Vuosikymmenet ollut alkaa hioa ajettavuutta. Japanilaiset teollisuusyritykset lähettivät järjestelmällisesti työntekijöitään Eurooppaan ja Jenkkkeihin aikoinaan "vakoilemaan" ja opiskelijat opiskelivat muualla ja palasivat Japaniin uusien oppien Kera. Eivät kuitenkaan ole osanneet vielä kopioida eurooppalaista ajettavuutta kippoihinsa. Ei edes ns. Premium-Lexukseen
miksi Tojota on kuin traktori ajaa
14
173
Vastaukset
- Omenatraktori
Pidän suurimpana osasyynä laadunvalvonnan puutetta. Isossa osassa Tojotia ohjauskulmat ovat virheellisiä koko auton eliniän ajan. Toyotan ajettavuus korjaantuu huomattavasti paremmaksi ja hintaluokka huomioonottaen ihan kelvolliseksi kun ohjauskulmat ovat oikein säädettyjä.
Toinen heikkon ohjaustuntoon vaikuttava syy on Toyotien perisynti; veltot korit. Koria jäykistämällä sekä jousitusmukavuus että ohjattavuus kohenevat kilpailijoiden tasolle. - eurotraktorit
Kyllä taas huomaa, että paljoa ette tiedä. Juuri euroautot ova niitä traktoreita, niissä on jäykkä ja turhan paljon palauttava ohjaus ja samoin jäykät alustat. Tosin japsit ovat nyt 2000-luvulla valitettavasti apinoineet näitä ikäviä piirteitä omiin malleihin ja alkavat japsit paha kyllä muistuttaa euroautoja, niin Tojokin. Joskus 80-ja vielä 90-luvulla Toyotan ohjaus oli mukavan kevyt, vaikka kahdella sormella sompaili eikä alustakaan ollut jäykkä kuin työkoneessa. Sen ajan Tojoilla oli mukava ajella, niin oli vaivatonta liikkuminen
- sokea Tero?
Kerro toki mistä euroautosta on kopioitu pintakova ja kuormaa kantamaton jousitus joka on Toyotan perisynti. Alustan jäykkyys on makuasia ja useat haluavat vielä jäykemmän alustan kuin vakiona on ja ottaa lisävarusteena saatavan urheilualustan.
Japanilaiseen autoon on ja niiden löysään koriin sopii vain ylilöysä alusta jo ihan teknisistä syistä.
Mistä olet kehittänyt mielipiteen "turhan paljon palauttavasta ohjauksesta", sehän on toivottavaa, että ohjaus palauttaa ilman että tarvitsee käyttää voimaa palauttamiseen. - eurotraktorit
sokea Tero? kirjoitti:
Kerro toki mistä euroautosta on kopioitu pintakova ja kuormaa kantamaton jousitus joka on Toyotan perisynti. Alustan jäykkyys on makuasia ja useat haluavat vielä jäykemmän alustan kuin vakiona on ja ottaa lisävarusteena saatavan urheilualustan.
Japanilaiseen autoon on ja niiden löysään koriin sopii vain ylilöysä alusta jo ihan teknisistä syistä.
Mistä olet kehittänyt mielipiteen "turhan paljon palauttavasta ohjauksesta", sehän on toivottavaa, että ohjaus palauttaa ilman että tarvitsee käyttää voimaa palauttamiseen.Toyotan mukava jousitus on käsite, se ei ole jäykkä niinkuin vaikka Volkkarissa vaan tajoaa hyvän matkustusmukavuuden.
Ja sellainen ohjaus, joka automaattisesti vääntää ja vielä voimalla ratin takaisin keskiasentoon, on yksinkertaisesti huono ja nitä on juurikin euroautoissa ja paha kyllä nykyjapseissa. Kun tehostusta on riittävästi, ei ratin palautus takaisin keskiasentoon todellakaan vaadi voimaa, sen rimpauttaa vaikka kahdella sormella. Näin oli ennen ja saisi olla nykyäänkin Tojoissa. - pehmeä eli veltto
eurotraktorit kirjoitti:
Toyotan mukava jousitus on käsite, se ei ole jäykkä niinkuin vaikka Volkkarissa vaan tajoaa hyvän matkustusmukavuuden.
Ja sellainen ohjaus, joka automaattisesti vääntää ja vielä voimalla ratin takaisin keskiasentoon, on yksinkertaisesti huono ja nitä on juurikin euroautoissa ja paha kyllä nykyjapseissa. Kun tehostusta on riittävästi, ei ratin palautus takaisin keskiasentoon todellakaan vaadi voimaa, sen rimpauttaa vaikka kahdella sormella. Näin oli ennen ja saisi olla nykyäänkin Tojoissa.Tollolootan jousitus on tosiaan pehmeän puoleinen, kuten korikin, mutta kolikon kääntöpuolena on surkea kuormankantokyky. Ei tarvi edes olla auton täyteen lastattuna, kun jo takajouset pohjaa töyssyissä.
- kivirekiperäpää
Minun volsussa kun vaihdoin renkaita niin etupää ylhäällä on vaikea saada takaovia kiinni. Sekö on sitä eurojäykkyyttä. Taitaa olla se eurojäykkyys jäänyt vaihteistoon kun pitää melkein kahdella kädellä survoa että saa isommalle. Ei edellisissä riisikupeissa ollut tuota ongelmaa. Suomessa tuota väkisin keskittämistä ei kyllä kaipaa, on niin vähän pitkiä suoria teitä. Pidin kyllä toyon ohjauksesta enemmän kun nykyisen kivireki volsun. Seuraava auto taitaa olla taas toyo kun volsun takuu lähestyy loppua.
- ÄO alle kengänkoon?
Juu, vokkarimieshän se käy haukkumassa autoaan Toyotapalstalla, hehee mikä Terodorka.
- Toyota Corolla
Totuus ajettavuudesta on se, että Toyota on paljon parempi ajo-ominaisuuksiltaan kuin yksikään muu automerkki.Tämän vuoksi he eivät kopioineet niitä kurjan surkeita ajo-ominaisuuksia volkkareista. Toyotat ovat lisäksi paljon hiljaisempia kuin eurooppalaiset ns. bremium autot. Mersussa, BMV ja Audi ovat hirvittävän meluisia Toyotiin verrattuna,. Lisäksi ne eivät kestä. Niitä saa viedä alvariinsa hinurilla korjaamolle. Toyotat kestää vähintään miljoona kilometriä
- newhollanti
Oletko ajanut raktorilla? Kiinnoistais tietää millä merkillä ja mallilla? Kun noin hyvin tiedät asiasta.
- traktorikuski
Miksi pilkkaat traktoreita? Olen ajanut yhden kesän työkseni New Hollandia, olihan se huomattavasti parempi ajaa kuin esim -10 mallin avensis.
- ratti traktorin
Oma mielipiteeni on, että Toyotaa ei pidä verrata traktoriin, vaan panssarivaunuun ;- niin kölhö auto ajaa on Toyota !!!!!
Niin että anteeksi kaikki taraktorit ja traktorikuskit.- ?????????????+
Oma mielipiteeni on että et kummallakaan ole ajanut ensimmäistäkään
metriä,Toyotalla etkä panssarivaunullakaan. - testijumbo ikuisesti
?????????????+ kirjoitti:
Oma mielipiteeni on että et kummallakaan ole ajanut ensimmäistäkään
metriä,Toyotalla etkä panssarivaunullakaan.Minäpä olen, enkä halua enää kummalakaan ajaa, tosin eri syistä.
Mutta kuinka Toyota saa yhtä huonot ajo-ominaisuudet kuin tankissa, vaikka massoissa on hieman eroa?
- hojohojotojo
juu,lujaa on tekoa niin kuin traktoritkin,kestää ja pelaa vähemmälläkin laittamisella ja ihan ovat ajettavia, jousitus on kyllä jäykemmän puoleinen mut mutkiin voi sit lasketella pikkasen kovempaakin,ei heijaile ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264358Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993584TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.332560Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372479- 1412112
- 551946
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201831Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81545Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21433Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201358