Anteeksi, miksi?

Järjettömiä tyyppejä

Maskun terveyskeskukseen yhdessä elämäni vaiheessa pääsin töihin. Valittiin työhön. Haastatteluun osallistui kolme henkilöä, tehtävän silloin hoitaja, esimies, ja yksi, joka nyt ei tehtävään varsinaisesti millään lailla liittynyt, mutta osallistui kuitenkin. Oli ilmeisesti tarkoitus, että kun tämä yksi oli sitä sillosta tehtävän hoitajaa auttanut, niin auttaisi sitten valittuakin ja tälle myös sitten omista töistään jotain antaisi tehtäväksi tilanteen mukaan. No, tämä juuri sitten oli haastattelussa kun ilmeillä ja eleillään näytti, ettei halua valituksi tullutta töihin taloon. Käänteli päätään ja oli naama rutussa, kielteinen asenne ja ilme.

Työssä sitten miltei heti, taisi olla toisella viikolla sanoo, kun sen silloisen vakinaisen tehtävän hoitajan kehotuksesta oli kysytty jeesaako pahimmassa ruuhkassa, vastaus oli, että ei auteta ennen kuin hätätilassa! Ja tämä siis oli esimiehen suusta tullut mukamas ja hän vain toisti sen.
No, anti olla sitten. Mutta kun kerran oli itselläkin kädet täynnä töitä, ja lisää koko ajan tuli, niin ei kai sitten voi olettaa että siinä vielä häntäkään autettaisiin. Ja toisaalta tuo ei myöskään millään tavalla osoittanut halua perehdyttää niihin jaettaviksi tarkoitettuihin töihin. Sen sijaan kuulin kun hän kerran jollekin kysyjälle sanoi, että "ei halua minua auttaa!" Eli valehteli. Käänsi asian niin, että minä olin yhteistyökyvytön tai -haluton! Päinvastoin, hänhän sitä teki alun alkaen tenän. Ja koko ajan tuo vakituinen kertoili, että kyllä ne auttaa, pyydä vain.
Lisäksi tuo tyyppi otti sitten asiakseen tehdä pilaa hakemukseni liitteistä, "tuleeko ikävä .... (entistä työpaikkaa, josta työtodistus)" ja naureskeli. Ja se vielä, että jos häntä muka olisi pitänyt auttaa joittenkin töiden kanssa, niin miten paljon hän sitä apua tarvitsi, kun kerran istui kahvion pöydän ääressä ylipitkillä kahvi- ja ruokatunneilla parin tyypin kanssa, naurun räkätys kuului ja kaikui kyllä viereiseen työhuoneeseen. "Jonotetaan pullonpalautusautomaatilla ja sossussa ja pankkiautomaatilla..." Ai, kuka jonottaa.... Ja siis terkkari....
Ja sitten oli vielä yksi kaheli, joka otti tavakseen käydä työhuoneen oven takana soittamassa poskeaan jostain näitten seudun juopottelevien nuorten kokoontumispaikoista, menevät mettään ryyppään,.... Sitä vaan, että mitenkäs se minuun liittyi sekään asia? Ai, niin olin siinä lähiössä vajaa puoli vuotta asunut.... Mutta mites se siitä huolimatta minuun liittyi. Mitäs se minun kanssani pelleili. Yksinkertainen ja kaheli tyyppi!

5

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksinkertaisesti kah

      Jatko kun body is too long:
      Sitten näille tulikin se hätätila, kun se vakituinen oli pitempään poissa ja sain yksin yhden puolitaitoisen avustamana (ulkopuolinen) tehdä hommia pitempään. Niin sitten näille tuli hätätilanne, kun tiesivät, että jos eivät millään tavalla osallistu, niin tuo vakituinen tulee haukkumaan. Viime tingassa vähän ennen tyypin paluuta töihin rupesivat hommiin. Ja joo, näillä kun oli vielä sitten sekin mahdollisuus, että pääsivät nuuskimaan sitä minun työtilannetta ja jonoa, sen kun vaan koneelta kurkkivat. Ja jos aikaisemmin olivat mukamas jotain työtä sieltä luppajakseen ottaneet, niin aika usein kävi niin että se työ näytti seisovan keskeneräisenä tuntikausia siellä listalla... Että näön vuoksi!

      Ja vielä lisätään tähän nämä muut paikan kahelit! Kirjoitutetaan jostakusta asiakkaasta, että nyt on ensiarvoisen tärkeää saada se elämä raiteilleen, rytmiä elämään, työpaikka tai koulutuspaikka ja järkeä touhuun. Niin sen kun saavat suustansa, niin sitten tullaan häätämään: Kyllä se sieltä kohta lähtee!
      Oikein kaheleitten lauma.

      Ja sitä vaan kysyn, että milläs tavalla minun työpaikkani tuossa talossa oli keneltäkään näistä tyypeistä pois? Mitä menettivät jos minä olin siellä tai olisin jatkanut niin kuin oli tarkoitus? Saiko jompikumpi niistä prinsessoista, jotka vasta hätätilanteessa auttavat, vähemmän palkkaa jos minä siellä olin? Ei kai. Mikähän oli syy tollaseen älyttömään pelleilyyn? Oliks joku ihan järkisyy?
      Niin, niitä oli kaksi tyyppiä, jotka omien töittensä salliessa olivat sitä vakituista avustaneet, vaan tätä eivät ennen kuin vasta hätätilassa ja hätätila on sitten ihan heidän oman nahkansa pelastaminen.

      Siinä nyt kyllä se toinen oli vähän väliä muutenkin tuuppaamassa jotain jonkun toisen syyksi: Kato, kun se teki näin... No, se oli luullut että...

      Ja jos ei haastattelutilanteessakaan ole halukas näyttämään positiivisuutta ja selvästi kielteisellä kannalla, niin olis sanonut sen! Mitäs sinne tuli irvistelemään! Kyllä se täältä kohta lähtee!

      No, lukekoot nyt tästä,,, saavat taas sinne kanttiinin pöydän ääreen naureskeltavaa. Eihän niissä mitään vikaa ole... Kaikki ok, hyviä ihmisiä.

      Ja karseinta oli sitten se, että tulee vielä ajan päästä viesti sähköpostiin, että hei, Maskussa tarvittais apua ruuhka tilanteisiin (joo, joku kiva virhe kirjoituksessa.... ) ruuhkan purku apua... Haluaisitko auttaa!

      Kyllä on! Ja vielä kun löytyis joku järkevä selitys kaikelle sille, mitä minulle tekivät. Että menettivätkö jotain, jos minä olin siellä tai olisin jatkanut. Mitäs ne menettivät, rahaa vai! Niin, ja työni jäljessä tai työn tekemisen halussa tai motivaatiossa, ei kyllä ole tosiaankaan moitittavaa! Kirjoitinpa ainakin kokonaisia sanoja, enkä pyyd. yst. pt. neg. pos. tän. men.

      Nauttiiko, onko kivaa, hauskaa, ai, että ollaan hyviä.... Minä en sitä tänne halua.... Ja painukoot ihan keskenään sinne mettäänsä ryyppäämään, mitäs se mulle kuuluu! Viettääks ne vaikka kaikki pikkujoulunsa siellä mettässä kaljapulloinensa ja minihameissaan yli-ikäisinä hilluen. Joo!

    • juuri näin!

      Työsuojeluihminen vastasi yhteydenottoon: Mitäs minun pitäisi tällaisen vuodatuksen kanssa tehdä?
      Luottamusmies ei vastannut puhelinsoittoihin, ei sähköposteihin.
      Karenssitoimistosta tulee kirjelmä, jossa sanotaan, että sinulla ei ole todisteita, että valehtelet ja panettelet arvostettuja terveydenhuollon toimipisteen työntekijöitä.

      Näin! Loukkausta loukkauksen perään. Että semmoista!
      Eikä pikkuprinsessoilla ole mitään järkevää selitystä? Mitäs menettivät? Tuliko vähemmän rahaa joka kuukausi tilille?Oliko pyydetty sen yhden kerran jälkeen osallistumaan? Missä se hätätilanne oli? Vajaita, yksinkertaisia, ja tätä porukkaa vielä yhteiskunnassa arvostetaan ja pidetään niin saatanan tärkeänä, näitä terveyskeskuksissa hääriviä paskoja! No, siel on varmaan mettässä liukkaat kalliot, toivon, että painelette porukalla sinne hillumaan viinojenne ja kaljojenne kanssa ja taitatte paskaset niskanne! Sikoja ja kaheleita! Kyl se kohta lähtee! Hävyttömiä! Ja niin vaan hetki ennen oli kirjoitutettu että pitäs saada asiat kuntoon, vaan sitten ollaan jo yhden selän takana, että KYL SE KOHTA LÄHTEE hähähähähähähähähhääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää

      PITÄSKÖ TOLLASTA PORUKKAA ARVOSTAA! MILLÄ PERUSTEELLA!

    • siin ol!

      Oli vielä tämäkin asia, että jotain tehtäväaluetta oli tehty ihan huolellisesti ja tarkkaan, turhaan. Turhuus tuli ilmi siinä viime vaiheessa, kun kävi ilmi, että joku toinen porukka hoiti keskenään sitä samaa tehtävää, mutta tästä oli ilmoitettu vain sille prinsessalle, joka ei ko. tehtävään edes osallistunut! Näin. Tämä oli siis Masku, terveydenhuollon toimipiste! Että erittäinkin asiallista, pätevää ja heheheeee, koulutettua porukkaa! Niin, että joo.

      Kahvipöytäänkin joka ainoan piti mennä samaan aikaan, pöytä pitkä, mutta eihän siihen kaikki ympärille mahtuneet, joku jäi ilman tuolia minunkin takia. Niin sitten mulkoillaan, että mitäs sinä siinä istut, mun paikka.... Joo...

      Onpa lapsellista. No, enpä tarvitse kahvihetkiä kaikkien kanssa, kivempi istua väljemmin, ja samalta ellei paremmalta se kahvi maistuu ilman hapannaamoja.

      Mutta elukoita! Mitäs tänne tulit, eihän sinulla ole mitään siteitäkään tänne! Ajetaan pois. Ei ole elinmahdollisuuksia, ei ole mahdollisuuksia hankkia elintasoa! Että hähähähääääää, tuhotaan ja katotaan kun kaikki menee nauraen ja naama virneessä!

      SIKOJA! Sellaisia paskaisia latvataskuja! hähähähähähähähähähähähähhhhjhhhhhhhhäööäöäääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää

      Oikein terveydenhuollon arvostetut hyväntekijät! Ai missä! Elukoita, sikoja, suoranaisia paskoja!n Ja prinsessa HÄRSKI IRSTAS SIKA!

      • pitääkö arvostaa.

        Latvataskuhan oli tämä yks jolla oli niitä yhteyksiä paskantuottajaporukan isovanhempiin! Siinä ja niin kuin oikein järkevää porukkaa! Latvatasku!

        Paskantuottaja - jonkun muun keksimä kiva huumoripläjäys. Latvatasku - jonkun muun keksimä kiva huumoripläjäys! Oikein huumoriiiiiiiiiiiii.

        Osaaks toi porukka käyttäytyä asiallisesti missään? Myöskin paskantuottajien isovanhemmissa on terveydenhuollon työntekijöitä niin kuin vanhemmissakin!

        MISSÄ LÖYTYY PERUSTE ARVOSTAA TOTA PORUKKAA? EI MISSÄÄN! SIKOJA! MITÄ ENEMMÄN VOI KIUSATA JA KATTELLA SIVUSTA NAURAEN NIIN SEN PAREMPI JA ITSESSÄ EI MITÄÄN VIKAA! "SYYTÄ ITTEÄS", "MITÄS ET HOIDA ASIOITAS", JOO, ETTÄ TÄMÄ SE VASTAA KAIKKIEN MUITTENKIN TEKEMISISTÄ. kUKAAN MUU EI VASTAA MISTÄÄN................. KIEPUTETAAN, REVITÄÄN, OIKEIN KARUSELLISSA PYÖRITETÄÄN, HIHASTA KII JA RUVETAAN PYÖRITTÄÄN RETUUTTAEN..... KATTOKAAS KUN OLLAAN HYVIÄ JA ME SITÄ VASTA OSATAANKIN!

        Tyyppi, joka sanoo, että no, kun se teki, ja sen nokunsen työt menee tuon käsien läpi, eli, eipä se osaa yhtään mitään, se vaan on ja on ollakseen, sosiaalinen nero vissiin. HÄRSKI PASKA!


    • perseestä tollaset!

      Näistä terkkarin niin arvokkaista tyypeistä, jotka tekevät yhtä ja toisaalta sitten toista, niin on myös sitten mielenkiintoista katsella tähän sekin kiva siksak-kuvio, kun ensin kirjoitutetaan jostakin että pitäisi saada nyt elämään järjestystä, sitten tullaan tuuppimaan jotakuta pois töistä, että kyllä se kohta lähtee hähähähähähähähääääää, ja sitten taas yks näistä paskoista kirjoittaa vaikkapa Hesarin jutun kommentteihin jälleen jotain täysin omien toimiensa vastaista tekstiä, ja lehden juttu käsitteli vaikkapa opettajaan kohdistunutta kiusaamista ja sen seurauksia... No jaa. Kyllä nämä ovat oikein erikoispersoonallisuuksia nämä terkkarin paskat!

      Ei taida löytyä niin pahaa vaivaa tai syytä, että edes hakeutuisi noitten hoidettavaksi. Tiedättekö, sitä samaa pilkkanapitämistähän siellä taas joutuisi kokemaan! Ensimmäinen on jo aulassa virnuilemassa tiskin takana tai jossain oven raossa... Ja varmaan tulee vitsaileva latvatasku taas jossain esiin.

      Nämä ovat järkyttäviä nämä terkkarin paskat! Ja siis, näitäkö pitäs arvostaa..... HÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHÄÄHÄHÄHHHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄGÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄÄHÄHHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe