"Ostaminen" ja "myyminen" Ilmestyskirjassa ja Raamatussa

kerettiläinen

Kristittyjen keskuudessa on yleisesti vallalla käsitys, että Ilmestyskirjan 13 luvun osto- ja myyntikiellossa olisi kysymys jostain maallisesta kaupankäyntikiellosta. Ilmestyskirjaa tutkimalla käy kuitenkin selville, että sillä tarkoitetaan HENGELLISTÄ "kaupankäyntiä".

Ilm. 5:9
ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet ARVOLLINEN ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet >VERELLÄSI OSTANUT Jumalalle ihmiset< kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista

Ilm. 14
3 Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat OSTETUT maasta.
4 Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään NAISTEN (=totuudesta luopuneet seurakunnat) kanssa; sillä he ovat niin kuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka >SEURAAVAT KARITSAA, mihin ikinä hän meneeOSTETUT ihmisistä< esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
5 eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat.

Ilm.18
23 ei loista sinussa (=BABYLON, uskontojen sekoitus) enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä >SINUN KAUPPIAASI< olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat

Ilm.3
14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
18 Minä neuvon sinua >OSTAMAAN MINULTA< (=Jeesus) kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja SILMÄVOIDETTA (=Pyhä Henki) voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

Tässä samassa merkityksessä Jeesus esitti vertauksen tyhmistä ja ymmärtäväisistä neitsyistä.

Matt.25
6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille ÖLJYÄNNE, sillä meidän LAMPPUMME SAMMUVAT'.
9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin >MYYJÄIN luo OSTAMAAN< itsellenne.'
10 Mutta heidän lähdettyään OSTAMAAN ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.

Myös muualla Raamatussa ostamisesta ja myymisestä puhutaan hengellisessä mielessä.

Sananl. 23:23
OSTA >totuuttaOSTAKAA< ja syökää; tulkaa, OSTAKAA ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.

Naah.3
4 Kaikki tämä PORTON suuren haureuden tähden, tuon ihanan sulottaren, ovelan velhottaren, joka >MYI kansakunnat haureudellaan

14

338

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimierkkii

      Vau !
      saman olen saanut ymmärtää !
      Portto, peto, nainen / vaimo, merkit oikeassa kädessä, otsassa, pedon kumarrus jne.
      Raamattu kertoo ja perustelee kaiken tämän.
      Peto tulee repimään porton palasiksi jne.
      En tiedä, onko niitä silmiä ja korvia täällä paljoakaan jotka näkisivät asian.
      Tuntuu turhalta edes aloittaa perustelemaan tekstejä.
      Jokainenhan saa rakkauden ja totuuden sanoman ilmestyskirjasta jos etsii Herraa ja Hänen vanhurskauttaan.
      Kyllä Isä Jumala on viisaudessaan uskomaton !
      Hänen tiensä ovat suorat, mitään epäpyhää, ei mitään iljettävän valheen palvojaa pääse paratiisiin.
      Hänen tuomionsa ovat oikeat !
      Se millä ihmiset mittaavat ja tuomitsevat, sillä heidätkin tullaan mittaamaan / tuomitsemaan.
      Kiitos Herra että olet viisaudessasi salannut asiat pahuudelta.
      Jumalan rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa kaikille !

      • kerettiläinen

        >>>Portto, peto, nainen / vaimo, merkit oikeassa kädessä, otsassa, pedon kumarrus jne.suuren porton< tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
        2 hänen, >jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet< ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet".

        Mitä tästä haureudesta sitten seuraa?

        1Kor.6
        16 Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee YHDEKSI ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".

        Sama toimii myös toisin päin. Kun portto harjoittaa haureutta "maan kuningasten" eli maallisen vallan kanssa (=peto), se tulee myös YHDEKSI tämän kanssa...ja tämän todistaa myös historia...

        Ilm.17
        3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä >näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä


      • Kysyvä
        kerettiläinen kirjoitti:

        >>>Portto, peto, nainen / vaimo, merkit oikeassa kädessä, otsassa, pedon kumarrus jne.suuren porton< tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
        2 hänen, >jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet< ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet".

        Mitä tästä haureudesta sitten seuraa?

        1Kor.6
        16 Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee YHDEKSI ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".

        Sama toimii myös toisin päin. Kun portto harjoittaa haureutta "maan kuningasten" eli maallisen vallan kanssa (=peto), se tulee myös YHDEKSI tämän kanssa...ja tämän todistaa myös historia...

        Ilm.17
        3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä >näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä

        Seitsemän päätä, seitsemän seurakuntaa. Kymmenen sarvea, kymmenen käskyä. Onko jotain mikä tukisi tai poistaisi tämän ymmärryksen ?


      • johanon1
        kerettiläinen kirjoitti:

        >>>Portto, peto, nainen / vaimo, merkit oikeassa kädessä, otsassa, pedon kumarrus jne.suuren porton< tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
        2 hänen, >jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet< ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet".

        Mitä tästä haureudesta sitten seuraa?

        1Kor.6
        16 Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee YHDEKSI ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".

        Sama toimii myös toisin päin. Kun portto harjoittaa haureutta "maan kuningasten" eli maallisen vallan kanssa (=peto), se tulee myös YHDEKSI tämän kanssa...ja tämän todistaa myös historia...

        Ilm.17
        3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä >näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä

        "täyden vallan saadessaan historia todistaa, että se voi muuttua myös kristittyjä vainoavaksi ”pedoksi”."


        Oletko sairas?


      • Kysyvä
        johanon1 kirjoitti:

        "täyden vallan saadessaan historia todistaa, että se voi muuttua myös kristittyjä vainoavaksi ”pedoksi”."


        Oletko sairas?

        Voin olla sairas, enkä vie nyt sairauttani pidemmälle. Kiitos todistuksestasi ja Jumalan rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa.


    • Nimierkkii

      Ja kuninkaanvalta annetaan pedolle siihen asti kun Jumalan sanat toteutuvat...

      Ilm 17:10 biblia 1776 antaa ehkä hieman selkeämmin tilanne kuvauksen muihin käännöksiin vertaillen missä ollaan. Ja ilmestyskirja itsessään perustelee senkin.

      Mutta en ole opettaja, rukouksen kauttahan kaikkeen saa jokainen vastauksen ihan oikealta opettajalta joka on täynnä rakkautta ja totuutta !

    • shalom

      Mielenkiintoista. En ole ennen kuullut tuollaista ajatusta. Pitääpä sulatella...

    • Ruokaa on

      Nyt se aukeni. Voin olla varma, että Ilm. 13 luvussa tarkoietaan uskonnollista kaupantekoa, ei leivän ostamista.

      • Kyllä

        Myymisellä tarkoitetaan raamatussa luopumista ja ostamisella vastaan ottamista. Raamatussa kuvataan myös ekumeniaa, kaikki jotka eivät liity tähän, heiltä kielletään Jumalan sanan saarnaaminen ja kuuleminen.


    • Ei lopu ostaminen
      • Lukuelämyksen saanut

        Ymmärrän sanan, jos sen vain saisi käytännön asteelle, mutta ilman teoksi viemistä aika turhaa. Kyllä minäkin mielelläni luen hyviä kirjoituksia, mutta ei sen enempää hetkauta. Enempi kiinnostaisi se yhteys oikeassa elämässä.


    • järjestys

      Ensin teoria, sitten käytäntö.

    • Innostunut vastaanot

      Tämä on merkittävän hyvä opetus. Moni asia yleisessä opetuksessa menee nyt uusiksi.
      Levittäkää tätä opetusta kaikille foorumeihin.

    • Kiittäen

      Hyvä linkin laittaja ja sisällön tekijä.

      Kiitos linkistä ja puuttumisesta Teille tärkeään asiaan. Tehtäväsi ei ole loukata mutta viesti sisältää aina erilaisia mielipiteitä. Tietoinen loukkaaminen olisi kuitenkin asia, jota en toivoisi täällä sivuilla olevan.

      Kiitän linkistä, joka otetaan huomioon, ja toivon hyvää jatkoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1059
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      188
      755
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      685
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      202
      667
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      160
      645
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      100
      605
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      38
      545
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      40
      517
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      498
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      35
      462
    Aihe