Tunnevammaisuus

Jäänmurtaja

En ollut varma mihin viestiketjuun tämän asiani purkaisin.. Olen ollut lähemmin tekemisissä yhden jätkän kanssa ja olemme viimeisten parin kuukauden aikana tulleet todella läheisiksi. Tutustuimme n. puoli vuotta sitten ja kaikki alkoi seksin merkeissä..tällöin asuimme vielä eri paikkakunnilla. Nyt kun olemme asuneet lähempänä olemme nähneet säännöllisesti. Minulla on kuitenki alusta asti ollut tunteita häntä kohtaan ja muutama viikko sitten paljastin asian hänelle. Ja hän sanoi että on tunnevammainen ja että hänen on vaikea tunnistaa omia tunteitaan..kuitenkin kysyi myöhemmin samana päivänä, että mitä jos hän tuntisi samoin. Otin asian uudelleen puheeksi vähä aika sitten, sillä minua ahdistaa tiedostomuus hänen tunteistaan. Kerroin hänelle uudelleen mitä tunnen ja että näin ei pitäny käydä, mutta minun täytyy saada tietää mitä hän tuntee. Sain vastaukseksi tiivistettynä, että kyllä hän minusta tykkää, mutta ei halua mitään vakavampaa. En itsekkään juuri nyt tarkoittanut että haluaisin seurustella tms. Haluan vain selkoa tilanteeseen. Mutta koska sanan 'tykkää' voi ajatella monella tavalla..yritin kysyä häneltä mitä hän oikeasti tuntee..ilman mitään tulosta, koska häntä selvästi ahdistaa tunteista puhuminen. Päätin sitten muotoilla asian niin, että kysyin miltä hänestä tuntuisi jos olisin jonkun muun kanssa ja hän vastasi, ettei ainakaan kivalta..ja kysyi sen jälkeen, että olenko sitten ollut muiden kanssa. Voiko olla, että tämän tunnevammaisen miehen kylmä kuori alkaa rikkoutumaan? Hän on kuitenki todella ihana ihminen..nauramme aina yhdessä, hän pussailee ja on lähellä. Voisiko olla, että minä olen se joka murtaa tämän kuoren?

6

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jääraillo

      Muistuttaa yhtä tunnevammaista aikamies poikaa joka on homo ja ylimielinen minä hahmo ja asuu kotona.
      Mistä kirjoitit niin laittaisin hänet toiselle sijalle ja eläisin omaa elämää.
      Niin kuin siivellä tämä mies olisi sinun elämässä.
      Miehiä tulee ja menee.
      Ota yhtä kylmä asenne kuin kirjoitat jäänmurtaja.

      • Jäänmurtaja

        En minä uneksi mistään parisuhteesta tällaisessa tilanteessa..haluaisin vain tietää, että hän oikeasti välittää ja että ns. "on siinä". Olen kokenut elämäni aikana paljon ja oppinut. Haluan nauttia tästä mitä meillä on, mutta en voi ennen kuin saan vastauksen.


    • pelkkaaseksia

      Et siis halua parisuhdetta, mutta miehen pitäisi rakastaa sinua? Vai haluat seksisuhteen, joka ei ole parisuhde, mutta molempien/toisen pitää sitoutua jotenkin siihen?
      Näyttäisi siltä, että kaveri viihtyy seurassasi ja nautiskelee seksistä kanssasi ja tykkää sinusta, mutta ei halua sitoutua sinuun kuitenkaan lopullisesti eli tunne ei ole niin vahva. Sinä kuitenkin odottaisit enemmän ja kärtät häneltä juuri sellaista vastausta kuin sinä haluaisit kuulla. Nyt on kaksi vaihtoehtoa:

      1. Kyselet häneltä hänen tunteidensa vahvuutta niin kauan, että hän kertoo tarkemmin. Sehän tietysti johtaa siihen, että kaverin on tehtävä päätös, jatkaako suhdetta sinuun vakavammalla pohjalla vai häipyykö elämästäsi, sinähän kysymykselläsi pakotat hänet tekemään päätöksen.
      2. Hyväksyt tilanteen nyt, jatkatte samalla tavalla. Jossain vaiheessa paljastuu kuinka syvä tunnetila kaverilla on eli lähteekö suhteesta kun löytää jonkun muun vai syventääkö suhdettaan sinuun.

      Kokemuksesta veikkaisin, että hänen tunnetila ei ole yhtä vahva kuin sinun ja ykkösvaihtoehdossa hän lopettaa suhteen. Kakkosvaihtoehdossakin todennäköisyys suhteen syvenemisestä on jotain 40% luokkaa, korkeintaan. Eli suosittelisin tekemään myös plan B:n.....

      • Jäänmurtaja

        Tarkoitin, että en juuri nyt halua parisuhdetta. Joku päivä ehkä haluan..ehkä jopa hänen kanssaan. Minun täytyy vain saada selkoa tilanteeseen. En aio ahistella häntä kyselemällä ja osaan myös asettaa itseni toisen tilanteeseen. Hän itse sanoi, ettei häntä ahdista se, että yritän kysellä yms. vaan häntä enemmänkin ahdistaa oma itsensä. Olen kuitenki epäsuoria kysymyksillä saanut häntä vähän avautumaan tunteistaan. En tiedä tulenko koskaan saamaan suoraa vastausta kysymykseeni, en ainakaan tällä hetkellä. Toisaalta hiljaa hyvä tulee ja jos on olemassa henkilö, kenestä välitän näin paljon ja ketä kohtaan tunnen tällaista..ei ole mitään mahdollisuutta, että luovuttaisin!


    • lovelovee

      Jep, tyhmyyksistähän ihminen oppii, varsinkin kun niitä tekee systemaattisesti ja harkiten riittävän kauan.

    • Älä valehtele

      Miksi yrität pakottaa häntä vastaamaan kuten toivot, olemaan kuten toivot ja muuttumaan? Tarkoitan että yrität nyhtää häneltä sanoja mitä haluat kuulla, vaikka olet vastuussa vain omista tunteistasi. Yrität murtaa häntä, eikö olisi mukavampaa rakastaa häntä? Toimit pelosta että sinua ei rakasteta, sen sijaan että toimisit rakkaudesta koska tykkäät tyypistä peloista välittämättä.
      Sinulla on suhde, mutta et pysty hyväksymään sitä sellaisenaan vaan sinun on saatava muokata sitä, muovattava, "edettävä", kuultava "vastauksia". Mutta mikään niistä ei johdu rakkaudesta, vaan pelosta.
      Jos sinä kerran voit jo tavata, rakastaa ja olla läheinen, sinulla on jo se mitä on.
      Jos voit jo kertoa omat tunteesi ja olet jo kertonut, ja voit sen jatkossakin tehdä, voit kertoa sen mitä voit: hallita omaa osuuttasi.

      Mutta mitä kuorta sinä olet rikkomassa? Miksi? Se on hänen asiansa rikkoa se, jos hän haluaa.
      Miksi yrität muokata, varmistella ja hallita?
      Kyselet ja tenttaat, etkö tiedä omia valintojasi ja tunteitasi riippumatta toisesta?
      Mitä jos sinä et sitä kuorta koskaan riko? Mitä sitten? Jos vastaus onkin että et, tietenkään, hän tulee jättämään sinut kuukauden päästä ja se siitä.
      Tunnetko sitten vähemmän?
      (Minulle saa, mutta ei ole pakko kertoa. Mutta jos jatkat tuota soopan syöttämistä itsellesi, se ei ole hyvä juttu. Siis itsesi kannalta. Mutta toki niinkin saa tehdä.)

      Miksi sinua ahdistaa tiedottomuus hänen tunteistaan, kun voit päättää vain ja ainoastaan omistasi?
      Yrität pakottaa häntä "avautumaan" mutta silloinhan sinä et halua että hän on hän, vaan että hän mielistelee sinua ja on sinä. Saatat myös saada sillä pelkkiä valheita.
      Et halua seurustella, mutta haluat varmistella. Olet muka elänyt paljon: no etpä ole paljon oppinut. Älä valehtele itsellesi enää, se ei kannata. Toinen juttu mikä ei kannata, on pelosta eläminen. Elä ennemmin rakkaudesta.

      "Haluan nauttia tästä mitä meillä on, mutta en voi ennen kuin saan vastauksen. "
      Kyllä voit.
      Ja jos olisit paljon oppinut, tietäisit myös tämän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe