Itsenäisyys ja itsehallintoalueet

Kalamieskauppias

Voiko ja mitä mahdollisuuksia ahvenamaalaisilla on liittyä Ruotsiin tai itsenäistyä?

Entäs entisen Kymen läänin ja Lappeenrannan alueet, voiko ne hankkia yhteisen itsehallintoalueen tms. Kovasti ois halukkuutta irrottautua EU:n aiheuttamalta haitalta Venäjän suhteen. Yrittäjät on kyllästyneet EU säännöksiin ja kaikkeen mikä pistää kapuloita rattaisiin.

4

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Krimin kuningas

      Perustuslain mukaan Suomen valtioalue on jakamaton ja rajoja voidaan muuttaa vain eduskunnan suostumuksella. Tämä koskee myös Ahvenanmaata, vaikka se onkin itsehallinnollinen maakunta. Ehdottaa aina voi, mutta muutokseen tarvitaan eduskunnan päätös.

      Tähän asiaintilaan tyytymätön voi tietysti tehdä kapinan ja mahdollisesti hankkia siihen tukea muualta. Jos käytettävissä on riittävästi voimaa ja emämaalla riittävän vähän, kapina voi onnistuakin, kuten tänä vuonnakin olemme nähneet.

      Kymen läänin osalta asiaa voidaan hoitaa verolaeilla tai muuten valtakunnan sisäisestikin. Joka tapauksessa silloinkin asiasta päättämässä ovat myös mm. pohjalaiset kansanedustajat.

      • 18+4

        Luuletko, että ne Kymenläänin asukkaat ihan tuosta vaan suostuisivat osaksi suurta Itäistä naapuria, päättäkööt pohjalaiset kansanedustajat mitä tahansa, tai muuttukoot verolait miten tahansa ?


      • kannatan

        Minun mielestä ahvenamaalaisilla on oikeus äänestää omasta itsenäisyydestään ainakin, jos ne haluaa puolestaan liittyä Ruotsiin, tulisi se asia käsitellä Eduskunnassa ja se on heidän päätettävissä siellä. Jokatapauksessa aihe on mielenkiintoinen. Ei toiseen valtioon liitytä noin vain, ensinnäkin haluaako Ruotsi ja ruotsalaiset? Muutto pois Turkuun tms. olisi edessä niillä jotka ei haluaisi liittyä tai itsenäiseen valtioon jäädä. Vähän kuin Krimillä, ei se mikään iso asia ollut, kunhan tekivät vain suuren numeron. Vapaaehtoisenahan venäläiset sen piti lähtemisen suhteen. Niillä joilla omistuksia oli, myivät ja ne joilla oli vuokrakämppä, on sitte muuallakin jatkossa. En ota kantaa mikä on oikein ja väärin, toin vain faktaa esiin asian suhteen.

        Kymenläänin osalta verolait ei ole ratkasu, koska muut ei hyväksyisi sitä. Tasa-arvon maana Suomessa kahdettitaisiin niin paljon, ettei se vain onnistu. Itsehallintoalueena vois olla Kotka, Kouvola, Lappeenranta ja Imatra kokonen alue. Se on aika köyhää aluetta kuitenkin ja työttömyysluvut on karmeita.


    • Jotainrajaa

      Niin, ja tuohon itsenäisyyteen liittyy aika oleellisesti myös se, että muut valtiot, erityisesti rajanaapurit, tunnustavat sen itsenäisyyden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3065
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2363
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      350
      2051
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1743
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1409
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1347
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1290
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      81
      1258
    Aihe