Asuin unessa nykyisessä talossamme, mutta kuitenkin vanhempieni kanssa. àitini ilmoitti eroavansa isästäni Tosiasiassa äitini on 91 ja isäni kuollut. äitini sanoi muuttavansa toisen miehen luo ja miehen nimenkin selvästi ja että tämä oli joskus antanut minulle lahjan. olin pahoillani erosta ja päätin jäädä isäni luokse, koska en halunnut asumaan johonkin kerrostaloasuntoon.
Avioero
4
1350
Vastaukset
- Tulkintaa.
Hei,
Yleensä ottaen kun "avioero" korostuu unen teemana, se viestii että unennäkijän alitajunta käsittelee unennäkijän tulevaa eroahdistusta ja yksin jäämisen pelkoa unen avulla.
Tässä tapauksessa unennäkijä kertoo että hänen äitinsä on jo iäkäs ja isä on kuollut.
Eli täysin normaalia että unennäkijä käy läpi tämänkaltaisia tunteita tässä elämänvaiheessa kun ero molemmista vanhemmista on edessä.
tuo unen loppu ei oikein avautunut minulle vielä, jätän muhimaan sen mietintämyssyn alle -- ja palaan tulkitsemaan mikäli löydän siihen avaimen. - Ap.
Kiitos, johdatit minut jäljille, että ätiini voi muutaman vuoden jälkeen hyvin ja on päässyt pahimmasta yksinolon tunteesta, siksi uusi suhde. MInäkään en ymmärrä unen loppua, koska kaikilla on nyt helpompi olla.
- Tulkintaa.
Hei,
Kiva jos jotain suuntaa antoi pohdiskelulle.
Tuli tunne että tässä ollaan nyt niin deleganttien, herkkien asioiden äärellä että kaikki hienotunteisuus näin unitulkitsijallakin oltava käytössä.
Siksi korostan että hyvin "suurella siveltimellä" tässä tulkitaan ja maalataan näitä uniselityksiä.
Ap:n oma käsitys unen sisällöstä tuntuu oikeinkin fiksulta -- jäin miettimään tuota lahja- kohtaa...
Etsiskelin sen merkityksiä uniselityskirjoista ja sieltä löytyi mm tällainen unen viesti:
Lahja = unessa, viestii että unennäkijän tulisi keskittyä täydesti elämään tässä hetkessä, eikä enää velloa menneisyydessä tai sen tapahtumissa. Eli on avattava symbolisesti oman elämän "lahja".
Kaunista talven odotusta -- ja kauniita unia!
- Ap.
Tämä osui nappiin, noin se onkin, kiitos uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 703225
- 2012822
- 222638
- 492608
- 202476
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412315Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101773Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241727- 371590
- 181436