Tupakan vaarallisuus

Liioittelua?

Kai sillä on eroa polttaako kaksi askia vain puoli askia päivässä? Itse olen polttanut 15 vuotiaasta lähtien noin puoli askia päivässä, nyt 55 vuotias. Ei ainakaan vielä mitään haittoja ole ollut.

7

100

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omat kessut

      Eihän niitä haittoja suurimmalle osalle tupakoivia tulekaan minkäänlaisia.

    • Haittaa on

      "Eihän niitä haittoja suurimmalle osalle tupakoivia tulekaan minkäänlaisia."
      Valehtelet. Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat ikänsä polttaneet ja kyllä sellaisen tunnistaa jo ulkonäöstä. Naama on ryttynen ja uurteinen, kuin huono parkkinahka. Ja se ihmisen iho kärsii tupakoinnista poikkeuksetta. Näyttävät myös kakovan ja köhivän tavallista enemmän, sekä syljeskelevät keuhkoistaan pihalle sellaisia ruskehtavia nikotiini- ja tervalimaklönttejä. Eivätkä pysty niillä keuhkoillaan ja huonolla hapenottokyvyllään, samoihin ruumiillisiin suorituksiin, esim. urheilussa, kuin tupakoimattomat, eli normaalitilassa olevat.
      Tupakointi myös huonontaa pintaverenkiertoa, joten tupakoivat miehet kärsivät tavallista enemmän impotenssista ja erektiovaikeuksista.

      • Liioittelua?

        Kai sillä on väliä polttaako puoli askia vai kaksi askia päivässä?


    • tyhji

      hampaat on ruskeat jos niitä edes on jälellä pitkään tupakoineilla.

    • ongelmia on

      Sairastavat useammin flunssia, ne jotka tupakoivat.
      Heillä on enemmän selkäsärkyjä ja miehillä potenssiongelmia.

      Jos polttaa puoli askia, niin menee vähemmän rahaa tupakkaan verrattuna siihen kahden askillisen polttajaan. Aikaakin tupakointiin kuluu vähemmän.
      Ehkä ne keuhkot eivät tervaudu yhtä nopeasti, mutta kun se on yksilöllistä. Ei ole mitään rajaa, jossa voisi sanoa: jos poltat näin vähän, niin sinulle ei tule keuhkoahtaumatautia eikä keuhkosyöpää. Ei vain ole.

      Suu maistuu pahalle ja hengitys haisee pahalle molemmilla.

      • malbooroooo

        Eipä tuotakaan voi yleistää. Itse poltan ja olen polttanut jo kauan. Flunssia en sairasta ollenkaan, ja muutenkin olen liikkuvainen ja terve kuin pukki. Tiedä onko se sitten juuri tuon liikunnan ansiosta.


    • nietniet

      Itse olen täysin tupakoimaton henkilö, ja kyllä sen huomaa ketkä ovat polttaneet.

      Iho huono, hajuaisti heikko, makuaisti olematon huomannut mm. tutun tavasta lisätä jokaiseen ruokaansa suolaa hirveitä määriäkun ei maista mitään muuten.
      Kunto heikko kun ei jaksa hengittää.

      Se polttaako 2askia vai puoliaskia päivässä on merkitystä. Tosin puoliaskiakin on paljon.
      Tämä täytyy katsoa pidemmällä aika välillä vaikutukset että huomaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe