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1724
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1104
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1103
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      57
      977
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      187
      915
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      900
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      803
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe