Soitellaan taas

Kiireinen Ystävä

Näin muutama viikko entisen naapurin, ystävystyttiin aikoinaan ja pidettiin yhteyttä. Siiten minulla kilahti, että minäpä jäänkin odottamaan hänen soittoa/yhteydenottoa, kun oli puhetta että olen ollut aktiivisempi ja kutsunut hänet kylään ja käyneet yhdessä ulkoilemassa. Eipä kuulut. Monta vuotta meni etten edes törmännyt missään, mutta nyt törmäsin ja käytiin oikein kahvilassa juomassa kupilliset. Lähtiessä hän sanoi, että soita taas, sanoin, ettei ole puhelinnumeroa enää niin sanoi numerotiedustelusta sen löytyvän.- enpä usko soittavani, pärjään hyvin vuosia noilla kupillisilla ja lisäksi seuraavalla törmäyksellä olen varmasti just silloin kiireinen!

10

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En minä laske kuka soittaa enemmän tai vähemmän. Pidän yhteyttä kun mulle tulee tarve tai ikävä, tai on luppo-aikaa. Jos toisella ei ole aikaa, ei se haittaa. Jatketaan sitten kun kummallakin on aikaa. Tulee muuten niin väkinäiseksi jos alkaa laskemaan onko yhteydenpito tasapuolista :/

    • Minä olen huono yhteydenpitäjä. Ystäväni tuntevat minut sekä luonteeni (introvertti) ja koska he hyväksyvät sen, asiasta ei tehdä numeroa. Ystävät ovat minulle tärkeitä ja se, että en ole aloitteellinen yhteydenpidon suhteen, ei tee minusta välinpitämätöntä ystävää. Minä vain olen tällainen. Tapaan ystäviäni säännöllisesti ja minulle onkin tärkeämpää kasvokkain jutustelu kuin luurin välityksellä.

      Ystäväsi pyysi sinua soittamaan (taas) eli mitä ilmeisimmin hän kuitenkin haluaa olla kanssasi tekemisissä. Voithan vaikka ensin tekstarilla kysellä, onko hänellä aikaa/halua jutella. Toimit sitten vastauksen mukaan.

      Me ihmiset olemme erilaisia. Toiset aktiivisempia kuin toiset, asiassa kuin asiassa. Se tosiasia on vaan hyväksyttävä. Et voi muuttaa ystävääsi, omaa asennettasi voit. :)

    • ...

      "Tuuhan käymään"

      Kokolailla selkeää, eipä tule mentyä. Muutamamia kymmeniä vuosia oli varsin liikkuvaa elämää. Oli vanhat tutsu ja aina kun muutti, koitti tietenkin tutustua uusiin naapureihin, uusiin duunikaveeeihin. Joittenkin kanssa paljonkin tekemisissä.

      Oli juu erittäin laaja ja laajaltasti "ystäväpiiriä. Jouhin tietenkin piti yhteyttä, koska nyt sattumalta olen seurallinenkin. Jossain vaiheessa alkoi tympimään. Pidin juu pajon yhteyksiä, soittelin ja kylästelinkin paljon. Vaan, niinhän siinä käy, kun vuodet vierii ja kilometrejä kertyy väliin, hokaa homman olevan yksipuolista.

      Olin kyllästynyt prinnailemaan tiedostoista "ystävien" joulukortteihin osoitetarroja. Oli kyllästynyt korkeisiin puhelinlaskuihin. Olin kyllästynyt ajelamaan kaikki lomat kylästelemässä "ystävillä". Paloi muuten pensaakin valtavasti.

      Aloin oikein miettimään, milloin ja ketkä "ystävät" yleensä oli vuosikausiin käyneet morjenstaan mua. Aloin odottelemaan, milloin joku soittaa jne. Eipä paljoa kuulunut. Joulukortteja tuli jonkin aikaa, siten sekin osasto rauhottui. Kännykät siitä kivoja, ne kestää vain aikansa. Kun kännykkää joutui vaihtamaan, jävitin tarpeemattomaksi jääneet numerot. Täytyy myöntää, muutaman vaihdon jälkeen, eipä ole muistit täynnä tarpeettomia numeroita.

      Suurimpaan osaan saa kyllä yhteystiedot, jos joskus niitä tarvitsisi tai haluaisi vaan ottaa yhteyttä. Eipä ole ollut useasti soiteltua nimerotiedotukseen.

      On juu porukoita, joitten kanssa yhteyksissä, aika paljonkin. Mutta ne on sellaisia tyyppejä, joitten kanssa oltu yhteyksissä luontevasti pitkään. Saattaa mennä vuosia tapaamatta, ei välttämättä tule soiteltuakaan, kuin joskus harvoin. Mutta homma molemminpuolista. Vaikkein kiinteitä yhteydenpitoja tarvita, jotain sielun veljeyttä tai muuten vaan jotain yhdistävää löytyy. Ei olla edes samanhenkisiä, ei samankaltaisia elämiä, jotain muuta.

      "Tuuhan käymään". Mä sain siitä aivan tarpeekseni. Yks maapallon tarpeettomimmista "kohteliaisuuksista", sellaisia kutsuja ei pidä ottaa vakavasti. Loppukevennyksenä. Aikanaan yks vanha tuttu oli aika jurrissa kun soittelin. Se tietenkin kutsui käymään. Mä että selvä. Ajoin 900 kilometriä seuraavaksi lauantaiksi makkaroitten kanssa sinne, että kun kutsuttiin ryyppäämään ja saunomaan, että laitappas saun lämpiämään ja hae sillä välin janojuomaa alkosta. Hauska ilta, ei se voinut poiskaan käskeä, mutta jotenkin jäi fiilis, että en oikein ollut toivottu vieras :DDDD

      Monill sosiaalisilla ja ulospäinsuuntautuneilla ihmisillä on aivan älyttömästi "ystäviä". Se vaan epäilyttää, onkohan ne edes häävisti tuttuja keskenään. Niillä homma ilmeisimmin kaksitpoimista, eräänlaista teatteria. Kännykässä pitää läpättää jatkuvasti ja puhelua tulee ja menee sarjatulena. Vaan, mikä lie syvin olemus, Jotenkin epäilyttää, yksinäisyyden pelko ja sen peittäminen, tai jotain.

      Niettä mulle saa kyllä soittaa. Numero tosin ollut aikansa salainen. Mutta eihän sillä ole väliä, kyllähän ystävät sen tietävät :DDD

      =DW=

    • vaka vanha

      Toi "soitellaan" tarkoittaa nykyään että: On tässä vähän kiire ja ei kerkiä tässä enempää lässyttää. Eli ei sitä tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti.

    • En tiedä, jotenkin tuntuu, että tämä ystäväjuttu on enemmän naisten huolia.
      Miesten välillä ei muuta ole kun kaveruutta, eikä sitä ole tapana miettiä, kenen vuoro soittaa.
      En tuohon naisten maailmaan osaa asennoitua, mutta jos toisella ei ole tarve soittaa, niin eikai sitä voi ystävyydeksi kutsua, yksipuolinen ystävyys kai se silloin on.

      • ...

        Ei sukupuolitermi, kulttuuritermi.

        Ajat muuttuneet. Ennen tosiaan oli jyrkkiäkin eroja just sanastossa sukupuolten välillä. Miehillä tosiaan oli kavereita ja naisilla ystäviä. Mun käsittääkseni se johtui siitä, että miehet teki töitä ja naiset juorusi keskenään :D Oli ukoilla työporukkansa, hirviporukkansa, lottoporukkansa, mutta siis kavereitten kesken, koitettiin välttää kai homoseksuaalin leimaa. Naisten lespous ei ole ollut tabu, jos naiset kokoontuu ompeluseuraan juoruamaan ja ompeleen, ne oli juoruamassa ja ompelemassa ystäviensä kanssa.

        Nuky-yhteiskunta erilainen, kaikki suunnilleen palkkatöissä, verkostojen laajutta ja sosiaalisuutta korostetaan kaikessa. Ihan pikkukakarasta asti kiinnitetään just tohon suurta huomiota. Eip saa olla introvertti, pitää olla laajasti "ystäviä" ja paljon ihmisiä, joitten kanssa tekemisissä. Naiset ja miehet ihan samoissa kuvioissa, opiskeluissa, työelämässä, harrastuksissa jne miesten kanssa.

        Eli kaikilla pitää olla laaja "ystäväpiiri". Ilman sukupuolirajoja. Tämä kai johtuu siitä, jos aikoinaan mies alkoi ystävystämään naapurin emännän kanssa, siitä ei hyvä seurannut. Etenkin miesten piti välttää "ystävä" sanan käyttöä siis kahdesta syystä, välttääkseen homon- tai huoripukin mainetta. Nyt sitä voi miehetkin käyttää, voi olla ystävä kenen kanssa tahansa.

        Nykyisin tosin edelleen herättää paljon huomiota, jos miehellä on mies hyvänä ystävänä, tai nainen hyvänä ystävänä. Mutta itse sanan käyttäminen ei ole enää tabu.

        Ja pitää muistaa, tasa-arvon takia myös naiseen kiinniotetään huomiota, jos sillä yksi oikein hyvä nais- tai miesystävä.

        Eli ystävyys-sanan merkitystä on laajennettu käsittämään kavereita, tuttavia, puolituttujakin. Ja ollut kauan olemassa sellainenkin käsite, kuin "kaveriseksi". Että ajat muuttuvat, sanojen merkityksetkin tietysti.

        Noo, mulla taipumusta fileologia-tyyppiseen pohdiskeluun. Ei ole mitään lähteitä esittää. Muttä oma käsitykseni asiasta on suunnalleen tollanen, kuin edellä selitin.

        Noin laajasti otettuna, ollaanhan mekin sun kanssa ystäviä netistä, kirjoitettu samalle huuhaanettipalstalle, onkos meillä sitten tarkoitus hankkiutua homoseksuaaliseen suhteeseenkin? :DDDDD


        =DW=


      • ... kirjoitti:

        Ei sukupuolitermi, kulttuuritermi.

        Ajat muuttuneet. Ennen tosiaan oli jyrkkiäkin eroja just sanastossa sukupuolten välillä. Miehillä tosiaan oli kavereita ja naisilla ystäviä. Mun käsittääkseni se johtui siitä, että miehet teki töitä ja naiset juorusi keskenään :D Oli ukoilla työporukkansa, hirviporukkansa, lottoporukkansa, mutta siis kavereitten kesken, koitettiin välttää kai homoseksuaalin leimaa. Naisten lespous ei ole ollut tabu, jos naiset kokoontuu ompeluseuraan juoruamaan ja ompeleen, ne oli juoruamassa ja ompelemassa ystäviensä kanssa.

        Nuky-yhteiskunta erilainen, kaikki suunnilleen palkkatöissä, verkostojen laajutta ja sosiaalisuutta korostetaan kaikessa. Ihan pikkukakarasta asti kiinnitetään just tohon suurta huomiota. Eip saa olla introvertti, pitää olla laajasti "ystäviä" ja paljon ihmisiä, joitten kanssa tekemisissä. Naiset ja miehet ihan samoissa kuvioissa, opiskeluissa, työelämässä, harrastuksissa jne miesten kanssa.

        Eli kaikilla pitää olla laaja "ystäväpiiri". Ilman sukupuolirajoja. Tämä kai johtuu siitä, jos aikoinaan mies alkoi ystävystämään naapurin emännän kanssa, siitä ei hyvä seurannut. Etenkin miesten piti välttää "ystävä" sanan käyttöä siis kahdesta syystä, välttääkseen homon- tai huoripukin mainetta. Nyt sitä voi miehetkin käyttää, voi olla ystävä kenen kanssa tahansa.

        Nykyisin tosin edelleen herättää paljon huomiota, jos miehellä on mies hyvänä ystävänä, tai nainen hyvänä ystävänä. Mutta itse sanan käyttäminen ei ole enää tabu.

        Ja pitää muistaa, tasa-arvon takia myös naiseen kiinniotetään huomiota, jos sillä yksi oikein hyvä nais- tai miesystävä.

        Eli ystävyys-sanan merkitystä on laajennettu käsittämään kavereita, tuttavia, puolituttujakin. Ja ollut kauan olemassa sellainenkin käsite, kuin "kaveriseksi". Että ajat muuttuvat, sanojen merkityksetkin tietysti.

        Noo, mulla taipumusta fileologia-tyyppiseen pohdiskeluun. Ei ole mitään lähteitä esittää. Muttä oma käsitykseni asiasta on suunnalleen tollanen, kuin edellä selitin.

        Noin laajasti otettuna, ollaanhan mekin sun kanssa ystäviä netistä, kirjoitettu samalle huuhaanettipalstalle, onkos meillä sitten tarkoitus hankkiutua homoseksuaaliseen suhteeseenkin? :DDDDD


        =DW=

        Koko ystävä-sana on netissä kokenut inflaation.
        Puhekielessä kukaan ei kehuskele, että tuo ja tuo on minun ystäviä.
        Kyllä se on miehelle varmin tapa päästä eroon kavereista japuolitutuista kun kailottaa ympäriinsä niiden olevan ystäviä.
        Siinä mielessä tuo Sinun analyysi on oikea, ja pätee tänäkin päivänä.
        Naisille ne ystävät on tärkeitä, kun niillä on tarvepuhua kaikki asiansa jollekin.


    • oon mikä oon

      Minä olen laiska yhteydenpitäjä. En soita oikein kenellekään. Pidän kuitenkin paljon muutamista ystävistäni. En vain ole soittelevaa tyyppiä. Olen aika itseriittoinen ja viihdyn yksin mutta silti on mukava jos joku joskus käy. Itse en käy kuin käskystä. Olen vain laiska pitämään suhteita yllä. Joka ei sitä ymmärrä tai hyväksy niin ei ole pakko. Joku on joskus suuttunut siitä että en pidä yhteyttä. En kuitenkaan halua esittää muuta kuin mitä olen. Facebook on lisännyt aktiivisuuttani yhteydenpidossa. Se on niin vaivatonta ja voi laittaa toiselle muutaman sanan vaikka ei olisi mitään varsinaista asiaa.

    • Irrallinen

      Olen kanssa paremminkin introvertti, myös tuntuu helposti että häiritsee tai tungettelee jos soittaa sellaisille paremminkin kavereille tai tutuille, kuin ystäville. "Lapsellisille" varsinkaan en saa soitettua, heillähän on jo muutenkin aika kortilla. Tahtoo sen takia jäädä tekemättä, vaikkei niitä ihmisiä vastaan mitään ole ja olisi oikeasti joskus ihan kiva nähdä.
      Että ei se välttämättä tarkoita mitään jos yhteydenotto on toispuolista, mutta vaikka sen itsestäni tiedän niin en kyllä pidä yhteyttä minäkään niihin jotka eivät koskaan itse soittele. Kyllä siitä tulee tunne että ei kiinnosta.

      =DW=´n huomioihin ei voi kuin yhtyä, noin se munkin kokemuksien mukaan menee. Puh.numeroita kerätään ihan senkin varalle että ihmisestä joskus voi olla jotain hyötyä, ja näyttääkin hyvälta kun on pitkät listat numeroita, muut saa kuvan että on tärkeä ja suosittu.
      Paha siinä on se, että en enää ota ketään tosissani. Ns annan periksi ennekuin edes kokeilen, en soita uusille "tutuille" koska oletan kaiken olevan vaan tätä modernia teatteria.

    • vähemmän on enemmän

      Päätin joitakin aikoja sitten, että poistan kaikki numerot pois kännykästä, perhettä lukuun ottamatta, ja katson kuka oikeasti kaipaa seuraani. Eipä ole montaa numeroa puoleen vuoteen kännykkään takaisin tullut - eikä ilmeisesti enää tulekaan. Näiden soittajien kanssa yhteydenpito sujuu ja tapaamiset järjestyy nopeastikin tai kalenteriin sovitellen. Yksipuolinen yhteydenpito, ei ole mun juttu. Kaipaan aktiivisia ihmisiä ympärilleni, en flekmaattisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe