Piharakennuksen uusiminen kohtalaisen huomaamatta

ei luvat innosta

Tontin kulmassa nököttää reilun 30 neliön piharakennus jossa on aikoinaan ollut sauna, mutta nykyään pieni timprauspaja ja toisessa päässä liiteri. Sähköt vedetty maakaapelilla. Piharakennus lienee 50-60 -luvulta, itse talo on pystytetty 30-luvulla. Mitään papereita ei rakennuksesta ole sen paremmin itsellä kuin kunnallakaan.

Rakennus on kohtalaisessa kunnossa, mutta tontin ainoan hieman kostean paikan vuoksi rakennuksen vaatimattoman näköinen sokkeli on halki ja rakennus yhdeltä seinältä painunut. Tontin ulkopuolelle, hyvin vähäkäyttöisin tien laitaan, rakennus on hyväkuntoisen näköinen ja sijaitsee pienellä töyräällä ehkä metrin tien pintaa ylempänä.

Nyt olisi haaveissa uudelleen rakentaa tuo rakennus. Koska rakennus sijaitsee aivan tontin kulmassa, metrin verran kummastakin rajasta, ei prosessi lupien osaltra olekaan ihan itsestään selvyys. Naapureilta tien takana pitää saada lupa koska rakennus on tontin laidassa. Lisäksi lupapolitiikka on tietysti jonnin verran hintavaa. Olen pohtinut ratkaisua jossa pikku hiljaa ajan saatossa ja usean remontin tuloksena rakennus uusiutuisi kokonaan. Tällöin lupia ei tarvita, ei ainakaan jos ei kerro kenellekään =)

Hommahan on varmaan aika eeppisen kokoinen urakka, mutta ei vastaava uudisrakennuskaan ilmainen ole. Vanha tien puoleinen ulkoseinä ja vesikate pitäisi säilyttää, muuten koko talon voisi uusia. En ole vielä lähtenyt seinien rakenteeseen perehtymään mutta parin kymmenen sentin seinävahvuus viittaisi puurunkoiseen kenties purulla eristettyyn rakenteeseen. Miltäs siis kuulostaisi pitää vaikka kolmekin ulkoseinää ja katto pystyssä ja poistaa aivan kaikki muu? Poistettava seinä olisi sopivasti juuri tuo keskeltä painunut eli sen uusiminen olisi ihan normaalia työtä joka tapauksessa. Mutta jos samalla kertaa kaivaisi pohjatkin pois ja tekisi uudet perustukset vanhojen seinien sisäpuolelle tukemaan vanhaa perustaa. Sitten uudet sepelit vaikka alle, lattia, väliseinät ja yläpohja, sähköt ja tietysti tuo neljäs seinä jossa on myös oviaukot.

Eli onko edes mahdollinen rojekti? Kaikki siis tehtäisiin kerralla ja jos joku kysyy niin sanoo, että tehty pikkuhiljaa perusparannuksina. Ja kuka kysyisi kun kaikki näyttää ihan siltä kuin ennenkin. Mitä nyt pariovet tulleet seinään =) Pitääkö muuten joka tarkasta edes päästää sisälle jos haluaa? Rakennus on sympaattinen ja haluan sen säilyttää, mutta tila on nykyisellään hankalasti käytettävää, kylmillään ja lisäksi tosiaan tekninen kunto rupeaa heikkenemään. Remontti siis pitää tehdä.

Yksi vaihtoehto on pistää telineet ympärille ja paketoida rakennus niin, että voi tehdä mitä lystää verhojen suojissa. Paketin avautuessa kun on vaikka vesikatetta ja sokkelia maalattu niin asia lienee kunnossa.

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14851
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3059
      3. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      4. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3055
      5. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3054
      6. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3050
      7. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3046
      8. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3045
      9. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3044
      10. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3044
      Aihe