suhde tunne- vai käytännön pohjalta?

koutsi4

Kirjoissa ja elokuvissa hyvinkin erilaiset ihmiset ihastuvat toisiinsa ja muuttavat sitten elämäänsä niin, että yhdessäolo on mahdollista.

Vastakohtana nykyään ainakin bongaamillani naisilla on ollut hyvinkin tarkat raamit mihin minun olisi sovittava. Ei ole riittänyt, että meillä on ollut hauskaa yhdessä, on syntynyt luottamus ja side, jopa seksikin on saattanut olla mahtavaa.
Niin silti naiset ovat tarkasti laskeneet, että parisuhteen mahdollistamiseksi on jommankumman/molempien muutettava niin paljon elämäänsä, että se menee "mielekkyysalueen" ulkopuolelle.
Tämän seurauksena nainen on todennut, että "Tunnut kaikin puolin hyvältä ja on kiva olla kanssasi mutta meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta"

Kysyisinkin porukalta, että onko teidän suhteet syntyneet sillä tavalla, että elämänne ovat olleet yhteensopivat vai enemmänkin niin, että "kiekko roiskaistaan kaukalon nurkkaan, luistellaan perään ja yritetään saada siitä peli rakennettua" ?

42

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmissihdetaitoa

      Ei kannata kuvitella alkuasetelman ratkaisevan loppuelämää. Keskustelua ja sopeutumista tarvitaan kaikilla ennemmin tai myöhemmin. Joka suhteessa on oma kriittinen pisteensä joka tuo esiin, mikä on oma solmunratkaisutaito. Ovatko elämän muuttamisvaatimukset lopulta kunnioituksen tai erilaisuuden arvostuksen puutetta. Oma lukunsa on sukupuolierot puhumattakaakaan persoonakohtaisista. Pikemminkin kannattaa hioa omia aitoja suhde- ja keskustelutaitoja kuin tuijottaa yksittäisiä elämän eroavaisuuksia, joita riittää aina. Kun on sinut oman elämänsä kanssa, ei tarvitse nähdä eroavaisuuksia uhkana.

    • koutsi4

      Ainakin seuraavat asiat ovat estäneet naisia olemasta vakavissaan;
      -ammattini
      -koulutukseni
      -asuinmuoto(vuokralla krs-talossa)

      Luulin myös musiikkimakujen samanlaisuuden tärkeyden kuuluvan
      johonkin alle 2-kymppisten identiteettiään hakevien ajatusmaailmaan. Mulle oli suuri yllätys että HeavyMetal oli niin tärkeää yli 5-kymppiselle naiselle, että en
      kelvannut erilaisen musiikkimakuni vuoksi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • miesvm_1967x

        Mä kyllä tunnen yli 50 naisen joka on täys hevari mutta tuskin sille olis tommonen turn off.. tai mistäs sitä tietää :D


      • 10+17

        No haloo. Samahan se, minkä syyn esittää, jos haluaa nätisti päästä eroon. Vai oliko tuo vakavissaan esitetty?


    • palkkamurhaajako?

      ".. onko teidän suhteet syntyneet sillä tavalla, että elämänne ovat olleet yhteensopivat vai enemmänkin niin, että "kiekko roiskaistaan kaukalon nurkkaan.."

      Kokemuksia on molemmista ja myös sekä-että tapauksista, eikä mikään tapa ole tuottanut elinikäistä suhdetta. Jos roiskaistaan, niin kyllä se nopeammin loppuu alkuhuuman jälkeen, kuin tarkemmin harkittu suhde.

      Itselläni on ollut vastaavanlaisia tilanteita, että yhdessä on kivaa ja seksikin maistuu, mutta elämäntilanteet, pitkä välimatka, tavat ja työajat ovat olleet esteenä varsinaiselle suhteelle.

      Jos musiikkimaku on todella erilainen, niin kyllä se minullekin voisi olla ratkaisevana tekijänä. Olen istunut kahdeksan tuntia autossa ja kuunnellut väkisin miehen maun mukaista minun korviini hirvittävää musiikkia, koska hän oli ehdoton ettei mitään muuta suostu kuuntelemaan. Päätin suhteemme muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, kun ynnäilin asioita, missä meillä ei elämät kohtaa.. ja tuo oli yksi tärkeä kriteeri päättäessäni, että ei tästä mitään elämänmittaista yhdessäoloa tule..

      Mikähän työssäsi ja koulutuksessasi on niin luontaantyöntävää?

      Yksi tapaamani keski-ikäinen mies asui äitinsä kanssa, koska oli pelivelkojen takia joutunut luopumaan asunnostaan. Tulee kuulemma asumaan siellä vielä useita vuosia.. rahaa hänellä ei ollut edes omaan kahviin, kun tapasimme hänen ehdotuksestaan kahvilassa, minä siis maksoin molempien kahvit. Mitkähän tulevaisuuden näkymät tuollaisissa lähtökohdissa on suhteen kannalta..

      Kyllä ne raamit koskee molempia. Naiset ovat arvioineet myös sen, sopivatko he sinun kuvioihisi. Molemmin puolin on osat sovittava yhteen..

      • miesvm_1967x

        "Olen istunut kahdeksan tuntia autossa ja kuunnellut väkisin miehen maun mukaista minun korviini hirvittävää musiikkia, koska hän oli ehdoton ettei mitään muuta suostu kuuntelemaan"

        Eihän se siis johtunut miehen musiikkimausta vaan ehdottomuudesta. Todennäköisesti noin ehdoton ihminen on yhtä ehdoton monessa muussakin asiassa joten oli hyvä että teit bänät ;) Parisuhteessa kun joutuu jakamaan ja sietämään toisen erilaisuutta, eihän siitä muuten tuu mitään.


      • palkkamurhaajako?
        miesvm_1967x kirjoitti:

        "Olen istunut kahdeksan tuntia autossa ja kuunnellut väkisin miehen maun mukaista minun korviini hirvittävää musiikkia, koska hän oli ehdoton ettei mitään muuta suostu kuuntelemaan"

        Eihän se siis johtunut miehen musiikkimausta vaan ehdottomuudesta. Todennäköisesti noin ehdoton ihminen on yhtä ehdoton monessa muussakin asiassa joten oli hyvä että teit bänät ;) Parisuhteessa kun joutuu jakamaan ja sietämään toisen erilaisuutta, eihän siitä muuten tuu mitään.

        Jos hän olisi ehdottomasti halunnut kuunnella jotain, mistä itsekin pidän tai olla kuuntelematta mitään, niin ehdottomuudessa ei silloin olisi ollut mitään ns. vikaa. Ehdottomuudet on ihan hyvä juttu, jos ne kohtaavat molemmin puolin.

        Tässä kyseisessä tapauksessa musiikkimakujen erilaisuus oli ennemminkin erottavana tekijänä.

        Mökkireissulle kun mentiin ja takaisinkin piti tulla, niin sitähän vaan yrittää tuommoisetkin lähinnä pikkujutut kestää..


      • miesvm_1967x
        palkkamurhaajako? kirjoitti:

        Jos hän olisi ehdottomasti halunnut kuunnella jotain, mistä itsekin pidän tai olla kuuntelematta mitään, niin ehdottomuudessa ei silloin olisi ollut mitään ns. vikaa. Ehdottomuudet on ihan hyvä juttu, jos ne kohtaavat molemmin puolin.

        Tässä kyseisessä tapauksessa musiikkimakujen erilaisuus oli ennemminkin erottavana tekijänä.

        Mökkireissulle kun mentiin ja takaisinkin piti tulla, niin sitähän vaan yrittää tuommoisetkin lähinnä pikkujutut kestää..

        Meillä emännän kanssa kyllä yhdessä päätetään mitä kanavaa kuunnellaan mutta meillä ei musiikkimaku ole liiaksi erilainen, onneksemme. Sen verran on eroa että joskus toinen saa valita ensin oman kanavansa kun toinen "kärsii" ja sitten toisinpäin. Tasapeli ;) Sama muissakin asioissa joissa ei päästä täyteen konsensukseen :)


    • koutsi4

      "mutta elämäntilanteet, pitkä välimatka, tavat ja työajat ovat olleet esteenä varsinaiselle suhteelle."

      Nuohan on paljolti sellaisia asioita joita justiinsa järjestellään kohdalleen jotta suhde mahdollistuisi.

      Automatkasta näkisin, että yksin ollessa voi kuunnella mitä haluaa, jos yhdessä ei löydy mistä molemmat pitää, niin stereo kiinni. Itse ainakin nautin mahdollisuudesta keskustella. Siksi usein olen ajanutkin, koska naiset tuntuvat keskittyvän ajamiseen niin paljon enemmän etteivät antaudu keskustelulle samalla tavoin kuin minä pystyn ajaessani.

      Tuo rahattomuus on siinä mielessä ongelma, että silloin ei voi yhdessä suunnitella rahaa vaativia kivoja juttuja, koska toinen joutuisi maksamaan kaiken. Peruselämiseen riittävät varat luulisi järjestelmän mahdollistavan pelivelkaisillakin?

      """""Naiset ovat arvioineet myös sen, sopivatko he sinun kuvioihisi."""""

      Tämä kalskahti tietyllä tavalla pahasti korvaani. Kai se on minun asiani päättää, että jätänkö jonkun tärkeän asian tekemättä naissuhteen vuoksi. Esim. että jos vaikka olisin ammattijääkiekkoilija ja luopuisin 10miljoonan sopimuksesta USAssa koska naiseni ei pääse mukaan. Ei nainen voisi tehdä puolestani päätöstä, että hän olisi siksi väärä minulle. Vaan minä teen päätöksen, että kumpi on minulle tärkeämpi. Sitähän elämä on kokoajan kaikessa, että laitetaan vaihtoehtoiset asiat vaakakuppeihin ja katsotaan, että kummalle puolelle kallistuu. Eikä silloin vähempiarvoisesta asiasta luopuminen ole uhraus, vaan sijoitus että saa jotain mikä tekee onnellisemmaksi.

      Musta tuntuu, että nainen joskus ei ole tätä kohdallani tajunnut.

      • palkkamurhaajako?

        Elämäntilannetta ei voi muuttaa. Jos on lapsia ja vielä pieniä tai koululaisia, niin ei heitä voi poiskaan antaa antaa suhteen tieltä, eikä yhtäkkiä heidän ikäänsäkään muuttaa, että muuttaisivat kotoaan omilleen. Samoin jos miehellä ei ole lapsia ja haluaa niitä ehdottomasti tulevaisuudessa, ja itse en enempää halua, niin tuo on jo niin iso erottava tekijä, ettei siitä suhdetta synny millään.

        Pitkä välimatka tarkoittaa tuhoon tuomittua suhdetta, jos tiedetään, ettei kumpikaan voi muuttaa paikkakunnaltaan vaikka kymmeneen tai kolmeenkymmeneen vuoteen olosuhteiden pakosta.

        Tavat voivat hyvinkin olla iso juttu, jos toinen vaikka tykkää viettää neljän viikon kesälomansa mökillä ja talvilomansa Thaimaassa, ja jos toinen haluaa viettää lomansa toisin, niin mikäs se sellainen suhde on, että kaikki lomat vietetään erillään..
        Ja jos toinen polttaa tauotta ja vetää kännit joka päivä, ja toinen ei polta eikä käytä juurikaan alkoholia, niin on sekin iso erottava tekijä..
        Ja vielä esimerkkinä, että jos toinen on harras uskovainen ja elää jokaisena päivänä uskonnon rituaalien mukaisesti (käy herätyskokouksissa, pitää kotonaan raamattupiirejä yms.) ja toinen on vaikka ihan eri uskontoinen tai täysin ateisti, niin kyllä sekin asia tökkisi..

        Työaikoja ei voi noin vain muuttaa, senhän jo selvä järkikin sanoo!

        Minä ainakin teen arviointeja sovinko miehelle kumppaniksi, kun tiedän itseni paremmin, kuin tuore tuttavuus. Jos mies vaikka haaveilee kalastuksesta, marjastuksesta ja sienestyksestä naisensa kanssa, niin en ole hänelle sopivaa seuraa, koska en kerta kaikkiaan koskaan halua sellaisia asioita tehdä, edes miehen mieliksi. Tai jos mies haluaa peppuseksiä ja muita minun mielestäni pervoja juttuja, niin en ole hänelle sopiva kumppani, koska en halua sellaisiakaan koskaan tehdä. En halua riistää mieheltä mieluisia ilojansa tässä ainutkertaisessa elämässä, ja suon hänelle mieluusti kumppanin, jonka kanssa hän olisi onnellinen.


    • koutsi4

      Tuo tapa miten ajattelet, pätee varmaan suurimpaan osaan ihmisistä.
      Että he tavallaan muotoilevat elämänsä sen mukaiseksi, mikä on heille tärkeää.
      Varmaan suurin osa antaa sattumankin vaikuttaa nuorempana siihen, että mihin päätyy. Mutta tarkoitan sitä, että tuossa 30-40 iässä suurimmalla osalla on muotoutunut jonkinlainen "rutiini" elämäänsä, eikä hän halua enää suurempia muutoksia tehdä. Vaikka joskus muutos voisi parantaa elämää, niin on helpompaa jatkaa vanhalla tyylillä. Sillä tais olla nimikin, mukavuusalue, tms.

      Jos "sepe" menee autokuskiksi 2-kymppisenä armeijan jälkeen ja vielä 4-kymppisenäkin asuu samalla pikkupaikkakunnalla samassa työssä, niin ajattelet, että se on hänen elämänsä?

      Tai "jone" opiskelee lääkäriksi ja tekee sitä hommaa valmistumisensa jälkeen 20 vuotta putkeen asuen yliopistokaupungissa sairaalan lähellä, niin näet hänet sellaisena?

      Samalla kun tuo "abstrakti" visio ihmisestä antaa sinulle jonkun "alustan" mihin tarttua, niin samalla se luo tietynlaiset rajat siitä, että mihin et haluaisi ihmistä viedä mukanasi.

      Jos olisit muuttamassa yliopistokampukselle, niin et ottaisi mielelläsi tuota "sepeä" kumppaniksesi. Tai jos jäisit varhaiseläkkeelle ja muuttaisit pikkupaikkakunnalle, niin et tuntisi mielekkääksi houkutella "jonea" mukaasi ?

      Mutta entä sitten sellainen "kameolentti-mies" joka on akateemisesti opiskellut, ollut elämässään erilaisissa töissä laidasta laitaan, traktorikuskista tutkijaan, metsurista johtajaan, asunut peräkylissä, metropoleissa, idässä ja lännessä. Mies joka pystyy pärjäämään ja asettumaan mihin vaan, mies joka ei ole poliittisesti aktiivinen, ei omaa uskontoa, ei ole sukua tai lapsia joihin pitäisi pysytellä lähietäisyydellä. Siis joka suhteessa täysin vapaa.
      Sehän olisi aika helppoa vai mitä?
      Mutta tuntisitko sellaisessa tapauksessa myöskin, että hänessä ei olisi mitään sellaista "pysyvää" minkä perusteella pystyisit luomaan mielikuvan hänestä?

      Olen alkanut epäilemään tämän olevan ongelmana, että naiset eivät näe minussa mitään perinteistä, koska kuulun elämäntyyliltäni varmaan johonkin 1 prosenttiin.

      • palkkamurhaajako?

        Lapsellisilla elämä menee lasten hyvinvoinnin ehdoilla, jos sellaisia on. Omaa yritystä ei aina pysty siirtämään toiselle paikkakunnalle. Suuria muutoksia ei noin vain tehdä, jos on muitakin konseptissa mukana.

        Miksi tekisin asioita, jotka eivät ole mieleeni tai tekevät oman ja lasten olon ja elämän jopa kurjaksi?!

        Yhdellä miehellä oli varmana asiana, että eläkkeellä hän muuttaa pysyvästi Thaimaahan. Sinne hän ei saanut minua houkuteltua, joten miksi olisimme muodostaneet suhteen, kun tiesimme, että eläkepäiviä ei tultaisi viettämään yhdessä, kun sellainen kumminkin on haaveissa.

        Elämän realiteetit on ihan hyvä hyväksyä suhdetta muodostettaessa. Mutta jokainenhan on vapaa roiskimaan lätkiään miten sattuu ja kompuroimaan liukkaalla jäällä.. Itse en sellaiseen kumminkaan lähde.

        Millainen tuo kummallinen elämäntyylisi sitten on?


    • koutsi4

      "Millainen tuo kummallinen elämäntyylisi sitten on? "

      Tulipa yöllä väsyneenä taas tehtyä liian vaikeaksi tuo asiani hahmottaminen.

      Eli koko ketjuun liittyen, voisinkin esittää sen vastakysymyksellä.

      Kun alussa puhuin siitä, että pitääkö elämien olla samanlaiset vai ollaanko valmiita tekemään järjestelyitä, jotta pystytään elämään suhdetta halutun henkilön kanssa.
      Niin onko naiselle ongelma jos mies on käytännössä sellainen kameolentti joka pystyy helposti mukautumaan naisen elämään, koska tuolla miehellä ei itsellä ole sellaista elämää mihin hän olisi Joutunut/Halunnut sitoutumaan loppuiäkseen.
      Haittaako tuo miehen elämän "Olemattomuus" sitä, että silloin ei myöskään pysty saamaan kuvaa, että millainen hän sisimmältään on?

      Henkilökohtaisella tasolla tarkoitan sitä, että olen 4-kymppinen, mulla on vino pino eri alojen työtodistuksia, mukavasti rahaa pankkitilillä/sijoituksissa, olen asunut melkein kaikissa Suomen isoimmissa kaupungeissa ja pikkukunnillakin, ulkomailla, mulla ei ole lapsia, sukulaiset ovat kaukaisia, jne.

      Niin olenko liian helppo kaksi viikkoa tuntemalleni naiselle, jos sanon, että " voin etsiä seuraavan työn/projektin ja asuntoni sinun läheltäsi jotta voidaan olla enemmän yhdessä, minulla ei ole mitään käytännön hidasteita jotka rajoittaisivat suhdettamme"

      • Sannnnnnni

        Siinä taitaa olla vika. Itselläni on tiettyjä vankkoja moraalisia käsityksiä, poliittisia mielipiteitä yms sums, ja tulen paremmin aivan erimielistenkin ihmisten kanssa toimeen kuin ihmisten joille on "ihan sama". Olen kyllä asunut ympäripitkin ulkomailla ja tehnyt kaikenlaista duunia hanttihommista akateemiseen, lapsia ei ole ja sukulaiset pärjäävät itsekseen... Siinä mielessä olen samaa maata, sopeutuvainen. Mutta juuri senkin takia ne asiat mistä pidän kiinni, niistä tosiaankin pidän kiinni. Rakastuin aviomieheeni juuri siksi että hän ymmärtää ja suurilta osin jakaa nämä härkäpäiset mielipiteeni -se luo tunteen että olemme "sielunkumppanit". Jos mies sopeutuisi jonkun toisen naisen elämään yhtä helposti kuin omaanikin niin tulisihan siinä tunne ettei meissä yhdessä ole mitään erityistä. Ja olisi vaikea luottaa johonkuhun joka uudelleenjärjestelee *mitä*tahansa* hetken varoitusajalla eikä takerru mihinkään - kai suhteeseenkaan. Oma härkäpäisyyteni ei ole pelkästään miellyttävä piirre, mutta kun olen kerran päättänyt olla sitoutunut ja niin hyvä vaimo kuin osaan, niin olen, come hell or high water. Jos voisit löytää jotain, vaikka löytöeläimen tai tärkeän hyväntekeväisyyshankkeen tai mitä tahansa mistä voisit välittää niin paljon ettet luopuisi siitä missään tilanteessa, sinussa olisi ehkä enemmän särmää -olisit vähemmän kuin teflon johon mikään ei tartu, suhde mukaanlukien.


      • Old Lady...

        Mitä tarkoittaa "helppo". Eikö silloin kun toinen kiinnostaa, jopa ollaan ihastuneita, elllei rakastuneita, tehdä olosuhteet niin, että voidaan olla yhdessä. Jos ajattelee ihmissuhteiden olevan jotain peliä, pitää silloin suostua pelinappulaksi. Minä en näe asiaa noin, mutta olempa ollutkin enemmän tai vähemmän onnellisesti ja mielenkiintoisesti parisuhteessa 38 vuotta.


    • levotonsieluko?

      Sinusta saa hieman levottaman ihmisen vaikutelman, mikä ei luo turvallisuuden ja vakauden tunnetta. Miksi olet muuttanut niin usein, naisen perässäkö? Niin, siirryt paikasta toiseen vähän liian vikkelästi.

    • yksurpo

      "Miksi olet muuttanut niin usein, naisen perässäkö? "

      Levoton en tunne olevani, enemmänkin tunnen saavani elämältä enemmän kun näen eri paikkoja, tutustun erilaisiin ympäristöihin, teen erilaisia töitä, jne.
      Jos tekisin samaa työtä vuosikausia ja asuisin samassa paikassa, niin tuntisin elämäni valuvan hukkaan kun mitään uusia asioita ei tapahdu.

      Olen tietyllä tavalla oppinut ja menestynyt kulkuri.

      En ole elämäni naista tavannut, mutta ajattelen asian niin, että kun oikea löytyy niin sitten yhdessä päätetään missä halutaan olla ja mitä tehdä.

      Mutta se tuntuu olevan ongelma jos naiset haluavatkin nähdä miehen sellaisena peruskalliona jonka varaan elämä rakennetaan?

      Nainen ei tunne halua alkaa johonkin "projektiin" sellaisen miehen kanssa, kenellä ei ole mitään pysyvää. Vaan valitsee erilaisille elämille omistautuneista miehistä sen jonka elämä häntä itseään kiinnostaa.?

    • levotonsieluko?

      Niin, juuri tuo, että kaipaat koko ajan jotain uutta ja niin tapahtuu sitten vaan taas kerran, että alkaa kyllästyttää samat maisemat ja samat kiemurat, ja nopea kun olet liikkeissäsi, vaihdat maisemaa. Tulee mieleen myös, että yhtä helposti vaihtanet myös naisesi toiseen uudenlaisempaan siellä uusissa maisemissa.

      Onhan sinulaisia naisissakin, varmaan löydät sellaisia, vaikutat fiksun normaalilta ihmiseltä.

      Siis, miten todistat sen naisellesi, ettet ole yhtä levoton ihmissuhteissasi? Et todista sellaista kuin ajan kanssa, rohkea on sellainen nainen, joka lähtee matkaasi, paitsi jos kaltaisesi matkaaja.

    • 15+19

      Hyvä kysymys. Meidän suhde perustuu puhtaasti siihen, että olen luopunut omasta elämästäni ja alkanut rakentaa elämää joka sopii miehelleni. Käytännössä se tarkoittaa, että pysyn sovitulla alueella. En vahvasti ilmaise mitään mielipidettä ja jos se on eri kuin miehen niin joko pidän sen omana tietonani tai ilmaisen sen ja samaan hengenvetoon totean että kunnioitan mieheni mielipidettä ja vetoan siihen että olemme eri sukupuolta. Näin saan anteeksi jotain ajatteluni virheitä. En usko että mikään suhde on mahdollista ellei jompikumpi tai kumpikin luovu jostain itsestään suhteen vuoksi.

    • yksurpo

      Aiemmin olen ajatellut olevani naiselle unelmalöytö, koska olen niin vapaa mukautumaan naisen elämään. Ehkä se jopa on ollut tärkein syy miksi olen halunnut elää tällaista elämää. Jotta "sen oikean" tavatessani ei olisi mitään "eri paikkakunta/uralle omistautuminen" - tyyppisiä esteitä.

      Mä tavallaan koen, että tuo naissuhde olis mulle se peruskallio, johon elämäni rakentaisin.
      Varmaan olet katsellut länkkäreitä, missä kiertelevä cowboy elokuvan lopussa jääkin rakastuneena tekemään maatöitä sen naisen luo, kenen miehen inkkarit olivat listineet.

    • yksurpo

      Tuo länkkärileffa tuntui tarjoavan niin hyviä vertauskuvia, että pakko jatkaa.

      Eli nykypäivän naiset taitavatkin sitten paljolti jakautua niihin, jotka haluavat olla sen
      " T-Sigma ranchin" omistajan palvelusväkeä johtamassa tai sitten niihin jotka hoitavat sen saluunan vieressä lihakauppaa pitävän teurastajan kotia ja lapsia.

      Haloo cowgirl, missä olet ?

    • levotonsieluko?

      Jokin tuossa sinun yhtälössäsi ei toimi, sori vaan. Et ole löytänyt sitä oikeaa vieläkään, vaikka monta naista on eteesi varmaankin tullut. Miksi näin on käynyt?

      Ei voi mitään, mutta kaallistun kohdallasi päätelmään, että fiksun normaali pelimies etsii naista ja vaihtaa aina sopivin välein maisemaa, ettei tule liian tutuksi ympäristölleen.

    • yksurpo

      Toivottavasti kaikki eivät ole noin ennakkoluuloisia!

      Aloin enemmän vielä miettimään tuota cowboy-juttua.
      Mähän taidankin olla ihan oikea nykypäivän cowboy.
      Nuorena maalla hoidin lehmiä, ratsastin hepalla.
      Opiskeluaikoina ajoin kesäisin ja viikonloppuisin rekkaa ympäri Suomea.

      Mitä tulee naisiin, niin nuorempana yritin pysyä kaukana heistä, koska
      en halunnut jäädä paikalleni "ansaitsemaan rahaa itkevien kakkahousujen ruokkimiseen"

      Nyt yli 4-kymppisenäkään en enää omia lapsia haluaisi, jotkut yh-äidin aikuisuuden kynnyksellä olevat varmaan muutaman vuoden menisivät.

      Pari vakavaa suhdetta elämääni mahtuu, toisen katkaisi naisen kunnianhimo, toinen loppui biologisen kellon tikitykseen. Yhden yön juttuja en ole oppinut koskaan harrastamaan, krapulassa olen muutaman kerran herännyt naisen vierestä aamulla, mutta silloinkin vaatteet päällä

    • levotonsieluko?

      No minustakaan ei ole sinulle siksi oikeaksi, sillä olen alle 30 nainen, enkä pidä isoista ikäeroista. Toivotan onnea etsintään, saatat löytää oikeasi koska vaan ja sitten kotiudut ja ainahan pienelle reissulle voit lähteä yksin tai yhdessä.

    • yksurpo

      levotonsieluko?

      En mäkään ajatellut, että olisin täällä seuraa etsimässä, kunhan haluan kuulla mielipiteitä asioista, on aina kivaa rupatella.

      Tarkemmin ajatellen tuo lapsiasia taitaa olla se, mikä eniten erottaa minut naisista.
      Kun mä en oikein niistä välitä. Ja sitten taas lapset tuntuvat olevan suurimmalle osalle naisista se elämän tarkoitus.
      Sinänsä sääli, kun itseäni kehuakseni väittäisin vieläpä olevani aika hyvä ja vastuullinen isä. Mutta kun en vaan halua.

      Aurinko paistaa, rautaheppa odottaa korskuen ! Aika hypätä selkään!

      • hyvä juttu

        "lapset tuntuvat olevan suurimmalle osalle naisista se elämän tarkoitus."

        Tuo oli helpottava tieto tässä urakeskeisessä maassa! Lasten hyvinvoinnin kannalta näin kuuluu ollakin!


    • palkkamurhaajako?

      "naiset ovat tarkasti laskeneet, että parisuhteen mahdollistamiseksi on jommankumman/molempien muutettava niin paljon elämäänsä, että se menee "mielekkyysalueen" ulkopuolelle."

      "voin etsiä seuraavan työn/projektin ja asuntoni sinun läheltäsi jotta voidaan olla enemmän yhdessä, minulla ei ole mitään käytännön hidasteita jotka rajoittaisivat suhdettamme"

      Naisen ei siis tarvitse tehdä mitään muutoksia elämäänsä, mutta sinä olisit valmis tekemään kaikki mahdolliset muutokset suhteen eteen. Eipä siinä luulisi olevan naiselle vaikeuksia aloittaa suhdetta, vaan enemmänkin täydellinen lähtökohta, minulle ainakin.

      Tuossa tilanteessa itseni voisi kylläkin tulla liian vastuullinen olo, kun mies muuttaisi kaiken elämässään vuokseni, ja jos suhde ei kannakaan pitkälle, niin itselle tulisi aikamoisen kurja fiilis miehen puolesta.
      Suhteen pitkäkestoisuuttakin jos miettii tähän astisen elämäsi kannalta, niin ei kovin lupaavalta näytä. Sinusta saa sellaisen kuvan ettet kerta kaikkiaan pysty asettumaan aloillesi, vaan olet synnynnäisesti kameleontti.

      Sydämen särky on kovin tuskallinen, sitä naiset varmaan ovat pelänneet miettiessään suhdetta kanssasi..

      • miesvm_1967x

        Minä kallistun vahvasti samaan ajatusmalliin kuin levotonsieluko? sekä myös sarjamurhaajan eiku sori palkkamurhaajako? ajatustyyliin. AP on liian levoton eivätkä ainakaan ne naiset jotka kaipaavat suhteelta pysyvyyttä (useimmat kai) uskalla lähteä tuohon sirkukseen mukaan. AP tuli, sopeutui, kyllästyi ja meni. Semmosen fiiliksen AP:n kirjoitukset saivat munssa aikaan.


      • Nainen naisellinen
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Minä kallistun vahvasti samaan ajatusmalliin kuin levotonsieluko? sekä myös sarjamurhaajan eiku sori palkkamurhaajako? ajatustyyliin. AP on liian levoton eivätkä ainakaan ne naiset jotka kaipaavat suhteelta pysyvyyttä (useimmat kai) uskalla lähteä tuohon sirkukseen mukaan. AP tuli, sopeutui, kyllästyi ja meni. Semmosen fiiliksen AP:n kirjoitukset saivat munssa aikaan.

        No minulle taas levoton sielu sopisi kuin nenä naamaan. Itse sanoisin, että turha tuollaisia on pohdiskella, naisia on yhtä monenlaisia kuin miehiäkin, ja löytyypä ihmisiä siltä väliltäkin.

        Mutta se, rakastuisinko juuri sinuun, on kiinni niin monesta kummallisesta asiasta.

        Yksi juttu... Kerroit ettet harrasta yhdenillanjuttuja. Varmaan tosi hienoa, mutta itselleni on kyllä käynyt niinkin, että juuri seksi on koukuttanut... Toisen huumaavan ihana läheisyys. Niin paljon, että on täytynyt opetella sietämään toisen jäykkyyttä, mukautumattomuutta, jyrkkyyttä, hitaita päätöksiä. Hammasta purren ja askel askeleelta - mutta toisen läheisyyttä janoten ja rakkaudesta eläen


      • HalojataPäivää
        Nainen naisellinen kirjoitti:

        No minulle taas levoton sielu sopisi kuin nenä naamaan. Itse sanoisin, että turha tuollaisia on pohdiskella, naisia on yhtä monenlaisia kuin miehiäkin, ja löytyypä ihmisiä siltä väliltäkin.

        Mutta se, rakastuisinko juuri sinuun, on kiinni niin monesta kummallisesta asiasta.

        Yksi juttu... Kerroit ettet harrasta yhdenillanjuttuja. Varmaan tosi hienoa, mutta itselleni on kyllä käynyt niinkin, että juuri seksi on koukuttanut... Toisen huumaavan ihana läheisyys. Niin paljon, että on täytynyt opetella sietämään toisen jäykkyyttä, mukautumattomuutta, jyrkkyyttä, hitaita päätöksiä. Hammasta purren ja askel askeleelta - mutta toisen läheisyyttä janoten ja rakkaudesta eläen

        Huoh... Se nyt ei ole rakkautta nähnytkään, jos jää seksikoukkuun.


      • Nainen naisellinen
        HalojataPäivää kirjoitti:

        Huoh... Se nyt ei ole rakkautta nähnytkään, jos jää seksikoukkuun.

        Siinä tapauksessa lienee viisainta, että ap jatkaa sen miettimistä, mikä hänessä on vikana, vai onko vika kenties naisissa, jotka eivät ehkä sukupuolensa perusteella osaa vaan hypätä seikkailuun.
        Ehkäpä silläkin tavalla voi onnensa löytää:


    • palkkamurhaajako?

      Juttelin tutun naisen kanssa, joka on elänyt aika samalla tyylillä kuin sinä. Hän on netissä tavannut neljää kymppiä lähestyvän miehen, joka on lapsuudesta asti asunut samoilla kulmilla, kouluttautunut yhteen ammattiin ja ollut ensimmäisessä työpaikassaan n. 20 vuotta ja aikoo jatkaa siellä eläkepäiviinkin asti, jos niin suodaan. Elämä menee pienissä piireissä peruskaavoilla päivästä päivään.

      Nainen pohti, että mies olisi varmasti turvallinen peruskallio hänelle ja mahdollisille tuleville lapsille. Hän piti ajatuksesta, että mies olisi varmasti vapaa-ajallakin paljon perheensä kanssa, ennemmin kuin menisi omia menojaan.

      Sitten nainen pohti itseään, että kyllästyttäisikö häntä jäädä noin pieneen piiriin pyörimään, missä mies elää. Hän haluaisi varmasti jossain vaiheessa vaihtaa asuinpaikkaa, jopa ulkomaillekin asti. Mies tuskin pystyisi samaan, joten kannattaako heidän lähteä väkisin vääntäytymään yhteen, kun ovat niin erilaisia perusluonteeltaan..

      Pystyisitkö sinä asettumaan vaikka loppuelämäksi yhteen paikkaan, jos kumppanillesi se olisi tärkeää, eikä muuttohaluja olisi?

      • miesvm_1967x

        Ihminen tietysti kypsyy ja kasvaa ja muuttuu ajan myötä mutta onhan tuollaisessa isot riskit, että jos naisen menojalka ei vaan laskeudu levolle niin mitä sitten tulee tapahtumaan? Että ihan fiksusti hän elämänsä merkittävää asiaa pähkäilee. Vastausta vaan ei tiedä kukaan, koska ei hän itsekään. Aika riskialtista on juu, en kommentoi enempää.

        Pystyisinkö minä.. jaa-ah, EOS :P Maybe, maybe not.


    • koutsi4

      "Pystyisitkö sinä asettumaan vaikka loppuelämäksi yhteen paikkaan, jos kumppanillesi se olisi tärkeää, eikä muuttohaluja olisi? "

      Mietin tuota, varmaankin se vaikuttaisi asiaan paljon, että halutaanko lapsia tai ollaanko edes lapsenhankintaiässä enää. Eli jos oltaisiin perustamassa perhettä, niin tietenkin silloin pitäisi tarkkaan harkita, että onko valmis sitoutumaan(kuten palkkamurhaajan ystävä miettikin)

      Mutta kun itse olen liikenteessä vain "kahden ihmisen kimpan"-taktiikalla, niin ajattelisin, että aina kannattaa yrittää. Kunhan ei nyt mitään elämää suurempia ja peruuttamattomia uhrauksia tee.

      Ehkä naisille tavallaan jää päälle tuo suuri etukäteenmiettiminen vaikka oltaisiin esim. jo vaihdevuosissa. Tai sitten se on sisäänrakennettu ominaisuus joka ei lähde pois vaikka lastenhankinta-aika olisikin ohi.

      • palkkamurhaajako?

        "olen liikenteessä vain "kahden ihmisen kimpan"-taktiikalla"

        Ymmärsinkö oikein, että et halua suhteeseen naisen kanssa, jolla on jo lapsia?

        "Kunhan ei nyt mitään elämää suurempia ja peruuttamattomia uhrauksia tee."

        Kai olet steriloinut itsesi, vai haluatko kumppanin, jolla on vaihdevuodet olleet tai pitäydytkö seksistä kokonaan? Mikään ehkäisy ei ole 100% varma, joten jos siität lapsen, se on elämää suurempi ja peruuttamaton asia. Vai yritätkö pakottaa naisen aborttiin tai jätätkö lapsen isättömäksi häipymällä maisemista?

        Itse tykkään, ja suorastaan nautin, asua juuri täällä ja näin. Ei ole mitään tarvetta vaihtaa paikkaa ikinä, jos täällä on hyvä elää jatkossakin. Onko sinulle outoa, että ihminen eläisi loppuelämänsä samalla seudulla?

        Kyllä ihmiset sukupuolesta riippumatta ajattelevat pieniä ja suuria asioita eteen päin, koska se on järkevää :)


    • oiujd

      Minulla on elämässäni ollut kolme hyvin pitkää suhdetta, joista viimeisimmässä siis elän yhä.

      Kaksi ensimmäistä perustuivat juurikin sellaiseen "tuntuu hyvältä niin yritetään saada homma toimimaan" -periaatteeseen. Loppujen lopuksi suhteiden turmioksi osoittautuivat juurikin ne suuret eroavaisuudet, jotka olisi ehkä ollut ennakoitavissa...

      Ensimmäinen hyvin vakava suhteeni kesti 6 vuotta. Seurustelu alkoi kun olin vielä hyvin nuori aikuinen, 18v. Silloin mietin vahvasti sitä, että oli mahtavaa muuttaa yhteen, ns. leikkiä aikuista. Yritin miellyttää muutaman vuoden vanhempaa miesystävääni, sillä ihailin häntä. Hän oli jo niin "aikuinen". Hän oli työelämässä, oma auto ja eikä asunut evää vanhempien nurkissa. Jälkikäteen ajatellen hänen elämäntyylinsä, ystäväpiirinsä ja tavoitteet olivat hyvin erilaiset kuin minulla. Olin liian nuori näkemään, mitä todella kaipaan elämääni. Hauskuudeksi riitti se, että mies kehui minua usein kauniiksi ja meillä oli mahtavan kivaa ystävien kanssa. No, 24-vuotiaana ymmärsin enemmän, että haluamme aivan eri asioita. Edelleen tiedän tuon miehen. Hän on ihan ok tyyppi, mutta totaalisen erilainen kuin minä... Hän kulkee moottoripyörällään, lapsia ei ole halunnut, junnaa siellä kotikylällä ja kadehtii avoimesti niitä, jotka ovat elämässään tehneet jotakin muutakin.

      Toinen suhde kesti 5 vuotta. Siinä parisuhteessa syntyi myös kaksi lastani. Rakkaus oikein leimahti! Edellisen suhteeni jälkeen ajattelin, että NYT olen kohdannut oikeasti mahtavan miehen! Korkea koulutus, isoja haaveita, hauskaa yhdess yms. No, kun arki kolahti kunnolla eteen, niin huomasimme että olisi aiemmin pitänyt todella miettiä, että minkälainen on kumppanin arvomaailma. Minun haaveeni olivat myös suuria, mutta hyvin erilaisia. Mies halusi rahaa, minä halusin yhteistä aikaa. Mies halusi kaiken näyttävän ulospäin mahtavalta. Minä halusin syödä välillä hernekeittoa. Mies halusi valita niin auton kuin kodinkin yms sen mukaan, millä on paras imagoarvo, minä ajattelin asioita pihisti ja käytännönläheisesti. Lasteni isä ei ole mikään paha mies, jos tästä nyt sen kuvan saa. Hän vaan arvostaa enemmän pintapuolen asioita kuin minä. Minä saan elämäniloni esimerkiksi maaseudusta, joka lasteni isän mielestä olisi pidemmän päälle todella tylsää. Olemme hyvissä väleissä yhä, etenkin lasten takia. Suhde päättyi kovasta yrityksestä huolimatta eroon, koska mies löysi rinnalleen toviksi pari muuta naista.

      Nykyisessä suhteessani olen elänyt 9 vuotta. Menee paremmin kuin koskaan, vaikka aina on mennyt hurjan hyvin. Suhteen missään vaiheessa emme kumpikaan ole kokeneet sellaista "jalat alta" fiilistä, vaan kiinnyimme toisiimme hiljalleen. Mietimme rauhassa, että onko toinen ihminen sellainen, joka haluaa ja arvostaa samoja asioita. Meillä molemmilla ehkä sitten huonojen kokemusten takia oli hyvin tiukat raamit, mihin toisen on sovittava. Onneksemme molemmat sovimme toistemme raameihin.:) Arvostamme sitä, että olemme korkeasti kouluttautuneita ja halukkaita kehittymään niin älyllisesti kuin henkisestikin. Olemme myös sellaisia tähän hetkeen keskittyviä ihmisiä, ja nautimme arjen hyvin tavallisista iloista. Meillä molemmilla oli lapsi/lapsia kun tapasimme, ja sillä oli valtaisa merkitys. Halusimme ehdottomasti kumppanin, joka ottaa sitten vastaan koko paketin. Luonteiden yhtenevyys siltä osin, että kommunikointi on helppoa ja toimivaa, on tärkeää. Perus jutuista pitää olla samaa mieltä, koska ne arjessa ratkaisevat. Esimerkiksi tapa käyttää rahaa, päivärytmi, tapa viettää vapaa-aikaa, kodin perus säännöt, missä haluaa asua jne. Niissä asioissa harva haluaa kovasti muuttua, joten parempi kun valitsee kumppanin oikein. Myöskään ikäero ei saa olla kohtuuttoman suuri.

      Ehdottomasti siis kannatan harkitsevaa lähestymistyyliä parisuhteisiin. Toimi ainakin meillä.:) Rakastan enemmän kuin koskaan ketään, vaikka perhosia ei ole koskaan lennellyt. En rakasta kuvitelmaa tai haavetta, vaan rakastan aivan oikeaa ihmistä, johon olen huolella tutustunut ja kiintynyt.

    • marcopoloinen

      yksi kysymys lisää tähän ketjuun

      Olen 4-kymppinen mies, olen matkustellut ja asunut pidempäänkin Aasiassa.
      Tulen paikallisten ihmisten kanssa hyvin toimeen, kielitaitokin on kehittynyt.
      Nyt olen jopa miettinyt muuttavani sinne, kun työasiat on kunnossa.
      Mutta olen ihan pulassa naisen löytämisen kanssa.
      -Suomesta kukaan tyttö ei ole ollut kiinnostunut lähtemään kanssani.
      -Paikallisten kulttuuri ja tavat ovat niin kaukana omistani, että en olisi onnellinen
      sikäläisen naisen kanssa. Tietenkin sitäkin olen yrittänyt.
      -Länsimaalaisiin vapaisiin siellä asuviin naisiin en ole törmännyt.

      Onko mulla sitten loppujen lopuksi vain kaksi vaihtoehtoa, joko olen siellä yksin tai sitten olen Suomessa suomalaisen naisen kanssa?

    • 70 / 66

      Tutustuimme 17 / 24 vuotisina. Avioiduimme 19 / 26 vuotisina.
      Koulutuksessamme on 4:n tason ero.

      Taustamme on hyvin saman kaltainen. Köyhä työläiskoti sen aikaisine asenteineen.
      Yhteiskunnalliset näkemyksemme, moraalikäsityksemme, asenteemme rahan käyttöön ja hyvin pitkälle kiinnostus urheiluun olivat asioita jotka saivat meidät viihtymään yhdessä.
      Myöhemmin myös lasten kasvatusperiaatteet olivat samat.

      Minä olin huumani purkanut jo kiertolaisvuosinani ja vaimoni oli vastaavasti täysin kokematon.

      Matkan varrella on ollut haasteita ja tavoitteita. On ollut onnistumisen iloa ja pettymyksistä toipumisia. Aina on ollut jotain tekeillä.
      Yhtään varsinaista kriisin poikastakaan ei ole ollut.

      Vaimoni ei ole koskaan vaatinut minulta mitään. Siinä asetelmassa olen kokenut vastuukseni hoitaa parisuhteemme ja elämämme puitteet mahdollisimman hyvin.
      Toimii vieläkin.

      Emme ymmärrä miten elämämme olisi voinut olla parempaa.

    • kala ja lintu

      Jos naisella on hyvä itsetunto ja hän tietää, että on hyvä "saalis", niin hän voikin laskelmoida. Mutta minä valitsin mieheni tuolla jälkimmäisellä tavalla...mennään naimisiin ja katsotaan, mitä tulee. Tulemme eri kulttuureista. Edustamme eri uskontoja. Ajattelemme lähes asiasta kuin asiasta eri tavoin. Muistan kun näin hänet ensi kertaa. Tiesin heti, että hänestä tulee aviomieheni. Ja mieheni kosikin nähtyään minut pari kertaa. Siitä alkoi vaikea taipaleemme, jota edelleen tallaamme pikku hiljaa yrittäen löytää yhteistä säveltä. Horoskoopeissakin olemme toisillemme sopimattomat...vesi ja ilma. Olemme todella kuin kala ja lintu aviossa :). En ymmärrä häntä eikä hän ymmärrä minua. Mutta viime kädessä olemme kuitenkin perhe ja rakastan häntä ja hän minua. Toivon, että ajan kanssa hioudumme toisillemme sopivammiksi...

      • ei hyvää päivää

        Vaikuttaa miehen puolelta ihan oleskelulupa-aviolta, ja sinun puoleltasi epätoivoiselta tavalta saada mies, kun et muutakaan saa.

        Tuohan on ihan järjetöntä touhua!


    • jaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

      Sillä, että on omat kriteerit parisuhteen ja kumppanin kanssa, ei ole mitään väärää. Ihan sama miten ihana ja hyvä ja täydellinen ihminen olisi, en ikinä lähtisi heidän kanssa seurustelemaan, jos ovat esimerkiksi tupakoitsijoita, koska tiedän, että ehkä siinä alkuhuumassa sitä jotenkuten kestäisi, mutta ei pidemmälle. En siedä tupakkaa ja sen hajua, tai makua ja vaikka kuinka polttaisi ulkona ja käyttäisi purkkaa, se silti haisee ja maistuu.

      Parempi se on etsiä itselleensä sopiva kumppani ajan kanssa, kuin hypätä ensimmäiseen tai toiseen, joka tuntuu ihan "jees." Täydellisiä kumppaneita ei nyt kukaan saa, mutta jos jokin on itselleen tärkeää (musiikki, matkailu, status,ulkonäkö, tupakoimattomuus, mitä nyt tähän keksii, jne.. ) niin silloin kannattaa sellainen kumppani etsiä.

    • ensintunnemyösjärkeä

      Näin on. Miehen pituudella, tukan värillä, nimellä, auton merkillä, kavereiden määrällä, aikaisempien säätöjen lukumäärillä ym. mitättömillä asioilla ei ole merkitystä.

      Sen sijaan miehen elopainolla, äänellä, huumorilla, luonteella, rehellisyydellä, aitoudella, ammatilla, koulutuksella, elämänasenteella on merkitystä.

      Eli tunne = kemiaa ja samoja arvoja ja asennetta, samanmielisyyttä ja järkeäkin pitää käyttää sopivasti. Aikaa voi kulua useampikin vuosi, jos kohde suht selvillä ja mahdoton muuttuu mahdolliseksi :)))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe