Koulukiusaaminen teki minut immuuniksi kiusaamiselle

Minua koulukiusattiin ala-asteella, yläasteella ja lukiossa. Olen nyt 30-v. nainen, ja minua kiusataan sosiaalialan työpaikassani. Työyhteisööni kuuluu n. 20 eri ikäistä naista; minä olen hierarkiassa alimmalla portaalla. Olen persoonaltani introvertti ja ujo.

Kiusaamiseni on simputusta, mielenosoituksellisten ja merkitsevien katseiden luomista "pääkiusaajani" ja hänen läheisimpien kollegojensa välillä, jos uudempana työntekijänä en osaa jotain, mokaan tms. Kysyessäni jotain saatan saada vastaukseksi vihaisen tokaisun tms.

Olen huomannut, etten oikeastaan ollenkaan pahoita mieltäni kiusaamisesta. Silloin tällöin työpäivän päätteeksi, kuten nyt tänään, pohdin sitä hetken aikaa ja sitten unohdan koko asian ja keskityn vapaa-ajan puuhailuihini ja mielenkiinnonkohteisiini.

Minusta tuntuu, että koulukiusaamiseni, joka sai välillä todella törkeitä ja äärimmäisiä muotoja, teki minut immuuniksi kiusaamiselle. Kun minua kiusataan nykyisessä työpaikassani, koen tilanteen korkeintaan ärsyttäväksi ja toivon mielessäni, että tilanne päättyisi, mutta en tunne hätää, ahdistusta, surua, pelkoa, loukkaantuneisuutta. Ajattelen, että ihmiset ovat sellaisia: alhaisia ja katalia. Vaikka vetäisi herneet nenään ja polkisi jalkaa, niin ei auta itku markkinoilla, koska en voi muuttaa ihmisluontoa pahanlaatuisesta ja sairaasta hyväksi ja terveeksi.

Minua ei myöskään kiinnosta kollegani ja heidän ajatuksensa. Minua kiinnostaa vain hoitaa hommani, olla peruskohtelias ja tulla ja lähteä kotiin sovittuina aikoina. Ehkä kollegani vaistoavat sen, ehkä minua kiusataan siksi?