Lappajärven Itäkylä on tänään valittu Vuoden eteläpohjalaiseksi kyläksi Jalasjärven Keskikylässä.
Vuoden kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä.
– Vuoden kylän valinnassa painotetaan suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa, kertoo kyläasiamies Juha Pohjonen.
Ilkan toimitus kutsui lauantaiksi Itäkylän kyläaktiiveja koolle kuntosalille, jonka asukkaat rakensivat kylälle noin vuosi sitten. Kuntosalilla juteltiin itäkyläläisyydestä ja kylien mahdollisuuksista ylipäänsä.
– Kyllä tätä voittoa kannattaa tuulettaa ja juhlia, tuumasi Tuija Viinamäki.
– Eiköhän me kahvit voiton kunniaksi hörpätä, vakuutti Reijo Hilli.
Maanantain lehdessä itäkyläläiset kertovat, mikä voittoisassa kylässä on kaikkein parasta!
Lähde: Ilkka.
Maakunnan Vuoden kylä on Itäkylä!
27
438
Vastaukset
- perkkiö kauhavalta
eikö Perkön Lummukka päässytkään nauttimaan tästä kunniasta?
- perkö ö
Kyllä Itäkylän nousu on paljon minun kannustukseni ansiota, ja haluan ottaa siitä myös kunnian. Kunnia sille, jolle se kuuluu.
- perkö a
Onko Lappajärvi joutunut ottamaan uuden vaakunan käyttöönsä?
http://images.uncyc.org/commons/1/1a/Lappajärven_vaakuna.png
No kohta pääsette tuostakin rumiluksesta eroon kun kuulutte suur Kauhavaan.- koulu perkö
http://images.uncyc.org/commons/1/1a/Lappajärven_vaakuna.png
voisi perkö opetella toimivan linkittämisen salat... - anti perkö
koulu perkö kirjoitti:
http://images.uncyc.org/commons/1/1a/Lappajärven_vaakuna.png
voisi perkö opetella toimivan linkittämisen salat...http://images.uncyc.org/commons/6/65/Lappajärvi.vaakuna.svg
mistäs Perkö tuon syntisen vaakunan on keksinyt?
- perkö a
Onko Lappajärvi joutunut ottamaan uuden vaakunan käyttöönsä?
http://images.uncyc.org/commons/1/1a/Lappajärven_vaakuna.png
No kohta pääsette tuostakin rumiluksesta eroon kun kuulutte suur Kauhavaan. - perk d
Kauhavalla ei ole mitään muuta suurta kuin tyhjät kämpät.
- oikea perkö
HEHHEHHEEEE.......täällähän nyt meno on päällä! Vuoden kyläpahanen....noh onhan se junteille mahtavaa......
- suktis
Se näkyy heti että perköötä ottaa pattiin kun ei Lummukka ollutkaan se vuoden kylä.
No - ehkä vuonna 2015 kun kanta kauhava on liitetty Lapuaan.
Ja kauhava pienellä kirjoitettuna kun yleensä nuo sivutaajamat ovat.
ITÄKYLÄ RULES!- asiantunteva
Ei perkö ole Lummukasta. Sen tuntee jo kirjoitustyylistä.
- Järveläinen
asiantunteva kirjoitti:
Ei perkö ole Lummukasta. Sen tuntee jo kirjoitustyylistä.
Mun mielestä lummukassa ei oo valoja.mulle joku sano että siellä on vielä öljylamput käytössä ja kaasuhellat
- nmmnbvvbvb
Järveläinen kirjoitti:
Mun mielestä lummukassa ei oo valoja.mulle joku sano että siellä on vielä öljylamput käytössä ja kaasuhellat
Mikäs kaasuhellassa on huonoa? Helsingissäkin on kaasuhelloja tosi paljon käytössä.
- haahh
nmmnbvvbvb kirjoitti:
Mikäs kaasuhellassa on huonoa? Helsingissäkin on kaasuhelloja tosi paljon käytössä.
heeeeeeh
- kauppaxxi
kauppa koulu ja pankki
niillä pärjää pitkälti - itä rulli
itäkylän salen tappio vain lisääntyy, väistämätön sulkeminen on edessä.
- Fakta tietoa
Kuulutko kenties Osuuskaupan hallintoneuvostoon vai mistä tietolähteestä tälläistä informaatiota olet saanut? Kysele nyt asiasta tarkempia tietoja vaikka Niemelän Sakarilta, niin hän sinulle antaa todellista tietoa. Ei ole asiallista esittää keksimiään tarinoita, yritysten taloustiedoista. Sakari kuuluu hallintoneuvostoon Itäkylän edustajana. Nyt sitten faktatietoa hankkimaan ja muut tiedot täytyy oikaista.
- haastevirpi
Fakta tietoa kirjoitti:
Kuulutko kenties Osuuskaupan hallintoneuvostoon vai mistä tietolähteestä tälläistä informaatiota olet saanut? Kysele nyt asiasta tarkempia tietoja vaikka Niemelän Sakarilta, niin hän sinulle antaa todellista tietoa. Ei ole asiallista esittää keksimiään tarinoita, yritysten taloustiedoista. Sakari kuuluu hallintoneuvostoon Itäkylän edustajana. Nyt sitten faktatietoa hankkimaan ja muut tiedot täytyy oikaista.
Onneksi itä rulli joutuu mahdollisesti käräjille todistamaan väitteitään, siellä voi joutua maksamaan erotuksen ym..eli niin sanotun tappion.
Julkisella palstalla harhaan tai väärät tiedon levittäjä, on tietystä yhtiöstä oikeuskelpoisia väittämiä.
- itä rulli
ymmärtämöttömät eivät ymmärrä tilinpäätöksistä mitään
- joulun viettäjä
itä rulli voi huudella mitä haluaa suojatun yhteyden kautta, kuka sitä pystyy näyttää vedenpitävästi kuka on ko liittolaiten. kenties perkön sukulainen ? johan se olisikin näky nähdä itäkyläläisiä kirkolla asioimassa ;)
- itä rulli
hae osuskaupan viimeinen tilinpäätös, jos olet jäsen? siellä on totuus, jos olet kykenevä lukemaan tilinpäätöstä.
- avotakka
tiedotus , haastevirpille oletko käynyt edes kansakoulua koska kirjoitat noin järjettömiä.
- Mmaija
Vielä Onnea!
- närhenmunat
Peräkamari pojat naitettu, sitä se maine saa aikaan
- länsrannalta
Itäkyläläiset on ihan mukavia persoonia. Onneksi ollaan samasta pitäjästä. Hyvä Itäkylä ja ....Karvala.
- pientalollinen
länsrannalta kirjoitti:
Itäkyläläiset on ihan mukavia persoonia. Onneksi ollaan samasta pitäjästä. Hyvä Itäkylä ja ....Karvala.
Yritteliäitä ovat nuo kaikki! :)
- oujeee
hyvä itäkylä
- Asko751t
Tehään maisemat kauniikksi teitten varsilla, ruma ja epäsiisteys pois-vaan kaunista silimälle, se vie etteenpäin meitä kaikkia, halavalla, ei maksa mitään tehä kaunista näkymää silmiin. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2903257Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit253034TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.242017- 1321916
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351804Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191671Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71410Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21233Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91153- 391122