Missä on se luvattu kaivostoiminta Virroilla?

Keisarinuudevaatteet

Oli tulossa suuri jätteenkäsittelylaitos nykyaikainen kuin mikä, viimeistä huutoa ja kaikki alusta lähtien turvattu ja hoidettu asianmukaisesti kuntoon. Olisi tuonut muutamia kymmeniä huutavasti kaivattuja työpaikkoja kuntaan suoraan ja välillisesti ties kuinka monta lieneekään.
Mutta jo nousi musta pilvi taivaalle, oliko lienet kateutta vaiko muovipölyä ja käryä vallan? Kukapa tietää, tai tiesi sitä silloin. Kova ainakin oli peloittelu huuto kohu ja nimilistojen keruu moista saastuttajaa ja uhkaa vastaan. Ahneuden ja kateuden pilvi peitti tienoon sumentaen kansalaisten niin yleensä terävän älyn ja järjen käytön ja huraa huudot raikuivat kun tulevalta jäteasemalta ja työlistäjän tontilta löytyi, tai oletan että olihan sieltä pakko löytyä jotain kun sinne kaivos valtaus perustettiin!
Nyt nähtiin Virrat satojen mainareiden työpaikkana ja rahaa virtaisi kunnan ja kuntalaisten pussiin eri muodoissa, JESS! Suuren tumman pilven hämäämänä tämä jäteasema siis purjehti ohitse kuten niin monet ja useat suuret työllistäjä yritykset muutkin aiemmin saman perus syyn nojalla. Mikä se syy oli ja on, sen voi jokainen itse päätellä. Tilaisuus siis oli ja meni ja onnelliset kuntalaiset pyyhkivät kylmää kauhun hikeä otsaltansa ja kiittelivät vuolaasti pelastajaansa.
Niin se kulta kaivos!? Sehän ei noussutkaan valtaus alueelle vaan taisipa jonkun kunnallispoliitikon vävy pistää heti vastaavan toiminnan pystyyn minkä vieraan uhan väellä ja voimalla pois paikkakunnalta ajettiin. Mutta kuka tekikään valtaus hankkeen?

4

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaivokset pois!

      EI kaivoksia enempää Pirkanmaalle! Miten se olikaan? Kuinka paljon syanidia tarvittiin siihen että kullasta irrotetaan muut. Kuullut että tynnyrikaupalla sitä menee ja mihinkäs muuhun kun luontoon. Luonnossa sitä on joo, luonnostaan, mutta ei NIIN suuria määriä

      • Kusetettu!

        Rahnat pois!
        Pointti olikin näköjään jokin muu kuin kaivostoiminta,se on"kaivostoiminta". Virtailaisia kusetettiin taas ja kunnolla ihan omalla porukalla.
        Ps. Kaivostoiminnan muten taitaa omistaa 99% ulkomaalaiset, kiitos suomen yliäly päättäjien. Kuten niin paljon muutakin ja muutakin.


      • kauhukuvin
        Kusetettu! kirjoitti:

        Rahnat pois!
        Pointti olikin näköjään jokin muu kuin kaivostoiminta,se on"kaivostoiminta". Virtailaisia kusetettiin taas ja kunnolla ihan omalla porukalla.
        Ps. Kaivostoiminnan muten taitaa omistaa 99% ulkomaalaiset, kiitos suomen yliäly päättäjien. Kuten niin paljon muutakin ja muutakin.

        Huh, sattu silmään taas kauhutarinoita joita suunnitellaan.
        Lehdessä oli kaivosvarauksista karttaa. Sehän on ihan järkyttävän näköstä. Meidät meinaavat ympäröidä kaivoksilla. Mitä luulette että järvemme sen jälkeen on? Orivedenkin järviä on jo kuollut.
        Tarvitseeko nämä kaikki järvet ja lopulta ihmisetkin tappaa-vain sen takia että saadaan uraania rikastettua ydinase tarkotuksiin. EI ikinä saa niin tapahtua!!


      • Realisti!
        kauhukuvin kirjoitti:

        Huh, sattu silmään taas kauhutarinoita joita suunnitellaan.
        Lehdessä oli kaivosvarauksista karttaa. Sehän on ihan järkyttävän näköstä. Meidät meinaavat ympäröidä kaivoksilla. Mitä luulette että järvemme sen jälkeen on? Orivedenkin järviä on jo kuollut.
        Tarvitseeko nämä kaikki järvet ja lopulta ihmisetkin tappaa-vain sen takia että saadaan uraania rikastettua ydinase tarkotuksiin. EI ikinä saa niin tapahtua!!

        Joo näimmuuten on!
        Suunitellulta jäteasemalta hevon v...n sellattet ns "kaivosvaltaukset "ja palataan alkuperäiseen virtoita hyödyttävään ja väkeä työllistävään jäteasema hankkeeseen. PUMmit saa painua...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe