Tarkennusta sakramenttikiistaan.

tyhmelin

Työryhmä asetettin 6.7.2014 Helsingissä tutkimaan ja valmistelemaan ALTTARIN sakramentin käyttöönottoa.

Sakramentteja, ei varsinkaan kastetta, EI siis päätetty ottaa käyttöön, kuten lapinvanhimmat ja monet muutkin ovat virheellisesti ja ennenaikaisesti jopa saarnaspöntöistä väittäneet. Asiasta vasta KESKUSTELLAAN loppiaisena 2015.

Sana "keskustellaan" ei tarkoita samaa kuin "päätetään", ja varsinkaan että päätös olisi jo tehty. Niin sanottu "yksimielinen päätös" on vasta Lapissa kuulutettu, millä ei ole mitään merkitystä. Suomen omat lähetysmiehet päättävät Suomen herätysliikkeen asioista.

Syntyneen kaaoksen ja seurakunnan jakautumisen takia sakramenttipäätös tullaan arvioni mukaan perumaan toistaiseksi. Myös pinnalle nousseisiin opillisiin harhoihin tullaan suhtautumaan vakavasti, ja niitä tullaan karsimaan tehokkaasti pois, jotta mahdollistetaan sakramenttien omiin käsiin ottaminen ehkä myöhemmin kaukaisemmassa tulevaisuudessa, mikäli evlut kirkko hajoaa.

Parempi vaihtoehto evlut kirkon lopullisesti hajotessa on yhdistyä uuteen herätysliikkeiden ja/tai tunnustuksellisten luterilaisten yhteiseen kirkkoon. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Suosittelenkin kaikille tunnustuskirjoihin tutustumista jo tässä vaiheessa.

15

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hölmö ihmeissään

      Ei kai lähetysmiehet asioista yksin päätä,olis hyvä seurakunnankin ääntä kuulla .

      • UKRAINA HAJOAA

        Mikä seurakunta? Kuka on sen kirkkoherra?


      • Ajatuksia kirkonmäel

        "Ei kai lähetysmiehet asioista yksin päätä.hölmö ihmeissään"

        * Seurakunta on heidät valinnut hoitamaan meidän poloisten puolesta.
        * Sakramenttiasia on päätetty, eikä siihen myönnetä valitus lupaa.
        * EvLut-kirkko pysyy edelleenkin verovaroilla pystyssä.
        * EvLut-kirkosta emme kuitenkaan eroa, vaikka sakramentit otettaisiin.
        * EvLut-kirkko toimii edelleenkin suojana, ottaa pienet tuulet vastaan.
        * Edelleenkin sionin muurinvartijat vartioivat sionia ja ottavat suuren vastuun harteilleen sekä korjaavat ja nostavat aitaa.

        Mutta täällä taitaakin olla kirkonkiviaidan vartijoita, no onhan se hyvä niinkin, vaikkei se variksia eikä naakkoja säikytäkään., nehän sotkevat ulosteillaan koko sen aidatun alueen.


    • TEU,

      MINÄ SUOSITTELEN VIELÄ PUOLUSTUS KIRJOSEN LUKUA ..

      ONKO KUKAAN HUOMANNUT , ETTÄ AUKUSTINUS JOKA S. 354- K, 430 .
      KIRJOITTI JO n. 394 ERÄÄT TUNNUSTUS KIRJAT JA MYÖHEMMIN n.397-
      403. ' JATKAN AAMULLA.

      • TEU,

        ""TEU,""

        jatkan..

        AUGUSTINUS , KIRJOITTI , CONFESSIONES 397-400 ., ON SUOMENETTU

        KIRJOITTI PYHÄSTÄ KOLMINAISUUDESATA 15 KIRJAN SARJA. 399-419.

        JA 413- 426. HÄN KIRJOITTI 22 OSAN SARJAN ,,JOSSA ESITETÄÄN JUMALAN KA MAAILMAN VALTAKUNNAN RINNAKKAINEN , EDELLISEN LOPULLISEEN VOITTOON PÄÄTTYVÄ KEHITYS ..NÄITÄ SARJOJA HÄN TARKISTELI LOPUN ELÄMÄNSÄ, JA KUOLI 430. .

        HÄN KIRJOITTI MUUTAKIN , MUTTA NUO OLI NE SUURTEOKSET , JOITA EI
        SIIHEN AIKAAN VIELÄ KENENKÄÄN OLISI PITÄNYT , OSATA ,JAKSAA, TEHDÄ,. EI AINAKAAN HÄN JOKA OLI SYNTYNYT PAKANAN POJAKSI NO
        HÄNEN ÄITINSÄ OLI HARRAS KRISTITTY "MONICA" , JA KOULUTTI POJAN
        KARTHAGOSSA ,,ITALIASSA , HÄNET KASTETTIIN "MILANOSA "387. "
        PALASI AFRIIKKAAN," 391.HÄNET VALITTIIN PROSPYTEERIKSI ,HIPPON,
        JA 395 ,PIISPAKSI , KEHITYKSESTÄ KERTOO , NUO SUURET SARJAT ..


    • lesta10

      Vierastan sanan "seurakunta" käyttämistä herätysliike-yhteyksissä. Eihän esim. SLEY:n paikallisosastotkaan ole seurakuntia. Kasteen kautta liitytään Jumalan perheväkeen ja seurakuntaan. Ja tuo seurakunta on käytännössä aina se, joka määräytyy asuinpaikan mukaan. EL-lauma tuskin päätyy koskaan tunnustuksellisten luterilaisten viitekehysten alle. Jo pelkkä kaste-opetus on niin poikkeavaa esim. SLEY-hyn / lähetyshiippakuntaan (Luther-Säätiö) verrattuna. Eivätkä laestadiolais-tahot hyväksy sitäkään, että syntinen ihminen voisi kohdata "kammiossaan" armahtavan Jumalan esim. Raamatun lukemisen merkeissä. Siksi EL-poppoolle sopii joko nykyisenkaltainen väljä-liberaali kansankirkko tai sitten oma kirkko omine seurakuntineen. Näyttää siltä, että ollaan päätymässä jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Onhan kustannusarvioita tehty jo puutavarasta alttareiden hankkimiseksi. Timpureita kyllä löytyy omasta väestä.

    • Oikea analyysi

      Analyysisi on oikea. Kyllä jatkoaika on todennäköisesti tulossa. Näkeehän sen jokainen totinen kristitty, että lapin vanhimpien vieläpä valheellisin perustein tehty päätös toi Suomen kristillisyyteen vain rauhattomuutta ja eripuraa.

      Pyhähenki eli Totuuden Henki eli Rauhan Henki ja ei toimi tällä tavalla. Eli ei ole mahdollista, että Pyhähenki olisi voinut päättää tällaisesta asiasta. Tämä on puhtaasti lihallisten ja erehtyvien inmisten surullinen päätös.

      Uskon, että Jumala tulee johdattamaan tämänkin asian tahtonsa mukaan.

    • Jeesu kuul rukouksem

      "Suomen omat lähetysmiehet päättävät Suomen herätysliikkeen asioista."

      Voi kunpa se olisikin näin. Tuota en tosin usko, vaikka kovasti haluaisinkin uskoa, ennen kun omin silmin näen ja omin korvin kuulen kateederilta.

    • .ePaimen

      Tämä on ensimmäinen kerts kun sakramenttiasiassa kuuluu Hyvän Paimenen ääni. Näinhän tässä nyt pitäisi toima.
      Mutta onkohan tämä vain jonkun nimettömänä pysyttelevän saarnaajan toiveajattelua? Ejhän nyt mäin räikeästi saa Lapin arvovaltaa uhmata, jukulauta!

      • Gamaliel esittää

        Mikä oli Gamalielin neuvon logiikka? Oliko neuvo jumalallista viisautta vai ihmispäättelyä? Gamalielin mukaan, jos asia ei ole Jumalasta, se raukeaa "tyhjään". Sana "tyhjään" on UT:n kreikassa katalyô, tarkoittaen hajautumista, purkautumista, liukenemista. Apt.5:36-37 Gamaliel esittää kaksi aikansa esimerkkiä ihmistekoisten liikkeiden hajaantumisesta. Kuitenkin kun katsomme vääriä uskonnollisia liikkeitä historian aikana, näemme, että Gamalielin neuvo on lähinnä poikkeus säännöstä.


    • sivullinen ta kaksi

      Lapinlähetys ei tuonut, ainakaan näin sivusta seuraten, mitään siunausta Suomen siioniin.

      • EL-hahmo

        Eikä koko EL-kristillisyyskään tuo mitään lisäarvoa kristinuskoon. EL-kristillisyys on paikoin kyllä hyvin elävää kristillityyttä. Jeesuksen ristillä hankkimaa pelastusta pidetään esillä saarnoissa, uskoa Vapahtajaan syntyy. Silti on todettava, että Jumalan valtakunta ei ole niin kapea, että käsittäisi vain laestadiolaisuuden jonkun haaran.


    • Viisaslin

      Nimenomaan asia on päätetty ja työryhmä perustettiin hoitamaan käytännön järjestelyt,

    • Viisasli

      Jep ja tulevaisuudessa saarnajien kokouksetkin pidetään tällä foorumilla ja kokoonpanolla jes!

      • EL-hahmo

        Älkää vitsailko. Tiettyä avoimuutta ihan oikeasti tää EL-kristillisyys kaipaa. Lapin vanh. liekanaru (= suoranainen VATIKAANI) pitää otteessaan osaa EL-väestä. Kyse on vallasta ja mustasukkaisuudesta.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      58
      7435
    2. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      347
      5419
    3. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2876
    4. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      155
      1864
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      139
      1697
    6. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1629
    7. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1438
    8. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1364
    9. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      293
      1192
    10. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      365
      1162
    Aihe