YK:n moraali

ilm21:8 vs Mat10:16

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014082318596825_ul.shtml

Mistä lähtien pelkuruus on ollut haitallinen ominaisuus ihmisessä?

No kenties siitä lähtien kun raamatun ilmestyskirja on väittänyt sitä haitalliseksi ominaisuudeksi ihmisessä. Ehkäpä voimme tuomita myös ne ihmiset haitallisiksi ihmisiksi sekä myös pelkureiksi jotka eivät uskalla uskoa Jumalaan tai jumaliin. Toisaalta jos voimme vapaasti valita itsellemme minkä hyvänsä jumalan, seuraa tästä ongelmia yhteiskuntaan. Yksi ratkaisu tähän olisi pakottaa ihmiset uskomaan yhteen jumalaan. Tätähän se USA:kin ajaa takaa kun he lähtevät eliminoimaan vääräuskoisia Lähi-itään. Tai siis eihän ne ole vääräuskoisia, mutta koska heidän seudulla asuu niitä "pahoja ihmisiä" niin ne pitää eliminoida. Sille ei voi mitään jos tulee hieman sivullisia uhreja. Jumala kyllä pelastaa ne sivulliset uhrit ja he saavat taivaspaikan.

Hyvin usein rohkea ihmiset uskaltavat tehdä uhrarohkeita ratkaisuja jonka seurauksena joko heille itselle käy huonosti tai sitten muille ihmisille. Pelkurit sen sijaan ovat huomanneet että pelkuruudella pärjää hyvin elämässä koska silloin ei tule tehtyä virheitä. Yleensä ihminen omaksuu pelkuruuden hyväksi ominaisuudeksi juurikin sen vuoksi että se on turvallinen ratkaisu.

Mutta onneksi meillä on näitä rohkeita ihmisiä jotka lähtevät ylittämään valtameriä päästäkseen pommittamaan mestoja jossain aavikolla. Olihan tämä raamatun Jumalakin sellainen aavikon jumala. Toisaalta se oli myös vuorijumala kun Mooses kävi moikkaamassa sitä vuorella. Ehkäpä sen vuoksi piti päästä pommittamaan niitä vuoria missä Osaman piti asustella.

Kumpi muuten vaatii enemmän rohkeutta, se kun henkilökohtaisesti katkaisee toisen ihmisen kaulan veitsellä, vai se kun kattelee jostain drone-lentokoneen kamerasta jotain ihmisennäköisiä harmaita pisteitä jotka liikkuvat ja sen jälkeen painaa nappulaa nähdäkseen räjähdyksen? Minusta tuo drone-lentokonehommeli vaikuttaa ikäänkuin tietokonepeliltä jossa ei edes näe ihmisten kuolemaa tai kärsimystä sen jälkeen kun pommi on tipahtanut maahan.

http://www.youtube.com/watch?v=5rXPrfnU3G0

No miten tämä on salaliitto? Siten että tässä manipuloidaan massoja uskomaan johonkin täysin järjettömään käsitteeseen kuten rohkeuteen ja oikeuttamaan tätä kautta myös YK:n osalta kaikenlainen järjettömyys mikä perustuu rohkeuteen. YK ei itse uskalla kysyä miksi vastapuoli tappaa viattomia ihmisiä koska YK tai muut tahot jotka tukevat YK:ta tietävät syyt. On parempi lähteä syyttelemään puolin ja toisin jotta saadaan lietsottua aikaan sota ja tämän jälkeen urheat ja rohkeat sotilaat voivat mennä tuomaan rauhan maapallolle.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=8779
http://finnish.ruvr.ru/news/2013_09_12/Putin-muistutti-Obamaa-kansakuntien-tasa-arvoisuudesta-Herran-edessa-9610/
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=11505
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014082218593230_ul.shtml

http://www.youtube.com/watch?v=YoimzqUqm8E
http://www.youtube.com/watch?v=ToN09THflPk
http://www.youtube.com/watch?v=E4LBd7Mp2ss

1

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alas YK !

      YK = Usan sätkynukke ! !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      5001
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4372
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3493
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2301
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1799
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1666
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1609
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1448
    Aihe