Joona Korteniemen blogi

13+6

4

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harras.

      Tuolla Joona pyysi kommentteja muun muassa laulujen uudistamisiin. Itselleni vanhat sanat laulussa "Ah, autuasten maassa kunnian rannalla" tuntuvat niin hartailta, että taivastoivo nousee ja kohoaa mieleeni ja ikään kuin muistuttaa uskomisen tärkeydestä, Jeesuksen tulemisen hartaasta odotuksesta, mitä ei tämän maailman tarjonta voi ylittäää. Itse olen keksinyt siihen myös kertosäkeen, joka on hieman sävelestä muunnettu, mutta sopii erittäin hyvin laulun hartauteen tai ulkopuolinen voisi jopa luulla, että säveleni on alkuperäinen, jos ei sitä tietäis. Siis sellainen harras, kuten laulu muutoinkin on.

      Mielestäni taivastoivoa ja hartautta korostavat laulut ovat myös ulkopuolisille opastukseksi. Laulullakin voi mieltä koskettaa ja muistuttaa ajan päättymisestä ja siitä, ettei täällä kannata kiintyä mihinkään ajalliseen. Kaikki on lainaa ajassa, mitään ei täältä viedä pois.

    • ypsilon09

      Kamalaa lokeroimista tuollaiset käsitteet kuin "ULKOPUOLISET". On ihan mahdollista olla kristitty tämän päivän Suomessa, vaikka SUVAREIDEN lisäks käy LYRS-tilaisuuksissa tai vaikkapa kansanlähetyspäivillä. Ulkopuolinen-käsitteestä voi saada väärän käsityksen, että SRK-vanhoillisuuden ulkopuolella on vain uskosta osattomia. Ja tätä ei varmasti tarkoiteta.

    • Harhaoppi

      Miksi Joona mainostaa blogiaan. Isoisä saarnasi kummallisia saarnoja. Helve.tissä synnytetään lapsia. Sairasta saarnaa ja järkyttävää harhaoppia.

      • timo u

        Pojasta polvi paranee. Toivottavasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe